Pari kuukautta olen ollut ostolakossa ja omaksikin hämmästyksekseni yllättävän hyvin on mennyt. Aika vähän on ollut sellaisia todellisia kiusauksia, jotka ovat todella pistäneet miettimään lakon lopettamista tai tavaran ostamista lakosta huolimatta. Ensimmäisinä viikkoina enemmän kuin tässä viime aikoina. Pentikin lautasia huuto.netistä olen himoinnut, mutta ne ovat olleet myynnissä jo aika kauan, joten voi hyvin olla, että ne ovat myynnissä vielä ensi vuonnakin ja jos eivät ole, niin sitten ne eivät olleet minulle tarkoitettu. Myönnetään, että jokusen kerran on käynyt niin, että olen ollut jo tekemässä tarjousta naamakirjan kirppiksellä, kunnes olen tajunnut, että ei saa ja antanut asian olla. Kun jälkeenpäin en muista, mitkä tavarat ovat olleet kyseessä, eivät ne kovin merkityksellisiä ole olleet.
Ilmaisen tavaran suhteenkin olen pitänyt jonkinlaista rajaa, eli kaikkea mitä netistä ilmaiseksi saa, ei saa haluta eikä tuoda kotiin. Ne poikkeukset, joita olen sallinut itselleni, ovat liittyneet suosikkiaskarteluihini. Tämä siis tarkoittaa, että munakennoja, kynttilänjämiä ja avainnauhoja olen ottanut vastaan kaikki mitä olen saanut. Vetoketjuja samoin ja näiden lisäksi yhden kassillisen erilaisia kankaita. Niiden suhteen osaan olen miettinyt käyttöä, mutta osa odottaa vielä käyttötarkoitustaan. Saattaa olla, että kiikutan ne kohta aukeavan kiertopisteen materiaalipankkiin, joka sattuu viekä olemaan tuossa ihan kulman takana.
Aika monen asian suhteen on tullut sellainen tunne, että olen ostanut niitä loppuelämäni tarpeiksi. Näin siitäkin huolimatta, että elämästäni on takana noin puolet, taikka, jos tehdään perimän perusteella oletuksia, niin ehkä 2/5. Eihän sitä toki kukaan päivistään tiedä, mutta noin laskennallisesti elämää voisi olla 3/5 edessä päin. Siitäkin huolimatta on tosiaan tullut tunne, että esimerkiksi pyyheliinoja, lakanoita, sukkia ja t-paitoja minulla on kaapissani lopun elämäni tarpeiksi, enkä tosiaan aio ostaa niitä yhtään lisää. En kyllä myöskään aio kipata niitä tuosta vaan roskiin, vaan aion hyötykäyttää ne tavalla taikka toisella, joko käyttämällä vaatteena taikka tuunaamalla toiseksi.
Tuo toiseksi tuunaaminen tuntuu nyt olevan kovasti in, sillä useammassa kuin yhdessä blogissa olen nähnyt vinkkejä siitä, miten äidin vaatteista tehdään "uutta" lapsille tai miten pusero muutetaan hameeksi tai kahdesta puserosta tehdään yksi. Osa antaa ymmärtää, että tällainen toiminta on jotain uutta ja ihmeellistä, mutta tuohan oli aivan normaali toimintatapa vielä jokunen vuosikymmen sitten, kun kankaat olivat laadukkaita ja kalliita, jolloin ne myös käytettiin loppuun ja kierrätettiin isältä pojalle ja äidiltä tyttärelle purkamalla, kääntämällä ja uudelleen ompelemalla. Viimeiseksi ne leikattiin matonkuteiksi ja palvelivat siinä vielä vuosia, joskus jopa vuosikymmeniä.
Käytyäni vanhempieni vintissä tonkimassa kangasvarastojani tulin samaan tulokseen (niitä riittää loppuelämäksi) myös kankaiden suhteen. En osta yhtään metriä kangasta lisää, vanhoista on löydyttävä materiaalit siihen, mitä olen tekemässä - mikäli siis joskus saan aikaiseksi jotain tehdä.
Olen juuri niin paljon vinahtanut, että voisin tehdä seurannan siitä, minkä verran esimerkiksi sukat kestävät käytössä ennen kuin ne kuluvat niin loppuun, että niitä ei voi enää käyttää. Sukat kun voi ainakin kerran tai pari parsiakin ennen kuin ne ovat ihan roskiskunnossa. Samoin löystyneet kuminauhat voi vaihtaa uusiin ja pitkistä sukista lyhentää vaikka kahdet uudet, niin kuin olen joskus tehnytkin.
maanantai 29. helmikuuta 2016
sunnuntai 28. helmikuuta 2016
Itsekuripäiväkirja viikko 9
Rehellisesti sanoen, tästä viikosta ei juuri ole mielikuvaa minkään suhteen. Päässä ei ole pyörinyt kuin kaksi asiaa isän sairastaminen ja oma jaksaminen. Sattuma näet järjesti niin, että työvuoroihini tulla tupsahti ylimääräinen yövuoro ja minähän en osaa sanoa työlle ei. Joten loppuviikko sujui mielenkiintoisissa merkeissä, ensin perjantaina päivä töissä, sitten kolme yötä ja taas maanantai aamuna (vaikka se enää tähän viikkoon kuulukaan) suoraan yötöistä päiväksi töihin. Siinä välissä vietin pari puolikasta päivää isän kanssa sairaalassa ja olin mukana kotiuttamassa häntä parin tunnin nukkumisen jälkeen lauantaiaamuna.
Olin siis seitsemänä päivänä tavallissa töissä, yhtenä päivänä harrastustöissä ja vielä monen monta tuntia sekä ylitöissä että sairaalassa isän kanssa. Se riitti siihen, etten kovin paljon jaksanut panostaa mihinkään muuhun. Kauppalaskuista ei ole mitään mielikuvaa, sen sijaan sellainen tuntuma on, että roskaruokaa tuli syötyä ihan liikaa ja karkkia myös. Tavaroita en kyllä ole ostellut tuota luvallista kympin tuhlausta enempää ja itse asiassa noistakin jää meille vain osa, koska vetoketjut ja langat muuttavat uudessa muodossa pois meiltä sitten aikanaan.
Laskin jo tässä vaiheessa kuukauden poistot ja sain kasaan 42 meiltä poistunutta tavaraa. Aika moneen on vielä laskettu nippuun "useita" tai "paljon" ja lisäksi useampi tavara on joko vaihdettu tai myyty.
Olin siis seitsemänä päivänä tavallissa töissä, yhtenä päivänä harrastustöissä ja vielä monen monta tuntia sekä ylitöissä että sairaalassa isän kanssa. Se riitti siihen, etten kovin paljon jaksanut panostaa mihinkään muuhun. Kauppalaskuista ei ole mitään mielikuvaa, sen sijaan sellainen tuntuma on, että roskaruokaa tuli syötyä ihan liikaa ja karkkia myös. Tavaroita en kyllä ole ostellut tuota luvallista kympin tuhlausta enempää ja itse asiassa noistakin jää meille vain osa, koska vetoketjut ja langat muuttavat uudessa muodossa pois meiltä sitten aikanaan.
Laskin jo tässä vaiheessa kuukauden poistot ja sain kasaan 42 meiltä poistunutta tavaraa. Aika moneen on vielä laskettu nippuun "useita" tai "paljon" ja lisäksi useampi tavara on joko vaihdettu tai myyty.
lauantai 27. helmikuuta 2016
Kympin tuhlaus
Näin hiihtoloman, vaikka minähän en lomaile, vaan olen töissä muiden lomaillessa, kunniaksi kävin kontissa Herra Kirjoituksen kanssa. Emme ole käyneet siellä varmaan puoleen vuoteen.
Lupasin itselleni, että tällä kertaa ostoslakko joustaa noin 10€ verran, jos jotain oikein tarpeellista löytyy. Ensisijainen ajatukseni oli tietenkin vetoketjut noita pussukoita varten. Kyllähän sieltä tosiaan tuli tehtyä löytöjä, vähän enemmänkin kuin oletin, mutta budjetti ylittyi vain 20 senttiä.
Kullanvärisistä tölkinklipsuista tehty rannekoru päätyi mukaan vain klipsujen takia, se oli siis alunperinkin tarkoitus purkaa ja kuvassa se on jo purettu. Ja 31 kappaletta vetoketjuja... Kolme keränloppua lankaa, rannekoru ja vetoketjut kustansivat 1,50€ yhteensä.
Kalleimmat ostokset olivat kaksi kelloa pukukoruiksi, ne kun maksoivat 2€ kappale.
Lautapeliosastolla kävi todellinen munkki. Lasten kalastuspeli maksoi 1,50 €. Se on toimiva, siinä oli patteritkin mukana, ainoastaan yhdestä ongesta puuttui koukku. Pitänee pohtia saisiko sen puuttuvan koukun korvattua jotenkin. Lähinnä ajattelimme peliä varaosiksi sille pikkumiehelle, joka kutsuu Herra Kirjoitusta Enoksi, hänelle kun ostettiin viime jouluksi juuri vastaava peli.
Äärimmäisen vähän pelattu Ubongo kustansi 1,20€. Siinä on kaikki osat tallella ja jopa muutama ylimääräinen jalokivi mukana. Sitä vain ei voinut jättää hyllyyn, vaikka meillä sellainen jo ennestään onkin - suunnitelmissani on tuunata näistä kahdesta pelistä sellainen, että sitä pystyisi pelaamaan isommalla porukalla.
Kaikkineen ostokseni tekivät 10,20€ ja näillä pääsee taas harrastustoiminnassa pitkälle. Ensimmäiseksi varmaan aloitan tuolta Kelo-osastola sukkien kutomisen.
perjantai 26. helmikuuta 2016
Kestomeikinpoistolaput
Tarkoitukseni ei ollut valmistaa näitä vielä, vaan vasta sitten, kun olen käyttänyt varastoissani olevat puhdistuspaperit loppuun. En vain voinut vastustaa kiusausta, kun sopivaa materiaalia tuli kohdalle.
Näiden materiaalina on 90-luvun puuvillainen maksikokoinen t-paita, jota on pesty ja pidetty paljon. Se oli alkuperäiseltä väriltään kirkkaan oranssinvärinen, mutta pesut virtyttivät sitä ja viimeisen silauksen annoin pesemällä sen vahingossa uusien mustien farkkujen kanssa. Sen oranssi väri muuttui jotenkin epämääräisen likaiseksi, jota vielä täydennettiin remontissa valkoisella maalilla, joten se ei oikein houkutellut käyttämään paitaa. Paidassa oli neljä eri tyylistä mustaa perhosta, jotka halusin säästää lappuihin näkyviin, kuvassa näkyy perhosista yksi.
Koska olen nopea ja tehokas, en tietenkään ehtinyt napata kuvaa paidasta ennen kuin olin jo silpunnut sen palasiksi. Yhdestä paidasta sai viitisen toista reilunkokoista lappua. Lapuissa on kolmesta kuuteen kerrosta paitaa, jotka kiinnitin toisiinsa saumaamalla ja varmistin kasassa pysymisen ompelemalla kertaalleen ympäri.
Kuvassa on myös pari vaaleamman keltaista lappua. Ne ovat peräisin paidanhelmasta, jonka sain ilmaiseksi naamakirjan kautta. Suurimman osan paidan helmasta käytin kuvassa näkyvien housujeni resoreiksi. Nämä pökät ovat sitä samaa kangasta kuin ne aikaisemmin muokkaamani haaremihousut. Sen kankaan ominaisuuksiinhan kuuluu loputon leviäminen ja pituudesta kokoonmeneminen. Ensimmäinen versio näistä housuista ei pitänyt sisällään resoreja, kun housut lyhentyivät riittävästi nappasin lahkeisiin resorit poistoon menevistä trikoista. Ne resorit vain kuluivat loppuun ennen kuin itse housut, joten tarvittiin uudet. Ne tein tuosta hiukan vaaleamman keltaisesta trikoopaidan helmasta ja taas kerran housut saivat uuden elämän.
Kuvassa näkyvä vaalea pesupussi on myös uusi. Tein sen samalla kuin nuo kestomeikinpoistolaputkin. Pussin materiaalina on keinokuituverhon palanen, joka löytyi äitini loputtomista varastoista. Samasta palasta syntyi kaksi muutakin pientä pesupussia. Nauhat pusseihin tein vanhoista pestyistä kengännauhoista. Kierrätys kunniaan, vain ompeluun käytetyt langat olivat uusia, tosin nekin jo vuosia sitten ostettuja.
Näiden materiaalina on 90-luvun puuvillainen maksikokoinen t-paita, jota on pesty ja pidetty paljon. Se oli alkuperäiseltä väriltään kirkkaan oranssinvärinen, mutta pesut virtyttivät sitä ja viimeisen silauksen annoin pesemällä sen vahingossa uusien mustien farkkujen kanssa. Sen oranssi väri muuttui jotenkin epämääräisen likaiseksi, jota vielä täydennettiin remontissa valkoisella maalilla, joten se ei oikein houkutellut käyttämään paitaa. Paidassa oli neljä eri tyylistä mustaa perhosta, jotka halusin säästää lappuihin näkyviin, kuvassa näkyy perhosista yksi.
Koska olen nopea ja tehokas, en tietenkään ehtinyt napata kuvaa paidasta ennen kuin olin jo silpunnut sen palasiksi. Yhdestä paidasta sai viitisen toista reilunkokoista lappua. Lapuissa on kolmesta kuuteen kerrosta paitaa, jotka kiinnitin toisiinsa saumaamalla ja varmistin kasassa pysymisen ompelemalla kertaalleen ympäri.
Kuvassa on myös pari vaaleamman keltaista lappua. Ne ovat peräisin paidanhelmasta, jonka sain ilmaiseksi naamakirjan kautta. Suurimman osan paidan helmasta käytin kuvassa näkyvien housujeni resoreiksi. Nämä pökät ovat sitä samaa kangasta kuin ne aikaisemmin muokkaamani haaremihousut. Sen kankaan ominaisuuksiinhan kuuluu loputon leviäminen ja pituudesta kokoonmeneminen. Ensimmäinen versio näistä housuista ei pitänyt sisällään resoreja, kun housut lyhentyivät riittävästi nappasin lahkeisiin resorit poistoon menevistä trikoista. Ne resorit vain kuluivat loppuun ennen kuin itse housut, joten tarvittiin uudet. Ne tein tuosta hiukan vaaleamman keltaisesta trikoopaidan helmasta ja taas kerran housut saivat uuden elämän.
Kuvassa näkyvä vaalea pesupussi on myös uusi. Tein sen samalla kuin nuo kestomeikinpoistolaputkin. Pussin materiaalina on keinokuituverhon palanen, joka löytyi äitini loputtomista varastoista. Samasta palasta syntyi kaksi muutakin pientä pesupussia. Nauhat pusseihin tein vanhoista pestyistä kengännauhoista. Kierrätys kunniaan, vain ompeluun käytetyt langat olivat uusia, tosin nekin jo vuosia sitten ostettuja.
torstai 25. helmikuuta 2016
Pantahaaste viikko 8
Kahdeksannen viikon teemana ovatkin sitten punaiset pannat. Osan punaisistani olin käyttänyt jo aiemmin, joten jäljelle olevista muodostui seuraavanlainen kombo.
eturivissä
50. Kimaltava metallinhohtoinen punainen panta, joka kaipaisi hivenen punaista maalia peittämään
yhtä vaaleampaa kohtaa
51. Kiiltonahkajäljitelmää oleva kirkkaanpunainen panta, joka on yksi suosikeistani
takarivissä
52. Sähäkän pinkki rusettipanta, joka ei tosiaankaan ole minun väriseni
53. Tylsän tavallinen ohut kangaspäällysteinen panta
54. Punainen muovipanta
55. Vaaleanpunainen siemenhelmistä punottu panta, jonka valkoinen serkku oli käytössä viikolla 3
takana
56. puuvillainen polkadot panta, joka solmitaan pupunkorviksi
Koloja alkaa näkyä panta laatikossa, mutta ei vielä mitään niin merkittävää, että tarvitsisi pelätä pantojen ensi viikolla loppuvan.
50. Kimaltava metallinhohtoinen punainen panta, joka kaipaisi hivenen punaista maalia peittämään
yhtä vaaleampaa kohtaa
51. Kiiltonahkajäljitelmää oleva kirkkaanpunainen panta, joka on yksi suosikeistani
takarivissä
52. Sähäkän pinkki rusettipanta, joka ei tosiaankaan ole minun väriseni
53. Tylsän tavallinen ohut kangaspäällysteinen panta
54. Punainen muovipanta
55. Vaaleanpunainen siemenhelmistä punottu panta, jonka valkoinen serkku oli käytössä viikolla 3
takana
56. puuvillainen polkadot panta, joka solmitaan pupunkorviksi
Koloja alkaa näkyä panta laatikossa, mutta ei vielä mitään niin merkittävää, että tarvitsisi pelätä pantojen ensi viikolla loppuvan.
keskiviikko 24. helmikuuta 2016
Kullan kimallusta...
... ja häivähdys turkoosia.
Pitkästä aikaa pääsin maanantaina ruokatreffeille ystäväni Ievuskaisen (joka on nyttemmin päätynyt tituleeraamaan itseään prinsessa Caloriinan hovineidoksi Ieva-Mariaksi) kanssa. Hän oli varmistanut ripsivärieni leviämisen pitkin poskia hankkimalla minulle synttärilahjan, joka sisälsi kullankimallusta ja häivähdyksen turkoosia.
Sanat eivät riitä kertomaan, miten liikuttunut olin. En voi kuin ihmetellä ja ihailla sitä, miten hän jaksaa. Paketissa oli aivan uskomattoman upea kullanvärinen clutch, jonka rakas hovineitoni oli onnistunut prinsessansa riemuksi löytämään kirpputorilta. Hän naureskelikin, että voi kuvitella minun saavan vielä lisäkiksejä siitä, että se on kirpparilöytö - no tottahan toki, ihan mielettömän upea löytö. Ja harakkahan rakastaa kaikkea kiiltävää.
Laukun lisäksi settiin kuului paljettinen suihkumyssy, kullanvärinen rannerengas, kullanvärinen rajauskynä ja puuma rintakoru - sellainenkohan minusta on tulossa. Lisäksi laukussa oli käsivoide ja kolmea eriväristä kynsilakkaa ja ihastuttava kullanvärisellä kengällä koristeltu kortti, jonka rakas hovineitoni oli itse askarrellut. Samoin kuvan taustalla oleva kortti on hänen värittämänsä. Aion kehystää nuo molemmat ja laittaa seinälle.
Kynsilakoista oli pakko tietenkin testata tuo Mavalan Pacific blue-niminen turkoosi. Kyllä se on ihana sävy.
Kiitos vielä Ievuskainen.
Pitkästä aikaa pääsin maanantaina ruokatreffeille ystäväni Ievuskaisen (joka on nyttemmin päätynyt tituleeraamaan itseään prinsessa Caloriinan hovineidoksi Ieva-Mariaksi) kanssa. Hän oli varmistanut ripsivärieni leviämisen pitkin poskia hankkimalla minulle synttärilahjan, joka sisälsi kullankimallusta ja häivähdyksen turkoosia.
Sanat eivät riitä kertomaan, miten liikuttunut olin. En voi kuin ihmetellä ja ihailla sitä, miten hän jaksaa. Paketissa oli aivan uskomattoman upea kullanvärinen clutch, jonka rakas hovineitoni oli onnistunut prinsessansa riemuksi löytämään kirpputorilta. Hän naureskelikin, että voi kuvitella minun saavan vielä lisäkiksejä siitä, että se on kirpparilöytö - no tottahan toki, ihan mielettömän upea löytö. Ja harakkahan rakastaa kaikkea kiiltävää.
Laukun lisäksi settiin kuului paljettinen suihkumyssy, kullanvärinen rannerengas, kullanvärinen rajauskynä ja puuma rintakoru - sellainenkohan minusta on tulossa. Lisäksi laukussa oli käsivoide ja kolmea eriväristä kynsilakkaa ja ihastuttava kullanvärisellä kengällä koristeltu kortti, jonka rakas hovineitoni oli itse askarrellut. Samoin kuvan taustalla oleva kortti on hänen värittämänsä. Aion kehystää nuo molemmat ja laittaa seinälle.
Kynsilakoista oli pakko tietenkin testata tuo Mavalan Pacific blue-niminen turkoosi. Kyllä se on ihana sävy.
Kiitos vielä Ievuskainen.
tiistai 23. helmikuuta 2016
Isä, isä, isä
Pienestä pitäen olen ollut isän tyttö ja isä on rakastanut ainokaistaan valtavasti. Isän syliin olen paennut itkemään silloin kuin maailma tai miehet ovat kohdelleet kaltoin, isän lempeiden silmien katse ja karheiden käsien hellä kosketus on lohduttanut silloinkin, kun on tuntunut, ettei ole mitään, mikä auttaisi tai lohduttaisi.
Nyt vuosien vierittyä ollaan siinä tilanteessa, että roolit ovat kääntyneet, on minun aikani auttaa, tukea ja kykyjeni mukaan suojella häntä maailman pahuudelta. Niin tänäänkin, kun olimme yhdessä isän ja äidin kanssa sairaanhoitajan haastattelussa tulevaa toimenpidettä varten. On hirveää, kun jo etukäteen tietää, ettei se ole helppo, ei kivuton, eikä mitenkään miellyttävä juttu, eikä silti voi ottaa edes osaa kivuista itselleen.
Viime kädessä päätös kuitenkin oli isän oma, hän oli valmis lähtemään siihen, että tuo toimenpide tehdään, toisena vaihtoehtona olisi ollut antaa kasvaimen olla ja levitä, ja - lopun varmaan arvaattekin. Nykyisellään kasvaimen pitäisi olla suhteellisen helposti poistettavissa katetrin kautta tehtävän rakon kaavinnan avulla. Ei siis yhtään haavaa tai tikkiä vaan kaikki hoito tapahtuu kestokatetrin kautta, samaa reittiä laitetaan rakkoon merkkiaineet, jotka merkkaavat kasvainsolut, sitä kautta viedään rakkoon kaavintatyökalut, joilla rapsutellaan värjääntyneet solut pois ja vielä viimeksi laitetaan sytostaatit, joiden pitäisi tuhota kaikki ylimääräinen rakosta.
Koska isällä on sydämenvajaatoimintaa ja ikää jo melkoisesti, joutui hän vielä normaalin sairaanhoitajan haastattelun lisäksi läpikäymään anestesialääkärin haastattelun. Tämä siksi, että varmistettiin, että isä voidaan turvallisesti nukuttaa tai puuduttaa, näistä jälkimmäinen on se ensisijainen vaihtoehto. Melkoisen taitava pistäjä saa kyllä olla se anestesialääkäri, joka siitä työnruhjomasta ja vuosien kasaan painamasta selästä saa lumbaalineulan menemään niin, että puudutus onnistuu. Pidän kuitenkin peukkuja, kaikkia mahdollisia peukkuja, asian suhteen.
Niin kauan kuin isällä itsellään on halua ja voimia ryhtyä tähän, me omaiset seisomme tietenkin hänen tukenaan, koetamme auttaa kaikin mahdollisin keinoin. Jotenkin minulla on jälleen se tunne, että kyllä tästä selvitään - on selvitty ennenkin, miksei siis nytkin. Onhan tässä ollut jo niin monta onnekasta sattumaakin matkalla; jos isä ei olisi joutunut sairaalaan muusta syystä, jos sitä ultraäänitutkimusta ei olisikaan tehty, niin kasvain olisi saanut muhia vaikka miten pitkään rauhassa ja tehdä pahojaan. Nyt päästiin hätiin suhteellisen nopeasti ja ajoissa. Suhteellisen nopeasti se on kasvain on tuonne ilmestynyt, vuoden 2015 huhtikuussa tehty ultraääni on "puhdas", siinä ei ole mitään ylimääräistä rakossa ja nyt sitten tammikuussa tehdyssä ultraäämessä on tuo tuumori. Kukaan ei tunnu uskaltavan sanoa ääneen että syöpä, ennen kuin varmistukset on tehty, mutta sitähän se mitä todennäköisimmin on. Onneksi se ei nykyään enää ole synonyymi kuolemantuomiolle kuten ennen. Mitä erilaisempia hoitomahdollisuuksia on ja minä tiikerityttärenä aion pitää huolta siitä, että minun isäni saa kaiken sen hoidon, mitä saada voi - niin kauan kuin hän itse haluaa. Minun on myös alettava jo nyt muistutella itselleni sitä asiaa, että kun isä sanoo, ettei enää jaksa tai halua hoitoja, ei minulla ole niitä oikeutta hänelle vaatia, se päätös on hänen.
Nyt vuosien vierittyä ollaan siinä tilanteessa, että roolit ovat kääntyneet, on minun aikani auttaa, tukea ja kykyjeni mukaan suojella häntä maailman pahuudelta. Niin tänäänkin, kun olimme yhdessä isän ja äidin kanssa sairaanhoitajan haastattelussa tulevaa toimenpidettä varten. On hirveää, kun jo etukäteen tietää, ettei se ole helppo, ei kivuton, eikä mitenkään miellyttävä juttu, eikä silti voi ottaa edes osaa kivuista itselleen.
Viime kädessä päätös kuitenkin oli isän oma, hän oli valmis lähtemään siihen, että tuo toimenpide tehdään, toisena vaihtoehtona olisi ollut antaa kasvaimen olla ja levitä, ja - lopun varmaan arvaattekin. Nykyisellään kasvaimen pitäisi olla suhteellisen helposti poistettavissa katetrin kautta tehtävän rakon kaavinnan avulla. Ei siis yhtään haavaa tai tikkiä vaan kaikki hoito tapahtuu kestokatetrin kautta, samaa reittiä laitetaan rakkoon merkkiaineet, jotka merkkaavat kasvainsolut, sitä kautta viedään rakkoon kaavintatyökalut, joilla rapsutellaan värjääntyneet solut pois ja vielä viimeksi laitetaan sytostaatit, joiden pitäisi tuhota kaikki ylimääräinen rakosta.
Koska isällä on sydämenvajaatoimintaa ja ikää jo melkoisesti, joutui hän vielä normaalin sairaanhoitajan haastattelun lisäksi läpikäymään anestesialääkärin haastattelun. Tämä siksi, että varmistettiin, että isä voidaan turvallisesti nukuttaa tai puuduttaa, näistä jälkimmäinen on se ensisijainen vaihtoehto. Melkoisen taitava pistäjä saa kyllä olla se anestesialääkäri, joka siitä työnruhjomasta ja vuosien kasaan painamasta selästä saa lumbaalineulan menemään niin, että puudutus onnistuu. Pidän kuitenkin peukkuja, kaikkia mahdollisia peukkuja, asian suhteen.
Niin kauan kuin isällä itsellään on halua ja voimia ryhtyä tähän, me omaiset seisomme tietenkin hänen tukenaan, koetamme auttaa kaikin mahdollisin keinoin. Jotenkin minulla on jälleen se tunne, että kyllä tästä selvitään - on selvitty ennenkin, miksei siis nytkin. Onhan tässä ollut jo niin monta onnekasta sattumaakin matkalla; jos isä ei olisi joutunut sairaalaan muusta syystä, jos sitä ultraäänitutkimusta ei olisikaan tehty, niin kasvain olisi saanut muhia vaikka miten pitkään rauhassa ja tehdä pahojaan. Nyt päästiin hätiin suhteellisen nopeasti ja ajoissa. Suhteellisen nopeasti se on kasvain on tuonne ilmestynyt, vuoden 2015 huhtikuussa tehty ultraääni on "puhdas", siinä ei ole mitään ylimääräistä rakossa ja nyt sitten tammikuussa tehdyssä ultraäämessä on tuo tuumori. Kukaan ei tunnu uskaltavan sanoa ääneen että syöpä, ennen kuin varmistukset on tehty, mutta sitähän se mitä todennäköisimmin on. Onneksi se ei nykyään enää ole synonyymi kuolemantuomiolle kuten ennen. Mitä erilaisempia hoitomahdollisuuksia on ja minä tiikerityttärenä aion pitää huolta siitä, että minun isäni saa kaiken sen hoidon, mitä saada voi - niin kauan kuin hän itse haluaa. Minun on myös alettava jo nyt muistutella itselleni sitä asiaa, että kun isä sanoo, ettei enää jaksa tai halua hoitoja, ei minulla ole niitä oikeutta hänelle vaatia, se päätös on hänen.
maanantai 22. helmikuuta 2016
Outo lintu; viina ja vaatteet
Osallistun yleensä kaikenlaisiin kyselyihin ja niinpä viime kesänä
täyttelin taas yhden kupongin tilastokeskukselle, josta ne kai sitten
rakentavat tietonsa ja oletuksensa tietystä asioista meidän suomalaisten
käytöksestä ja tottumuksista. Samalla sain vihkosen, jossa oli
edellisen vuoden tilastotietoja. Jokunen asia hämmästytti ja paria oli
pakko kysyä googlelta, jonka jälkeen hämmästytti vielä enemmän.
Tilastotietojen mukaan keskiverto suomalaisen menoista 10% tulee viinasta& tupakasta ja vaatteista&kengistä suunnilleen jaolla puolet ja puolet. Sitä nyt lienee turha mainitakaan, että olemme jo vuosia herra Kirjoituksen kanssa ihmetelleet tuota määrää, mikä ilmoitetaan suomalaisten keskimääräiseksi alkoholin kulutukseksi siis litramääräisesti 11,6 litraa puhdasta alkoholia nenää päälle. Oikeiksi litroiksi ja lähimpään tasalitraan muutettuna suomalaisen kokonaiskulutus vastaa noin 94 litraa olutta, 15 litraa viiniä, kymmentä litraa long drink -juomia, yhdeksää litraa siiderä ja kuutta litraa väkeviä. Nopealla laskulla tiedän heti kahdeksan henkeä, joiden viinat kokonaan tai suurimmaksi osaksi juo joku muu. Niistä kaksi olemme tietenkin minä ja puolisoni, lasiin en sylje, mutta en osaa kuvitella olosuhteita, joissa pistäisin viisi prosenttia tuloistani viinaan ja tupakkaan. Noita ilmoitettuja määriä en ala edes pohtia, teholla tai haudassahan minä olisin, jos tuon verran joisin, vaikka sen miten jakaisi 365 päivälle.
Lisäksi samat tilastotiedot ilmoittavat vaatemenoiksi myös tuon saman noin 5% menoista, jonka voi kai kääntää niin, että jos kaikki menee, mitä tulee, niin se on myös 5% tuloista. Nyt kun yritän toista vaiko jo kolmatta vuotta olla ostamatta lainkaan vaatteita, en voi kuin hämmästellä sitä, miten paljon minun tilastojen mukaan pitäisi pistää vaatteisiin ja kenkiin. Toisaalta sitten ei se summa euroina niin hirvittävä ole, eihän sillä saisi kuin yhden kalliin merkkilaukun, mutta mitä minä sen hintaisella laukulla tekisin? Tai sellaisella määrällä keskihintaisia vaatteita tai kenkiä, joita tuolla summalla vuoden aikana saisi hankittua.
