Salmiakin kosto

Tapahtuipa kerran siinä keskikokoisen suomalaisen kaupungin keskikokoisessa kolmiossa. Siellä asuvat edelleen mies ja nainen, aviopari, jonka tasaisen tylsään elämään on aina silloin tällöin saatu kurkistaa.

Tällä kertaa kyse on pyhistä uudenvuoden lupauksista ja karkkilakosta. Koska tuntuu olevan itsestään selvää, että niitä uuden vuoden lupauksia tulee tehdä, niin sellainen myös tehtiin tuossa valkoisessa kuutiossa  tai siis pareminkin tehtiin sen asukkaiden toimesta. Naisen osalta se kuului en osta karkkia (syömisestä kukaan ei puhunut mitään), miehen lupauksista ei kukaan ottanut selvää, ne mutistiin sen verran huomaamattomasti ja hiljaa, ettei vaan jää kiinni mistään.

Olihan sitä vuotta jo eletty melkein kaksi viikkoa, kun kalenterin puutos ajoi pariskuntamme kauppaan - yksikään firma ei ollut muistanut lahjoa heitä ilmaisella kalenterilla, ihan kaupasta sitä oli lähdettävä hakemaan, jotta ajankulusta pysyi selvillä. Siinä  kauppaan päästyä keski-ikäinen nainen sai taaperoikäistä muistuttavan tahtoo-haluaa kohtauksen ja alkoi vaatia itselleen karkkia, kun kerran ollaan kaupassa, hyvä kun ei mahalleen kaupan lattialle heittäytynyt ja parkuen kiljunut, että kun mä haluun. Järki kyllä huusi taustalta niin maan perkeleesti, että hei sä olet luvannut olla ostamatta, mutta karkkihyllyn seireeninkutsu vei voiton ja ostoskassiin tupsahti suuren tanskalaisen karkkifirman makeispussi.

Kotiin päästyä naisemme lysähti tietokoneen eteen kuin veltto vehnäsäkki käden toistaessa taukoamatonta liikettään pussista suuhun. Näin jatkui koko illan sivu. Pahaksi onneksi makeiset olivat sen verran pieniä, että kokoiltainen hauislihaksen treenaus ei silti tyhjentänyt koko pussia, vaan pohjalle jäi muutama ärhäkkä namunen.

Seuraavana aamuna toivorikas naisemme huomasi, että pussin pohjalle oli sittenkin jäänyt muutama herkku ja ojensi jälleen ahneen kätensä pussia kohti - eihän niitä nyt voinut mitenkään jättää sinne, saattaisivat vielä namuset kärsiä vaikka yksinäisyydestä, kun suurin osa kavereista oli jo kadonnut parempiin suihin. Viimeiseksi pussin pohjalle jäi ärhäkän sitkeä kostonhimoinen salmiakki, se tiesi aivan varmasti, että se oli pussin viimeinen, pussin, jonka lakkorikkuri oli hankkinut tyydyttääkseen loputonta makeanhimoaan. Niinpä se kokosi koko suolaisen sisunsa ja päätti kostaa.

Jouduttuaan suuhun salmiakki huomasi hampaan, jossa oli pienen pieni kolonen ja tarrautui siihen kaikella salmiakin väkyvyydellä ja sitkeydellä tiukkaakin tiukemmin. Tiukka tarrautuminen aiheutti sen, mihin salmiakki oli pyrkinytkin, topakan puraisun. Tämä puraisu puolestaan sai aikaan sen, että hampaasta lohkesi palanen...

Siinä sitten naisemme istui aamukahvimuki toisessa ja salmiakkiin kiinnittynyt hampaankappale toisessa kädessään tuijottaen hämmentyneesti ja miettien, että mitä tässä juuri tapahtui, miksi minulle näin kävi ja mitä nyt seuraavaksi. Ilkeämielinen salmiakki virnisteli pahantahtoisesti kurkistellen hampaanpalan takaa: näin käy lupausten rikkojille.

Mitä tästä siis opimme? Lupaukset kannattaa pitää, lupauksen rikkojaan kohdistuva kosto voi tulla yllättävältä taholta silloin kun sitä vähiten odotat.