Anoppini katseli uutta pipoa ja olikin löytänyt netistä "ihanan", akryylivirityksen muovitupsulla ja hehkutti sitä minulle. Ensimmäinen vastaukseni taisi olla luokkaa: "murfp". Tämä siksi, etten olisi sanonut ääneen kahta ensimmäistä mieleeni tullutta asiaa, joista ensimmänen olisi ollut: "mihin sä tuota tarvitset, sulla on pipoja muutenkin ihan tarpeeksi" ja " toinen: "hei ymmärrätkö, se on akryyliä siis muovia, joka on kylmä silloin kuin pitäisi lämmitää ja hiostava silloin kun ei tarvitsisi". Kolmas ajatus koski nyppyyntymistä ja toivottoman lyhyttä käyttöikää, mutta suljin suuni.
Oma ostamattomuus, joka siis ei todellakaan vielä ole pitkäaikaista, on nyt ajanut minut siihen tilanteeseen, että toisten ostaminen ärsyttää - erityisesti nämä pikamuotivalinnat saavat minut näkemään punaista (no joo, pikamuodin ja huonolaatuisten kankaiden ja tavaroiden ystävä en ole ollut koskaan). Anopillakin on huusholli täynnä vaatteita ja sieltä varmasti löytyisi myös tusinan verran pipoja, joita voisi käyttää, mutta kun se uusi vaan nyt on uusi ja kiva hankkia. Kestävin ratkaisu toki olisi ollut se, että olisin luvannut kutoa hänelle tuon pipon ja tehnyt sen kunnon langasta, mutta nyt en vaan jaksanut haalia itselleni lisää töitä. Sitä paitsi epäilen pahasti, että pipon käyttöikä jäisi näkemääni vaivaan ja lankojen hintaan nähden suhteettoman lyhyeksi. Tunnustan lisäksi miettineeni sitäkin asiaa, että tuokin uusi pipo jää sitten aikanaan kälyn ja minun tyhjättäväksi kun appivanhempien on pakko muuttaa muualle tai kun heistä aika jättää - veikkaan ensimmäisen olevan lähempänä kuin jälkimmäisen.
Ehkä olisi ollut fiksua neuvoa anoppia kiinnittämään materiaaliin huomiota ja miettimään uuden hankintaa siitä näkökulmasta, onko se tarpeellinen, mutta tiesin, etten osaisi asetella sanojani mitenkään fiksusti, joten jätin sanomatta. Sen kyllä joudun tunnustamaan, että törkeästi vihjasin, ettei nettikauppojen selaaminen tai paremminkin niistä tilaaminen ole kovin turvallista, minkä anoppi tulkitsi tarkoittavan rahaliikennettä ja annoin hänen jäädä siihen uskoon - tapa vähentää ostamista tuokin.
Omien vaatteideni suhteen yritän parhaani mukaan ottaa oppia Hääräämön Lauralta, jonka tavoitteena on tehdä vaatteistaan ikuisia. Tietenkin toivoisin kaikkein muiden tekevän samoin, mutta se lienee turha toivo. Samaisesta Häämäärön blogista sain myös ajatuksen kierrätetyistä nahkarukkasista, sellaiset aion pyöräyttää itselleni (ja mahdollisesti Herra Kirjoitukselle - olen jo aloittanut aivopesun asiasta) ensi talveksi. Tämä on kyllä ehdoton vanhenemisen merkki, olen kakarasta asti inhonnut kintaita ja vaatinut sormikkaat käyttöön, mutta nyt alkavat sormet palella niin herkästi sormikkaissa, että jotain muuta on keksittävä. Noita varten kyllä löytyisi onneksi materiaalia ihan omista nurkista, joten pitänee pistää ihan oikeasti työn alle (ja tässä kohtaa kiroilua siitä, että menin lahjoittamaan sen yhden kelsiturkin eteenpäin. Se olisi ollut täydellinen tähän projektiin.)
Ehkä minun ostamattomuuden suhteen vaan pitäisi pyrkiä toimimaan esimerkkinä ja opetella sanomaan asiasta kauniisti kuten esimerkiksi "tarvitsetko tuota todella?" tai "eikö sinulla jo ole melkein samanlainen?" Tietenkin ennen muiden omanatuntona toimimista olisi hyvä laittaa ne omat nurkat kuntoon, sillä nykyisessä tilanteessa ei juuri ole varaa huomautella muille, kun omaa ostamattomuutta on takana vasta vajaa kuukausi. En kuitenkaan ole ostanut tämän vuoden alusta laskien itselleni yhtään tavaraa, joten alku se on pienikin alku.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti