Kellarista kajahtaa

Tämä on taas yksi sellainen asia, jota ei uskoisi, jos ei omalle kohdalle olisi sattunut. Tapahtui nimittäin niin, että Herra Kirjoitukselle tuli tässä päivänä muutamana asiaa kellariin, jossa emme juuri käy kuin silloin tällöin hakemassa mehupullon tai hillopurkin. Tältä reisultaan Herra Kirjoitus palasi silmät ymmyrkäisinä ja selitti kellarikomeromme olevan täynnä lasinsirpaleita.

Epäilevä nainen ei tietenkään uskonut, vaan oli aivan pakko mennä kellariin toteamaan tilanne ja tottahan tuo oli turissut. Kellarikomerossa oli tosiaan melkoinen määrä pienen pieniä lasin siruja ja pari isompaa, jotka paljastivat sirpaleiden lähteen: toinen kun oli tunnistettavissa pullon pohjaksi ja toinen oli pullon kaulaosa, jossa korkki oli vielä paikallaan.

Kovin suuria ennustajan lahjoja ei siis tarvinnut omata osatakseen päätellä tapahtumaketjun pääpiirteissään. Jostain kumman syystä paine mehupullossa oli kasvanut niin suureksi, että se oli pirstonut pullon, kun korkki ei ollut antanut periksi ja irronnut. Sen sijaan se mikä yllätti, oli paitsi lasinsirujen valtava määrä, myös räjähdyksen voima, sillä osa siruista oli osittain uponnut puisen kellarikomeron seiniin.

On turha mainostaa niitä painokelvottomia sanoja, joita hunajana huuliltani valui tuon näyn nähdessäni, sillä lasinsirpaleiden lisäksi kellaria koristi myös mehupullon muu sisältö siis puoli litraa vahvasti sokeroitua, mukavan tahmeaa lientä. Paiskasin oven kiinni ja päätin, että palaan asiaan helatorstaina, koska silloin olisin vapaalla.

Helatorstaina valjetessa raahauduin sitten kellariin siistimään komeroamme taas ihmismoiseen kuntoon. Miten kiitollinen silloin osasinkaan olla muinaisista hankinnoistani, jotka olin asunnon ostettuamme tehnyt, vaikka niille olikin silloin useamman kuin yhden henkilön toimesta naureskeltu. Olin näet ostanut kellarikomeroon omat siivousvälineet: pienen rikkalapion, harjan ja roskiksen. Melkoista siivousfriikkikuittailua sain, mutta ne ovat olleet äärimmäisen kätevät joka keväisessä kellarin siivouksessa. Olen siis joka vuosi siivonnut kellarinhyllyiltä suurimmat pölyt pois ja ollut tyytyväinen, kun ei tarvitse samoja vehkeitä käyttää kuin sisällä asunnossa. Vielä kiitollisempi olin noista välineistä tänä vuonna, sillä en suurin surminkaan olisi halunnut raahata asuntoomme harjaa, jossa mahdollisesti on kiinni teräviä lasihippusia, jotka voivat tippua ja tulla astutuiksi jalkapohjaan (myönnän, minulla on lasi jalassa neuroosi).

Vanhat käytöstä poistetut nahkahanskat käteen ja lasia nyppimään. Isoimmat palat kokosin käsin ja loput harjasin roskikseen, lukuunottamatta niitä, jotka olivat jämähtäneet kiinni hyllyltä valuneeseen mehuun, jotka piti nyppiä tai liottaa irti. Onneksi betoni ja puu tottelivat hyvin veden ja fairyn yhdistelmää, sillä kastelin rättejä fairyvedessä ja heittelin niitä paksuimpien mehupaikkojen ylle. Jonkun minuutin kuluttua enimmät mehut laseineen sai varovasti pyyhkimällä pois ja rätin kun pisti sen jälkeen roskiin, niin ei ollut sormillekaan vaaraa. Hienosäätö kaksipuolisella pesusienellä ja hyvä tuli.

Kellarikomeron lattiaritilän pesin taloyhtiön pesuhuoneessa ja kiitollisuudella muistelin niitä menneiden vuosikymmenien rakennusmiehiä, joille oli ollut itsestään selvä, että kellaria huolletaan ja siivotaan, joten lattiaritiläkin kuuluu saada sieltä pois helposti.

Nyt on enää jäljellä lopputuloksen tarkistaminen (lautahyllyt jäivä pesun jäljiltä märiksi, joten lopputuloksesta ei voinut olla ihan varma) ja lattiaritilän palauttaminen paikalleen, toivottavasti loput mehupullot ymmärtävät pydyä ehjinä, jotta moiseen urakkaan ei tarvitse toista kertaa ryhtyä.