Pari kuukautta olen ollut ostolakossa ja omaksikin hämmästyksekseni yllättävän hyvin on mennyt. Aika vähän on ollut sellaisia todellisia kiusauksia, jotka ovat todella pistäneet miettimään lakon lopettamista tai tavaran ostamista lakosta huolimatta. Ensimmäisinä viikkoina enemmän kuin tässä viime aikoina. Pentikin lautasia huuto.netistä olen himoinnut, mutta ne ovat olleet myynnissä jo aika kauan, joten voi hyvin olla, että ne ovat myynnissä vielä ensi vuonnakin ja jos eivät ole, niin sitten ne eivät olleet minulle tarkoitettu. Myönnetään, että jokusen kerran on käynyt niin, että olen ollut jo tekemässä tarjousta naamakirjan kirppiksellä, kunnes olen tajunnut, että ei saa ja antanut asian olla. Kun jälkeenpäin en muista, mitkä tavarat ovat olleet kyseessä, eivät ne kovin merkityksellisiä ole olleet.
Ilmaisen tavaran suhteenkin olen pitänyt jonkinlaista rajaa, eli kaikkea mitä netistä ilmaiseksi saa, ei saa haluta eikä tuoda kotiin. Ne poikkeukset, joita olen sallinut itselleni, ovat liittyneet suosikkiaskarteluihini. Tämä siis tarkoittaa, että munakennoja, kynttilänjämiä ja avainnauhoja olen ottanut vastaan kaikki mitä olen saanut. Vetoketjuja samoin ja näiden lisäksi yhden kassillisen erilaisia kankaita. Niiden suhteen osaan olen miettinyt käyttöä, mutta osa odottaa vielä käyttötarkoitustaan. Saattaa olla, että kiikutan ne kohta aukeavan kiertopisteen materiaalipankkiin, joka sattuu viekä olemaan tuossa ihan kulman takana.
Aika monen asian suhteen on tullut sellainen tunne, että olen ostanut niitä loppuelämäni tarpeiksi. Näin siitäkin huolimatta, että elämästäni on takana noin puolet, taikka, jos tehdään perimän perusteella oletuksia, niin ehkä 2/5. Eihän sitä toki kukaan päivistään tiedä, mutta noin laskennallisesti elämää voisi olla 3/5 edessä päin. Siitäkin huolimatta on tosiaan tullut tunne, että esimerkiksi pyyheliinoja, lakanoita, sukkia ja t-paitoja minulla on kaapissani lopun elämäni tarpeiksi, enkä tosiaan aio ostaa niitä yhtään lisää. En kyllä myöskään aio kipata niitä tuosta vaan roskiin, vaan aion hyötykäyttää ne tavalla taikka toisella, joko käyttämällä vaatteena taikka tuunaamalla toiseksi.
Tuo toiseksi tuunaaminen tuntuu nyt olevan kovasti in, sillä useammassa kuin yhdessä blogissa olen nähnyt vinkkejä siitä, miten äidin vaatteista tehdään "uutta" lapsille tai miten pusero muutetaan hameeksi tai kahdesta puserosta tehdään yksi. Osa antaa ymmärtää, että tällainen toiminta on jotain uutta ja ihmeellistä, mutta tuohan oli aivan normaali toimintatapa vielä jokunen vuosikymmen sitten, kun kankaat olivat laadukkaita ja kalliita, jolloin ne myös käytettiin loppuun ja kierrätettiin isältä pojalle ja äidiltä tyttärelle purkamalla, kääntämällä ja uudelleen ompelemalla. Viimeiseksi ne leikattiin matonkuteiksi ja palvelivat siinä vielä vuosia, joskus jopa vuosikymmeniä.
Käytyäni vanhempieni vintissä tonkimassa kangasvarastojani tulin samaan tulokseen (niitä riittää loppuelämäksi) myös kankaiden suhteen. En osta yhtään metriä kangasta lisää, vanhoista on löydyttävä materiaalit siihen, mitä olen tekemässä - mikäli siis joskus saan aikaiseksi jotain tehdä.
Olen juuri niin paljon vinahtanut, että voisin tehdä seurannan siitä, minkä verran esimerkiksi sukat kestävät käytössä ennen kuin ne kuluvat niin loppuun, että niitä ei voi enää käyttää. Sukat kun voi ainakin kerran tai pari parsiakin ennen kuin ne ovat ihan roskiskunnossa. Samoin löystyneet kuminauhat voi vaihtaa uusiin ja pitkistä sukista lyhentää vaikka kahdet uudet, niin kuin olen joskus tehnytkin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti