Kummitäti

Ystäväni, jonka kanssa olemme vaihtelevasti pitäneet yhtä lapsesta saakka, iski minua lekalla päähän eilen. Hän tarjosi minulle kunniaa, josta olen haaveillut vuosia, mutta joka ei koskaan ole osunut kohdalleni. Minusta tulee kummitäti hänen pojalleen  - ja toki Herra Kirjoituksesta tulee sitten haltijakummisetä.

Hän kertoi, että he olivat alusta asti tienneet pyytävänsä meitä tuohon rooliin, joten sitä otetumpi olin kunniasta. Nyt mietin vain, miten osaan toimia kummina oikein, mitä kaikea velvollisuuksiini kuuluu ja mitä haluan tuolle pienelle miehelle antaa. Toivon voivani toimia yhtenä sylinä, sellaisena johon on turvallista kavuta koska tahansa tai myöhemmin olkapäänä, johon voi nojata. Haluan antaa hänelle materian lisäksi aikaa, yhdessäoloa, iloisia hetkiä. Kutoa kaksi tusinaa sukkia ja saman verran pieniä tumppuja ja  muistaa ne sukat silloinkin kun kengän koko on 47.

Koska minulla itselläni on ollut kummit, jotka ovat olleet läsnä elämässäni, pyrin jatkamaan sitä perinnettä. Olemaan läsnä, paikalla silloin kun tarvitaan ja kuitenkin riittävän kaukana, jotta en sotkeennu likaa. Sillä tuon läsnäolemisen olen kuullut kavereiltani olevan yksi niitä velvollisuuksia, jotka kummit herkimmin unohtavat, annetaan kyllä materiaa, mutta ei sitä aikaa, jota lapsi eniten haluaisi. Olen kuullut mutinaa siitä, että ottaisi edes pariksi tunniksi luokseen, kun lapsi sitä niin haluaa, keittäisi kaakaota ja katsoisi vaikka leffan yhdessä lapsen kanssa tai veisi hetkeksi leikkipuistoon, jotta lapsi saisi kertoa muille, että olin yhdessä kummien kanssa siellä tai tuolla. Minä lupaan yrittää, yrittää olla läsnä, yrittää tarjota aikaa, yhdessäoloa, kunnioittaa vanhempien toiveita siitä, mitä saa ja mitä ei saa tehdä ja olla kuitenkin sen verran kapinallinen kummitäti, että lupaan myös tarjota majapaikkaa silloin kun isoksi kasvanut kummilapsi haluaa lähteä vieraan kaupungin rientoihin ja olla kertomatta vanhemmille, missä kunnossa tultiin ja kenen kanssa. Lupaan ostaa lapselle kirkkaan keltaisen puseron, jos hän sitä haluaa, vaikka äiti miten inhoaisi keltaista väriä.

Tämä on iso kasvumatka minulle, tai oikeastaan tämä on meidän kolmen, Herra Kirjoituksen, minun ja kummilapsemme yhteinen matka, kasvutarina ja vasta vuosikymmenien päästä tiedetään, mitä tästä tuli. 

Voisiko sitä pitää jonkinlaisena enteenä, kun poimimme "tuhlauspäivänä" kontista mukaamme kalastuspelin, jolle ei ollut mitään käyttötarkoitusta, mutta silti tuntui tärkeältä ostaa se? Niin ainakin tällä hetkellä tuntuu, että se oli jonkinlainen merkki, ennakkovaroitus asiasta. Nyt alan kutoa ensimmäistä paria niistä pienistä sukista.