keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Kaivos-peli

Pelikokoelmamme täydentyi tässä vähän aikaa sitten yhdellä pelillä, jota voisi sanoa keräilykappaleeksi. Näitä oli saanut Stadia-messuilta tiskin alta, jos osasi kysyä. No, ystävämme osasivat kysyä, joten nyt meillä on Kaivos-peli.



Peli on jonkinlainen Monopolin ja Afrikantähden yhdistelmä, jonka on tarkoistus sivistää pelaajaa Suomen kaivosalasta eli erilaisista kaivoksista, jalostamoista ja kaivosalaan liittyvistä koulutuksista. Pelilautana toimii Suomen kartta, johon nuo edellä mainitut kohteet on merkattu. Koska yhtenä pääsuunnittelijoista on Outokummun kaivosmuseo, on kartta kovasti Itä-Suomi painotteinen. Ensin pitää hankkia kaivosalan koulutus ennen kuin pääsee tutkimaan kaivoksia ja tekemään malmilöytöjä. Monopoli-tyyliin voikin sitten joutua toiselle puolen valtakuntaa hankkimaan lisäkoulutusta tai viemään malminäytettä. Tietenkin myös positiivisia yllätyksiä, kuten veronpalautuksia tai vastaavia on tarjolla.

Säännöt eivät ole mitenkään selkeät, mikä johtuu varmaan siitä, että peliä ei varmaankaan ole tarkoitettu todella pelattavaksi. Me kuitenkin sitkuttelimme yhden kierroksen läpi, jotta voimme sanoa pelanneemme tätäkin.



Laatikosta voisi antaa plussaa, se kun on vakiokokoinen ja tyylikkään musta lukuunottamatta pelin liekehtivää nimeä.

Ei kommentteja: