Piti oikein kahteen kertaan tarkistaa, että eilen kalenterissa luki tosiaan keskiviikko eikä maanantai. Mr Murphy kun onnistui taas näyttämään kyntensä oikein toden teolla, miten ihmeessä ne kaikki pikkujutut tulevatkin sitten kerralla.
Aamu alkoi pienellä otteen lipeämisellä, josta tuloksena oli sirpaleita - onneksi kyseessä ei sentään ollut lempparimukini, vaan ihan tavallinen lautanen. Seuraavaksi erehdyin käymään vaa'alla ja sehän näytti sellaisia lukemia, että itku meinasi päästä (no, toden sanoakseni asia ei ollut yllätys, sen verran on tullut herkkuperseiltyä viimeaikoina).
Homma jatkui siten, että meikatessani sutaisin ensiksi ripsivärit pitkin poskia, josta ne eivät meinanneet lähteä millään irti, ja sitten huulipunat hampaisiin. Kun vielä meinasin myöhästyä töistä ja poljin miljoonaa töihin saaden samalla vedenkestävän rajausvärin leviämään pitkin ja poikin, koin onnistuneeni täydellisesti. Myöhästyä taas olin sen vuoksi, että naapurilla oli jälleen jotain kommentoitavaa putkiremontista (En jaksa enää vääntää asiata. Miksi se on niin vaikea käsittää, että ko. remontissa saa etua vain, jos on omalla kustannuksellaan tehnyt jotain sellaista, mistä oikeasti on remontissa hyötyä vrt. astianpesukoneliitännät keittiössä) ja vaikka miten monta kertaa sanoin, että nyt on kiire, se vain jankkasi ja jankkasi.
Tässä kohtaa työpuvun rinnuksille levinnyt ketsuppi ei sitten enää paljon tuntunut, mutta sen sijaan työpäivän piteneminen yllätysvierailun takia kirpaisi. Vierailu ei tietenkään ollut yllätys, kukaan ei vain ollut muistanut kertoa minulle, että sellainen on tulossa ja että paikalla olisi syytä olla.
Kaikkia illan pikkuasioita en sitten enää edes jaksa listata - onneksi tuli yö ja seuraava aamu. Mikä vielä tärkeämpää, onneksi näitä tällaisia päiviä ei satu kohdalle kovin usein.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti