tiistai 20. toukokuuta 2014

Colaholistin juustokakku

Muutama päivä sitten totesin, että jääkaapissa on edelleen yksi maustamaton tuorejuusto, jolle pitäisi keksiä jotain käyttöä. Kysyinpä sitten Herra Kirjoitukselta, minkämakuista juustokakkua hän mahdollisesti haluaisi syödä - jotenkaan ei sitten loppuviimeksi yllättänyt, kun vastaus oli että coca colan makuista, kiitos. Mihinkäs sitä kolaholisti karvoistaan pääsisi.
 
Ensiksi ajattelin, että ei tosiaan, ei tule onnistumaan, eihän sellaista voi tehdä. Hetken mietittyäni päätin kuitenkin kokeilla, meni syteen tai saveen. Tein kuitenkin "neuroosivarmistuksen" ja pistin vuoan ja täytteet puoliksi, jotta edes toinen puoli olisi ollut syötävää, jos colakokeilu oli mennyt pahasti penkin alle.  Toiseen puoliskoon sulatin tummaa suklaata mausteeksi.
 
Minulla on elintarvikepahveja, jotka on tarkoitettu kakkujen alle, mutta nyt pistin sellaisen keskelle irtopohjavuokaa, jotta sain sen jaettua kahtia. Näky ei ole kovin esteettinen, selventänee asiaa, vasemmalla cola, oikealla suklaa.
 
 
Miten sitten tein sen kakun? Pohja on perinteinen voita ja keksejä, 75g voita ja 200g keksejä on mielestäni hyvä suhde. Myös täyte on pohjimmiltaan perinteistäkin perinteisempi: 2dl vaahdotettua kermaa, 1 rasia maustamatonta tuorejuustoa ja 1 dl tomusokeria. Hyydyttämiseen 5 liivatelehteä.
 
Colapuoliskoon laitoin mausteeksi 1 desin sodastreamin colatiivistettä ja sekoitin sen puoleen täytemäärään. Jos tekisin koko kakun, laittaisin kuitenkin vain 1,5 dl colatiivistettä, sillä tuo oli aika "colaisaa". Tavallisestihan liivatteet sulatetaan kuumennetussa liemessä ja kaadetaan täytteen sekaan. Tällä kertaa kaadoin kuitenkin cola-tiivisteen kylmiltään kermavaahto-tuorejuusto seokseen ja kuumensin pari ruokalusikkaa vettä, johon sulatin liivatteet. Onnistui se ihan hyvin noinkin, sillä en uskaltanut lähteä kuumentamaan cola-tiivistettä, kun en ollut varma sen käyttäytymisestä kuumennettaessa.
 
 
Kun kaikki aineet on saatu sekoitettua täytteeksi, kaadetaan täyte pohjan päälle ja hyydytetään jääkaapissa se nelisen tuntia, vähintään. 

Ei kommentteja: