Keksin syyn

Olen jo pidemmän aikaa pohtinut sellaista mahdollisuutta, että hankkisin uudet silmälasit. Enkä ihan mitkä tahansa lasit, vaan ne tietyt vihreät. Tähän asti takaraivossani on takonut ajatus, että en edes minä voi olla niin kaavoihini kangistunut, että hankkisin kolmannet täsmälleen samanlaiset lasit, vaikka rakastankin niitä suunnattomasti. Järjkevä minäni on myös huomauttanut siitä, että saatan omistaa jo ennestään muutamat käyttökelpoiset silmälasit

Aikaisemmat lasit ovat kiertäneet niin, että ensin ne ovat siirtyneet juhlakäytöstä arkikäyttöön ja sieltä edelleen jumppakäyttöön. Tyypillisesti lasieni viimeinen porras on työlasit maalla, siellä kun lentää multaa, sahanpurua, oksan pätkiä ja mitä milloinkin, joten hyvät lasit eivät todellakaan ole turvassa.

Nykyisellään minulla on käytössä noina huonoimpina työlaseina jostain 90-luvun loppupuolelta olevat lasit. Näköni ei siis ole muuttunut niin merkittävästi, ettenkö selviäisi noilla laseilla edelleen tuollaisessa karkeassa työssä, jossa ei äärimmäisen tarkkaa näkemistä tarvita - auton rattiin en noilla uskaltaisi, vaikka uskoakseni tehot riittäisivät jopa siihen.

No, nyt kun sitten loman alussa taas suuntasimme maalle ja piti ottaa työlasit käyttöön, huomasinkin, että niiden pinta on kirjaimellisesti kulunut puhki. Kyllä vain, linssien pinta on karkea, eikä siitä saa kiiltoa poistettua millään. Noin periaatteessa ne käyvät työlaseiksi kyllä edelleen, mutta niistä sain myös kaipaamani syyn pyöräyttää silmälasirulettia yhden kierroksen eteenpäin kohti noiden uusien vihreiden lasien hankkimista. Siirrän siis jo melko kuluneet arkikäytössä olevat lasit jumppalaseiksi ja jumppalasit puolestaan siirrän maalle työkäyttöön ja arkilaseiksi tilaan sitten uudet vihreät, ne kolmannet. Myönnän, pöhkö minä.