Tiedän, että otsikko tuntuu vähintäänkin kummalliselta, sillä olenhan täällä blogissa en vain kerran vaan ainakin kymmenen kertaa itkenyt auringon perään ja valittanut, kun sitä ei näy. Mitä ihmettä on siis tapahtunut, että vannoutuneesta auringonpalvojasta irtoavat aivan vastakkaiset tunteet. Salaisuus paljastuu sanoista: "kevätaurinko on armoton". Tuo lisääntyvä auringonvalo kun näyttää kaiken nurkkiin talven jäljiltä pesiytyneen lian, roskan ja ryönän, talven valoton aika on siitä paljon armollisempi - kun ei ole valoa, ei mikään näykään.
Tämän aamuisen valovihani synnytti vilkaisu ikkunoihin, ne ovat aivan hirveässä kunnossa ja kaipaavat pesua hyvin, hyvin kipeästi. Olin jo onnistunut hetkeksi unohtamaan tämän tosiasian ja vihantunne kumpuaa siitä, että kamppailen itseni kanssa, pitäisikö minun uhrata huominen päivä ikkunanpesulle. Olen viikon lomalla ja huominen on arkipäivistä ainoa vapaapäiväni, sillä olen taas jotenkin kummasti onnistunut haalimaan itselleni neljäksi päiväksi töitä lomallakin...
Olin ajatellut pyhittää huomisen sille, että käyn läpi ne edelleenkin luonnoksissa olevat blogitekstit, jotka piti julkaista jo alkuviikosta, kuntoilen kunnolla ja valmistaudun perjantaiseen työpäivään. Kun vielä listaan lisää sen, että ensimmäistä kertaa kuukausiin ajattelin nukkua pitkään, alkaa päivän ohjelma olla kasassa. Tosin tämän päiväisten ikkuna - ja valohuomioiden jälkeen saattaa olla, että pistän herätyskellon soimaan jo kukonlaulun aikaan ja löydän itseni pesemästä ikkunoita. Pahuksen aurinko, olisi paistanut vasta perjantaina, niin olisin voinut vedota siihen, etten ehdi moiseen puuhaan juuri sinä päivänä.
Ikkunoiden suhteen en voi vedota edes siihen, ettei voi pestä ennen kuin hiekat on putsattu ja sen jälkeen satanut, molemmat nimittäin ovat jo tapahtuneita asioita. Nyt on enää se yksi toivo - tule pakkanen, tule, silloin kun ei voi pestä ikkunoita, koska a) ruudut ovat vaarassa haljeta, b) kasvit paleltuvat ja c) pesijätär jäätyy. Nyt sitten sormet ja varpaat pystyyn ja toivotaan huomiselle pakkasta, silloin saa aurinkokin sitten paistaa.
keskiviikko 19. maaliskuuta 2014
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti