maanantai 27. lokakuuta 2014

Afrikan Tähti: Retkikunnat

Melkeinpä uskaltaisin väittää, että jokainen suomalainen on jossain vaiheessa törmännyt Afrikan Tähti-lautapeliin, vähintään nähnyt sen sinisen laatikon. Onhan peli jo yli 60 vuoden ajan ollut yksi suomalaisten suosikeista ja tavallisen pelin lisäksi tarjolla on viime vuosina ollut mm. matkapeliä ja jopa lakanoita tuolla tutulla kuosilla.

Samat ystävät, joiden tuomia ruusuja käytin kuvituksena edellisessä tekstissä, toivat meille myös Afrikan Tähti -pelin uuden laajennusosan: Retkikunnat. Retkikunnat käyttää vanhan peruspelin pelilautaa ja rahoja, pelissä on paljon samaa, mutta kuitenkin myös paljon erilaista ja kestoltaan aivan erilainen peli kuin perus Afrikan Tähti.


Pieneen laatikkoon on saatu mahtumaan paljon tavaraa. Laatikon pitää kompaktina se, että pelilautana käytetään alkuperäisen Afrikan Tähden pelilautaa ja halutessaan lisäosan "romppeet" mahtuvat alkuperäiseen laatikkoon.




Tavoite on sama kuin ennen: löydä Afrikan tähti ja toimita se Kairoon tai Tangeriin. Nyt matkan varrella on vain enemmän mutkia. Pelilaudalle ladotaan kaksi kerrosta aarrekiekkoja. Pelaajat aloittavat päällimmäisistä, mutta Afrikan tähti löytyy alemmista.


Ensin täytyy saada kokoon retkikunta. Pelaajalla on koossaan retkikunta, kun hänellä on sen verran retkikuntakortteja, että niistä löytyy kolme kappaletta kutakin kolmea eri symbolia. Pelaajilla on alussa pari korttia, valitusta hahmosta riippuen, ja lisää löytää penkomalla Afrikkaa.

Ensimmäisen tason korteissa on myös perinteikkäitä jalokiviä ja rosvoja, mutta myös uusia vaaroja. Kun retkikunta on koossa, saa alkaa kääntämään alempia laattoja. Niistäkin löytyy samaa tavaraa kuin päällimmäisistä, mutta myös Afrikan tähti.

Perinteiset pelinappulat on korvattu personifikoiduilla hahmoilla, joilla jokaisella on omat erityisominaisuutensa. Esimerkiksi pohatta saa satasen aina kun löytää varustekortin ja taiteilija voi keskittyä vuoron ajaksi taiteiluun ja kuitata 300 puntaa vaivanpalkkaa.


Pelissä on uudenlaisia ominaisuuksia korttien myötä. Kortteja on  neljänlaisia: retkikuntakortit, vaarakortit, varustekortit ja tapahtumakortit. Vaarakorteissa on monenlaista riesaa, kuten rahojen menetystä, retkikuntakorttien menetystä ja vuorojen menetystä. Vaaroista voi kuitenkin myös selviytyä: korttiin on kuvattu tietyt vaarasymbolit ja jos onnistuu heittämään ne vaaranopilla, välttyy vaaralta. Tapahtumakortteja nostetaan aina, kun pelaaja käy punaisessa ruudussa, myös ohi mentäessä. Osa näistä korteista on satunnaistapahtumia, osa käteen saatavia toimintakortteja joita voi pelata myöhemmin. Osalla tapahtumakorteista pääsee kiusaamaan vastapelaajia, mutta joukossa on myös niitä, joilla pääsee pelastautumaan kiusanteolta. Tapahtumakortit lisäävät peliin ison annoksen arvaamattomuutta ja tuuria.

Uutena ominaisuutena on myös pelaajien välinen vuorovaikutus, joka mahdollistaa paitsi pelaajien välisen kaupan käynnin myös Afrikan Tähden ryöstämisen toiselta pelaajalta tai toisen pelaajan haastamisen. Tuuripeliähän tämä on edelleen, mutta uudet ominaisuudet tekevät pelistä varsin mielenkiintoisen. Kestoltaan peli on kyllä melko pitkä, ensimmäisellä pelikerralla saimme kulutettua Retkikuntien pelaamiseen kolme tuntia.

Ei kommentteja: