keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Väriä päähän ja kutrit kuntoon

Näinhän se tietysti loogisesti menee, ensin hankintaan pään peitto ja sitten pistetään se pää uuteen uskoon. Vaikka ei noilla asioilla varsinaisesti kyllä mitään yhteyttä keskenään ollut, olen varannut tämän päiväisen kampaajan vasta pari kuukautta sitten ja tuo kypärätarjous tupsahti eteeni vähän yllättäen ja varkain, vaikka onhan Lidlillä noita sentään joka kevät ollut. En vain jotenkaan osannut ajatella, että jo tässä vaiheessa.

Tämän päivän teemana on sitten kampaajalla käynti. Edellisestä käynnistä on aikaa melkoisesti, vuosi, puolitoista tai jotain sinne päin. Nuukana ihmisenä leikkaan etuhiukseni itse ja Ievuskainen on avustanut takalatvojen nyrhimisessä tarvittaessa. Hiukseni kuuluvat lajiin "paskaruoho" eli kasvavat ainakin silloin kun ei tarvitsisi, mikä puolestaan tarkoittaisi etuhiusten leikkauttamista kolmen viikon välein. En vaan malta pistää paria kymppiä etuhiusten leikkaamiseen noin usein, kun sen kerran osaan tehdä itsekin. Silloin kun päätin, että hiukset saavat vielä tämän kerran kasvaa pitkiksi tai ainakin puolipitkiksi, päätin myös, että värjään ne itse silloin kun tarvetta on. Perusvärjäyksen ja tasausleikkauksen kun saan itsekin aikaan.

Sain jouluksi herra Kirjoitukselta lahjakortin leikkaukseen ja värjäykseen, joten nyt voin sitten hyvällä omalla tunnolla teettää korjaustyöt ja värjäyttää hiuksen kevätkuntoon. Lahjakorttiin tosin liittyi yksi toivomus: älä leikkauta hiuksiasi lyhyiksi. Sitä siis lienee syytä kunnioittaa.

Innolla odotan luottokampaajani tämän kertaisia aikaansaannoksia. Aion jälleen kerran antaa hänelle vapaat kädet, ainoana toiveena se, että hiuksista ei saa leikata pituutta kuin pakollisen verran. Uskon, että hän kykenee taas ihmeisiin. Hiusteni nykyinen väri kun on tyvestä tummahko ruskea ja latvoista jotain punertavaan ruskeaan tai kupariin viittaavaa. Jostain syystä tuo värien punainen osa iskee hiuksiini kiinni kuin tauti ja muun värin haalistuessa se jää jäljelle.

Valitettavasti tarjolla ei ole ennen eikä jälkeen kuvia.

Ei kommentteja: