Antijouluihmisen jouluvuodatus

Nyt kun jouluaatosta on selvitty, on aika täräyttää tiskiin tämä perinteinen jouluvalitukseni. Olen antijouluihminen mitä suurimmassa määrin, mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän se näköjään vain korostuu. Olen monta kertaa miettinyt sitäkin, että joku muu sana voisi olla parempi kuin antijouluihminen, koska sinällään minulla ei ole mitään joulua vastaan. Joulun sanoma, yhdessäolo, hyvä ruoka ja hiljainen hautausmaa ovat niitä asioita, joista joulussa nautin kovastikin. Sitten on vastaavasti niitä perinteitä, joita en vain ymmärrä.

Ensimmäisenä mainittakoon joulukortit. Jo useampana vuonna olen jättänyt paperiset kortit kirjoittamatta ja pistänyt niiden sekä ryöstöhintaisten joulupostimerkkien hinnan Pelastusarmeijan Joulupataan ja lähettänyt sähköisen tervehdyksen. Myönnän, että on kiva saada kortti, mutta siitä huolimatta jään kaipaamaan jotain. Kuten amerikan serkkuni Irene aikanaa sanoi, kortin voin ostaa kaupasta itsekin, haluan tietää, mitä teille kuuluu. Arvostan kovasti kortteja, joissa on perheen kuva, mistä näkee, miten paljon lapset ovat kasvaneet, mutta vielä enemmän arvostaisin kirjettä, jossa kerrotaan, mitä kuuluu. Näin ainakin niiltä kaukaisemmilta kavereilta, joiden kanssa yhteydenpito rajoittuu siihen joulukorttiin. Nimet kortissa kun eivät juuri kerro muuta kuin sen, onko perheeseen tullut uusia jäseniä (ja parhaimmillaan pääsee arvailemaan on Jessi kissa vai vauva) vai onko joku poistunut perheestä.

Joululahjoista en enää jaksa mainita, sen verran monta kertaa olen valittanut siitä, että aikuiset ihmiset ostavat toisilleen turhia tavaroita. Samaan hengenvetoon olen yleensä valuttanut ihailuni lahjarinkejä kohtaan siis niitä, joissa jokainen ostaa lahjan, vain yhden, ja saa vain yhden lahjan. Lahjan ostajat arvotaan ja lahjan saaja kirjoittaa nimensä viereen toiveensa esimerkiksi: Liisa - teräskattila, Matti - muistikortti kameraan. Lahjalle on yhdessä sovittu summa vaikkapa 100€ ja niin Liisalle ostetaan kunnon kattila ja Matille tosi iso muitikortti.

Toinen jouluperinne, joka saa perinteisesti niskakarvani pystyyn ovat jouluvalot. Jos niitä jouluvaloja kerran jaksaa ripustaa, voisiko siihen ripustamiseen kiinnittää sen verran huomiota, että tulos olisi suhteellisen siisti. Aika monet valoripustukset ovat kuin juosten kustuja, näyttävät lähinnä siltä, että valot on vain viskattu parvekkeen kaiteelle tai pensaaseen. Onnekseni sentään monet näkevät paljon vaivaa ja saavat aikaan mitä kauneimpia jouluvaloja, niitä kun tähän pimeyteen kyllä tarvitaan.