Valtava määrä hankittuja vaatteita onkin sitten hyvä aasinsilta seuraavaan ajatukseeni, nimittäin vaatteiden kierrätykseen. Tilastotieto kertoi myös sen, että jokainen suomalainen poistaa vuosittain 13kg tekstiilejä (tähän luetaan siis myös verhot, lakanat, pyyhkeet jne.), joista 10kg on mennyt kaatopaikalle ja 3 kg hyväntekeväisyyteen. Jostain, en tietenkään muista mistä, luin jokin aika sitten, että määrät ovat nousseet tuosta ilmoitetusta ja 3kg hyväntekeväisyyteen määrän rinnalle on tullut 1-2kg määrä vertaiskaupassa kiertäviä tekstiilejä ja kaatopaikalle menneen tekstiilijätteen määrä on ollut yli 10kg henkeä kohti. Nyt kun noita tekstiilejä ei enää saa kipata kaatopaikalle, vaan ne pitää "loppusijoittaa" jotenkin muuten, ollaankin ihmeissään tuosta määrästä.
Johtuuko se sitten nuukasta luonteestani vai opistuista tavoista, mutta väittäisin, ettei meiltä kyllä mene 20 kg tekstiilejä vuosittain kaatopaikalle - tai vuoden alusta energiajätteeksi. Jokunen kilo varmaan menee loppuun käytettyjen siivousrättien muodossa, mutta sitä ennen kyseiset tekstiilit ovat eläneet pitkän elämän jossain muussa muodossa sukkina, t-paitoina tai jonain muuna vastaavana. Pitäsiköhän tässä alkaa todistamaan itseään oudoksi linnuksi tässäkin suhteessa ja käyttää poistuvat tekstiilit vaa'an kautta, jotta näkisi sen todellisen määrän, paljonko tuota tekstiilijätettä tulee. Olenhan jo aikaisemmin onnistunut todistamaan olevani keskivertoa pihimpi vedenkulutuksen (ja myös sähkökulutuksen) suhteen.
Tilastotietojen mukaan keskiverto suomalaisen menoista 10% tulee viinasta& tupakasta ja vaatteista&kengistä suunnilleen jaolla puolet ja puolet. Sitä nyt lienee turha mainitakaan, että olemme jo vuosia herra Kirjoituksen kanssa ihmetelleet tuota määrää, mikä ilmoitetaan suomalaisten keskimääräiseksi alkoholin kulutukseksi siis litramääräisesti 11,6 litraa puhdasta alkoholia nenää päälle. Oikeiksi litroiksi ja lähimpään tasalitraan muutettuna suomalaisen kokonaiskulutus vastaa noin 94 litraa olutta, 15 litraa viiniä, kymmentä litraa long drink -juomia, yhdeksää litraa siiderä ja kuutta litraa väkeviä. Nopealla laskulla tiedän heti kahdeksan henkeä, joiden viinat kokonaan tai suurimmaksi osaksi juo joku muu. Niistä kaksi olemme tietenkin minä ja puolisoni, lasiin en sylje, mutta en osaa kuvitella olosuhteita, joissa pistäisin viisi prosenttia tuloistani viinaan ja tupakkaan. Noita ilmoitettuja määriä en ala edes pohtia, teholla tai haudassahan minä olisin, jos tuon verran joisin, vaikka sen miten jakaisi 365 päivälle.
Lisäksi samat tilastotiedot ilmoittavat vaatemenoiksi myös tuon saman noin 5% menoista, jonka voi kai kääntää niin, että jos kaikki menee, mitä tulee, niin se on myös 5% tuloista. Nyt kun yritän toista vaiko jo kolmatta vuotta olla ostamatta lainkaan vaatteita, en voi kuin hämmästellä sitä, miten paljon minun tilastojen mukaan pitäisi pistää vaatteisiin ja kenkiin. Toisaalta sitten ei se summa euroina niin hirvittävä ole, eihän sillä saisi kuin yhden kalliin merkkilaukun, mutta mitä minä sen hintaisella laukulla tekisin? Tai sellaisella määrällä keskihintaisia vaatteita tai kenkiä, joita tuolla summalla vuoden aikana saisi hankittua.
Valtava määrä hankittuja vaatteita onkin sitten hyvä aasinsilta seuraavaan ajatukseeni, nimittäin vaatteiden kierrätykseen. Tilastotieto kertoi myös sen, että jokainen suomalainen poistaa vuosittain 13kg tekstiilejä (tähän luetaan siis myös verhot, lakanat, pyyhkeet jne.), joista 10kg on mennyt kaatopaikalle ja 3 kg hyväntekeväisyyteen. Jostain, en tietenkään muista mistä, luin jokin aika sitten, että määrät ovat nousseet tuosta ilmoitetusta ja 3kg hyväntekeväisyyteen määrän rinnalle on tullut 1-2kg määrä vertaiskaupassa kiertäviä tekstiilejä ja kaatopaikalle menneen tekstiilijätteen määrä on ollut yli 10kg henkeä kohti. Nyt kun noita tekstiilejä ei enää saa kipata kaatopaikalle, vaan ne pitää "loppusijoittaa" jotenkin muuten, ollaankin ihmeissään tuosta määrästä.
Johtuuko se sitten nuukasta luonteestani vai opistuista tavoista, mutta väittäisin, ettei meiltä kyllä mene 20 kg tekstiilejä vuosittain kaatopaikalle - tai vuoden alusta energiajätteeksi. Jokunen kilo varmaan menee loppuun käytettyjen siivousrättien muodossa, mutta sitä ennen kyseiset tekstiilit ovat eläneet pitkän elämän jossain muussa muodossa sukkina, t-paitoina tai jonain muuna vastaavana. Pitäsiköhän tässä alkaa todistamaan itseään oudoksi linnuksi tässäkin suhteessa ja käyttää poistuvat tekstiilit vaa'an kautta, jotta näkisi sen todellisen määrän, paljonko tuota tekstiilijätettä tulee. Olenhan jo aikaisemmin onnistunut todistamaan olevani keskivertoa pihimpi vedenkulutuksen (ja myös sähkökulutuksen) suhteen.
sunnuntai 21. helmikuuta 2016
Itsekuripäiväkirja viikko 8
Alan olla siinä tilanteessa, että tähän alituiseen sairastamiseen menee hermo. Minusta tuntuu, että olen syksystä asti ollut puolikuntoinen, välissä jokunen parempi päivä jolloin ei ole tullut aivasteltua ja niistettyä, mutta suurin osa ajasta on mennyt köhiessä, niistäessä, kurkku kipeänä jne. Viime viikko oli parempi, mutta tämä viikko alkoi taas kipeällä kurkulla, mikä tietenkin saattoi olla odotettavissakin, koska Herra Kirjoitus oli viime viikon kipeänä ja niistää ja köhii edelleen. Viikon edetessä tauti vaan tuntuu pahenevan, kipeästä kurkusta on siirrytty köhimiseen ja Petteri Punakuono - vaiheeseen, jossa nenä punoittaa niistämisestä ja silmät valuvat vettä ja sitä räkää vaan tuntuu piisaavan.
Viikon urotyö on ehdottomasti veroilmoituksen 2c valmistelu ja lähettäminen sekä kausiveroilmoituksen täyttäminen. Tällä kertaa olin jopa ajoissa, sillä viimeinen jättöpäivä noille kummallekin olisi ollut 29.2.
Tiistaina edelleen puolikuntoinen Herra Kirjoitus valitsi päivällisvaihtoehdoista "syödään ulkona" vaihtoehdon, joten kävimme kuluttamassa Picnicin lahjakortteja. Miten olenkaan onnellinen, että joskus tuli ahkeroitua Pointshopissa ja vielä sain kuin sainkin lunastettua nuo lahjakortit, vaikka vähän tiukalle menikin. Omakustannus osuus jäi 1,40euroon ja ruoka oli herkullista, minun vakioni on juustolastu-savulohi-katkarapu-salaatti sitruunavinegrettellä, Herra Kirjoitus valitsi kana-cheddar clubileivän ja kaakaon. Se mitä ei olisi tarvinnut ostaa, oli viereisen Arnoldsin donitsit - yksi kummallekin (enkä edes saanut suosikkimakuani vaan vasta toiseksi parhaan vaihtoehdon) ja hintaa tuli 6,80€. Jospa taas hetken muistaisin kiertää sen putiikin kaukaa, sen verran ovat tyyriitä nuo herkut - eikä, jos rehellisiä ollaan, niin kovin kummoisen makuisia. Lisäksi kauppaan meni 4€, jolla saimme omenoita, leipää ja kastamista anoppilaan. Toinen kauppareissu perjantaina nosti ruokiin ja perustarvikkeisiin käytettyjen rahojen määrän 25€:on. Silloin kaupasta kotiin kannettiin useampi litra maitoa, tomaatteja, juustoraastetta, banaaneja, pussillinen lumipanttereita ja himputin kalliita nenäliinoja.
Herkkä nenuni on valitettavasti sellainen, että hiukankin pidemmäksi venynyt niistäminen saattaa sen vereslihalle ja haavoille, joten oman mukavuuteni takia minun on pakko uhrata nenäliinoihin enemmän kuin mitä halvin pakkaus maksaa. Jos jätän tarkemmin analysoimatta räkäni koostumuksen, niin voin myös todeta sen, että kestonenäliinojen käyttö ei onnistu, koska en saa pestyä niitä puhtaaksi. Onneksi suomalaisella Serlalla on ihania herkälle nenälle tarkoitettuja Jojoba-balsam nenäliinoja, joita nenäni rakastaa.
Perinteiset laskutkin tuli alkuviikosta hoidettua eli puhelinlaskut ja sähkölasku kustansivat yhteensä noin 70€. Viikon menot kaikkineen reilut 100€.
Viikon urotyö on ehdottomasti veroilmoituksen 2c valmistelu ja lähettäminen sekä kausiveroilmoituksen täyttäminen. Tällä kertaa olin jopa ajoissa, sillä viimeinen jättöpäivä noille kummallekin olisi ollut 29.2.
Tiistaina edelleen puolikuntoinen Herra Kirjoitus valitsi päivällisvaihtoehdoista "syödään ulkona" vaihtoehdon, joten kävimme kuluttamassa Picnicin lahjakortteja. Miten olenkaan onnellinen, että joskus tuli ahkeroitua Pointshopissa ja vielä sain kuin sainkin lunastettua nuo lahjakortit, vaikka vähän tiukalle menikin. Omakustannus osuus jäi 1,40euroon ja ruoka oli herkullista, minun vakioni on juustolastu-savulohi-katkarapu-salaatti sitruunavinegrettellä, Herra Kirjoitus valitsi kana-cheddar clubileivän ja kaakaon. Se mitä ei olisi tarvinnut ostaa, oli viereisen Arnoldsin donitsit - yksi kummallekin (enkä edes saanut suosikkimakuani vaan vasta toiseksi parhaan vaihtoehdon) ja hintaa tuli 6,80€. Jospa taas hetken muistaisin kiertää sen putiikin kaukaa, sen verran ovat tyyriitä nuo herkut - eikä, jos rehellisiä ollaan, niin kovin kummoisen makuisia. Lisäksi kauppaan meni 4€, jolla saimme omenoita, leipää ja kastamista anoppilaan. Toinen kauppareissu perjantaina nosti ruokiin ja perustarvikkeisiin käytettyjen rahojen määrän 25€:on. Silloin kaupasta kotiin kannettiin useampi litra maitoa, tomaatteja, juustoraastetta, banaaneja, pussillinen lumipanttereita ja himputin kalliita nenäliinoja.
Herkkä nenuni on valitettavasti sellainen, että hiukankin pidemmäksi venynyt niistäminen saattaa sen vereslihalle ja haavoille, joten oman mukavuuteni takia minun on pakko uhrata nenäliinoihin enemmän kuin mitä halvin pakkaus maksaa. Jos jätän tarkemmin analysoimatta räkäni koostumuksen, niin voin myös todeta sen, että kestonenäliinojen käyttö ei onnistu, koska en saa pestyä niitä puhtaaksi. Onneksi suomalaisella Serlalla on ihania herkälle nenälle tarkoitettuja Jojoba-balsam nenäliinoja, joita nenäni rakastaa.
Perinteiset laskutkin tuli alkuviikosta hoidettua eli puhelinlaskut ja sähkölasku kustansivat yhteensä noin 70€. Viikon menot kaikkineen reilut 100€.
lauantai 20. helmikuuta 2016
Putkiremontti: osui ja upposi
Tämä ei Pertti Jarlan strippi ei varmaan sanallisia selityksiä kaipaa, osui ja upposi - ainakin minulle.
perjantai 19. helmikuuta 2016
Näytteet käyttöön
Olen jo monta kertaa aloittanut näytejemmojeni käyttämistä, käyttänyt muutaman ja sitten taas onnistunut kasaamaan jemmaan tuplasti sen, mitä olen käyttänyt.
Nyt sitten päätin tässä ostamattomuusteemassani aloittaa kosmetiikkavarantojen vähentämisen sieltä päästä ihan tosissaan (ja myös siksi, että tunkiessani viimeisiä näytteitä niiden säilytykseen käytettyyn meikkipussiin, en saanut taas vetoketjua kiinni). Käytin vartin räkäisestä aamupäivästä siihen, että jaottelin näytteet käyttökohteiden mukaan hiuksiin, vartaloon, käsiin, jalkoihin, meikkeihin jne. Lopputulos näyttää tältä.
Minulla ei ole aikomustakaan laskea paljonko noita on, siihen niitä on aivan liikaa. Heti illalla kuitenkin aloitan näiden käytön, siellä kun sattui olemaan sopivasti hammastahnaa, suuvettä, meikinpoistoainetta ja kasvopesua. Pyrin ensisijaisesti käyttämään vain näitä siihen asti, että nämä on vihdoin ja viimein käytetty kaikki loppuun. Sikäli tilanne on vähän kimurantti, että minulla on myös useampi aivan lopuillaan oleva rasvatuubi ja kovin mielelläni käyttäisin ne ensin loppuun ja toisaalta haluaisin kuitenkin hyökätä heti näiden kimppuun. Ehkä on vain viisainta uskoa tuubien säilyvän ja käyttää nämä ensin.
Nyt sitten päätin tässä ostamattomuusteemassani aloittaa kosmetiikkavarantojen vähentämisen sieltä päästä ihan tosissaan (ja myös siksi, että tunkiessani viimeisiä näytteitä niiden säilytykseen käytettyyn meikkipussiin, en saanut taas vetoketjua kiinni). Käytin vartin räkäisestä aamupäivästä siihen, että jaottelin näytteet käyttökohteiden mukaan hiuksiin, vartaloon, käsiin, jalkoihin, meikkeihin jne. Lopputulos näyttää tältä.
Minulla ei ole aikomustakaan laskea paljonko noita on, siihen niitä on aivan liikaa. Heti illalla kuitenkin aloitan näiden käytön, siellä kun sattui olemaan sopivasti hammastahnaa, suuvettä, meikinpoistoainetta ja kasvopesua. Pyrin ensisijaisesti käyttämään vain näitä siihen asti, että nämä on vihdoin ja viimein käytetty kaikki loppuun. Sikäli tilanne on vähän kimurantti, että minulla on myös useampi aivan lopuillaan oleva rasvatuubi ja kovin mielelläni käyttäisin ne ensin loppuun ja toisaalta haluaisin kuitenkin hyökätä heti näiden kimppuun. Ehkä on vain viisainta uskoa tuubien säilyvän ja käyttää nämä ensin.
torstai 18. helmikuuta 2016
Pantahaaste viikko 7
Pantahaasteessa eletään jo seitsemättä viikkoa ja vieläkin löytyy uusia pantoja käytettäväksi. Tosin huomasin jo langenneeni tietämättäni tuplakappaleisiin (tällä viikolla samanlainen aaltopanta kuin ensimmäisellä viikolla, viikoilla 4 ja 6 samanlainen punainen rusettipanta, vaikka näyttääkin kuvissa erilaisesta materiaalista tehdyltä) - en siis ollut selvillä siitä, että minulla on kaksi samanlaista pantaa laatikossani, mikä on selvä merkki siitä, että pantoja on liikaa. Poimin nämä tuplat pois sitten kun olen päässyt pantahaasteen loppuun.
Seitsemännellä viikolla tuli sitten käytettyä seuraavat pannat:
43. Vaaleanpunainen samettipanta, jonka päälyksen kyllä voisi vaihtaa vähemmän tyttömäiseen väriin
44. Kullanvärinen aaltopanta, samanlaista käytetty viikolla 1
45. Petroolinsininen satiinipäällysteinen panta
46. yhden strassirivin kullanvärinen panta, jolla muistaakseni on myös hopeanvärinen pari
47. läpikuultava muovipanta
48. viidellä kimaltavalla kukalla koristeltu panta, joka on sikäli hauska, että on bling, mutta ei överisti
49. Leveä kirsikkakuvioinen panta, joka selvästi kaipaisi puhdistusta
Edelleenkään ei näy loppua, kyllä näitä vielä muutamaksi viikoksi riittää.
Seitsemännellä viikolla tuli sitten käytettyä seuraavat pannat:
43. Vaaleanpunainen samettipanta, jonka päälyksen kyllä voisi vaihtaa vähemmän tyttömäiseen väriin
44. Kullanvärinen aaltopanta, samanlaista käytetty viikolla 1
45. Petroolinsininen satiinipäällysteinen panta
46. yhden strassirivin kullanvärinen panta, jolla muistaakseni on myös hopeanvärinen pari
47. läpikuultava muovipanta
48. viidellä kimaltavalla kukalla koristeltu panta, joka on sikäli hauska, että on bling, mutta ei överisti
49. Leveä kirsikkakuvioinen panta, joka selvästi kaipaisi puhdistusta
Edelleenkään ei näy loppua, kyllä näitä vielä muutamaksi viikoksi riittää.
keskiviikko 17. helmikuuta 2016
Kierrätyspussukoita
Netin ihmeellinen maailma saattoi useampaan kertaan verkkokalvoilleni kuvia erilaisista karkkipapereista tehdyistä pussukoista. Koska olen kovasti utelias kokeilemaan kaikkea, päätin kokeilla noidenkin tekemistä jossain vaiheessa. Ensiksi piti tietenkin koota karkkipaperit, niitä kertyikin joulun aikaan mukavasti. Lisäksi sain lahjoituksena melkoisen kasan noita papereita, joten materiaalista ei ollut pulaa, varsinkaan kun äitini vielä innostui kokoamaan noita minulle.
Seuraavan ongelman muodostivat vetoketjut, jotka tietenkin kaupasta ostaen ovat kalliita ja ostolakkolaisen ihmisen saavuttamattomissa. Onneksi jälleen kerran oli naamakirja, jonka kautta sain ison kasan kaikenlaisia vetoketjuja (ja lisää on vielä toivottavasti tulossa). Kankaita vuoria varten löytyi ihan omista varastoista.
Nyt kun ompelukonekin oli huollettu, niin nyt ei ollut enää mitään syytä olla kokeilematta pussien tekemistä. Aivan alkuun silitin paperit, jotta en eivät olisi niin ryppyisen näköisiä. Seuraavaksi otin käyttöön kontaktimuovin, en myöskään malttanut ostaa oikeaa kristallimuovia, jota noiden tekemiseen olisi pitänyt ostaa, vaan käytin halvempaa kontaktimuovia. Liimasin papereita halutun määrän kontaktimuoville.
Osaan pusseista pistin kankaisen vuorin, osan tein kaksinkertaisella kontaktimuovilla eli niin, että karkkipapereiden kummallakin puolella on kontaktimuovi. Kankaatkin ovat kierrätettyä, näissä pusseissa vuorina on vanhaa puuvillapaitaa.
Pusseissa on käytetty kahta erilaista kontaktimuovia, kullanvärinen ja Fazerin sininen on tehty kirkkaasta muovista ja muut mattapintaisesta. Ainakin minun silmiini tuo kirkas sopii kiiltävälle materiaalille erityisen hyvin.
Karkkipaperipussien lisäksi tein vielä yhden avainnauhoista kootun pussukan. Se menee henkilölle, joka lahjoitti minulle kasan avainnauhoja ja kyseli, mitä niistä oikein teen. Näytin kuvaa vanhoista pusseistani ja hän ihastui niin kovasti, että olisi ollut valmis maksamaan työstäni. Lupasin tehdä hänelle pussin kiitokseksi nauhoista.
Ihan varmasti pussitehtaasta kuullaan vielä, sen verran mukavaa näiden pussien tekeminen oli.
Seuraavan ongelman muodostivat vetoketjut, jotka tietenkin kaupasta ostaen ovat kalliita ja ostolakkolaisen ihmisen saavuttamattomissa. Onneksi jälleen kerran oli naamakirja, jonka kautta sain ison kasan kaikenlaisia vetoketjuja (ja lisää on vielä toivottavasti tulossa). Kankaita vuoria varten löytyi ihan omista varastoista.
Nyt kun ompelukonekin oli huollettu, niin nyt ei ollut enää mitään syytä olla kokeilematta pussien tekemistä. Aivan alkuun silitin paperit, jotta en eivät olisi niin ryppyisen näköisiä. Seuraavaksi otin käyttöön kontaktimuovin, en myöskään malttanut ostaa oikeaa kristallimuovia, jota noiden tekemiseen olisi pitänyt ostaa, vaan käytin halvempaa kontaktimuovia. Liimasin papereita halutun määrän kontaktimuoville.
Osaan pusseista pistin kankaisen vuorin, osan tein kaksinkertaisella kontaktimuovilla eli niin, että karkkipapereiden kummallakin puolella on kontaktimuovi. Kankaatkin ovat kierrätettyä, näissä pusseissa vuorina on vanhaa puuvillapaitaa.
Pusseissa on käytetty kahta erilaista kontaktimuovia, kullanvärinen ja Fazerin sininen on tehty kirkkaasta muovista ja muut mattapintaisesta. Ainakin minun silmiini tuo kirkas sopii kiiltävälle materiaalille erityisen hyvin.
Karkkipaperipussien lisäksi tein vielä yhden avainnauhoista kootun pussukan. Se menee henkilölle, joka lahjoitti minulle kasan avainnauhoja ja kyseli, mitä niistä oikein teen. Näytin kuvaa vanhoista pusseistani ja hän ihastui niin kovasti, että olisi ollut valmis maksamaan työstäni. Lupasin tehdä hänelle pussin kiitokseksi nauhoista.
Ihan varmasti pussitehtaasta kuullaan vielä, sen verran mukavaa näiden pussien tekeminen oli.
tiistai 16. helmikuuta 2016
Työhuoneen hylly
Tämäkin on niitä remontista roikkumaan jääneitä projekteja, jotka oli tarkoitus tehdä jo kesällä, mutta jotenkin se vain jäi tekemättä. Nyt otin itseäni niskasta kiinni ja päätin askarrella sen valmiiksi.
Pohjana tässä oli keväällä ostamani kirsikanvärinen CD-hylly, joita ostin kolmin kappalein. Yksi on kylpyhuoneessa valkoiseksi maalattuna - minun on moneen kertaan pitänyt esitellä se täällä, mutta kun olen kipuillut sen kanssa maalaanko sen vielä kerran vai jätänkö tuollaiseksi, mitä se nyt on. Toisen vein tätä projektia varten askarteluhuoneeseen odottamaan oikeaa aikaa. Silloin kun minulla olisi ollut aikaa, askarteluhuone ei ollut vapaa, vaan naapurit rakensivat siellä urakalla linnunpönttöjä. Kun sitten seuraavan kerran palasimme askarteluhuoneeseen, oli tuo hyllykkö kadonnut. Mystisesti, ilman mitään syytä tai selitystä. En usko, että se oli kenenkään tiellä niin paljon, että se olisi sen takia pitänyt hävittää, enkä oikein tiedä ketä se ärsytti, kun siellä ei juuri muita ole käynyt kuin minä ja ne linnunpönttöjä urakoivat naapurit.
Oli miten oli, toinen hyllykkö on ainakin toistaiseksi häviksessä. Onneksi oli kolmas, jonka olin kyllä ajatellut vinttiin säilytyskäyttöön ihan tuunaamattomana, mutta päätin ottaa sen sieltä nyt tähän projektiin.
Kirsikanvärinen kapea hyllykkö oli siis se, josta lähdettiin. Kuvassa hyllykössä on vain kiinteä keskihylly, suunnitelmissani on kyllä listätä tähän vielä pari muutakin hyllyä väliseiniksi.
Päällystin hyllyn samalla tapetilla, jolla työhuoneen seinät on tapetoitu. Ensimmäisenä päivänä tapetoin irtonaiset hyllyt ja hyllyn ulkoseinät sekä lyhyet sisäsivut. Kuvissa hyllykkö kuivuu takaseinä ylöspäin käännettynä. Varsinkin alimmassa kuvassa tapetin kuviot tulevat mielestäni hyvin esiin.
Jätin hyllyn kuivumaan vuorokaudeksi ja seuraavana päivänä pistin tapetit tuonne sisälle. Ensimmäisessä kuvassa puolivalmis ja jälkimmäisessä kuvassa valmis.
Tarkoitus on siis pistää tuo seinälle vaakaan, niin että alimmassa kuvassa oikealla oleva pohja tulee huoneen kulmaan päin. Toivottavasti siihen ei mene ihan puolta vuotta, että saadaan tuo seinälle taikka todettua, ettei homma toimikaan ja pistettyä tämä kiertoon. Haaveenani on, että tämä naamioituisi mahdollisimman hyvin seinälle.
Hyllyn tuunauksen hinta oli n. 6€, jonka maksoin tuosta hyllystä, muuta materiaalit eli tapetit ja liisteri olivat remontista ylijääneitä.
Pohjana tässä oli keväällä ostamani kirsikanvärinen CD-hylly, joita ostin kolmin kappalein. Yksi on kylpyhuoneessa valkoiseksi maalattuna - minun on moneen kertaan pitänyt esitellä se täällä, mutta kun olen kipuillut sen kanssa maalaanko sen vielä kerran vai jätänkö tuollaiseksi, mitä se nyt on. Toisen vein tätä projektia varten askarteluhuoneeseen odottamaan oikeaa aikaa. Silloin kun minulla olisi ollut aikaa, askarteluhuone ei ollut vapaa, vaan naapurit rakensivat siellä urakalla linnunpönttöjä. Kun sitten seuraavan kerran palasimme askarteluhuoneeseen, oli tuo hyllykkö kadonnut. Mystisesti, ilman mitään syytä tai selitystä. En usko, että se oli kenenkään tiellä niin paljon, että se olisi sen takia pitänyt hävittää, enkä oikein tiedä ketä se ärsytti, kun siellä ei juuri muita ole käynyt kuin minä ja ne linnunpönttöjä urakoivat naapurit.
Oli miten oli, toinen hyllykkö on ainakin toistaiseksi häviksessä. Onneksi oli kolmas, jonka olin kyllä ajatellut vinttiin säilytyskäyttöön ihan tuunaamattomana, mutta päätin ottaa sen sieltä nyt tähän projektiin.
Kirsikanvärinen kapea hyllykkö oli siis se, josta lähdettiin. Kuvassa hyllykössä on vain kiinteä keskihylly, suunnitelmissani on kyllä listätä tähän vielä pari muutakin hyllyä väliseiniksi.
Päällystin hyllyn samalla tapetilla, jolla työhuoneen seinät on tapetoitu. Ensimmäisenä päivänä tapetoin irtonaiset hyllyt ja hyllyn ulkoseinät sekä lyhyet sisäsivut. Kuvissa hyllykkö kuivuu takaseinä ylöspäin käännettynä. Varsinkin alimmassa kuvassa tapetin kuviot tulevat mielestäni hyvin esiin.
Jätin hyllyn kuivumaan vuorokaudeksi ja seuraavana päivänä pistin tapetit tuonne sisälle. Ensimmäisessä kuvassa puolivalmis ja jälkimmäisessä kuvassa valmis.
Hyllyn tuunauksen hinta oli n. 6€, jonka maksoin tuosta hyllystä, muuta materiaalit eli tapetit ja liisteri olivat remontista ylijääneitä.
maanantai 15. helmikuuta 2016
Suuri löytämisen riemu
Kerran jos toisenkin olen saattanut mainita, miten kadotin lähes kaikki pesupussimme remontin yhteydessä. Niitä on etsitty yhdestä ja toisesta paikasta. Viimeksi sunnuntaina tutkin kaikki makuuhuoneen kaappien päällä olevat laatikot ja vilkaisin myös yläkaappeihin saadakseni varmuuden, etteivät pussit todellakaan ole siellä. No, juu eivät olleet.
Ihan muulla asialla vinttikomerossa käydessäni silmiini osui sinne remontin jäljiltä siirretty jalkakylpylaite laatikkoineeen. Kyllä vain, varastoin kaikkein mieluiten edelleen tavarat niiden omissa laatikoissa.
Jossain mieleni sopukoissa kilahti pienoinen tiuku, kun katselin tuota laatikkoa. Jalkakylpylaite kun oli ennen remonttia sijainnut meillä kylpyhuoneessa hyllyn päällä, kuten kuva täällä kertoo. Se oli silloin hyllyllä ilman laatikkoaan, koska laatikko ei mahtunut tuohon ja kovasti lähellä pesukonettakin se oli. Joten oli siis aivan pakko raottaa laatikkoa vain varmuuden vuoksi.
Ja kappas kappas, mitä sieltä löytyikään.
Kyllä vain, ne kauan sitten kadonneet pesupussit, joita on etsitty kissojen, koirien ja vähän muidenkin apulaisten voimin. Noiden pesupussien sijainnille tuolla on toki ihan looginen selityksensä, minkä peruslähtökohta on kylpyhuoneen entinen järjestys. Tuo masiinahan sijaitsi aivan pesukoneen yläpuolella ja siellä oli mukava tila noiden pesupussien varastoimiseen. Ne oli helppo napata sieltä käyttöön, koska niitä käytettiin kuitenkin useammin kuin jalkakylpyammetta itseään. Pakatessani jalkakylpyä remontin tieltä pois, pakkasin sen tietenkin pesupusseineen kaikkineen - enkä sitten muutaman kuukauden päästä enää osannut ajatella asioita loogisesti pesupusseja etsiessäni.
Onnekseni en mennyt ostamaan tai tekemään uusia pesupusseja, sillä kyllä niitä meillä tosiaan muutama on...
Nytköhän sitten olis niin, että kaikki remontin jäljiltä hukassa olleet tavarat olisivat löytyneet.
Ihan muulla asialla vinttikomerossa käydessäni silmiini osui sinne remontin jäljiltä siirretty jalkakylpylaite laatikkoineeen. Kyllä vain, varastoin kaikkein mieluiten edelleen tavarat niiden omissa laatikoissa.
Jossain mieleni sopukoissa kilahti pienoinen tiuku, kun katselin tuota laatikkoa. Jalkakylpylaite kun oli ennen remonttia sijainnut meillä kylpyhuoneessa hyllyn päällä, kuten kuva täällä kertoo. Se oli silloin hyllyllä ilman laatikkoaan, koska laatikko ei mahtunut tuohon ja kovasti lähellä pesukonettakin se oli. Joten oli siis aivan pakko raottaa laatikkoa vain varmuuden vuoksi.
Ja kappas kappas, mitä sieltä löytyikään.
Kyllä vain, ne kauan sitten kadonneet pesupussit, joita on etsitty kissojen, koirien ja vähän muidenkin apulaisten voimin. Noiden pesupussien sijainnille tuolla on toki ihan looginen selityksensä, minkä peruslähtökohta on kylpyhuoneen entinen järjestys. Tuo masiinahan sijaitsi aivan pesukoneen yläpuolella ja siellä oli mukava tila noiden pesupussien varastoimiseen. Ne oli helppo napata sieltä käyttöön, koska niitä käytettiin kuitenkin useammin kuin jalkakylpyammetta itseään. Pakatessani jalkakylpyä remontin tieltä pois, pakkasin sen tietenkin pesupusseineen kaikkineen - enkä sitten muutaman kuukauden päästä enää osannut ajatella asioita loogisesti pesupusseja etsiessäni.
Onnekseni en mennyt ostamaan tai tekemään uusia pesupusseja, sillä kyllä niitä meillä tosiaan muutama on...
Nytköhän sitten olis niin, että kaikki remontin jäljiltä hukassa olleet tavarat olisivat löytyneet.
sunnuntai 14. helmikuuta 2016
Itsekuripäiväkirja viikko 7
Viikko alkoi sikäli paremmissa tunnelmissa kuin edellinen, että isä pääsi kotiin sairaalasta. Kunto on vähintäänkin kohtuullinen, vaikka liikkuminen onkin huonompaa kuin ennen tätä kierrosta. Ja niitä huonoja uutisiakin tuli sitten oikein tuplaten, en jaksa niitä sen enempää enää tässä läpikäydä. On vain pakko luottaa siihen, että elämä kantaa.
Töitä, töitä ja töitä on pääsääntöisesti ollut tämän viikon ohjelma. Työtunteja kertyi 56 tälle viikolle ja tuostakin laskelmasta saattaa vielä puuttua tunti tai pari - kuka niitä niin tarkkaan laskee.
Lukitut pankkitunnuksetkin sain auki, kyseessä oli siis turvakortin jumiutuminen. Tästäkin Danske on löytänyt oivan keinon rahastaa, uusi kortti maksaa 10€. No, ilman korttia ei tule toimeen eli pakko maksaa ja irvistellä. Kun tuohon summaan lisää vielä bussikulut (kaksi matkaa, yksi hukkareissu ja toinen, jolloin tunnukset avattiin), oli pakko käyttää apupyöriä, jotta ehti konttorin surkeiden aukioloaikojen puitteissa ovenripaan kiinni, tuli kortin kokonaishinnaksi 16,60€.
Lauantaina käytiin useammassa kuin yhdessä kaupassa, koska jääkaappi alkoi näyttää varsin tyhjältä. Kauppakassiin päätyi mm. 2kg naudan jauhelihaa, 1,5 kg broilerin minuuttipihvejä, juustoa, leikkeleitä, jogurttia, maitoa, raejuustoa, rahkaa, päärynöitä, kurkkua ja tomaattia. Osa meni toki pakkaseen ja osaa syödään alkavalla viikolla. Minun osuuteni kauppalaskusta oli noin 37€. Lisäksi tilasimme alkuviikosta pizzat kotiin, niiden kustannus oli suunnilleen 21€ (rullakebab, pizza ja 2x ranskalaiset, joita syötiin sitten 3 päivää).
Muita laskuja ei tälle viikolle tullutkaan maksettavaksi eli viikon kokonaiskulutus oli noin 75€.
Tavaroita sentään on poistunut jokunen tasaiseen tahtiin, hyvä näin.
Töitä, töitä ja töitä on pääsääntöisesti ollut tämän viikon ohjelma. Työtunteja kertyi 56 tälle viikolle ja tuostakin laskelmasta saattaa vielä puuttua tunti tai pari - kuka niitä niin tarkkaan laskee.
Lukitut pankkitunnuksetkin sain auki, kyseessä oli siis turvakortin jumiutuminen. Tästäkin Danske on löytänyt oivan keinon rahastaa, uusi kortti maksaa 10€. No, ilman korttia ei tule toimeen eli pakko maksaa ja irvistellä. Kun tuohon summaan lisää vielä bussikulut (kaksi matkaa, yksi hukkareissu ja toinen, jolloin tunnukset avattiin), oli pakko käyttää apupyöriä, jotta ehti konttorin surkeiden aukioloaikojen puitteissa ovenripaan kiinni, tuli kortin kokonaishinnaksi 16,60€.
Lauantaina käytiin useammassa kuin yhdessä kaupassa, koska jääkaappi alkoi näyttää varsin tyhjältä. Kauppakassiin päätyi mm. 2kg naudan jauhelihaa, 1,5 kg broilerin minuuttipihvejä, juustoa, leikkeleitä, jogurttia, maitoa, raejuustoa, rahkaa, päärynöitä, kurkkua ja tomaattia. Osa meni toki pakkaseen ja osaa syödään alkavalla viikolla. Minun osuuteni kauppalaskusta oli noin 37€. Lisäksi tilasimme alkuviikosta pizzat kotiin, niiden kustannus oli suunnilleen 21€ (rullakebab, pizza ja 2x ranskalaiset, joita syötiin sitten 3 päivää).
Muita laskuja ei tälle viikolle tullutkaan maksettavaksi eli viikon kokonaiskulutus oli noin 75€.
Tavaroita sentään on poistunut jokunen tasaiseen tahtiin, hyvä näin.
lauantai 13. helmikuuta 2016
Matkapukupussin korjaus
Herra Kirjoituksen mukana yhteispesäämme kulkeutui pukupussilaukku. En muista oliko se rikki jo saapuessaan vai rikkuiko se jossain vaiheessa yhteisen elämämme alkutaivalta, mutta joka tapauksessa se on roikkunut jo vuosia vinttikomerossa käyttämättömänä siitä syystä, että siitä on vetoketju rikki. Siis jos oikein täsmällisiä ollaan, niin vetoketjun lukko on luistanut toiselta puolelta pois ja pukupussi lepsotti auki. Monen monta kertaa katselin sitä sillä silmällä, että heitän sen pois, kun kerran se on rikki ja niin ollen käyttökelvoton, en kuitenkaan saanut aikaiseksi sen hävittämistä. Perusteiluina olivat ne tavallistakin tavallisemmat nuukailijan ja jemmaajan syyt, jos siitä kuitenkin ottaisi talteen edes kankaan tai vetoketjut tai...
Tämän alkuvuoden aikana netti on ollut täynnään erilaisia juttuja ja videoita vetoketjujen korjaamisesta. Niissä kaikissa on korostettu sitä, miten helppoa se on ja miten nopeasti sen voi tehdä, sekä jaettu erilaisia vinkkejä erilaisten vetoketjupulmien ratkaisuun. Tuollaisten ohjeiden osuminen minun käsiini oli tietenkin ihan sama kuin olisi viskannut reilun jerrykannullisen bensaa liekkeihin. Jos muutkin, niin minä kans - totta kai.
Niinpä päätin tehdä pikakorjauksen tuolle Herra Kirjoituksen pukupussille. Sitten kun se on oikeasti ehjä, voi harkita, että pistääkö sen myyntiin vai säästääkö käyttöä varten. Niinpä suuntasin vinttiin ja raahasin pukupussin alas. Se oli ihan kirjaimellisesti kunnolla pölyttynyt.
Seuraavaksi tutkin sen, mistä ja miten tuo pukupussilaukku olikaan rikki. Muistini ei ollut pettänyt, vetoketjuhan se oli ongelman ydin. Siinä se repsotti irtonainsena ja vain toisella puolella kiinni olevana.
Käytin ensimmäiset viisi minuuttia sen puhdistamiseen pölystä päältä ja sisältä. Yllättävän ryhdikäs veska sieltä tomukerroksen alta kaivautui esiin. Sitten olikin aika käydä varsinaisen ongelman kimppuun. Tällainen vetoketjuhan korjataan niin, että irrotetaan tuo vetoketjun poisluistamisen estävä hakanen siltä puolelta, mistä vetoketju on luistanut pois, pujotetaan vetoketjun lukko takaisin ja siinä se. Vedetään pari kertaa edestakaisin ja todetaan toimivaksi. Edellytyksenä tälle toki se, että vetoketjun spiraalista ei saa puuttua hampaita eli varsinaisen ketjuosan pitää olla ehjä.
Näkemässäni mallivideossa tämän tekemiseen meni pari minuuttia. Minulta meni melkein sen verran, että sain ähellettyä tuon hakasen pois, vähintään tuplasti toinen mokoma siihen, että sain pujotettua vetoketjun takaisin. Tässä kohtaa piti vielä ensin saada älynväläys siitä, että vetoketjusta on pakko ratkoa pari pistoa, jotta tuon lukon pujottaminen onnistuu ja lukkoakin piti pikkuisen löysätä, ennen kuin tuli valmista. No, tietenkin olin ensimmäisellä kerralla innoissani löysännyt lukkoa niin paljon, että saatuani sen kiskottua tuonne alas se oli taas irti. Ja koska olin tietenkin näppäränä kiinnittänyt jo myös tuon hakasen, aloitettiin jälleen alusta...
Toisella kertaa vahingosta viisastuneena tajusin kiristää vetoketjun lukon ennen kuin aloin laittaa tuota hakasta paikalleen, jotta vetoketju pysyisi kunnialla paikaallaan. Tämä kiristäminenkin on periaatteessa yksinkertaista eli otetaan pihdit ja puristetaan vetoketjua kummaltakin sivulta ja sitten vielä keskeltä. (Tällä tempulla pitäisi saada korjattua suurin osa liian löysistä vetoketjuista, jotka eivät pysy kiinni). Kun kerran olen ahne, niin liikaahan se tietty kiristyi, eikä vetoketjua meinannut jaksaa sulkea - onneksi siihenkin on jipponsa, pieni ruuvimeisseli vetoketjun lukon reunan alle ja kevyt vääntö, niin johan löytyi ja alkoi vetoketju kulkea.
Sitten vielä se viimeistelyvaihe eli hakanen taas takaisin ja purettujen pistojen ompelu. Olisikohan tuohon mennyt aikaa puolisen tuntia ja niin meillä on taas ehjä ja kaikin puolin toimiva pukupussilaukku.
Seuraavaksi taidan suunnistaa käsityöliikkeeseen etsimään irtonaista vetoketjun lukkoa siihen virheään pitkään takkiini, joka on ollut ainakin viisi vuotta ilman vetoketjua kun en ole jaksanut vaihtaa siihen uutta ehjää. Nyt olen oppinut senkin, että vetoketjusta voi vaihtaa pelkän lukon. Olkoon tuo vetoketjun lukko helmikuun sallittu ostokseni, jotta saan vihdoin takin kuntoon.
Tämän alkuvuoden aikana netti on ollut täynnään erilaisia juttuja ja videoita vetoketjujen korjaamisesta. Niissä kaikissa on korostettu sitä, miten helppoa se on ja miten nopeasti sen voi tehdä, sekä jaettu erilaisia vinkkejä erilaisten vetoketjupulmien ratkaisuun. Tuollaisten ohjeiden osuminen minun käsiini oli tietenkin ihan sama kuin olisi viskannut reilun jerrykannullisen bensaa liekkeihin. Jos muutkin, niin minä kans - totta kai.
Niinpä päätin tehdä pikakorjauksen tuolle Herra Kirjoituksen pukupussille. Sitten kun se on oikeasti ehjä, voi harkita, että pistääkö sen myyntiin vai säästääkö käyttöä varten. Niinpä suuntasin vinttiin ja raahasin pukupussin alas. Se oli ihan kirjaimellisesti kunnolla pölyttynyt.
Seuraavaksi tutkin sen, mistä ja miten tuo pukupussilaukku olikaan rikki. Muistini ei ollut pettänyt, vetoketjuhan se oli ongelman ydin. Siinä se repsotti irtonainsena ja vain toisella puolella kiinni olevana.
Käytin ensimmäiset viisi minuuttia sen puhdistamiseen pölystä päältä ja sisältä. Yllättävän ryhdikäs veska sieltä tomukerroksen alta kaivautui esiin. Sitten olikin aika käydä varsinaisen ongelman kimppuun. Tällainen vetoketjuhan korjataan niin, että irrotetaan tuo vetoketjun poisluistamisen estävä hakanen siltä puolelta, mistä vetoketju on luistanut pois, pujotetaan vetoketjun lukko takaisin ja siinä se. Vedetään pari kertaa edestakaisin ja todetaan toimivaksi. Edellytyksenä tälle toki se, että vetoketjun spiraalista ei saa puuttua hampaita eli varsinaisen ketjuosan pitää olla ehjä.
Näkemässäni mallivideossa tämän tekemiseen meni pari minuuttia. Minulta meni melkein sen verran, että sain ähellettyä tuon hakasen pois, vähintään tuplasti toinen mokoma siihen, että sain pujotettua vetoketjun takaisin. Tässä kohtaa piti vielä ensin saada älynväläys siitä, että vetoketjusta on pakko ratkoa pari pistoa, jotta tuon lukon pujottaminen onnistuu ja lukkoakin piti pikkuisen löysätä, ennen kuin tuli valmista. No, tietenkin olin ensimmäisellä kerralla innoissani löysännyt lukkoa niin paljon, että saatuani sen kiskottua tuonne alas se oli taas irti. Ja koska olin tietenkin näppäränä kiinnittänyt jo myös tuon hakasen, aloitettiin jälleen alusta...
Toisella kertaa vahingosta viisastuneena tajusin kiristää vetoketjun lukon ennen kuin aloin laittaa tuota hakasta paikalleen, jotta vetoketju pysyisi kunnialla paikaallaan. Tämä kiristäminenkin on periaatteessa yksinkertaista eli otetaan pihdit ja puristetaan vetoketjua kummaltakin sivulta ja sitten vielä keskeltä. (Tällä tempulla pitäisi saada korjattua suurin osa liian löysistä vetoketjuista, jotka eivät pysy kiinni). Kun kerran olen ahne, niin liikaahan se tietty kiristyi, eikä vetoketjua meinannut jaksaa sulkea - onneksi siihenkin on jipponsa, pieni ruuvimeisseli vetoketjun lukon reunan alle ja kevyt vääntö, niin johan löytyi ja alkoi vetoketju kulkea.
Sitten vielä se viimeistelyvaihe eli hakanen taas takaisin ja purettujen pistojen ompelu. Olisikohan tuohon mennyt aikaa puolisen tuntia ja niin meillä on taas ehjä ja kaikin puolin toimiva pukupussilaukku.
Seuraavaksi taidan suunnistaa käsityöliikkeeseen etsimään irtonaista vetoketjun lukkoa siihen virheään pitkään takkiini, joka on ollut ainakin viisi vuotta ilman vetoketjua kun en ole jaksanut vaihtaa siihen uutta ehjää. Nyt olen oppinut senkin, että vetoketjusta voi vaihtaa pelkän lukon. Olkoon tuo vetoketjun lukko helmikuun sallittu ostokseni, jotta saan vihdoin takin kuntoon.
perjantai 12. helmikuuta 2016
Diagnoosia kerrakseen
Eilisen päivän aikana tuli ensiksi märkää rättiä toiselle poskelle ja sitten vähän ajan päästä joku vetäisi vielä vähän lujempaa toiselle poskelle. Ensinnäkin isäni sai kutsun sairaalaan ensin haastatteluun ja sitten muutaman päivän päästä itse operaatioon. Eihän tuo vielä mitään, mutta sitten tuli se tieto, miksi. Lääkärit olivat systemaattisesti kierrelleet asiaa toteamalla, että virtsarakossa on jotain ylimääräistä ja sitä pitää selvittää... No, lopulta löytyi se yksi, joka uskalsi sanoa suoraan: siellä on kukkakaalimainen tuumori, joka on todennäköisesti maligni. Sama suomeksi tarkoittaa siis virtsarakon syöpää. Nyt emme voi kuin toivoa, että kyseinen kasvain olisi pinnallinen eikä mennyt virtsarakon seinämän läpi. Pari viikkoa meidän on pakko odottaa, sillä operaatio on 26. päivä.
Samana päivänä sitten soitteli lääkäri treffeistäni Elvin kanssa. Tuomio oli selvä. Minulla on vaikea-asteinen uniapnea. Se toki selittää monta asiaa, esimerkiksi jatkuvan väsymykseni. Olen kuvitellut, että se liittyisi jotenkin kilpirauhasen vajaatoimintaan, joka minulla on niin lievä asteisena, ettei siihen saa lääkkeitä tai muutakaan hoitoa. No, tuohon uniapneaan on nyt sitten tulossa hoitoa, jota en välttämättä haluaisi - joudun nimittäin ottamaan ylipainelaitteen puhisemaan sängyn viereen. Muuta mahdollista hoitoa ei ole. Tai on toinen, joka ei ole sen helpompi nimittäin laihduttaminen.
Tuota painonpudotusta on nyt sitten pakko tehdä. Ja kun kyseessä on pakko, se on tietenkin hankalampaa kuin niin sanotusti vapaaehtoisesti tehtävä. Tosin mikä on sen parempi kannustin kuin oma terveys.
Samana päivänä sitten soitteli lääkäri treffeistäni Elvin kanssa. Tuomio oli selvä. Minulla on vaikea-asteinen uniapnea. Se toki selittää monta asiaa, esimerkiksi jatkuvan väsymykseni. Olen kuvitellut, että se liittyisi jotenkin kilpirauhasen vajaatoimintaan, joka minulla on niin lievä asteisena, ettei siihen saa lääkkeitä tai muutakaan hoitoa. No, tuohon uniapneaan on nyt sitten tulossa hoitoa, jota en välttämättä haluaisi - joudun nimittäin ottamaan ylipainelaitteen puhisemaan sängyn viereen. Muuta mahdollista hoitoa ei ole. Tai on toinen, joka ei ole sen helpompi nimittäin laihduttaminen.
Tuota painonpudotusta on nyt sitten pakko tehdä. Ja kun kyseessä on pakko, se on tietenkin hankalampaa kuin niin sanotusti vapaaehtoisesti tehtävä. Tosin mikä on sen parempi kannustin kuin oma terveys.
torstai 11. helmikuuta 2016
Pantahaaste viikko 6
Pantahaaste on saavuttanut kuudennen viikon. Miten nopeasti tämä aika rientääkään, mutta pantalaatikossa ei silti tunnu olevan kovin paljon vajausta.
Tällä viikolla oli vain yksi päivä, jolloin en varsinaisesti käyttänyt pantaa ja silloin siirsin sivuun tuon ylimmässä kuvassa päälimmäisenä olleen tiikerikuvioisen pannan. Burberry panta ja harmaa panta palvelivat ihan normaalisti käytössä.
Kuvassa nahkaiselta näyttävä punainen rusetti on todellisuudessa joulunpunaista satiinia.
Noita helmi-strassipantoja minulle on kertynyt useampia, tällä viikolla käytin taas yhden. Myös sen parina kuvassa oleiva siemenhelmistä koottuja pantoja on minulla useampia - vielä yksi taitaa olla käyttämättä.
Tällainen saldo tällä viikolla.
Tällä viikolla oli vain yksi päivä, jolloin en varsinaisesti käyttänyt pantaa ja silloin siirsin sivuun tuon ylimmässä kuvassa päälimmäisenä olleen tiikerikuvioisen pannan. Burberry panta ja harmaa panta palvelivat ihan normaalisti käytössä.
Kuvassa nahkaiselta näyttävä punainen rusetti on todellisuudessa joulunpunaista satiinia.
Noita helmi-strassipantoja minulle on kertynyt useampia, tällä viikolla käytin taas yhden. Myös sen parina kuvassa oleiva siemenhelmistä koottuja pantoja on minulla useampia - vielä yksi taitaa olla käyttämättä.
keskiviikko 10. helmikuuta 2016
Darth Vader-sukat valmiit
Nämä valmistuivat viime viikolla, mutta päätin nyt vielä kerran julkaista todistusaineistoa siitä,että molemmat sukat tosiaan valmistuivat.
Kuvia useammin kappalein itsellekin muistoksi, kun sukat päätyivät heti valmistuttuaan uuteen kotiin.
Sukkien saaja oli kovasti tyytyväinen näihin ja itsekin yllätyin positiivisesti, että tämä hullu päähänpisto kantoi loppuun asti ja kuvista jopa tunnistaa hahmon.
Sukkien saaja oli kovasti tyytyväinen näihin ja itsekin yllätyin positiivisesti, että tämä hullu päähänpisto kantoi loppuun asti ja kuvista jopa tunnistaa hahmon.
tiistai 9. helmikuuta 2016
HOPOTUS: Myllyn Paras Pannukakkujauho
Pääsin jälleen kerran Hopottajien kautta testaamaan uutta tuotetta. Tällä kertaa kysessä on Myllyn Paras Pannukakkujauho.
Itse tuotteeseen en ole vielä ehtinyt tutustua, koska paketti tupsahti postista vasta perjantaina ja tuote on sellainen, että se pitää itse hakea kaupasta. Tänään siis menen kauppaan hakemaan "testimateriaalia".
Myllyn Paras Pannukakkujauho on valmis jauhosekoitus, johon lisätään vain maitoa tai vaikkapa kookosmaitoa. Taikinaan voi halutessaan lisätä myös hieman rasvaa. Yhdestä 300 g:n pussista saa uunipannullisen pannaria. Valmiista jauhoseoksesta pitäisi saada aikaan helposti niin makea kuin suolainenkin pannariherkku.
Valmistajan antamien tietojen mukaan tuote on laktoositon, mutta saattaa sisältää pieniä määriä soijaa, cashew-, hassel-, pekaanipähkinöitä ja manteleita.
Nyt vaan sitten pitäisi päättää, tyytyisikö ihan tavalliseen pannariin vai kokeilisiko esimerkiksi kookosmaidolla ryyditettyä eksoottisemman makuista makeaa pannaria taikka tekisikö jonkun suolaisen version.
Lisää tietoa tuotteesta löytyy täältä: www.hopottajat.fi/pannukakkujauho
#paraspannari #hopopannari
Itse tuotteeseen en ole vielä ehtinyt tutustua, koska paketti tupsahti postista vasta perjantaina ja tuote on sellainen, että se pitää itse hakea kaupasta. Tänään siis menen kauppaan hakemaan "testimateriaalia".
Myllyn Paras Pannukakkujauho on valmis jauhosekoitus, johon lisätään vain maitoa tai vaikkapa kookosmaitoa. Taikinaan voi halutessaan lisätä myös hieman rasvaa. Yhdestä 300 g:n pussista saa uunipannullisen pannaria. Valmiista jauhoseoksesta pitäisi saada aikaan helposti niin makea kuin suolainenkin pannariherkku.
Nyt vaan sitten pitäisi päättää, tyytyisikö ihan tavalliseen pannariin vai kokeilisiko esimerkiksi kookosmaidolla ryyditettyä eksoottisemman makuista makeaa pannaria taikka tekisikö jonkun suolaisen version.
Lisää tietoa tuotteesta löytyy täältä: www.hopottajat.fi/pannukakkujauho
#paraspannari #hopopannari
maanantai 8. helmikuuta 2016
Danskebank- asiakaspalvelemattomuuden huipentuma
Jotenkin onnistuin viime viikolla näpyttelemään verkkopankkitunnukseni lukkoon. En tiedä miten, omasta mielestäni käytin aivan oikeaa numeroa joka kohdassa, mutta niin vain napahtivat tunnukset lukkoon ja tuli ilmoitus, että pankin konttoriin on syytä talsia asiaa hoitamaan.
Danskebankhan kunnostautuu oikein kunnolla tässä asiakkaiden kyykyttämisessä konttorin aukioloaikojen suhteen, se kun sattuu olemaan auki 10-13. Miten ihmeessä siellä käy henkilö, jonka työpäivä on 8-16 (kuten minulla on viimeaikoina pääsääntöisesti ollut), ja jolla ei ole lupaa työpäivän aikana poistua työpaikaltaan? Vastaus on tietenkin: ei mitenkään.
No niinpä minä sitten viime viikkoisen työpäivän jälkeen kiiruhdin konttoriina, jossa sentään ihme kyllä vastaanotetaan ihmisiä ajanvarauksella kassapalveluiden aukioloajan ulkopuolellakin. Uskoin, että asiani olisi sen verran vähäpätöinen, että se hoituisi siinä sivussa. Kun henkilökunta tivasi minulta, eikö minulla ole ajanvarausta, niin vastasin suoraan kuvitelleeni, ettei tällaisen asian hoitamiseen menisi niin montaa hetkeä, että siihen tarvittaisiin ajanvaraus. Vastaus nosti tietenkin ammatikseen asiakaspalvelussa olevan ihmisen kaikki karvat pystyyn; eihän siihen kauaa menekään, mutta kun sulla ei ole ajanvarausta...No juu, ei ollut ajanvarausta, kun ei ollut kristallipalloa, joka olisi kertonut, että ensi viikolla lukittuvat tunnukset. Ilman ajanvarausta oli siis aivan turha kuvitella asian hoituvan.
Tiedän, että kyseiselle henkilölle oli tulossa asiakas sovitulla ajanvarauksella, mutta jos hän olisi halunnut itseleen ja pankilleen kiitoksia, hän olisi ottanut minut siitä sivusta hoitanut homman, johon menee ehkä kaksi minuuttia, ja olisi silti ehtinyt ajoissa ottamaan seuraavan asiakkaansa. Sen sijaan hän käytti tuon ajan kertomalla minulle, että minulla pitää olla ajanvaraus tai minun pitää tulla kassapalveluiden aukioloaikana hoitamaan asia. No selväksi tuli, ohjeistus on siis se, että älä edes yritä palvella asiakasta hyvin, kyykytä jos voit.
Marssin pyhää vihaa täynnä kotiin ja soitin Dansken asiakaspalveluun. Jouduin jonottamaan vartin, kyllä, yli 15 minuuttia, ennen kuin kukaan suostui vastaamaan. Palvelu oli tasan yhtä ynseää kuin tuolla pankissakin ja minulle tarjotiin ajanvarausaikaa 11 päivää soittohetkestäni eteenpäin. Kyllä, kerroin, että asiani on kiireellinen, kerroin, etten pääse hoitamaan mitään asioitani, kun pankkitunnukseni on lukittu ja aivan, heidän vastauksensa on ajanvarausaika 11 päivän päähän.
Tätä ennen olin jo jättänyt soittopyynnön siitä, että he soittaisivat ajanvarauksesta minulle päin. Voin kertoa, että kun sieltä joku soittaa, niin kerron tulevani erittäin mielelläni konttoriin keskustelemaan pankinvaihtoon liittyvistä asioista. Ei ollut ensimmäinen kerta kun Dankse tarjoaa p****a palvelua, mutta saattoi hyvinkin olla allekirjoittaneen kohdalla viimeinen.
Turha kai mainita, mutta pistin samantien paitsi mainintaa myös sosiaaliseen mediaan, jossa sain kasan pankinvaihtokehotuksia ja kyselyn kuluttaja-asiamiehelle siitä, että onko pankilla oikeutta kohdella asiakasta näin. Lähinnä siis liittyen tuohon konttorin aukioloaikoihin suhteessa työssä käyminen yms. Katsotaan tuleeko sieltä mitään vastausta, tuskin, mutta ainakin olen yrittänyt.
Minulla on ensi torstaina päivällä vapaata, jonka siis käytän marssimalla taas kerran sinne pankkiin, ja tällä kertaa minä en poistu kassalta ennen kuin minulla on toimivat pankkitunnukset hanskassa.
Danskebankhan kunnostautuu oikein kunnolla tässä asiakkaiden kyykyttämisessä konttorin aukioloaikojen suhteen, se kun sattuu olemaan auki 10-13. Miten ihmeessä siellä käy henkilö, jonka työpäivä on 8-16 (kuten minulla on viimeaikoina pääsääntöisesti ollut), ja jolla ei ole lupaa työpäivän aikana poistua työpaikaltaan? Vastaus on tietenkin: ei mitenkään.
No niinpä minä sitten viime viikkoisen työpäivän jälkeen kiiruhdin konttoriina, jossa sentään ihme kyllä vastaanotetaan ihmisiä ajanvarauksella kassapalveluiden aukioloajan ulkopuolellakin. Uskoin, että asiani olisi sen verran vähäpätöinen, että se hoituisi siinä sivussa. Kun henkilökunta tivasi minulta, eikö minulla ole ajanvarausta, niin vastasin suoraan kuvitelleeni, ettei tällaisen asian hoitamiseen menisi niin montaa hetkeä, että siihen tarvittaisiin ajanvaraus. Vastaus nosti tietenkin ammatikseen asiakaspalvelussa olevan ihmisen kaikki karvat pystyyn; eihän siihen kauaa menekään, mutta kun sulla ei ole ajanvarausta...No juu, ei ollut ajanvarausta, kun ei ollut kristallipalloa, joka olisi kertonut, että ensi viikolla lukittuvat tunnukset. Ilman ajanvarausta oli siis aivan turha kuvitella asian hoituvan.
Tiedän, että kyseiselle henkilölle oli tulossa asiakas sovitulla ajanvarauksella, mutta jos hän olisi halunnut itseleen ja pankilleen kiitoksia, hän olisi ottanut minut siitä sivusta hoitanut homman, johon menee ehkä kaksi minuuttia, ja olisi silti ehtinyt ajoissa ottamaan seuraavan asiakkaansa. Sen sijaan hän käytti tuon ajan kertomalla minulle, että minulla pitää olla ajanvaraus tai minun pitää tulla kassapalveluiden aukioloaikana hoitamaan asia. No selväksi tuli, ohjeistus on siis se, että älä edes yritä palvella asiakasta hyvin, kyykytä jos voit.
Marssin pyhää vihaa täynnä kotiin ja soitin Dansken asiakaspalveluun. Jouduin jonottamaan vartin, kyllä, yli 15 minuuttia, ennen kuin kukaan suostui vastaamaan. Palvelu oli tasan yhtä ynseää kuin tuolla pankissakin ja minulle tarjotiin ajanvarausaikaa 11 päivää soittohetkestäni eteenpäin. Kyllä, kerroin, että asiani on kiireellinen, kerroin, etten pääse hoitamaan mitään asioitani, kun pankkitunnukseni on lukittu ja aivan, heidän vastauksensa on ajanvarausaika 11 päivän päähän.
Tätä ennen olin jo jättänyt soittopyynnön siitä, että he soittaisivat ajanvarauksesta minulle päin. Voin kertoa, että kun sieltä joku soittaa, niin kerron tulevani erittäin mielelläni konttoriin keskustelemaan pankinvaihtoon liittyvistä asioista. Ei ollut ensimmäinen kerta kun Dankse tarjoaa p****a palvelua, mutta saattoi hyvinkin olla allekirjoittaneen kohdalla viimeinen.
Turha kai mainita, mutta pistin samantien paitsi mainintaa myös sosiaaliseen mediaan, jossa sain kasan pankinvaihtokehotuksia ja kyselyn kuluttaja-asiamiehelle siitä, että onko pankilla oikeutta kohdella asiakasta näin. Lähinnä siis liittyen tuohon konttorin aukioloaikoihin suhteessa työssä käyminen yms. Katsotaan tuleeko sieltä mitään vastausta, tuskin, mutta ainakin olen yrittänyt.
Minulla on ensi torstaina päivällä vapaata, jonka siis käytän marssimalla taas kerran sinne pankkiin, ja tällä kertaa minä en poistu kassalta ennen kuin minulla on toimivat pankkitunnukset hanskassa.
sunnuntai 7. helmikuuta 2016
Itsekuripäiväkirja viikko 6
On se vaan kumma, että mitä epätoivoisemmin yritän säästää menoissani, sitä enemmän rahaa tuntuu valuvan sormieni lomasta maailmalle. Tämä viikko taitaa olla parhaimman luokan malliesimerkkiaiheesta. Ensimmäiseksi maksoin vuoden tapaturma-, metsä- ja (maalla olevien tavaroiden) irtaimistovakuutuksen, tattadadaa 290 euroa meni, sitten on tietenkin yhtiövastikeosuuteni n. 130 euroa ja tammikuun lopussa vein vielä rakkaan Contessani huoltoon ja sain sen takaisin tällä viikolla. Poistuin liikkeestä 45€ köyhempänä, mutta mukanani toimiva luotto-ompelukone, jossa on lamppu, pakki ja laatikollinen uusia neuloja.
Koska sekoilin tammikuussa oikein kunnolla noiden menojen suhteen, päätin ottaa entistä tarkemman kuluseurannan käyttöön. Samoin yritän olla käyttämättä luottokorttia helmikuun aikana eli nyt on sitten pakko pitää huolta siitä, että lompakossa on käteistä taikka korttitilillä katetta. Olen myös joutunut pohtimaan sitä, miten menoihin kirjataan ne ostot, joista saan korvauksen myöhemmin - ne kun menevät yleensä aika tarkkaan tasan eli korvaussumma on sama kuin ostosten summa. Helpoimmin varmaan niin, että jätän ne yksinkertaisesti huomioimatta, vaikka ne ovatkin poissa budjetista sen muutaman viikon ennen kuin korvaukset maksetaan. Samalla päätin sen, että yritän olla tankkaamatta autoa "omaan piikkiini" helmikuun aikana, sillä tankki on nyt täynnä ja ajoja pitäisi olla suhteellisen vähän.
Alkuviikon pakolliset kauppakäynnit eli maidon hankinnan hoiti Herra Kirjoitus, ihan siitä syystä, että hänen työpaikkansa on tehnyt lähikaupamme kanssa sopimuksen, että he saavat 7% alennuksen kaikista ostoksista (sopimus astui voimaan 1.2.). Silloin maito, joka koskaan ei ole tarjouksessa, kannattaa ostaa sieltä, se kun on normaalihinnaltaan samanhintaista kuin muissakin kaupoissa. Minä itse puolestani kävin hakemassa "pari euron tarjouspizzaa" HalpaHallista ja palasin 25 euron ostosten kera, kassissa oli niiden tarjouspizzojen lisäksi mm. salaattia, kesäkurpitsaa, 12 pussia pähkinöitä, uunijuureksia, 3 litraa appelsiinimehua, pari litraa maitoa jne.
Keskiviikkona täräytin sitten pöytään koko viikon liikuntakiintiön eli painalsin tunnin kahvakuulan kanssa ja tein toisen fascia trainingia perään. Jos viikkotavoite on 3x½ tuntia, niin nyt tuli sitten jo yksi ekstra tuohon tavoitteeseen. Pikkuisen vaan oli sellainen ärtynyt olo, kun aikaisemmin tuli huhkittua liikkeet niin, että kevyin kuula oli 8kg tai 10 kg ja muut sitten sen mukaan, niin nyt heiluttelin nelosta ja kuutosta (no kasiaki
n vähän jossain kohtaa...) ja hävetti, kun muut teki isommilla painoilla. Lupaan kuitenkin, että ennen kuin kevätkausi loppuu, niin peruskuula on taas kasi.
Loppuviikko menikin sitten varsinaisesa matalalennossa. Sain lukittua pankkitunnukseni ja niiden aukaiseminen onkin luku sinänsä - lisää tekstiä aiheesta tulossa. Perjantainen peli-ilta peruuntui kun sininen sauraaja oli sairaana ja viikonloppu meni maalla.
Jääkaappimme on jo jokusen päivän ajan tuottanut tuhottoman määrän vettä ja valuttanut sitä kaapin pohjalle. Osaksi syy saattaa olla tietenkin liian tiheän avaamisen ja liiallisen tavaramäärän ja onhan sillä jo ikääkin. Nyt sunnuntaina koitettiin vielä yhtä konstia (vinkit tarjosi internetin ihmeellinen maailma) eli ronkittiin poistoputkea auki rautalangalla, sen putken tukkeutuminen kun on yleensä jääkaapiin valuvan veden yleisin syy.
Koska sekoilin tammikuussa oikein kunnolla noiden menojen suhteen, päätin ottaa entistä tarkemman kuluseurannan käyttöön. Samoin yritän olla käyttämättä luottokorttia helmikuun aikana eli nyt on sitten pakko pitää huolta siitä, että lompakossa on käteistä taikka korttitilillä katetta. Olen myös joutunut pohtimaan sitä, miten menoihin kirjataan ne ostot, joista saan korvauksen myöhemmin - ne kun menevät yleensä aika tarkkaan tasan eli korvaussumma on sama kuin ostosten summa. Helpoimmin varmaan niin, että jätän ne yksinkertaisesti huomioimatta, vaikka ne ovatkin poissa budjetista sen muutaman viikon ennen kuin korvaukset maksetaan. Samalla päätin sen, että yritän olla tankkaamatta autoa "omaan piikkiini" helmikuun aikana, sillä tankki on nyt täynnä ja ajoja pitäisi olla suhteellisen vähän.
Alkuviikon pakolliset kauppakäynnit eli maidon hankinnan hoiti Herra Kirjoitus, ihan siitä syystä, että hänen työpaikkansa on tehnyt lähikaupamme kanssa sopimuksen, että he saavat 7% alennuksen kaikista ostoksista (sopimus astui voimaan 1.2.). Silloin maito, joka koskaan ei ole tarjouksessa, kannattaa ostaa sieltä, se kun on normaalihinnaltaan samanhintaista kuin muissakin kaupoissa. Minä itse puolestani kävin hakemassa "pari euron tarjouspizzaa" HalpaHallista ja palasin 25 euron ostosten kera, kassissa oli niiden tarjouspizzojen lisäksi mm. salaattia, kesäkurpitsaa, 12 pussia pähkinöitä, uunijuureksia, 3 litraa appelsiinimehua, pari litraa maitoa jne.
Keskiviikkona täräytin sitten pöytään koko viikon liikuntakiintiön eli painalsin tunnin kahvakuulan kanssa ja tein toisen fascia trainingia perään. Jos viikkotavoite on 3x½ tuntia, niin nyt tuli sitten jo yksi ekstra tuohon tavoitteeseen. Pikkuisen vaan oli sellainen ärtynyt olo, kun aikaisemmin tuli huhkittua liikkeet niin, että kevyin kuula oli 8kg tai 10 kg ja muut sitten sen mukaan, niin nyt heiluttelin nelosta ja kuutosta (no kasiaki
n vähän jossain kohtaa...) ja hävetti, kun muut teki isommilla painoilla. Lupaan kuitenkin, että ennen kuin kevätkausi loppuu, niin peruskuula on taas kasi.
Loppuviikko menikin sitten varsinaisesa matalalennossa. Sain lukittua pankkitunnukseni ja niiden aukaiseminen onkin luku sinänsä - lisää tekstiä aiheesta tulossa. Perjantainen peli-ilta peruuntui kun sininen sauraaja oli sairaana ja viikonloppu meni maalla.
Jääkaappimme on jo jokusen päivän ajan tuottanut tuhottoman määrän vettä ja valuttanut sitä kaapin pohjalle. Osaksi syy saattaa olla tietenkin liian tiheän avaamisen ja liiallisen tavaramäärän ja onhan sillä jo ikääkin. Nyt sunnuntaina koitettiin vielä yhtä konstia (vinkit tarjosi internetin ihmeellinen maailma) eli ronkittiin poistoputkea auki rautalangalla, sen putken tukkeutuminen kun on yleensä jääkaapiin valuvan veden yleisin syy.
lauantai 6. helmikuuta 2016
Oranssinen pitsineulepaita
Olipa kerran oranssinen puuvillainen pitsipaita, jonka eräs neitonen osti Seppälästä huimaan 149 markan hintaan. Paita oli silloin muodikas niin kuosiltaan kuin väriltään, elettiinhän kuohuvan 90-luvun vuosia. Olisikohan peräti ollut se maineikas vuosi 1994, jolloin Suomi alkoi nousta siihen astisen historiansa syvimmästä lamasta, mutta se onkin jo ihan toinen tarina.
Neitonen rakasti paitaansa kovasti ja myös käytti sitä, kerran, kaksi, viisi, vuoden, toisen, viidennen. Siinä vaiheessa, kun muut olivat jo heittäneet nuo vastaavat paidat pois, piti tämä neitonen edelleen rakasta paitaansa. Aika kului ja paidalle kävi kuten useimmille tuollaisille vaatteille, se alkoi venyä ja virttyä - paidan onneksi neitonen sisällä kasvoi yhtä lailla, joten yhteinen matka jatkui. Huolimatta siitä, että paidan oranssi väri oli matkan varrella haalistunut persikkaiseksi ja että kaulusta täytyi silloin tällöin kiinnittää muutamalla pistolla takaisin, neitonen raksti paitaansa ja käytti sitä.
Jossain vaiheessa noin kymmenen käyttövuoden jälkeen paidan hihat olivat venyneet niin mahdottoman pitkiksi, ettei paitaa enää voinut käyttää ilman epämukavuutta. Niinpä näppärä neitokainen päätti lyhentää hihat. Hän leikkasi hihojen saumat auki, saksi hihojen yläreunasta sopivan palasen pois ja saumuroi hihat uudelleen paikalleen. Taas oli pusero käyttökuntoinen. Näin yhteinen matka jatkui vielä muutaman vuoden.
Sitten lopulta tultiin siihen vaiheeseen, että paita oli niin venähtänyt, että sitä ei vain voinut käyttää näyttämättä naurettavalta. Neitonen hautasi paitansa rättilaatikkoon, josta se kaivettiin joskus esiin ja siihen kuivattiin ikkunoita. Paita oli kuitenkin tähän puuhaan ison kokonsa ja kiemurtelevien hihojensa vuoksi epäkäytännöllinen ja jäi muutaman käytön jälkeen unholaan tai siis paremminkin makaamaan sinne rättilaatikon pohjalle.
Nyt lähes vahingossa löysi tuo vanhentunut neitonen taas rakkaan paitansa tuolta rättilaatikon pohjalta ja päätti, että sen on aika päästä parempaan käyttöön. Niinpä Rouva Jälkikirjoitus, joka siis on tämä tarinamme neitonen, otti sakset käteensä ja leikkasi jälleen rakkaan paitansa saumoja, tällä kertaa vain vähän enemmän kuin silloin ensimmäisellä kerralla. Hihat irrotettiin, sivusaumat saksittiin, kaulus leikattiin pois, lopulta palasteltiin myös etu- ja takakappaleet. Näille syntyneille kappaleille näytettiin saumuria ja tuloksena oli 10 äärimmäisen käyttökelpoista ja imuvoimaista kaunista, pitsistä, puuvillarättiä. Niiden tarkoituksena on toimia kestotalouspaperina tai vastaavana.
Kummastakin hihasta tuli yksi rätti ja etu- ja takakappaleista kummastakin 4. Kappaleiden hulpiosaumoille en tehnyt mitään, mutta saumat huolittelin saumurilla. Kuvassa vasemmalla on se, mitä paidasta jäi rättien ulkopuolelle, nuokin palaset säästin, jos vaikka joku joskus keksisi askarrella niistä jotain.
Toivon, että minulla ja rakkaalla paidallani olisi vielä muutama vuosi yhteistä matkaa jäljellä, vaikka sen olomuoto onkin hiukan muuttunut.
Neitonen rakasti paitaansa kovasti ja myös käytti sitä, kerran, kaksi, viisi, vuoden, toisen, viidennen. Siinä vaiheessa, kun muut olivat jo heittäneet nuo vastaavat paidat pois, piti tämä neitonen edelleen rakasta paitaansa. Aika kului ja paidalle kävi kuten useimmille tuollaisille vaatteille, se alkoi venyä ja virttyä - paidan onneksi neitonen sisällä kasvoi yhtä lailla, joten yhteinen matka jatkui. Huolimatta siitä, että paidan oranssi väri oli matkan varrella haalistunut persikkaiseksi ja että kaulusta täytyi silloin tällöin kiinnittää muutamalla pistolla takaisin, neitonen raksti paitaansa ja käytti sitä.
Jossain vaiheessa noin kymmenen käyttövuoden jälkeen paidan hihat olivat venyneet niin mahdottoman pitkiksi, ettei paitaa enää voinut käyttää ilman epämukavuutta. Niinpä näppärä neitokainen päätti lyhentää hihat. Hän leikkasi hihojen saumat auki, saksi hihojen yläreunasta sopivan palasen pois ja saumuroi hihat uudelleen paikalleen. Taas oli pusero käyttökuntoinen. Näin yhteinen matka jatkui vielä muutaman vuoden.
Sitten lopulta tultiin siihen vaiheeseen, että paita oli niin venähtänyt, että sitä ei vain voinut käyttää näyttämättä naurettavalta. Neitonen hautasi paitansa rättilaatikkoon, josta se kaivettiin joskus esiin ja siihen kuivattiin ikkunoita. Paita oli kuitenkin tähän puuhaan ison kokonsa ja kiemurtelevien hihojensa vuoksi epäkäytännöllinen ja jäi muutaman käytön jälkeen unholaan tai siis paremminkin makaamaan sinne rättilaatikon pohjalle.
Nyt lähes vahingossa löysi tuo vanhentunut neitonen taas rakkaan paitansa tuolta rättilaatikon pohjalta ja päätti, että sen on aika päästä parempaan käyttöön. Niinpä Rouva Jälkikirjoitus, joka siis on tämä tarinamme neitonen, otti sakset käteensä ja leikkasi jälleen rakkaan paitansa saumoja, tällä kertaa vain vähän enemmän kuin silloin ensimmäisellä kerralla. Hihat irrotettiin, sivusaumat saksittiin, kaulus leikattiin pois, lopulta palasteltiin myös etu- ja takakappaleet. Näille syntyneille kappaleille näytettiin saumuria ja tuloksena oli 10 äärimmäisen käyttökelpoista ja imuvoimaista kaunista, pitsistä, puuvillarättiä. Niiden tarkoituksena on toimia kestotalouspaperina tai vastaavana.
Kummastakin hihasta tuli yksi rätti ja etu- ja takakappaleista kummastakin 4. Kappaleiden hulpiosaumoille en tehnyt mitään, mutta saumat huolittelin saumurilla. Kuvassa vasemmalla on se, mitä paidasta jäi rättien ulkopuolelle, nuokin palaset säästin, jos vaikka joku joskus keksisi askarrella niistä jotain.
Toivon, että minulla ja rakkaalla paidallani olisi vielä muutama vuosi yhteistä matkaa jäljellä, vaikka sen olomuoto onkin hiukan muuttunut.
perjantai 5. helmikuuta 2016
Toscanalainen kasvispiirakka
Kokeilin tarjota perjantai-illan vieraille kasvispiirakkaa, jonka reseptin repäisin hatusta eli siis minulla ei ollut mitään käsitystä siitä, millainen piirakasta tulisi ennen kuin sitä maistettiin. Piirakka saavutti kuitenkin suuren suosion, joten on syytä pistää resepti talteen.
Piirakkapohjaan voi käyttää joko valmista pohjaa taikka tehdä oman maun mukaisen pohjan. Oma suosikkini koostuu voista, ruisjauhoista, vehnäjauhoista, ripauksesta suolaa ja vedestä.
Täyte:
1 pss Toscanan uuni/grillivihanneksia pakkasesta
1 prk aurinkokuivattuja tomaatteja silputtuna
1 prk jalapeno tuorejuustoa
1 prk kermaviiliä
1 pss ( 200g) mozzarella raastetta.
Tee pohjataikina ja levitä se piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Tee täyte.
Toisin kuin pussin ohjeissa neuvotaan, paista kasvikset pannulla, johon olet lorauttanut ruokalusikallisen aurinkokuivattujen tomaattien öljyä. Lisää silputut aurinkokuivatut tomaatit. Sekoita mukaan jalapeno tuorejuusto ja kermaviili. Kun massa on tasaista kaada se piirakkavuokaan. Ripottele juustoraaste täytteen päälle. Paista n. 200 asteessa 30-35 min.
Kuvaa ei ole, koska piirakka katosi sen verran nopsasti.
Piirakkapohjaan voi käyttää joko valmista pohjaa taikka tehdä oman maun mukaisen pohjan. Oma suosikkini koostuu voista, ruisjauhoista, vehnäjauhoista, ripauksesta suolaa ja vedestä.
Täyte:
1 pss Toscanan uuni/grillivihanneksia pakkasesta
1 prk aurinkokuivattuja tomaatteja silputtuna
1 prk jalapeno tuorejuustoa
1 prk kermaviiliä
1 pss ( 200g) mozzarella raastetta.
Tee pohjataikina ja levitä se piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Tee täyte.
Toisin kuin pussin ohjeissa neuvotaan, paista kasvikset pannulla, johon olet lorauttanut ruokalusikallisen aurinkokuivattujen tomaattien öljyä. Lisää silputut aurinkokuivatut tomaatit. Sekoita mukaan jalapeno tuorejuusto ja kermaviili. Kun massa on tasaista kaada se piirakkavuokaan. Ripottele juustoraaste täytteen päälle. Paista n. 200 asteessa 30-35 min.
Kuvaa ei ole, koska piirakka katosi sen verran nopsasti.
torstai 4. helmikuuta 2016
Pantahaaste viikko 5
Viidennen viikon pannat ovat melkoisen kirjava kokonaisuus.
Ensimmäisessä kuvassa ovat viikon "metalliset" pannat. Kolmella lehdellä koristeltu kullanvärinen panta, joka saapui rikkinäisenä ja jonka näppärästi kuumaliimalla korjasin. Hopeinen metalliselta näyttävä kukkapanta on kyllä ihan muovia. Kullanvärinen kierrepanta on koristeltu pienellä valkoisella neliapilalla, mutta sitä tuskin näkee hiusten seasta.
Pinkki kuminauhapanta on vapaapäivän panta, vaaleanvioletti kangaspanta minulla oli päässä viikonloppuna ja olen edelleen sitä mieltä, että se ei ole minun väriseni. Tummanviininpunaisen ruusukepannan olen tuunannut samanlaisesta violetista. Vaaleanpunertavassa kukkapannassa on paitsi kukkia myös kimallusta ja helmiä ja silti se jotenkin onnistuu näyttämään kovin tyylikkäältä. Pidän siitä kovasti.
Jonkinlaista aavistuksenomaista väljyyttä on havaittavissa pantakaapissa, mutta ei vielä merkittäviä koloja. Eli edelleen jatketaan...
Ensimmäisessä kuvassa ovat viikon "metalliset" pannat. Kolmella lehdellä koristeltu kullanvärinen panta, joka saapui rikkinäisenä ja jonka näppärästi kuumaliimalla korjasin. Hopeinen metalliselta näyttävä kukkapanta on kyllä ihan muovia. Kullanvärinen kierrepanta on koristeltu pienellä valkoisella neliapilalla, mutta sitä tuskin näkee hiusten seasta.
Pinkki kuminauhapanta on vapaapäivän panta, vaaleanvioletti kangaspanta minulla oli päässä viikonloppuna ja olen edelleen sitä mieltä, että se ei ole minun väriseni. Tummanviininpunaisen ruusukepannan olen tuunannut samanlaisesta violetista. Vaaleanpunertavassa kukkapannassa on paitsi kukkia myös kimallusta ja helmiä ja silti se jotenkin onnistuu näyttämään kovin tyylikkäältä. Pidän siitä kovasti.
Jonkinlaista aavistuksenomaista väljyyttä on havaittavissa pantakaapissa, mutta ei vielä merkittäviä koloja. Eli edelleen jatketaan...
keskiviikko 3. helmikuuta 2016
Pimeän puolen sukat
Esittelin aikaisemmin mallisuunnitelmaa seuraavista sukista, jotka ajattelin tehdä.
Nyt ollaan siinä vaiheessa, että toinen sukka on valmis ja menossa sovitukseen, sillä en ole varma sen oikeasta pituudesta. Jotenkin minulla on sellainen paha tunne, että se on liian pitkä, mistä syystä sijoitin tuon tekstikirjonnan ihan tuohon nilkan lähelle.
Toinen on noin puolessa välissä, varsi, kantapää ja kantakavennukset ovat kudottuina, terä ja kirjonnat puuttuvat. Ne teen vasta sitten, kun saan sukkaan oikean mitan.
Harmikseni Darth Vader näytti paperilla huomattavasti enemmän näköiseltä kuin sukassa, joten toivon, että näiden saaja paitsi tunnistaa hahmon myös kelpuuttaa sukat käyttöön.
Nyt ollaan siinä vaiheessa, että toinen sukka on valmis ja menossa sovitukseen, sillä en ole varma sen oikeasta pituudesta. Jotenkin minulla on sellainen paha tunne, että se on liian pitkä, mistä syystä sijoitin tuon tekstikirjonnan ihan tuohon nilkan lähelle.
Harmikseni Darth Vader näytti paperilla huomattavasti enemmän näköiseltä kuin sukassa, joten toivon, että näiden saaja paitsi tunnistaa hahmon myös kelpuuttaa sukat käyttöön.
tiistai 2. helmikuuta 2016
Tammikuun poistot
Tammikuussa listasin tarkasti vain poistuneet, saapuneista tein kuvallisen postauksen tammikuun loppuun, mutta en tarkasti laskenut, montako tavaraa saapui, enkä sitä, tulivatko aivan kaikki kuvatuiksi. Ehkä se oli parempi niin, koska muuten olisin voinut sairastua tavara ähkyyn.
Jonkinlaisena kompensaationa voidaan todeta, että kyllä niitä tavaroita poistuikin. Pelkästään erilaisia kosmetiikkajuttuja tyhjeni 21 kappaletta. Verhoja poistui kolme paria, jotka vaihdoin kaikki kahviin. Lisäksi vaihtoon meni useampia tuoksukynttilöitä, vanhan meiltä käytöstä poistuneen hammasharjan uudet vaihtopäät, remontissa ylimääräiseksi jäänyt roskakori, pari hiustarvikesettiä, askartelutarvikkeita ja sälekaihdin - vaihtomateriaalina toimivat niin kahvipaketit, maitopurkit, vetoketjut kuin pipokin.
Ihan rahallista tavaran myyntiäkin harrastin muutaman vaatteen, parin hiusjutun, askartelutarvikkeiden ja konmari-säilytyslaatikoiden verran.
Roskiin taisin pistää kasan loppuunkuluneita siivousrättejä, jokusen vanhan muovikupin, vanhat patterit (nämä siis kierrätykseen, mutta lasken senkin roskiin laittamiseksi), pari kuollutta kukkasta sekä yhdet loppuunpidetyt alushousut.
Jotta en vaikuttaisi niin paatuneelta, niin kyllä minä harrastin myös vastikkeetonta lahjoittamista. Kiertoon ilmaiseksi menivät niin säilytyslaatikko, pilttipurkit, kassillinen kuplamuovia, aurinkovoide, reilumpi satsi askartelutarvikkeita, tämän vuoden kalenteri, lautapeli, kynäteline ja lukuisia erilaisia kukkasen alkuja.
Kaikkiaan meiltä poistui tammikuussa 65 tavaraa, joissa siis esimerkiksi verhot on laskettu yhdeksi tavaraksi, vaikka niitä kaksi onkin. Myös kassilliset askartelutarvikkeita, kuplamuovia ja kukkasen alut (joita annoin kaikkiaan toista kymmentä) on laskettu vain yhdeksi poistoksi. En ole myöskään laskenut mukaan sytykeruusuja tai sukkia/tossuja, jotka olen lahjoittanut, vaikka ruusuja on poistunut varmaan kolme sataa ja sukkia yhdet, samoin tossuja.
Vuoden poistohaasteesta puuttuu siis vielä 300 tavaraa, mutta tässä kuussa jatketaan. Olen jo saanut listalle muutaman tavaran ja lisää olis tarkoitus saada. Ja listata myös ne saapuneet...
Jonkinlaisena kompensaationa voidaan todeta, että kyllä niitä tavaroita poistuikin. Pelkästään erilaisia kosmetiikkajuttuja tyhjeni 21 kappaletta. Verhoja poistui kolme paria, jotka vaihdoin kaikki kahviin. Lisäksi vaihtoon meni useampia tuoksukynttilöitä, vanhan meiltä käytöstä poistuneen hammasharjan uudet vaihtopäät, remontissa ylimääräiseksi jäänyt roskakori, pari hiustarvikesettiä, askartelutarvikkeita ja sälekaihdin - vaihtomateriaalina toimivat niin kahvipaketit, maitopurkit, vetoketjut kuin pipokin.
Ihan rahallista tavaran myyntiäkin harrastin muutaman vaatteen, parin hiusjutun, askartelutarvikkeiden ja konmari-säilytyslaatikoiden verran.
Roskiin taisin pistää kasan loppuunkuluneita siivousrättejä, jokusen vanhan muovikupin, vanhat patterit (nämä siis kierrätykseen, mutta lasken senkin roskiin laittamiseksi), pari kuollutta kukkasta sekä yhdet loppuunpidetyt alushousut.
Jotta en vaikuttaisi niin paatuneelta, niin kyllä minä harrastin myös vastikkeetonta lahjoittamista. Kiertoon ilmaiseksi menivät niin säilytyslaatikko, pilttipurkit, kassillinen kuplamuovia, aurinkovoide, reilumpi satsi askartelutarvikkeita, tämän vuoden kalenteri, lautapeli, kynäteline ja lukuisia erilaisia kukkasen alkuja.
Kaikkiaan meiltä poistui tammikuussa 65 tavaraa, joissa siis esimerkiksi verhot on laskettu yhdeksi tavaraksi, vaikka niitä kaksi onkin. Myös kassilliset askartelutarvikkeita, kuplamuovia ja kukkasen alut (joita annoin kaikkiaan toista kymmentä) on laskettu vain yhdeksi poistoksi. En ole myöskään laskenut mukaan sytykeruusuja tai sukkia/tossuja, jotka olen lahjoittanut, vaikka ruusuja on poistunut varmaan kolme sataa ja sukkia yhdet, samoin tossuja.
Vuoden poistohaasteesta puuttuu siis vielä 300 tavaraa, mutta tässä kuussa jatketaan. Olen jo saanut listalle muutaman tavaran ja lisää olis tarkoitus saada. Ja listata myös ne saapuneet...
maanantai 1. helmikuuta 2016
Kinuski-puolukkajuustokakku
Tuntuu vähän hassulta nimetä tämä juustokakuksi, sillä eihän tässä ole juustoa lainkaan, mutta juustokakuiksi olen näitä hyydykekakkuja kuullut kutsuttavan.
Pohja: maun mukaan joko murskattuja keksejä ja voita taikka kääretorttulevystä palanen
Puolukkatäyte:
2 dl kuohukermaa
1½ dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
2 purkkia jogurttirahkaa (Lidlistä) á 250g
sokeria maun mukaan
4dl puolukoita, joista 3dl survottuina ja 1dl jäisinä
5 liivatelehteä
Paksu kinuski:
Vuoraa irtopohjavuoka tuorekelmulla ja laita pohjimmaiseksi haluamasi pohja. Survo puolukat ja ota mehua talteen liivatteiden sulattamista varten. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota kerma, vaniljakastike ja sokeri. Lisää jogurttirahka ja survotut puolukat, joista on tiristetty puolen desiä mehua talteen. Kuumenna mehu kuumaksi ja sulata mehuun liivatelehdet, joista on puristettu ylimääräinen vesi pois. Jäähdytä liivatelehtimehua niin, että se on huoneenlämpöistä ja kaada tasaisena nauhana kerma, vaniljakastike, rahka ja puolukka seokseen. Kaada täyte vuokaan. Ripottele päälle jäiset puolukat (uppoavat täytteen sekaan). Pistä kelmu päälle ja anna hyytyä jääkaapissa seuraavaan päivään.
Keitä kinuski seuraavasti: Keitä täytteen aineita mieluiten teflonkattilassa (tavallisessa onnistuu
hyvin) miedolla lämmöllä, kunnes seos sakenee. Jatka keittämistä niin
kauan (n.15 min), että pinnalle tehty viiva jää hetkeksi näkyviin.
(Minulla kesti koko keittäminen 30-35min.). Jäähdytä ennen kakun päälle kaatamista, mutta älä kuitenkaan anna kinuskin jähmettyä kokonaan.
Pohja: maun mukaan joko murskattuja keksejä ja voita taikka kääretorttulevystä palanen
Puolukkatäyte:
2 dl kuohukermaa
1½ dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
2 purkkia jogurttirahkaa (Lidlistä) á 250g
sokeria maun mukaan
4dl puolukoita, joista 3dl survottuina ja 1dl jäisinä
5 liivatelehteä
Paksu kinuski:
125 g voita
2 dl kuohukermaa
1 dl sokeria
1/2 dl siirappia
Vuoraa irtopohjavuoka tuorekelmulla ja laita pohjimmaiseksi haluamasi pohja. Survo puolukat ja ota mehua talteen liivatteiden sulattamista varten. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota kerma, vaniljakastike ja sokeri. Lisää jogurttirahka ja survotut puolukat, joista on tiristetty puolen desiä mehua talteen. Kuumenna mehu kuumaksi ja sulata mehuun liivatelehdet, joista on puristettu ylimääräinen vesi pois. Jäähdytä liivatelehtimehua niin, että se on huoneenlämpöistä ja kaada tasaisena nauhana kerma, vaniljakastike, rahka ja puolukka seokseen. Kaada täyte vuokaan. Ripottele päälle jäiset puolukat (uppoavat täytteen sekaan). Pistä kelmu päälle ja anna hyytyä jääkaapissa seuraavaan päivään.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
