maanantai 5. syyskuuta 2016

Miljoona, miljoona, miljoona ruusua

No ei sentään ihan, mutta aikas monta kuitenkin. Koska maalla vietetty viikonloppu meni ketuiksi sen takia, että satoi, satoi ja satoi eikä voinut tehdä oikein mitään muuta, "paistoin" ruusuja sitten oikein urakalla.

Reilut 500 ruusua sain lauantain iltapäivän ja illan aikana kasaan. Sen enempää mulla ei ollut valmiiksi tehtyinä. Yleensähän teen aina niin, että teen kassikaupalla ruusuja valmiiksi ja kastan niitä sitten isomman erän kerralla. Nyt vielä Herra Kirjoituksen kanssa kehittelimme kastoon uutta apuvälinettä, joka on protovaiheessa- siitä siis ehkä lisää myöhemmin.

Tällä kertaa ruusujen värit tulivat siitä, mitä minulla oli kattilaan laittaa eli pintavärjättyjä punaisia kynttilöitä tehostettuina oransseilla ja oranssiin menevillä huulipunilla. Värjäämättömien kynttilöiden kanssa pistin käyttöön vaaleanpunaiset luomivärit ja liian vaaleat meikkivoiteet. Mustia ja violetteja kynttilöitä tehostin mustalla ja tummanruskealla luomivärillä sekä mustalla meikkikynällä. Ruskeisiin käytin ruskeat kynttilät ja aurinkopuuterit sekä vaaleamman ruskeat luomivärit, siniset syntyivät sinisistä kynttilöistä ja sinisistä luomiväreistä. Tumman siniset/violetit ovat siitä tietystä violetista munakennosta, johon ei kannata väriä lisätä, vaan käyttää mahdollisuuksien mukaan parafiinia, niin niistä tulee kauniita. Kauniimpia kuin alla olevassa kuvassa, jossa on käytetty tavallista steariinia, joka kiinteytyessään muuttu valkoiseksi. Parafiinistä jää kirkas pinta, jolloin se tuo värit paremmin esiin.


Ensimmäistä kertaa kokeilin tosiaan myös sitä, että teroitin meikkikynän ja lisäsin sen lastuineen tuonne kattilaan, sillä onhan meikkikynän runko puuta, joten palaa se siinä missä munakennokin.
Lopputulos näytti tältä. Toisena kuvassa on kaksiväriseksi ihan sattumankauppaa värjäytynyt ruusu, keltainen sävy on kennosta eikä peittynyt sinertävän steariinin alle.



Mustasta kattilasta kuoriutui esiin mielenkiintoisen violetin hohtavia ruusuja  - osa näytti tältä, osa taas grafiitinharmaalta.



Jos ei tullutkaan miljoonaa ruusua, niin ainakin miljoona erilaista ruusukuvaa muistojen albumiin.




Seuraavalla kerralla, sitten joskus kun olen taas ehtinyt ruusuja vääntää kasaan, vaaleanpunaista, vihreää ja mahdollisesti keltaista. 

Ei kommentteja: