Menneitä muistellen osa 1

Olen tosiaan lukenut omia vanhoja kirjoituksiani - tässä kohtaa voi todeta, että jollain viiraa päästä. Kuka sellaista tekee? No, minä esimerkiksi. Tuo on kuitenkin varsin mielenkiintoinen matka itseen omiin ajatuksiin, elämään ja muutoksiin, mitä tässä on vuosien saatossa huomaamatta tai tarkoituksella tullut tehtyä.

Jo vuonna 2008, kun aloitin blogin kirjoittamisen, olin "painojojo". Vaatekaapissani oli vain kolmannes sopivaa, eikä tilanne ole siitä miksikään muuttunut. Rakastin kesää jo silloin, ja rakastan lämpöä ja aurinkoa yhä enemmän edelleen. Kirjoitin minimalismista, mutta silloin mietin enemmän minimitoimeentuloa kuin varsinaisesti tavaraminimalismia ja itkin rahan menoja suureellisesti ja suurieleisesti samalla kun shoppailin maanisesti ja päätin viettää "älä osta mitään"- vuotta vuonna 2009. Jospa se nyt vuosikymmen myöhemmin onnistuisi.

Vuosi 2009 oli vuorotellen nuukailua, niukkailua, laihduttamista, pellossa elämistä, roskaruokaa ja ruotuun palaamista. Miten tämä kuulostaa niin kovin tutulta? Onko mikään muuttunut näiden vuosien aikana. Jotenkin olen eräässä kirjoituksessani tiivistämään todella paljon ajatuksia, jotka ovat edelleen tätä päivää: "Olen tässä aikaisemmissa kirjoituksissani pohtinut kuluttamistani ja sen laatua ja määrää. Ja tosiaan tullut siihen tulokseen, että olen kuluttajana hyvinkin jakomielitautinen, toissa asioissa kiristän vyötä ja pohdin, että miten siihen saisi tehtyä pari reikää lisää ja toisissa mennään yhtä lujaa kuin Linnanamäen vuoristoradassa miettimättäkään sitä, missä kannattaisi pihistää tai mikä kannattaisi jättää ostamatta.Vaan mitä sitten, kun viimeinenkin varastossa ollut sukkapari on kulutettu rei'ille, viimeiset rintsikat ovat riekaleina ja viimeinen huulipuna on enää vain hylsy ilman hippustakaan väriä misään. Mitä sitten tapahtuu? Olenko minä silloin onnellinen?"

Vuonna 2010 tarjolla on shoppailua, shoppailua, ostoksia, shoppailua ja ostoksia. Paljon kaikenlaista on tullut tuolloin hankittua. Osa on kiertänyt eteen päin tai tullut muutoin tiensä päähän, mutta on myös niitä juttuja, jotka ovat meillä edelleen - osa jopa ihan käyttämättöminä. Sen olen kyllä ostoslistaa seuratessani huomannut, että olen selkeästi kulutuskriittisempi nykyään ja myös hintatietoisempi tahi nuukempi, miten vaan halutaan sanoa. Nykyään jäisivät esimerkiksi 15€ maksavat "ne on nätit, vaikka ne ei ihan sopivat olekaan"-korkkarit armotta kauppaan ja syystä. Tuotakaan mut-kun-mä-haluan-ne paria ei ole kertaakaan näiden vuosien aikana käytetty.

Jotenkin minusta tuntuu, että olen elänyt vuoden 2011 rätti kädessä, sillä blogissakin siivotaan jatkuvasti. Ilmeisesti olen kotiamme siivoamalla yrittänyt siivota myös päätäni - onnistumisasteesta en ole lainkaan varma. Kuvittelen vähentäneeni ostamistani, mutta todellisuudessa en ole siitä lainkaan varma. Blogihistoriani ajan olen myös seurannut tyhjentyviä purkkeja ja purtiloita, ehkäpä  vuosi 2011 oli siinä jonkinlainen käännekohta, siis se hetki, jolloin purkkien määrä on alkanut lähestyä nykyistä tasoa. Lisäksi kutimet alkoivat entistä ahkerammin pysyä käsissä, vähintäänkin jouluksi tuli tehtyä yhtä ja toista.

Taloudellinen asemanikin on muuttunut tässä vuosien saatossa aika tavalla. Olen ollut siitä onnekas, että minun ei tarvinnut ottaa opintolainaa, vaan valmistuin aikanaan ammattiini velattomana. Ensimmäiset työkuukaudet eivät olleet helppoja, vaikkakaan en joutunut kärsimään suoranaista nälkää ja puutetta, niin niukkuutta kyllä oli. Muistan yhä edelleen sen että tililläni oli 10 000 markkaa eli noin 1600 euroa, kun aloitin itsenäisen elämäni. Tiedän, että monelle se on edelleen paljon, mutta minusta tuntui jo silloin, että se oli säälittävän vähän eikä tarjonnut mitään turvaa elämän mahdollisiin hätätilanteisiin. Ensimmäistä palkkaakin  piti odotella kuukausi, ehkä vähän enemmänkin, ja leipä oli melkoisina murusina maailmalla. Asuntoon ja elämistä vartenkin piti tehdä kaikenlaisia hankintoja, vaikka olinkin kuvitellut, että minulla on kaikki tarpeellinen, joten välillä olin tosi tiukoilla. Siitä se elämä sitten jotenkin vuosien saatossa lutviutui, ja palkasta alkoi jäädä säästöönkin joka kuukausi jotain. Työ muuttui vakituiseksi ja poiki rinnalleen vielä harrastustyönkin, joten niin muodoin olen onnekas. Blogia aloittaessani olin jo hetken ollut varmassa ja vakituisessa työpaikassa, joten uran alkuvaiheen työhön liittyvä epävarmuus ei heijastu enää noihin kirjoituksiin, mutta tuon epävarmuuden ja niukkuuden jälkeensä jättämä varmuuden maksimointi ja varastojen kasaaminen pahan päivän varalle näkyy niissä edelleen kyllä.  Minulta vei varmaan vuosikymmenen ennen kuin uskalsin todella luottaa siihen, että elämästä selviää kokoamatta hamsterin ja oravan tavoin valtavia varastoja tai ehkä tajusin, että olen jo koonnut riittävät varastot loppuelämäni varalle.

Kuten jo alussa totesin, niin paljon samaa on edelleen ajatuksissa kuin blogin ensimmäisen kolmanneksenkin aikana, mutta jotain on myös muuttunut. Ehkä päälimmäinen muutos on tuo nuukuus, säästäminen ja sen tajuaminen, että tavara ja hamstraaminen ei tuo onnea. Ihminen ei tarvitse loputtomasti tavaraa, eikä tavara tuo turvallisuutta. Tämän myötä myös tuo jo mainitsemani kulutuskriittisyys on kasvanut, nykyään yritän olla ostamatta "ihan kivaa", vaan löytää sitä "täydellistä ja parasta" tai jättää vallan ostamatta.