torstai 9. lokakuuta 2014

Hopotus: Bepanthen Anti-Scar

Tällä kertaa pääsin Hopottajien kautta testaamaan Bepanthenin uutta Anti-Scar arpivoidetta. Eipä olisi ajankohta voinut olla otollisempi, sillä huomenna viuhuu taas puukko meikäläisen ranteessa ja lisää testattavaa arpimateriaalia syntyy. Niille, jotka epäilevät minun hautovan jotain itsetuhoisia ajatuksia tai kuvittelevat minun harrastan modernia arvilla koristautumista, tiedoksi saatettakoon että kyseessä on ihan suunniteltu leikkaus.


Anti-Scaria kyllä yleisesti ottaen suositellaan käytettäväksi haavan hoitoon, kun haava on umpeutunut. Minun valitettavan arpisesta kropastani virallisena testimateriaalina toimivat ranteen vajaan vuoden ikäinen arpi ja vähän vanhempi jalan arpi, mutta jahka tuo leikkaushaava tuosta umpeutuu, niin sitten toki myös siihen kokeilen, sille vaan ei saada täyttä kahden kuukauden testijaksoa, mutta näkeepä suuntia senkin suhteen. Odotukset ovat korkealla ja erityisesti tuon jalan arven suhteen toivoisin jonkinlaista katoamista tai edes värin tasoittumista, sillä 5 centin kolikon kokoinen ylöspäin kohoava ja reilusti näkyvä arpiläikkä keskellä säärtä ei ole ehkä kaunein säärisomiste, mitä tiedän. Käden tai käsien suhteen tietenkin toivon sitä, että arvet katoavat mahdollisimman pieneen - en mielelläni esittele niitä ja joudu selitettelemään, että juu ihan leikattu on, en ollut niin tumpelo, että vedin partaterällä väärin päin (näitäkin viisaita kommentteja olen kuullut).

Kaikillehan lienee selvää, että kun iho rikkoutuu riittävän syvältä, oli rikkoutumisen syy sitten mikä tahansa, jää siihen arpi. Arven laatuun vaikuttavat monet seikat, esimerkiksi se, millaisesta ihorikosta on kyse: palovammasta jää erilainen arpi kuin leikkauksesta. Lisäksi arven syntyyn vaikuttavat yksilön ominaisuudet, ne onnettomat (kuten minä), joiden iho tuottaa runsaasti keloidia pääsevät nauttimaan suurista ja kohollaan olevista arvista, vaikka haava olisi pienempikin. Toiset onnekkaat selviävät isoistakin kolhuista lähes arvitta, kiitos sen, ettei iho tuota niin paljon arpikudosta.  Arven ulkonäköä voidaan kuitenkin parantaa aloittamalla arven hoitaminen ajoissa ja jatkamalla hoitoa riittävän pitkään.

Bepanthen Anti-Scar ‑arpigeeli ja hierontapallo on kehitetty juuri tuohon viimeksi mainittuun eli arpien ulkonäön parantamiseen, ja tuotetta mainostetaan sanoilla: "Tuotteen säännöllinen käyttö ehkäisee uuden arven muodostumista, tasoittaa ja häivyttää näkyvästi jo muodostunutta arpea sekä vähentää arven kutinaa, kiristystä ja punoitusta." Anti-Scar -arpigeeli on siis vesipohjainen silikoniemulsio, joka ehkäisee ja häivyttää arpia näkyvästi ja vähentää arven kutinaa ja punoitusta. Tuote sopii tuoreiden arpien hoitoon heti haavan umpeuduttua sekä vanhempien, vielä punoittavien ja koholla olevien arpien hoitoon. Se soveltuu niin leikkaushaavojen kuin muidenkin vammojen aiheuttaneiden arpien hoitoon.

Tuotetta käytetään kahdella eri tavalla. Alle kuukausi sitten umpeutuneeseen haavaan laitetaan pelkästään geeliä ja vanhempia arpialueita stimuloidaan ennen geelin levittämistä hierontapallolla. Näihin palaan vähän myöhemmin, kun olen ehtinyt hankkia enemmän käyttökokemusta tuotteesta. Ohjeiden mukaan hoidettavaa arpialuetta pitää rasvata säännöllisesti parin kuukauden ajan. Minua kyllä todellakin kutkuttaa kyseisen tuotteen käyttö ja vähän harmittakin, ettei kampanja alkanut vasta kuukauden kuluttua - olisin voinut tehdä Kaloriinatason vertailevaa valokuvatutkimusta kahden eri aineella hoidetun vastaavan ikäisen arven välillä ja katsoa näkyykö eroa, nyt ei sitten verrata, vaan seurataan (ja innolla seurataankin) muutoksia.


Bepanthen Anti-Scar ‑arpigeeli ei sisällä hajusteita, säilöntä- tai väriaineita eli se soveltuu myös herkälle iholle, mutta ei tietenkään limakalvoille tai silmänympärysiholle eikä avoimiin haavoihin, siksi käytön voi aloittaa vasta haavan kunnolla umpeuduttua.

Lisää tietoa ja videon tuotteen käytöstä löydät täältä.

#bepanacarevoide #hopottajat

Ei kommentteja: