Ensimmäinen viikko ja ensimmäinen lankeemus sekä todella suuri harmistus. Tuo harmistus johtuu ensisijaisesti siitä, mikä johti ensimmäiseen ostolakkorikkomukseeni. Ystäväni etsi tiettyä lankaa tietyssä värissä - hinnalla millä hyvänsä- sillä hänellä oli tärkeä työ kesken. Ystävällisyydessäni ja tyhmyydessäni lupasin auttaa ja löysin langat, jotka lunastin myyjältä mielestäni vielä edulliseen hintaan olettaen saavani rahani takaisin ja niin ollen ostolakkoni säilyvän rikkumattomina. Kun sitten ilmoitin, että langat ovat löytyneet ja maksavat tämän verran, sainkin ilmoituksen, että kiitos vaivannäöstäsi, mutta en tarvitsekaan niitä, käytän jotain sopivaa omasta varastostani. Tuijotin saamaani viestiä kohtuullisen tyrmistyneenä, että näinkö tässä kävikin. Kiitoksena vaivannäöstä minulle jää itselleni tarpeettomia lankoja ja rikkomusmerkintä listaani, että todellakin kannattaa olla ystävällinen ja avulias. Olen itse ollut vastaavassa tilanteessa ja toiminut juuri toisin eli lunastanut itseäni kiroillen pyytämäni tavaran, vaikka sitä en enää olisi tarvinnutkaan - ei olisi tosiaan mitenkään tullut mieleeni toimia toisin, eikä myöskään ajatella, että joku muu toimisi. No tulipa todistettua, että noinkin voi tehdä ja opittua samalla, että koskaan enää en lupaa auttaa. Tämä kun ei ollut ensimmäinen avunpyyntö, mutta ehdottomasti viimeinen, johon minä lupaan apua.
Viikon saldo: vitutus ja 1 stiplu
Toinen viikko ja toisenlainen lankeemus. Suurimmalta osaltaan viikon fiilikset olivat positiiviset, erityisen ihanalta tuntui, kun serkkuni tuodessaan tietokoneitaan Herra Kirjoitukselle huoltoon tuli paikalle Hesen kassin kanssa. Hän oli ostanut meille kaikille hampurilaiset - enkä muista, koska olisi burgeri maistunut niin hyvältä. Loppu viikolla lankesin ostamaan karkkia ja kosto tuli heti - palanen hammastani jäi kiinni pussin viimeiseen salmiakkiin. Jos haluan pitää hampaat suusstani, niin on syytä jättää karkit kauppaan. Loppuviikolla äiti halusi välttämättä täyttää jääkaappimme, näin siitäkin huolimatta, että yritimme kertoa hänelle tyhjäävämme sitä vaihtoa varten. Kolmannella viikolla on edessä vain maidon hankintaa.
Toisen viikon saldo: positiivinen fiilis ja karkkilankeemus
Kolmas viikko on mennyt jääkaapin jämien merkeissä, tai siis alkuviikko meni, loppuviikosta tuli sitten jälleen todistettua, miten helposti herkuttelu jää päälle. Ensimmäiseen pikaruokailuun (teko)syy oli kiire, piti ehtiä tiettyyn paikkaan sovitusti ja aikaa ruoanlaitolle ei jäänyt. Toisen ulkoruokinnan syy oli minun vuosipäiväni juhliminen, ruokailu oli varmasti yksi edullisimmista. Sopivasti lahjakortteja, alennuksia ja tarjouskuponkeja hyödyntäen kahden hengen pää- ja jälkiruoat juomineen maksoivat 2,40€. Sitten ostettiin vielä vähän jälkiruokaa mutusteltavaksi kotona ja sitä rataa. Positiivista on silti se, että tavaroita ei tullut yhtään lisää.
Kolmannen viikon saldo: herkkuja mielen ja ruumiin virkistykseksi, ei tavaroita
Neljäs viikko oli viimeinen "lomatyöviikko". Edelleen jatkoin tavaramäärämme vähentämistä lahjoittamalla kasan lautapelejä hyvään tarkoitukseen. Asia, jota en olisi voinut vuosi sitten vielä mitenkään kuvitella tekeväni. Kävin myös hammaslääkärissä, tuo mainittu salmiakinkosto eli hampan lohkeama sai väliaikaisen paikan ja paikattavia reikiä oli 0! Siis pyöreä nolla! Varmaan ensimmäistä kertaa aikuisiälläni. Tuo lohkeama toki täytyy korjata ja lisäksi yksi vanha paikka vaihtaa uuteen, mutta silti, ei muuta hoidettavaa, ei hammaskiveä, ei mitään. Lisäksi paino on valunut alaspäin, hitaasti, mutta kuitenkin alaspäin.
Hormonitoimintani on siirtänyt tavarahimot ruokahimoiksi, ei haluttanut ostaa tavaroita, mutta roskaruokaa ja karkkia tuli kulutettua yli oman tarpeen. Himot räjähtävät valloilleen kerran kuussa, 3-5 päivää ennen H-hetkeä; syödyt pizzat, suklaat, karkit ja sipsit näkyvät taas valitettavasti vyötäröllä. Eli edellisen viikon ja tämän mässäyksiin oli hormonaaliset vaikuttimet.
Ensimmäisen viikon lankeemuksen suhteen asiat ovat enemmän kuin mielenkiintoisesti, langat eivät ole koskaan tulleet minulle - asiaa selvitellään edelleen. Ystäväni olisi sittenkin tarvinnut ne langat, mutta en sanonut halaistua sanaa siihen suuntaan, että olin lunastanut ne. Osin tietysti siksi, että niitä ei ole minulle tullut, eikä taida koskaan tulla.
Nejännen viikon saldo: roskaruokaa ja herkkuja liian kanssa
Viides viikko oli paluuta arkeen ja tavallisen työn pariin, rankkaa, rankempaa ja vieläkin rakempaa. Askelmittari pyöri punaisena ja jalat huusivat hoosiannaa, mieli sen sijaan oli musta kuin ahjon kylki alituisesta ja loputtomasta lumessa kahlaamisesta. En todellakaan pidä lumesta enkä pakkasesta.
Tämän kuun kuitit ovat vielä laskematta, mutta jo päälipuolinen silmäily todistaa kohtuullisen hyvää onnistumista. Menot ovat suhteellisen pienet, ruokahävikki nollassa, paino laskusuunnassa eikä tavaroita juuri ole tullut. Loppujen lopuksi ne kaksi lankakerää päätyivät monen seikkailun jälkeen minulle, mutta jatkavat matkaa melko pian eteenpäin, kun työstän niistä sukat. Saapuneita tavaroita oli yhteensä 9 (kosmetiikka 2 kpl: saippua ja dödö, liukuesteet Herra Kirjoituksen kenkiin, kukkamalja (lahja, jonka kamitan pois heti sopivassa yhteydessä), kalenteri, joka oli pakko ostaa, jotta pysymme ajankulusta selvillä, kaksi kännykkäkoteloa ja nuo kaksi lankakerää). Poistuneita tavaraoita oli 35 tavaraa/kokonaisuutta (esim. kourallinen rikkimenneitä ponnareita oli yksi tavara), lisäksi kaapeista tyhjeni 18 purtiloa ja 11 näytettä. Eli jos nämä ynnää yhteen niin 43 juttua pois. Samoilla linjoilla kun jatketaan ensi kuussa, ehkä vähän vielä kiristäen herkuista, niin ollaan jo loistavalla linjalla.
Tammikuun saldo: kaikkiaan positiivinen vuoden alku - jatketaan samalla linjalla
torstai 31. tammikuuta 2019
keskiviikko 30. tammikuuta 2019
Äiti ketut
To do-listaltani yksi työ pois. Näitä toivottiin jo ennen joulua, kun kerroin, että pikkukettu saa tällaiset sukat. Nyt sitten sain puurrettua myös äiti ketulle omat sukat valmiiksi.
Malli on sama perussukka, johon on lisätty valkoinen kärki, häntä, naama ja korvat sekä kirjailtu kuono ja silmät.
Jälleen kasa jämäkeriä poistoon näiden myötä. Pakko tunnustaa, että näidenkin sukkien kohdalla kutominen ei ollut se suurin haaste, vaan yhteen sopivien jämien löytäminen. Jossain kohtaa lienee pakko sitten luovuttaa ja siirtyä ihan oikeasti niihin superkirjaviin räsymattoihin, mutta nyt toistaiseksi kuitenkin olen yrittänyt vielä saada aikaan jotain muuta. Eivätkä punaiset keränloput nytkään vielä loppuneet, mutta niiden yhteensopivuuden kanssa on vähän niin ja näin.
Varsi on jotain mohairtyyppistä unelman pehmeää lankaa, pistin vyötteettömän kerän puoliksi ja kudoin ensin siitä korvat ja sitten jatkoin vartta niin pitkälle kuin riitti. Loput tosiaan yritin sovitella suunnilleen yhteneväisen punaiseksi tasaamalla aika keräsen kerrallaan. Raidat eivät onneksi kuvassa eikä luonnossa juuri erotu eli omasta mielestäni onnistuin kohtuullisen hyvin. Tiedän jo etukäteen, että varren ja terän väriero ei haittaa saajaa, joten ei se sitten haittaa minuakaan.
Painoa sukilla 134g
Langan kulutus vuoden alusta 566g
Malli on sama perussukka, johon on lisätty valkoinen kärki, häntä, naama ja korvat sekä kirjailtu kuono ja silmät.
Jälleen kasa jämäkeriä poistoon näiden myötä. Pakko tunnustaa, että näidenkin sukkien kohdalla kutominen ei ollut se suurin haaste, vaan yhteen sopivien jämien löytäminen. Jossain kohtaa lienee pakko sitten luovuttaa ja siirtyä ihan oikeasti niihin superkirjaviin räsymattoihin, mutta nyt toistaiseksi kuitenkin olen yrittänyt vielä saada aikaan jotain muuta. Eivätkä punaiset keränloput nytkään vielä loppuneet, mutta niiden yhteensopivuuden kanssa on vähän niin ja näin.
Varsi on jotain mohairtyyppistä unelman pehmeää lankaa, pistin vyötteettömän kerän puoliksi ja kudoin ensin siitä korvat ja sitten jatkoin vartta niin pitkälle kuin riitti. Loput tosiaan yritin sovitella suunnilleen yhteneväisen punaiseksi tasaamalla aika keräsen kerrallaan. Raidat eivät onneksi kuvassa eikä luonnossa juuri erotu eli omasta mielestäni onnistuin kohtuullisen hyvin. Tiedän jo etukäteen, että varren ja terän väriero ei haittaa saajaa, joten ei se sitten haittaa minuakaan.
Painoa sukilla 134g
Langan kulutus vuoden alusta 566g
maanantai 28. tammikuuta 2019
Tömähdys arkeen
Arki alkoi ja vaikka lomat menikin harrastetöiden merkeissä, on loma silti aina lomaa. Kun talsin töihin ja töistä pois pakkasviiman piiskoessa jääkiteitä naamaani, tuli karu todellisuus kunnolla vastaan. Harrastetyöpaikka on mukavan lähellä, kymmenessä minuutissa ehti ihan loistavasti hoidella matkan ja aamun alkamaan siellä. Tavan työmatkan tallustamiseen ja aamutoimiin saa varata reilun puoli tuntia ja tietty sama toiseen kertaan poistullessa. Tuo matka on ihan mukava siinä vaiheessa, kun aurinko paistaa ja linnut laulelevat, mutta tällaisella kelillä se ei houkuta. En nyt ihan voi sanoa, että tunti päivässä katoaa tyhjiin siinä matkalla, mutta ei paljon toisinkaan.
Jollain konstilla yritin epätoivoisesti vaimentaa pudotusta ja roikuin tiukasti kiinni lomakynsissäni. Vanhoja blogitekstejä lukiessa nimittäin mieleeni muistui unelman ihanan punainen kynsilakka pullo (yhden euron hintainen Eveline, jonka Herra Kirjoitus minulle joskus osti). Kaivelin sen esiin ja lakkasin itselleni kimaltavan punaiset kynnet loman ja menneiden aikojen kunniaksi.
Kuvan ottamisen jälkeen lyhensin kyllä kynsien mitan vielä lyhyemmäksi, mutta jotenkin tuo punainen kimalle piristää talven viimassa ja pakkasessa sekä arjen harmaudessa.
Jollain konstilla yritin epätoivoisesti vaimentaa pudotusta ja roikuin tiukasti kiinni lomakynsissäni. Vanhoja blogitekstejä lukiessa nimittäin mieleeni muistui unelman ihanan punainen kynsilakka pullo (yhden euron hintainen Eveline, jonka Herra Kirjoitus minulle joskus osti). Kaivelin sen esiin ja lakkasin itselleni kimaltavan punaiset kynnet loman ja menneiden aikojen kunniaksi.
Kuvan ottamisen jälkeen lyhensin kyllä kynsien mitan vielä lyhyemmäksi, mutta jotenkin tuo punainen kimalle piristää talven viimassa ja pakkasessa sekä arjen harmaudessa.
perjantai 25. tammikuuta 2019
Nyt meni yli eli muiden omatunto
Anoppini katseli uutta pipoa ja olikin löytänyt netistä "ihanan", akryylivirityksen muovitupsulla ja hehkutti sitä minulle. Ensimmäinen vastaukseni taisi olla luokkaa: "murfp". Tämä siksi, etten olisi sanonut ääneen kahta ensimmäistä mieleeni tullutta asiaa, joista ensimmänen olisi ollut: "mihin sä tuota tarvitset, sulla on pipoja muutenkin ihan tarpeeksi" ja " toinen: "hei ymmärrätkö, se on akryyliä siis muovia, joka on kylmä silloin kuin pitäisi lämmitää ja hiostava silloin kun ei tarvitsisi". Kolmas ajatus koski nyppyyntymistä ja toivottoman lyhyttä käyttöikää, mutta suljin suuni.
Oma ostamattomuus, joka siis ei todellakaan vielä ole pitkäaikaista, on nyt ajanut minut siihen tilanteeseen, että toisten ostaminen ärsyttää - erityisesti nämä pikamuotivalinnat saavat minut näkemään punaista (no joo, pikamuodin ja huonolaatuisten kankaiden ja tavaroiden ystävä en ole ollut koskaan). Anopillakin on huusholli täynnä vaatteita ja sieltä varmasti löytyisi myös tusinan verran pipoja, joita voisi käyttää, mutta kun se uusi vaan nyt on uusi ja kiva hankkia. Kestävin ratkaisu toki olisi ollut se, että olisin luvannut kutoa hänelle tuon pipon ja tehnyt sen kunnon langasta, mutta nyt en vaan jaksanut haalia itselleni lisää töitä. Sitä paitsi epäilen pahasti, että pipon käyttöikä jäisi näkemääni vaivaan ja lankojen hintaan nähden suhteettoman lyhyeksi. Tunnustan lisäksi miettineeni sitäkin asiaa, että tuokin uusi pipo jää sitten aikanaan kälyn ja minun tyhjättäväksi kun appivanhempien on pakko muuttaa muualle tai kun heistä aika jättää - veikkaan ensimmäisen olevan lähempänä kuin jälkimmäisen.
Ehkä olisi ollut fiksua neuvoa anoppia kiinnittämään materiaaliin huomiota ja miettimään uuden hankintaa siitä näkökulmasta, onko se tarpeellinen, mutta tiesin, etten osaisi asetella sanojani mitenkään fiksusti, joten jätin sanomatta. Sen kyllä joudun tunnustamaan, että törkeästi vihjasin, ettei nettikauppojen selaaminen tai paremminkin niistä tilaaminen ole kovin turvallista, minkä anoppi tulkitsi tarkoittavan rahaliikennettä ja annoin hänen jäädä siihen uskoon - tapa vähentää ostamista tuokin.
Omien vaatteideni suhteen yritän parhaani mukaan ottaa oppia Hääräämön Lauralta, jonka tavoitteena on tehdä vaatteistaan ikuisia. Tietenkin toivoisin kaikkein muiden tekevän samoin, mutta se lienee turha toivo. Samaisesta Häämäärön blogista sain myös ajatuksen kierrätetyistä nahkarukkasista, sellaiset aion pyöräyttää itselleni (ja mahdollisesti Herra Kirjoitukselle - olen jo aloittanut aivopesun asiasta) ensi talveksi. Tämä on kyllä ehdoton vanhenemisen merkki, olen kakarasta asti inhonnut kintaita ja vaatinut sormikkaat käyttöön, mutta nyt alkavat sormet palella niin herkästi sormikkaissa, että jotain muuta on keksittävä. Noita varten kyllä löytyisi onneksi materiaalia ihan omista nurkista, joten pitänee pistää ihan oikeasti työn alle (ja tässä kohtaa kiroilua siitä, että menin lahjoittamaan sen yhden kelsiturkin eteenpäin. Se olisi ollut täydellinen tähän projektiin.)
Ehkä minun ostamattomuuden suhteen vaan pitäisi pyrkiä toimimaan esimerkkinä ja opetella sanomaan asiasta kauniisti kuten esimerkiksi "tarvitsetko tuota todella?" tai "eikö sinulla jo ole melkein samanlainen?" Tietenkin ennen muiden omanatuntona toimimista olisi hyvä laittaa ne omat nurkat kuntoon, sillä nykyisessä tilanteessa ei juuri ole varaa huomautella muille, kun omaa ostamattomuutta on takana vasta vajaa kuukausi. En kuitenkaan ole ostanut tämän vuoden alusta laskien itselleni yhtään tavaraa, joten alku se on pienikin alku.
Oma ostamattomuus, joka siis ei todellakaan vielä ole pitkäaikaista, on nyt ajanut minut siihen tilanteeseen, että toisten ostaminen ärsyttää - erityisesti nämä pikamuotivalinnat saavat minut näkemään punaista (no joo, pikamuodin ja huonolaatuisten kankaiden ja tavaroiden ystävä en ole ollut koskaan). Anopillakin on huusholli täynnä vaatteita ja sieltä varmasti löytyisi myös tusinan verran pipoja, joita voisi käyttää, mutta kun se uusi vaan nyt on uusi ja kiva hankkia. Kestävin ratkaisu toki olisi ollut se, että olisin luvannut kutoa hänelle tuon pipon ja tehnyt sen kunnon langasta, mutta nyt en vaan jaksanut haalia itselleni lisää töitä. Sitä paitsi epäilen pahasti, että pipon käyttöikä jäisi näkemääni vaivaan ja lankojen hintaan nähden suhteettoman lyhyeksi. Tunnustan lisäksi miettineeni sitäkin asiaa, että tuokin uusi pipo jää sitten aikanaan kälyn ja minun tyhjättäväksi kun appivanhempien on pakko muuttaa muualle tai kun heistä aika jättää - veikkaan ensimmäisen olevan lähempänä kuin jälkimmäisen.
Ehkä olisi ollut fiksua neuvoa anoppia kiinnittämään materiaaliin huomiota ja miettimään uuden hankintaa siitä näkökulmasta, onko se tarpeellinen, mutta tiesin, etten osaisi asetella sanojani mitenkään fiksusti, joten jätin sanomatta. Sen kyllä joudun tunnustamaan, että törkeästi vihjasin, ettei nettikauppojen selaaminen tai paremminkin niistä tilaaminen ole kovin turvallista, minkä anoppi tulkitsi tarkoittavan rahaliikennettä ja annoin hänen jäädä siihen uskoon - tapa vähentää ostamista tuokin.
Omien vaatteideni suhteen yritän parhaani mukaan ottaa oppia Hääräämön Lauralta, jonka tavoitteena on tehdä vaatteistaan ikuisia. Tietenkin toivoisin kaikkein muiden tekevän samoin, mutta se lienee turha toivo. Samaisesta Häämäärön blogista sain myös ajatuksen kierrätetyistä nahkarukkasista, sellaiset aion pyöräyttää itselleni (ja mahdollisesti Herra Kirjoitukselle - olen jo aloittanut aivopesun asiasta) ensi talveksi. Tämä on kyllä ehdoton vanhenemisen merkki, olen kakarasta asti inhonnut kintaita ja vaatinut sormikkaat käyttöön, mutta nyt alkavat sormet palella niin herkästi sormikkaissa, että jotain muuta on keksittävä. Noita varten kyllä löytyisi onneksi materiaalia ihan omista nurkista, joten pitänee pistää ihan oikeasti työn alle (ja tässä kohtaa kiroilua siitä, että menin lahjoittamaan sen yhden kelsiturkin eteenpäin. Se olisi ollut täydellinen tähän projektiin.)
Ehkä minun ostamattomuuden suhteen vaan pitäisi pyrkiä toimimaan esimerkkinä ja opetella sanomaan asiasta kauniisti kuten esimerkiksi "tarvitsetko tuota todella?" tai "eikö sinulla jo ole melkein samanlainen?" Tietenkin ennen muiden omanatuntona toimimista olisi hyvä laittaa ne omat nurkat kuntoon, sillä nykyisessä tilanteessa ei juuri ole varaa huomautella muille, kun omaa ostamattomuutta on takana vasta vajaa kuukausi. En kuitenkaan ole ostanut tämän vuoden alusta laskien itselleni yhtään tavaraa, joten alku se on pienikin alku.
maanantai 21. tammikuuta 2019
Menneitä muistellen osa 1
Olen tosiaan lukenut omia vanhoja kirjoituksiani - tässä kohtaa voi todeta, että jollain viiraa päästä. Kuka sellaista tekee? No, minä
esimerkiksi. Tuo on kuitenkin varsin mielenkiintoinen matka itseen omiin
ajatuksiin, elämään ja muutoksiin, mitä tässä on vuosien saatossa
huomaamatta tai tarkoituksella tullut tehtyä.
Jo vuonna 2008, kun aloitin blogin kirjoittamisen, olin "painojojo". Vaatekaapissani oli vain kolmannes sopivaa, eikä tilanne ole siitä miksikään muuttunut. Rakastin kesää jo silloin, ja rakastan lämpöä ja aurinkoa yhä enemmän edelleen. Kirjoitin minimalismista, mutta silloin mietin enemmän minimitoimeentuloa kuin varsinaisesti tavaraminimalismia ja itkin rahan menoja suureellisesti ja suurieleisesti samalla kun shoppailin maanisesti ja päätin viettää "älä osta mitään"- vuotta vuonna 2009. Jospa se nyt vuosikymmen myöhemmin onnistuisi.
Vuosi 2009 oli vuorotellen nuukailua, niukkailua, laihduttamista, pellossa elämistä, roskaruokaa ja ruotuun palaamista. Miten tämä kuulostaa niin kovin tutulta? Onko mikään muuttunut näiden vuosien aikana. Jotenkin olen eräässä kirjoituksessani tiivistämään todella paljon ajatuksia, jotka ovat edelleen tätä päivää: "Olen tässä aikaisemmissa kirjoituksissani pohtinut kuluttamistani ja sen laatua ja määrää. Ja tosiaan tullut siihen tulokseen, että olen kuluttajana hyvinkin jakomielitautinen, toissa asioissa kiristän vyötä ja pohdin, että miten siihen saisi tehtyä pari reikää lisää ja toisissa mennään yhtä lujaa kuin Linnanamäen vuoristoradassa miettimättäkään sitä, missä kannattaisi pihistää tai mikä kannattaisi jättää ostamatta.Vaan mitä sitten, kun viimeinenkin varastossa ollut sukkapari on kulutettu rei'ille, viimeiset rintsikat ovat riekaleina ja viimeinen huulipuna on enää vain hylsy ilman hippustakaan väriä misään. Mitä sitten tapahtuu? Olenko minä silloin onnellinen?"
Vuonna 2010 tarjolla on shoppailua, shoppailua, ostoksia, shoppailua ja ostoksia. Paljon kaikenlaista on tullut tuolloin hankittua. Osa on kiertänyt eteen päin tai tullut muutoin tiensä päähän, mutta on myös niitä juttuja, jotka ovat meillä edelleen - osa jopa ihan käyttämättöminä. Sen olen kyllä ostoslistaa seuratessani huomannut, että olen selkeästi kulutuskriittisempi nykyään ja myös hintatietoisempi tahi nuukempi, miten vaan halutaan sanoa. Nykyään jäisivät esimerkiksi 15€ maksavat "ne on nätit, vaikka ne ei ihan sopivat olekaan"-korkkarit armotta kauppaan ja syystä. Tuotakaan mut-kun-mä-haluan-ne paria ei ole kertaakaan näiden vuosien aikana käytetty.
Jotenkin minusta tuntuu, että olen elänyt vuoden 2011 rätti kädessä, sillä blogissakin siivotaan jatkuvasti. Ilmeisesti olen kotiamme siivoamalla yrittänyt siivota myös päätäni - onnistumisasteesta en ole lainkaan varma. Kuvittelen vähentäneeni ostamistani, mutta todellisuudessa en ole siitä lainkaan varma. Blogihistoriani ajan olen myös seurannut tyhjentyviä purkkeja ja purtiloita, ehkäpä vuosi 2011 oli siinä jonkinlainen käännekohta, siis se hetki, jolloin purkkien määrä on alkanut lähestyä nykyistä tasoa. Lisäksi kutimet alkoivat entistä ahkerammin pysyä käsissä, vähintäänkin jouluksi tuli tehtyä yhtä ja toista.
Taloudellinen asemanikin on muuttunut tässä vuosien saatossa aika tavalla. Olen ollut siitä onnekas, että minun ei tarvinnut ottaa opintolainaa, vaan valmistuin aikanaan ammattiini velattomana. Ensimmäiset työkuukaudet eivät olleet helppoja, vaikkakaan en joutunut kärsimään suoranaista nälkää ja puutetta, niin niukkuutta kyllä oli. Muistan yhä edelleen sen että tililläni oli 10 000 markkaa eli noin 1600 euroa, kun aloitin itsenäisen elämäni. Tiedän, että monelle se on edelleen paljon, mutta minusta tuntui jo silloin, että se oli säälittävän vähän eikä tarjonnut mitään turvaa elämän mahdollisiin hätätilanteisiin. Ensimmäistä palkkaakin piti odotella kuukausi, ehkä vähän enemmänkin, ja leipä oli melkoisina murusina maailmalla. Asuntoon ja elämistä vartenkin piti tehdä kaikenlaisia hankintoja, vaikka olinkin kuvitellut, että minulla on kaikki tarpeellinen, joten välillä olin tosi tiukoilla. Siitä se elämä sitten jotenkin vuosien saatossa lutviutui, ja palkasta alkoi jäädä säästöönkin joka kuukausi jotain. Työ muuttui vakituiseksi ja poiki rinnalleen vielä harrastustyönkin, joten niin muodoin olen onnekas. Blogia aloittaessani olin jo hetken ollut varmassa ja vakituisessa työpaikassa, joten uran alkuvaiheen työhön liittyvä epävarmuus ei heijastu enää noihin kirjoituksiin, mutta tuon epävarmuuden ja niukkuuden jälkeensä jättämä varmuuden maksimointi ja varastojen kasaaminen pahan päivän varalle näkyy niissä edelleen kyllä. Minulta vei varmaan vuosikymmenen ennen kuin uskalsin todella luottaa siihen, että elämästä selviää kokoamatta hamsterin ja oravan tavoin valtavia varastoja tai ehkä tajusin, että olen jo koonnut riittävät varastot loppuelämäni varalle.
Kuten jo alussa totesin, niin paljon samaa on edelleen ajatuksissa kuin blogin ensimmäisen kolmanneksenkin aikana, mutta jotain on myös muuttunut. Ehkä päälimmäinen muutos on tuo nuukuus, säästäminen ja sen tajuaminen, että tavara ja hamstraaminen ei tuo onnea. Ihminen ei tarvitse loputtomasti tavaraa, eikä tavara tuo turvallisuutta. Tämän myötä myös tuo jo mainitsemani kulutuskriittisyys on kasvanut, nykyään yritän olla ostamatta "ihan kivaa", vaan löytää sitä "täydellistä ja parasta" tai jättää vallan ostamatta.
Jo vuonna 2008, kun aloitin blogin kirjoittamisen, olin "painojojo". Vaatekaapissani oli vain kolmannes sopivaa, eikä tilanne ole siitä miksikään muuttunut. Rakastin kesää jo silloin, ja rakastan lämpöä ja aurinkoa yhä enemmän edelleen. Kirjoitin minimalismista, mutta silloin mietin enemmän minimitoimeentuloa kuin varsinaisesti tavaraminimalismia ja itkin rahan menoja suureellisesti ja suurieleisesti samalla kun shoppailin maanisesti ja päätin viettää "älä osta mitään"- vuotta vuonna 2009. Jospa se nyt vuosikymmen myöhemmin onnistuisi.
Vuosi 2009 oli vuorotellen nuukailua, niukkailua, laihduttamista, pellossa elämistä, roskaruokaa ja ruotuun palaamista. Miten tämä kuulostaa niin kovin tutulta? Onko mikään muuttunut näiden vuosien aikana. Jotenkin olen eräässä kirjoituksessani tiivistämään todella paljon ajatuksia, jotka ovat edelleen tätä päivää: "Olen tässä aikaisemmissa kirjoituksissani pohtinut kuluttamistani ja sen laatua ja määrää. Ja tosiaan tullut siihen tulokseen, että olen kuluttajana hyvinkin jakomielitautinen, toissa asioissa kiristän vyötä ja pohdin, että miten siihen saisi tehtyä pari reikää lisää ja toisissa mennään yhtä lujaa kuin Linnanamäen vuoristoradassa miettimättäkään sitä, missä kannattaisi pihistää tai mikä kannattaisi jättää ostamatta.Vaan mitä sitten, kun viimeinenkin varastossa ollut sukkapari on kulutettu rei'ille, viimeiset rintsikat ovat riekaleina ja viimeinen huulipuna on enää vain hylsy ilman hippustakaan väriä misään. Mitä sitten tapahtuu? Olenko minä silloin onnellinen?"
Vuonna 2010 tarjolla on shoppailua, shoppailua, ostoksia, shoppailua ja ostoksia. Paljon kaikenlaista on tullut tuolloin hankittua. Osa on kiertänyt eteen päin tai tullut muutoin tiensä päähän, mutta on myös niitä juttuja, jotka ovat meillä edelleen - osa jopa ihan käyttämättöminä. Sen olen kyllä ostoslistaa seuratessani huomannut, että olen selkeästi kulutuskriittisempi nykyään ja myös hintatietoisempi tahi nuukempi, miten vaan halutaan sanoa. Nykyään jäisivät esimerkiksi 15€ maksavat "ne on nätit, vaikka ne ei ihan sopivat olekaan"-korkkarit armotta kauppaan ja syystä. Tuotakaan mut-kun-mä-haluan-ne paria ei ole kertaakaan näiden vuosien aikana käytetty.
Jotenkin minusta tuntuu, että olen elänyt vuoden 2011 rätti kädessä, sillä blogissakin siivotaan jatkuvasti. Ilmeisesti olen kotiamme siivoamalla yrittänyt siivota myös päätäni - onnistumisasteesta en ole lainkaan varma. Kuvittelen vähentäneeni ostamistani, mutta todellisuudessa en ole siitä lainkaan varma. Blogihistoriani ajan olen myös seurannut tyhjentyviä purkkeja ja purtiloita, ehkäpä vuosi 2011 oli siinä jonkinlainen käännekohta, siis se hetki, jolloin purkkien määrä on alkanut lähestyä nykyistä tasoa. Lisäksi kutimet alkoivat entistä ahkerammin pysyä käsissä, vähintäänkin jouluksi tuli tehtyä yhtä ja toista.
Taloudellinen asemanikin on muuttunut tässä vuosien saatossa aika tavalla. Olen ollut siitä onnekas, että minun ei tarvinnut ottaa opintolainaa, vaan valmistuin aikanaan ammattiini velattomana. Ensimmäiset työkuukaudet eivät olleet helppoja, vaikkakaan en joutunut kärsimään suoranaista nälkää ja puutetta, niin niukkuutta kyllä oli. Muistan yhä edelleen sen että tililläni oli 10 000 markkaa eli noin 1600 euroa, kun aloitin itsenäisen elämäni. Tiedän, että monelle se on edelleen paljon, mutta minusta tuntui jo silloin, että se oli säälittävän vähän eikä tarjonnut mitään turvaa elämän mahdollisiin hätätilanteisiin. Ensimmäistä palkkaakin piti odotella kuukausi, ehkä vähän enemmänkin, ja leipä oli melkoisina murusina maailmalla. Asuntoon ja elämistä vartenkin piti tehdä kaikenlaisia hankintoja, vaikka olinkin kuvitellut, että minulla on kaikki tarpeellinen, joten välillä olin tosi tiukoilla. Siitä se elämä sitten jotenkin vuosien saatossa lutviutui, ja palkasta alkoi jäädä säästöönkin joka kuukausi jotain. Työ muuttui vakituiseksi ja poiki rinnalleen vielä harrastustyönkin, joten niin muodoin olen onnekas. Blogia aloittaessani olin jo hetken ollut varmassa ja vakituisessa työpaikassa, joten uran alkuvaiheen työhön liittyvä epävarmuus ei heijastu enää noihin kirjoituksiin, mutta tuon epävarmuuden ja niukkuuden jälkeensä jättämä varmuuden maksimointi ja varastojen kasaaminen pahan päivän varalle näkyy niissä edelleen kyllä. Minulta vei varmaan vuosikymmenen ennen kuin uskalsin todella luottaa siihen, että elämästä selviää kokoamatta hamsterin ja oravan tavoin valtavia varastoja tai ehkä tajusin, että olen jo koonnut riittävät varastot loppuelämäni varalle.
Kuten jo alussa totesin, niin paljon samaa on edelleen ajatuksissa kuin blogin ensimmäisen kolmanneksenkin aikana, mutta jotain on myös muuttunut. Ehkä päälimmäinen muutos on tuo nuukuus, säästäminen ja sen tajuaminen, että tavara ja hamstraaminen ei tuo onnea. Ihminen ei tarvitse loputtomasti tavaraa, eikä tavara tuo turvallisuutta. Tämän myötä myös tuo jo mainitsemani kulutuskriittisyys on kasvanut, nykyään yritän olla ostamatta "ihan kivaa", vaan löytää sitä "täydellistä ja parasta" tai jättää vallan ostamatta.
lauantai 19. tammikuuta 2019
Spiraalisukat
En ole aiemmin tehnyt sukkia spiraalitekniikalla, joten päätin kokeilla. Spiraalia kudotaan kahdella tai useammalla langalla yhden kerroksen tekniikalla, sillä tavoin onnistuu välttämään ne tavalllisesti sukassa sisällä kulkevat kerrosten yli hyppivät langat.
Sukka aloitetaan normaalisti, tässä tapauksessa kokoon 42/43 loin 56 silmukkaa ja neuloin 2 oikein, 2 nurin 10 kerroksen verran. Sitten aloitin sileän neuleen. Neuloin ensin kolme puikkoa kirjavalla polariksella ja sen jälkeen aloitin kerroksen alkamiskohdasta toisella langalla, tässä tapauksessa ensin tummansininen ja sen loputtua musta, ja neuloin kaksi puikkoa. Sitten jatkoin kirjavalla kaksi puikoa eli tulin kerroksen loppuun ja menin vielä puikon mitan kerroksen vaihtumis kohdan yli. Seuraavaksi viimeistelin yksivärisen kerroksen neulomalla kaksi puikkoa. Tämän jälkeen jatkoin kirjavalla kolme puikkoa eli toisen kirjavan kerroksen loppuun. Seuraavaksi neuloin koko kerroksen yksivärisellä ja jatkoin siitä eteenpäin kokonaisen kerroksen kerrallaan. Nilkan 8 kerroksisen resorin neuloin myös samalla tavalla joka toisella yksiväristä joka toisella Polarista käyttäen.
Kantapäänä tavallinen vahvistettu kantapää kirjavalla, joka tässä tapauksessa on Seiskaveikan polarista. Sukan teräosassa on toistettu samaa spiraalitekniikkaa niin pitkälle kuin Polarista riitti. Kuten oletettavaa oli, niin se tietenkin loppui kesken. Tämä ikuinen jämälankojen ihanuus. Polarista oli alkuun kolme vajaata kerää, jotka puolitin tasan ja jatkoin sitten kärjet mustalla, kahdella eri jämäkerällä, kun yhdestä ei riittänyt molempiin riittävästi.
Päättelemistä vaille valmiit. Myöhästynyt joululahja, joka annetaan ystävänpäivänä.
Painoa sukilla 135g
Langan kulutus vuoden alusta 432g
Sukka aloitetaan normaalisti, tässä tapauksessa kokoon 42/43 loin 56 silmukkaa ja neuloin 2 oikein, 2 nurin 10 kerroksen verran. Sitten aloitin sileän neuleen. Neuloin ensin kolme puikkoa kirjavalla polariksella ja sen jälkeen aloitin kerroksen alkamiskohdasta toisella langalla, tässä tapauksessa ensin tummansininen ja sen loputtua musta, ja neuloin kaksi puikkoa. Sitten jatkoin kirjavalla kaksi puikoa eli tulin kerroksen loppuun ja menin vielä puikon mitan kerroksen vaihtumis kohdan yli. Seuraavaksi viimeistelin yksivärisen kerroksen neulomalla kaksi puikkoa. Tämän jälkeen jatkoin kirjavalla kolme puikkoa eli toisen kirjavan kerroksen loppuun. Seuraavaksi neuloin koko kerroksen yksivärisellä ja jatkoin siitä eteenpäin kokonaisen kerroksen kerrallaan. Nilkan 8 kerroksisen resorin neuloin myös samalla tavalla joka toisella yksiväristä joka toisella Polarista käyttäen.
Kantapäänä tavallinen vahvistettu kantapää kirjavalla, joka tässä tapauksessa on Seiskaveikan polarista. Sukan teräosassa on toistettu samaa spiraalitekniikkaa niin pitkälle kuin Polarista riitti. Kuten oletettavaa oli, niin se tietenkin loppui kesken. Tämä ikuinen jämälankojen ihanuus. Polarista oli alkuun kolme vajaata kerää, jotka puolitin tasan ja jatkoin sitten kärjet mustalla, kahdella eri jämäkerällä, kun yhdestä ei riittänyt molempiin riittävästi.
Päättelemistä vaille valmiit. Myöhästynyt joululahja, joka annetaan ystävänpäivänä.
Painoa sukilla 135g
Langan kulutus vuoden alusta 432g
sunnuntai 13. tammikuuta 2019
Muovikassittomuus
Otsikko on jälleen kerran asteen verran harhaanjohtava, sillä sen oikeampi muoto olisi ollut: Olemme ostamatta muovikasseja. Täydelliseen muovikassittomuuteen tuskin tulemme koskaan pääsemään, emmekä siihen itse asiassa ole pyrkimässäkään.
Yritin miettiä, miten kauan siitä on, kun Herra Kirjoituksen kanssa päätimme, että kaupasta ei enää osteta muovikasseja. Syy oli se perinteinen eli muovipussikori tursusi yli äyräidensä. Useampi vuosi tuosta jo on aikaa ja jonkin verran meni aikaa ennen kuin löytyi Herra Kirjoitukselle omalta tuntuva taskuunsopiva kestokassi, jota hän on uskollisesti sen jälkeen käyttänyt.
Meillä on menty tuossa jopa siihen äärimmäisyyteen, että tavarat on mieluummin kannettu irtokappaleina käsissä autolle tai pyöränkoriin, jos kassi on jostain syystä jäänyt kotiin. Uskaltaisin väittää, että alta kymmenen kassia olemme itse ostaneet näiden vuosien aikana. Toki kotiimme on vieraiden, vaihtotuotteiden tai muun vastaavan mukana kulkeutunut silloin tällöin kasseja, mitkä ovat tietenkin helpottaneet roskapussiongelmaamme.
Viime vuoden lopulla huomasimme olevamme tilanteessa, jossa kaikki hyvänkokoiset muovipussit oli käytetty ja laatikossa oli jäljellä vain tusinoittain hankalankokoisia kuten apteekin pieniä pusseja. Ne eivät oikein ole hyviä roskapusseiksi, kun ovat niin pieniä, eikä niille oikein muutakaan käyttöä ole. Sitkeästi kuitenkin päätimme käyttää nekin. Tosin olemme huomanneet olevammme sen verran hemmoteltua sorttia, että aina kun on mahdollista nappaamme kumpikin isomman pussin roskille. Näitä isompia ovat esimerkiksi isot leipäpussit, wc-paperien säkit, postissa tulleet pussit jne. Mikä tahansa on käytännössä parempi kuin ne minipussit. Jossain vaiheessa nekin on toki pakko käyttää, mutta lykkäsin sitä hetkeä vielä toviksi eteenpäin, sillä löysin maalta jemman, jossa oli kymmenen isoa muovikassia. Olin tunkenut ne sisäkkäin ja tämän koko komeuden yhteen kynttilänjämä pussiin. Nyt kun käytin nuo kynttilänjämät, minä otin tietenkin muovipussit mukaan kaupunkiin, jotta saamme taas toviksi järkevämmän kokoisia roskapusseja.
En aio laskea näitä muovipusseja mihinkään saapuneiden tavaroiden luetteloon mukaan. Ne ovat meillä vain hetken ja poistuvat täytyttyään roskiksen suuntaan. Yritän ottaa tämän vuoden tavoitteeksi sen, että taistelemme nuo minipussit käytettyinä roskikseen ja sitten vasta kaivaudun salaisiin varastoihini. Minulla on vielä autotallissa ja vinttikomerossa muutama kunnon muovikassi jemmassa, en aikanani tuonut niitä asuntoon, kun tuo muovipussikori oli niin täynnä. Nyt aion tyhjentää sen kokonaan ennen kuin tuon kassit tuolta jemmoista tänne. Samalla tulee sitten toivottavasti siivottua roskiskaappi, jossa on muovipussien lisäksi jemmattuna paperikasseja (lehdille ja paperiroskalle sekä tarvittaessa käytettäväksi erilaisten tavaroiden pakkaamiseen/suojaamiseen) sekä paperipusseja (biojätteelle). Niitäkään ei varsinaisesti ole hankittu, mutta säästän kyllä kaikki mahdolliset paperipussit biojätettä varten, koska niissä se on helppo viedä ulos.
Ainakin tämän vuoden aiomme vielä selvitä ostamatta muovikasseja ja sama pätee paperikasseihin ja biojätepusseihin. Nämä jälkimmäiset aion kyllä ryhtyä taittelemaan sanomalehdestä sitten kun muut pussit loppuvat.
Yritin miettiä, miten kauan siitä on, kun Herra Kirjoituksen kanssa päätimme, että kaupasta ei enää osteta muovikasseja. Syy oli se perinteinen eli muovipussikori tursusi yli äyräidensä. Useampi vuosi tuosta jo on aikaa ja jonkin verran meni aikaa ennen kuin löytyi Herra Kirjoitukselle omalta tuntuva taskuunsopiva kestokassi, jota hän on uskollisesti sen jälkeen käyttänyt.
Meillä on menty tuossa jopa siihen äärimmäisyyteen, että tavarat on mieluummin kannettu irtokappaleina käsissä autolle tai pyöränkoriin, jos kassi on jostain syystä jäänyt kotiin. Uskaltaisin väittää, että alta kymmenen kassia olemme itse ostaneet näiden vuosien aikana. Toki kotiimme on vieraiden, vaihtotuotteiden tai muun vastaavan mukana kulkeutunut silloin tällöin kasseja, mitkä ovat tietenkin helpottaneet roskapussiongelmaamme.
Viime vuoden lopulla huomasimme olevamme tilanteessa, jossa kaikki hyvänkokoiset muovipussit oli käytetty ja laatikossa oli jäljellä vain tusinoittain hankalankokoisia kuten apteekin pieniä pusseja. Ne eivät oikein ole hyviä roskapusseiksi, kun ovat niin pieniä, eikä niille oikein muutakaan käyttöä ole. Sitkeästi kuitenkin päätimme käyttää nekin. Tosin olemme huomanneet olevammme sen verran hemmoteltua sorttia, että aina kun on mahdollista nappaamme kumpikin isomman pussin roskille. Näitä isompia ovat esimerkiksi isot leipäpussit, wc-paperien säkit, postissa tulleet pussit jne. Mikä tahansa on käytännössä parempi kuin ne minipussit. Jossain vaiheessa nekin on toki pakko käyttää, mutta lykkäsin sitä hetkeä vielä toviksi eteenpäin, sillä löysin maalta jemman, jossa oli kymmenen isoa muovikassia. Olin tunkenut ne sisäkkäin ja tämän koko komeuden yhteen kynttilänjämä pussiin. Nyt kun käytin nuo kynttilänjämät, minä otin tietenkin muovipussit mukaan kaupunkiin, jotta saamme taas toviksi järkevämmän kokoisia roskapusseja.
En aio laskea näitä muovipusseja mihinkään saapuneiden tavaroiden luetteloon mukaan. Ne ovat meillä vain hetken ja poistuvat täytyttyään roskiksen suuntaan. Yritän ottaa tämän vuoden tavoitteeksi sen, että taistelemme nuo minipussit käytettyinä roskikseen ja sitten vasta kaivaudun salaisiin varastoihini. Minulla on vielä autotallissa ja vinttikomerossa muutama kunnon muovikassi jemmassa, en aikanani tuonut niitä asuntoon, kun tuo muovipussikori oli niin täynnä. Nyt aion tyhjentää sen kokonaan ennen kuin tuon kassit tuolta jemmoista tänne. Samalla tulee sitten toivottavasti siivottua roskiskaappi, jossa on muovipussien lisäksi jemmattuna paperikasseja (lehdille ja paperiroskalle sekä tarvittaessa käytettäväksi erilaisten tavaroiden pakkaamiseen/suojaamiseen) sekä paperipusseja (biojätteelle). Niitäkään ei varsinaisesti ole hankittu, mutta säästän kyllä kaikki mahdolliset paperipussit biojätettä varten, koska niissä se on helppo viedä ulos.
Ainakin tämän vuoden aiomme vielä selvitä ostamatta muovikasseja ja sama pätee paperikasseihin ja biojätepusseihin. Nämä jälkimmäiset aion kyllä ryhtyä taittelemaan sanomalehdestä sitten kun muut pussit loppuvat.
lauantai 12. tammikuuta 2019
Salmiakin kosto
Tapahtuipa kerran siinä keskikokoisen suomalaisen kaupungin keskikokoisessa kolmiossa. Siellä asuvat edelleen mies ja nainen, aviopari, jonka tasaisen tylsään elämään on aina silloin tällöin saatu kurkistaa.
Tällä kertaa kyse on pyhistä uudenvuoden lupauksista ja karkkilakosta. Koska tuntuu olevan itsestään selvää, että niitä uuden vuoden lupauksia tulee tehdä, niin sellainen myös tehtiin tuossa valkoisessa kuutiossa tai siis pareminkin tehtiin sen asukkaiden toimesta. Naisen osalta se kuului en osta karkkia (syömisestä kukaan ei puhunut mitään), miehen lupauksista ei kukaan ottanut selvää, ne mutistiin sen verran huomaamattomasti ja hiljaa, ettei vaan jää kiinni mistään.
Olihan sitä vuotta jo eletty melkein kaksi viikkoa, kun kalenterin puutos ajoi pariskuntamme kauppaan - yksikään firma ei ollut muistanut lahjoa heitä ilmaisella kalenterilla, ihan kaupasta sitä oli lähdettävä hakemaan, jotta ajankulusta pysyi selvillä. Siinä kauppaan päästyä keski-ikäinen nainen sai taaperoikäistä muistuttavan tahtoo-haluaa kohtauksen ja alkoi vaatia itselleen karkkia, kun kerran ollaan kaupassa, hyvä kun ei mahalleen kaupan lattialle heittäytynyt ja parkuen kiljunut, että kun mä haluun. Järki kyllä huusi taustalta niin maan perkeleesti, että hei sä olet luvannut olla ostamatta, mutta karkkihyllyn seireeninkutsu vei voiton ja ostoskassiin tupsahti suuren tanskalaisen karkkifirman makeispussi.
Kotiin päästyä naisemme lysähti tietokoneen eteen kuin veltto vehnäsäkki käden toistaessa taukoamatonta liikettään pussista suuhun. Näin jatkui koko illan sivu. Pahaksi onneksi makeiset olivat sen verran pieniä, että kokoiltainen hauislihaksen treenaus ei silti tyhjentänyt koko pussia, vaan pohjalle jäi muutama ärhäkkä namunen.
Seuraavana aamuna toivorikas naisemme huomasi, että pussin pohjalle oli sittenkin jäänyt muutama herkku ja ojensi jälleen ahneen kätensä pussia kohti - eihän niitä nyt voinut mitenkään jättää sinne, saattaisivat vielä namuset kärsiä vaikka yksinäisyydestä, kun suurin osa kavereista oli jo kadonnut parempiin suihin. Viimeiseksi pussin pohjalle jäi ärhäkän sitkeä kostonhimoinen salmiakki, se tiesi aivan varmasti, että se oli pussin viimeinen, pussin, jonka lakkorikkuri oli hankkinut tyydyttääkseen loputonta makeanhimoaan. Niinpä se kokosi koko suolaisen sisunsa ja päätti kostaa.
Jouduttuaan suuhun salmiakki huomasi hampaan, jossa oli pienen pieni kolonen ja tarrautui siihen kaikella salmiakin väkyvyydellä ja sitkeydellä tiukkaakin tiukemmin. Tiukka tarrautuminen aiheutti sen, mihin salmiakki oli pyrkinytkin, topakan puraisun. Tämä puraisu puolestaan sai aikaan sen, että hampaasta lohkesi palanen...
Siinä sitten naisemme istui aamukahvimuki toisessa ja salmiakkiin kiinnittynyt hampaankappale toisessa kädessään tuijottaen hämmentyneesti ja miettien, että mitä tässä juuri tapahtui, miksi minulle näin kävi ja mitä nyt seuraavaksi. Ilkeämielinen salmiakki virnisteli pahantahtoisesti kurkistellen hampaanpalan takaa: näin käy lupausten rikkojille.
Mitä tästä siis opimme? Lupaukset kannattaa pitää, lupauksen rikkojaan kohdistuva kosto voi tulla yllättävältä taholta silloin kun sitä vähiten odotat.
Tällä kertaa kyse on pyhistä uudenvuoden lupauksista ja karkkilakosta. Koska tuntuu olevan itsestään selvää, että niitä uuden vuoden lupauksia tulee tehdä, niin sellainen myös tehtiin tuossa valkoisessa kuutiossa tai siis pareminkin tehtiin sen asukkaiden toimesta. Naisen osalta se kuului en osta karkkia (syömisestä kukaan ei puhunut mitään), miehen lupauksista ei kukaan ottanut selvää, ne mutistiin sen verran huomaamattomasti ja hiljaa, ettei vaan jää kiinni mistään.
Olihan sitä vuotta jo eletty melkein kaksi viikkoa, kun kalenterin puutos ajoi pariskuntamme kauppaan - yksikään firma ei ollut muistanut lahjoa heitä ilmaisella kalenterilla, ihan kaupasta sitä oli lähdettävä hakemaan, jotta ajankulusta pysyi selvillä. Siinä kauppaan päästyä keski-ikäinen nainen sai taaperoikäistä muistuttavan tahtoo-haluaa kohtauksen ja alkoi vaatia itselleen karkkia, kun kerran ollaan kaupassa, hyvä kun ei mahalleen kaupan lattialle heittäytynyt ja parkuen kiljunut, että kun mä haluun. Järki kyllä huusi taustalta niin maan perkeleesti, että hei sä olet luvannut olla ostamatta, mutta karkkihyllyn seireeninkutsu vei voiton ja ostoskassiin tupsahti suuren tanskalaisen karkkifirman makeispussi.
Kotiin päästyä naisemme lysähti tietokoneen eteen kuin veltto vehnäsäkki käden toistaessa taukoamatonta liikettään pussista suuhun. Näin jatkui koko illan sivu. Pahaksi onneksi makeiset olivat sen verran pieniä, että kokoiltainen hauislihaksen treenaus ei silti tyhjentänyt koko pussia, vaan pohjalle jäi muutama ärhäkkä namunen.
Seuraavana aamuna toivorikas naisemme huomasi, että pussin pohjalle oli sittenkin jäänyt muutama herkku ja ojensi jälleen ahneen kätensä pussia kohti - eihän niitä nyt voinut mitenkään jättää sinne, saattaisivat vielä namuset kärsiä vaikka yksinäisyydestä, kun suurin osa kavereista oli jo kadonnut parempiin suihin. Viimeiseksi pussin pohjalle jäi ärhäkän sitkeä kostonhimoinen salmiakki, se tiesi aivan varmasti, että se oli pussin viimeinen, pussin, jonka lakkorikkuri oli hankkinut tyydyttääkseen loputonta makeanhimoaan. Niinpä se kokosi koko suolaisen sisunsa ja päätti kostaa.
Jouduttuaan suuhun salmiakki huomasi hampaan, jossa oli pienen pieni kolonen ja tarrautui siihen kaikella salmiakin väkyvyydellä ja sitkeydellä tiukkaakin tiukemmin. Tiukka tarrautuminen aiheutti sen, mihin salmiakki oli pyrkinytkin, topakan puraisun. Tämä puraisu puolestaan sai aikaan sen, että hampaasta lohkesi palanen...
Siinä sitten naisemme istui aamukahvimuki toisessa ja salmiakkiin kiinnittynyt hampaankappale toisessa kädessään tuijottaen hämmentyneesti ja miettien, että mitä tässä juuri tapahtui, miksi minulle näin kävi ja mitä nyt seuraavaksi. Ilkeämielinen salmiakki virnisteli pahantahtoisesti kurkistellen hampaanpalan takaa: näin käy lupausten rikkojille.
Mitä tästä siis opimme? Lupaukset kannattaa pitää, lupauksen rikkojaan kohdistuva kosto voi tulla yllättävältä taholta silloin kun sitä vähiten odotat.
keskiviikko 9. tammikuuta 2019
Late Lammas-sukat
Sain tässä taannoin taas yhden loistavista ajatuksistani, haluan tehdä Late Lammas- sukat. Pyöärittelin ideaa pitkään ja sitten tartuin toimeen. Eikä tietenkään aloiteta yksillä, vaan heti kahdet työn alle.
Isot, koko n. 40. Lankoina musta ja valkoinen mysteerilanka - hävitän edelleen langan jämiä, paksuus luokkaa isoveli ja seiskaveikka. Aloitus 52 silmukkaa, varren suussa 2n, 2o resoria 10 kerrosta. Sen jälkeen silmukoiden lisäys 56 silmukkaan. Jonka jälkeen kulpaneuletta, johon löytyy ohje täältä: KLIK. 7 kuplaa neuloin tavallisesti ja kahdeksannen kuplan kudoin etummaisilla puikoilla normaalisti ja takapuolen puikoilla ensimmäisellä kerroksella kavennetaan 2 silmukkaa per puikko (siis jää 12 silmukkaa puikolle) sen jälkeen neulotaan 2o, 2n joustinta 8 kerrosta. Vahvistettu kantapää. Teräosa sileää mustalla, puikoilla 12 silmukkaa.
Pienet, koko n. 33. Lankoina musta ja valkoinen mysteerilanka.Valkoinen mysteerilanka oli varsin paksua, jopa inasen paksumpaa kuin isoveli, joten sukanvarsista tuli varsin tukevat ja reilun kokoiset - tarkoituksella, jotta niissä riittäisi vähän kasvunvaraa.
Aloitus 44 silmukkaa, varren suuhun 2o, 2n resoria 8 kerrosta. Sen jälkeen kuplaneuletta kuudella kerroksella. Viisi kuplaa kudoin tavallisesti ja kuudennella taas tuonne taakse ensimmäisellä kerroksella 4 silmukan kavennukset (siis 2 per puikko) ja sen jälkeen 2o, 2n joustinta.
Pienet korvat tein seuraavasti: Luo 14 silmukkaa mustalla langalla ja jaa ne kolmelle puikolle (5, 5 ja 4). Neulo 6 kierrosta oikein. Aloita silmukoiden lisäys joka toisella puikolla, kunnes työssä on 20 silmukkaa. Jatka neulomista, kunnes työssä on 15 kierrosta. Aloita kavennukset: Neulo jokaisella puikon loppupäässä 2 silmukkaa oikein yhteen. Jatka, kunnes työssä on jäljellä 6 silmukkaa. Katkaise lanka, vedä lenkeistä läpi ja päättele. Muotoile tarvittaessa korvia hieman muutamalla ompelupistolla ja kiinnitä työhön.
Isot korvat puolestaan: Luo 14 silmukkaa mustalla langalla ja jaa ne kolmelle puikolle (5, 5 ja 4). Neulo 8 kierrosta oikein. Aloita silmukoiden lisäys joka toisella puikolla, kunnes työssä on 25 silmukkaa. Jatka neulomista, kunnes työssä on 25 kierrosta. Aloita kavennukset: Neulo jokaisella puikon loppupäässä 2 silmukkaa oikein yhteen. Jatka, kunnes työssä on jäljellä 6 silmukkaa. Katkaise lanka, vedä lenkeistä läpi ja päättele. Muotoile tarvittaessa korvia hieman muutamalla ompelupistolla ja kiinnitä työhön.
Silmät virkkasin kahdessa palassa mustat ympyrät erikseen ja valkoiset erikseen. Virkkaamisessa käytin kiinteitä silmukoita. Koska minä ja virkkaaminen ei olla ikinä oltu kavereita, ovat silmät vähän turhan suuret, mutta menköön. Niitä oli se kaikki kahdeksan tehtynä, kun aloin sovittelemaan sukkaan ja liian isoiksi totesin.
Täytyy todeta, että vietävä sentään, en aloittaessani ajatellut, että kaksi paria sukkia tarkoittaa kahdeksaa korvaa ja kahdeksaa silmää... muutenhan sukka on yksinkertainen tehdä, mutta nuo lisäosat olivat viedä hermot, varsinkin jämäkassien kaivelu, kun yritin löytää riittävää määrää yhteensopivaa lankaa. Ja lankatilanne on nyt kutakuinkin se, että musta ja valkoinen lanka on jämistä loppuun käytetty - jäljelle jäi pari kolmen kymmenen sentin pätkää kun sain viimeiset silmät kiinnitettyä.
Seuraavalla kerralla, kun alan jotain tämän tyylistä suunnittelemaan, menen jääkylmään suihkuun ja seison siellä ainakin vartin jotta pää jäähtyy.
Nämä on tarkoitus antaa ystävänpäivänä lahjaksi kälylle ja hänen pojalleen.
Painoa pienillä sukilla 130g ja isoilla 167g
Langan kulutus vuoden alusta 297g
Isot, koko n. 40. Lankoina musta ja valkoinen mysteerilanka - hävitän edelleen langan jämiä, paksuus luokkaa isoveli ja seiskaveikka. Aloitus 52 silmukkaa, varren suussa 2n, 2o resoria 10 kerrosta. Sen jälkeen silmukoiden lisäys 56 silmukkaan. Jonka jälkeen kulpaneuletta, johon löytyy ohje täältä: KLIK. 7 kuplaa neuloin tavallisesti ja kahdeksannen kuplan kudoin etummaisilla puikoilla normaalisti ja takapuolen puikoilla ensimmäisellä kerroksella kavennetaan 2 silmukkaa per puikko (siis jää 12 silmukkaa puikolle) sen jälkeen neulotaan 2o, 2n joustinta 8 kerrosta. Vahvistettu kantapää. Teräosa sileää mustalla, puikoilla 12 silmukkaa.
Pienet, koko n. 33. Lankoina musta ja valkoinen mysteerilanka.Valkoinen mysteerilanka oli varsin paksua, jopa inasen paksumpaa kuin isoveli, joten sukanvarsista tuli varsin tukevat ja reilun kokoiset - tarkoituksella, jotta niissä riittäisi vähän kasvunvaraa.
Aloitus 44 silmukkaa, varren suuhun 2o, 2n resoria 8 kerrosta. Sen jälkeen kuplaneuletta kuudella kerroksella. Viisi kuplaa kudoin tavallisesti ja kuudennella taas tuonne taakse ensimmäisellä kerroksella 4 silmukan kavennukset (siis 2 per puikko) ja sen jälkeen 2o, 2n joustinta.
Pienet korvat tein seuraavasti: Luo 14 silmukkaa mustalla langalla ja jaa ne kolmelle puikolle (5, 5 ja 4). Neulo 6 kierrosta oikein. Aloita silmukoiden lisäys joka toisella puikolla, kunnes työssä on 20 silmukkaa. Jatka neulomista, kunnes työssä on 15 kierrosta. Aloita kavennukset: Neulo jokaisella puikon loppupäässä 2 silmukkaa oikein yhteen. Jatka, kunnes työssä on jäljellä 6 silmukkaa. Katkaise lanka, vedä lenkeistä läpi ja päättele. Muotoile tarvittaessa korvia hieman muutamalla ompelupistolla ja kiinnitä työhön.
Isot korvat puolestaan: Luo 14 silmukkaa mustalla langalla ja jaa ne kolmelle puikolle (5, 5 ja 4). Neulo 8 kierrosta oikein. Aloita silmukoiden lisäys joka toisella puikolla, kunnes työssä on 25 silmukkaa. Jatka neulomista, kunnes työssä on 25 kierrosta. Aloita kavennukset: Neulo jokaisella puikon loppupäässä 2 silmukkaa oikein yhteen. Jatka, kunnes työssä on jäljellä 6 silmukkaa. Katkaise lanka, vedä lenkeistä läpi ja päättele. Muotoile tarvittaessa korvia hieman muutamalla ompelupistolla ja kiinnitä työhön.
Silmät virkkasin kahdessa palassa mustat ympyrät erikseen ja valkoiset erikseen. Virkkaamisessa käytin kiinteitä silmukoita. Koska minä ja virkkaaminen ei olla ikinä oltu kavereita, ovat silmät vähän turhan suuret, mutta menköön. Niitä oli se kaikki kahdeksan tehtynä, kun aloin sovittelemaan sukkaan ja liian isoiksi totesin.
Täytyy todeta, että vietävä sentään, en aloittaessani ajatellut, että kaksi paria sukkia tarkoittaa kahdeksaa korvaa ja kahdeksaa silmää... muutenhan sukka on yksinkertainen tehdä, mutta nuo lisäosat olivat viedä hermot, varsinkin jämäkassien kaivelu, kun yritin löytää riittävää määrää yhteensopivaa lankaa. Ja lankatilanne on nyt kutakuinkin se, että musta ja valkoinen lanka on jämistä loppuun käytetty - jäljelle jäi pari kolmen kymmenen sentin pätkää kun sain viimeiset silmät kiinnitettyä.
Seuraavalla kerralla, kun alan jotain tämän tyylistä suunnittelemaan, menen jääkylmään suihkuun ja seison siellä ainakin vartin jotta pää jäähtyy.
Nämä on tarkoitus antaa ystävänpäivänä lahjaksi kälylle ja hänen pojalleen.
Painoa pienillä sukilla 130g ja isoilla 167g
Langan kulutus vuoden alusta 297g
tiistai 8. tammikuuta 2019
Vaikenevat blogit - paitsi minä en hiljene
Toista kymmentä vuotta olen lukenut paljon blogeja, joista osaa olen vain vilkaissut muutaman kerran, mutta tietyt suosikit olen lukenut alusta loppuun ja lopusta alkuun ja vielä kerran uudelleen. Suurimmat suosikit ovat muuttuneet vuosien varrella, mutta muutamia pitkäaikaisia on edelleen listalla. Näitä kaikka yhdistää taitavasti kirjoitettu teksti ja kohtuullinen kuvien määrä. Esimerkiksi Nelliina, Tyyliä metsästämässä, Jennin arkijärki ja Kaksin kaunihimpi ovat pysyneet lukulistalla vuodesta toiseen.
Käytän blogeja paljon vertaistukena, on jotenkin voimaannuttavaa lukea samassa tai samantyylisessä tilanteessa olevista ihmisistä ja heidän ratkaisuistaan ja toimintatavoistaan. Tajuanhan minä, että suurimmalle osalla bloggereista blogi on harrastus ja sitä tehdään o.t.o eli silloin kuin huvittaa, ehtii ja jaksaa. Valitettavasti vain minulle tuppaa käymään niin, että löydän ihastuttavan blogin, jota alan seuraamaan ja sitten yhtäkkiä postaustahti hiipuukin kovin hitaaksi tai blogi lakkaa päivittymästä vallan. Turhauttavaa... Tietysti olen vielä siitä ikävä ihminen, etten jaksa lukea loputtomia menestystarinoita ja pelkkiä onnistumisia, vaan haluan mukaan todellista elämää ja myös niitä epäonnistumisia ja vaikeita hetkiä. Sekin rajaa blogien määrää aika paljon, sillä moni esittelee blogissaan vain kiiltokuvaa.
Pitänee taas alkaa uusien inspiraatioiden metsästykseen, sillä sekä ostamattomuus- että niukkailublogisuosikkieni julkaisutahti on alkanut mennä niin harvaksi, etteivät ne enää riitä tarjoamaan innostusta ja inspiraatiota. Ilmeisesti ihmiset keskittyvät jonnekin instaan tai faceen, mutta ne nyt eivät vaan ole minun juttuni, pidän enemmän pidemmistä teksteistä, joissa on kunnolla asiaa kuin lyhyistä ja nopeasti katoavista tuokiovälähdyksistä.
EDIT: koska kerran kukaan muu ei kirjoita, niin olen palannut vuosikymmenen ajassa taaksepäin lukemaan omia vanhoja tekstejäni. Huvittuneena olen hihitellyt sille, miten tiettyjen asioiden suhteen olen heittänyt kuperkeikkaa ja miten tietyt samat asiat roikkuvat mukana vuodesta toiseen. Vähintään yhtä hupaisaa on minusta ollut seurata tiettyjen vaatteiden elinkaarta - blogista näkee, milloin joku on hankittu, joskus jopa milloin sitä on käytetty ja viimeisenä sen, milloin se on pistetty roskiin tai uusiokäytetty johonkin muuhun. Taidanpa jatkaa oman elämäni seuraamista puolittain ulkopuolisin silmin ja katsoa, josko keksisin keinon, miten paremmin päästä tavoitteisiini.
EDIT: koska kerran kukaan muu ei kirjoita, niin olen palannut vuosikymmenen ajassa taaksepäin lukemaan omia vanhoja tekstejäni. Huvittuneena olen hihitellyt sille, miten tiettyjen asioiden suhteen olen heittänyt kuperkeikkaa ja miten tietyt samat asiat roikkuvat mukana vuodesta toiseen. Vähintään yhtä hupaisaa on minusta ollut seurata tiettyjen vaatteiden elinkaarta - blogista näkee, milloin joku on hankittu, joskus jopa milloin sitä on käytetty ja viimeisenä sen, milloin se on pistetty roskiin tai uusiokäytetty johonkin muuhun. Taidanpa jatkaa oman elämäni seuraamista puolittain ulkopuolisin silmin ja katsoa, josko keksisin keinon, miten paremmin päästä tavoitteisiini.
lauantai 5. tammikuuta 2019
Eihän tämän näin pitänyt mennä
Aika isolta osaltaan sain pidettyä itseni aisoissa ostamisen suhteen joulukuussa, en esimerkiksi itse ostanut lainkaan joulumakeisia kotiimme, mikä jo sinällään on maailman kahdeksas ihme. En myöskään ostanut pakastinta täyteen kaikkea mahdollista ensi vuoden turvaksi. Sen verran toki jemmailin, että jätin pullot palauttamatta ennen joulua - laskeskelin, että niillä saisi hoidettua yhden pakollisen kauppareissun.
Ketään ei varmaan yllätä se, että vuoden viimeisinä päivinä löysin itseni lankakirppikseltä ostamasta lankoja ihan vaan sen takia, kun koko ensi vuonna ei voi. Ihan niin kuin niitä lankoja ei olisi jo enemmän kuin tarpeeksi jemmassa. Toki paljon olen kutonutkin, mutta siitä huolimatta eivät ne jemmat mihinkään ole heti loppumassa. Ja silti piti saada lisää...
Nämä ovat nyt toivottavasti sitten ihan oikeasti ainoat tänä vuonna kotiimme saapuvat langat - näitä on noin kaksi kiloa:
Näidenkin hankkimiseen oli olemassa hyvä (teko)syy, ystävä, jolle kelpaavat ensisijaisesti vain vanhasta Nallesta tehdyt sukat.
torstai 3. tammikuuta 2019
Ostohormonit
Seurattuani omaa ostokäyttäytymistäni, olen huomannut, että minulla on selkeästi ostohormonit, jotka enemmän tai vähemmän valitettavasti kulkevat käsikädessä muun hormonitoiminnan kanssa. Tiettyyn aikaan kuukaudesta olen varsin herkkä lankeamaan ostamiseen - enkä muuten edes ole ainoa, tästä on tehty ihan tutkimustakin, että tietyssä kierron vaiheessa nainen on herkempi ostamaan kuin toisessa.
Marraskuun alussa tehty lankahankinta menee juuri tällaisen hormoniostamisen piikkiin, samoin joulukuun alun paketti. Jos samat langat olisivat tulleet vastaan tänään, olisin ohittanut ne onnistuneesti, mutta tuolloin olin selkeästi alttiimpi. Pitää varmaan alkaa ruksittaa kalenteriin ne päivät, jolloin tietokonetta ei saa avata eikä kauppoihin poiketa. Tämä tekee tiukasta tammikuusta vieläkin tiukemman - jälleen yksi miinuspuoli naisena olemisessa, hormoniperäinen ostohoukutin. Miksi, oi miksi, miehillä ei ole mitään vastaavaa.
Marraskuun alussa tehty lankahankinta menee juuri tällaisen hormoniostamisen piikkiin, samoin joulukuun alun paketti. Jos samat langat olisivat tulleet vastaan tänään, olisin ohittanut ne onnistuneesti, mutta tuolloin olin selkeästi alttiimpi. Pitää varmaan alkaa ruksittaa kalenteriin ne päivät, jolloin tietokonetta ei saa avata eikä kauppoihin poiketa. Tämä tekee tiukasta tammikuusta vieläkin tiukemman - jälleen yksi miinuspuoli naisena olemisessa, hormoniperäinen ostohoukutin. Miksi, oi miksi, miehillä ei ole mitään vastaavaa.
keskiviikko 2. tammikuuta 2019
Tiukka tammikuu
Yleensä sanayhdistelmällä tiukka tammikuu viitataan taloudelliseen tilanteeseen, jossa kiristellään kukkaronnyörejä joulun aikaan liittyvän normaalia isomman kulutuksen tasapainottamiseksi arjen jälleen alkaessa. Kiitos joulu- ja tammikuun viikonloppu - ja pyhätöiden sekä harrastustöiden ja joulukuussa maksettujen veronpalautusten, ei tässä kohtaa tarvitse miettiä tiukkuutta tuolta kannalta. Tosin se muu tiukkuus kyllä tuntuu kukkarossakin, halusi tai ei.
Näin etukäteen ajatellen suurinta tiukkuutta tulee varmasti olemaan korvien välissä, sillä tähän astihan olemme eläneet hyvin impulsiivisesti eli kun ei tee mieli laittaa ruokaa, niin on tilattu pizzaa tai syöty ulkona. Nyt tiukan tammikuun elämässä se ei ole mahdollista, ei ennen kuin kaikki syötäväksi kelpaava on syöty kaapeista pois. No ihan pelkällä kaurapuurolla tai mausteilla ei ole tarkoitus elää eli toki kun liha, maito ja vihannekset loppuvat, niitä saa ostaa lisää. Toki ensisijaisena tavoitteena selvitä mahdollisimman pienillä hankinnoilla. Tämä tyhjennyssyönti palvelee itse asiassa kolmea tavoitetta 1) kuivatavarakierron varmistaminen, 2) kaappijemmojen tyhjentäminen ja 3) uuden jääkaappi-pakastinyhdistelmän hankintaan varautuminen pakastinta tyhjentämällä. Tuo viimeksimainittu on kevättalven/kevään suurhankinta, jossa pitäisi löytää ekologinen, kestävä, pestävä, nykyiseen tilaan sopiva ja vielä järkevän hintainenkin tuote. Siinä saa muutamaakin tuotevertailua tehdä ennen kuin se paras mahdollinen vaihtoehto löytyy.
Tiukan tammikuun tavoitteena on siis tosiaan ostaa mahdollisimman vähän mitään ja elää mahdollisimman pienellä budjetilla muutenkin. Omia varastoja, pakastinta, pullopalautuksia ja lahjakortteja on tarkoitus hyödyntää mahdollisimman paljon.
Tämä ajatus taas tietää tasan tarkkaan aivan jäätäviä ostohimoja. Uskallan jo etukäteen epäillä, että jopa uusi tiskiharja tuntuu tässä kuussa himottavalta hankinnalta, vaikka se ei muuten kiinnosta pennin vertaa. Toinen vaihtoehto on sitten se, että puoli huushollia hajoaa ja on pakko ostaa korvaavia tavaroita kuten kahvinkeitin (ei todellakaan ole elämää ilman sitä), pakastin tai jotain muuta vastaavaa. Ruokakauppa tulee myös olemaan tahtojen taistelua, sillä makean ja mässätyn joulun jälkeen karkkiputken katkaiseminen voi olla huomattavan vaikeaa.
Tiedän jo etukäteen senkin, että vaatteet alkavat näyttää normaalia tylsemmiltä ja tekee mieli uusia, koska nykyiset ovat joko liian pieniä, liian isoja, liian nukkaisia ja kuluneita, liian tylsiä tai vaan liian omia. "Ihan sama mitä uutta saa ostaa, kunhan vaan jotain" tulee varmasti olemaan ajatus jossain kohtaa kuukautta. Lisäksi tietysti kaikki maailman parhaat tarjoukset tulevat juuri tammikuussa ja niiden ohittaminen on mahdottoman hankalaa.
Olen jo valmiiksi yrittänyt miettiä sijaistekemistä tai omasta kaapista shoppailua pahimpien ostokriisien varalle. Omasta kaapista shoppailua olen ajatellut käyttää esimerkiksi seuraavasti: käyttöön uudenvärinen huulipuna, erilaiset korvakorut, joku pitkään käyttämättä ollut hiushärpäke tai kaivetaan kaapista esiin vaate, jota ei ole käytetty hetkeen aikaan. Sijaistoiminnoiksi olen ajatellut lenkkeilyä (hah, sen kun näkis), kutomista, unelmien vaatekaapin suunnittelua, kaappien ja laatikoiden siivoamista, sohvalla istumista ja klassisen musiikin kuuntelua - minulla on kasapäin CDitä, joita en ole kuunnellut aikoihin. Lisäksi listalle voisivat päätyä kulmakarvojen nyppiminen, ripsien värjääminen, manikyyri, pedikyyri, säärien sheivaaminen tai muu karvojen siistiminen. Tämä voi siis tarkoittaa sitä, että minulla ei ole helmikuun alussa karvan karvaa jäljellä missään, kun olen koko kuukauden käyttänyt niiden nyppimiseen ostamisen estämiseksi.
Näin etukäteen ajatellen suurinta tiukkuutta tulee varmasti olemaan korvien välissä, sillä tähän astihan olemme eläneet hyvin impulsiivisesti eli kun ei tee mieli laittaa ruokaa, niin on tilattu pizzaa tai syöty ulkona. Nyt tiukan tammikuun elämässä se ei ole mahdollista, ei ennen kuin kaikki syötäväksi kelpaava on syöty kaapeista pois. No ihan pelkällä kaurapuurolla tai mausteilla ei ole tarkoitus elää eli toki kun liha, maito ja vihannekset loppuvat, niitä saa ostaa lisää. Toki ensisijaisena tavoitteena selvitä mahdollisimman pienillä hankinnoilla. Tämä tyhjennyssyönti palvelee itse asiassa kolmea tavoitetta 1) kuivatavarakierron varmistaminen, 2) kaappijemmojen tyhjentäminen ja 3) uuden jääkaappi-pakastinyhdistelmän hankintaan varautuminen pakastinta tyhjentämällä. Tuo viimeksimainittu on kevättalven/kevään suurhankinta, jossa pitäisi löytää ekologinen, kestävä, pestävä, nykyiseen tilaan sopiva ja vielä järkevän hintainenkin tuote. Siinä saa muutamaakin tuotevertailua tehdä ennen kuin se paras mahdollinen vaihtoehto löytyy.
Tiukan tammikuun tavoitteena on siis tosiaan ostaa mahdollisimman vähän mitään ja elää mahdollisimman pienellä budjetilla muutenkin. Omia varastoja, pakastinta, pullopalautuksia ja lahjakortteja on tarkoitus hyödyntää mahdollisimman paljon.
Tämä ajatus taas tietää tasan tarkkaan aivan jäätäviä ostohimoja. Uskallan jo etukäteen epäillä, että jopa uusi tiskiharja tuntuu tässä kuussa himottavalta hankinnalta, vaikka se ei muuten kiinnosta pennin vertaa. Toinen vaihtoehto on sitten se, että puoli huushollia hajoaa ja on pakko ostaa korvaavia tavaroita kuten kahvinkeitin (ei todellakaan ole elämää ilman sitä), pakastin tai jotain muuta vastaavaa. Ruokakauppa tulee myös olemaan tahtojen taistelua, sillä makean ja mässätyn joulun jälkeen karkkiputken katkaiseminen voi olla huomattavan vaikeaa.
Tiedän jo etukäteen senkin, että vaatteet alkavat näyttää normaalia tylsemmiltä ja tekee mieli uusia, koska nykyiset ovat joko liian pieniä, liian isoja, liian nukkaisia ja kuluneita, liian tylsiä tai vaan liian omia. "Ihan sama mitä uutta saa ostaa, kunhan vaan jotain" tulee varmasti olemaan ajatus jossain kohtaa kuukautta. Lisäksi tietysti kaikki maailman parhaat tarjoukset tulevat juuri tammikuussa ja niiden ohittaminen on mahdottoman hankalaa.
Olen jo valmiiksi yrittänyt miettiä sijaistekemistä tai omasta kaapista shoppailua pahimpien ostokriisien varalle. Omasta kaapista shoppailua olen ajatellut käyttää esimerkiksi seuraavasti: käyttöön uudenvärinen huulipuna, erilaiset korvakorut, joku pitkään käyttämättä ollut hiushärpäke tai kaivetaan kaapista esiin vaate, jota ei ole käytetty hetkeen aikaan. Sijaistoiminnoiksi olen ajatellut lenkkeilyä (hah, sen kun näkis), kutomista, unelmien vaatekaapin suunnittelua, kaappien ja laatikoiden siivoamista, sohvalla istumista ja klassisen musiikin kuuntelua - minulla on kasapäin CDitä, joita en ole kuunnellut aikoihin. Lisäksi listalle voisivat päätyä kulmakarvojen nyppiminen, ripsien värjääminen, manikyyri, pedikyyri, säärien sheivaaminen tai muu karvojen siistiminen. Tämä voi siis tarkoittaa sitä, että minulla ei ole helmikuun alussa karvan karvaa jäljellä missään, kun olen koko kuukauden käyttänyt niiden nyppimiseen ostamisen estämiseksi.
tiistai 1. tammikuuta 2019
Miten vuonna 2019?
Alan pikkuhiljaa tuntea itseni ja oman lyhytjännitteisyyteni ja kokemuksesta tiedän, että itselle annetut lupaukset on helppo rikkoa ja tavoitteista jänistää, joten mitä sitä sitten turhaan moisia tekemään.
Laitetaan siis koko vuodelle vain yksi tavoite: vuosi, jonka aikana ostetaan mahdollisimman vähän. Ei siis mitään täydellistä ostolakkoa, koska se onnistuu ehkä kuukauden kerrallaan, yleensä ei sitäkään, mutta mahdollisimman vähän maksullisia hankintoja itselle ja meille kotiin. Ilmaista tavaraa saa ottaa vastaan järkevissä rajoissa, mutta kaikkea ilmaista ei saa haalia. Esimerkiksi tuunausmateriaali, josta ei heti ole tekemässä mitään on ehdotomasti kielletty, koska sitä jemmattua matskua löytyy omistakin kaapeista enemmän kuin tarpeeksi. Myöskin perheensisäinen ostokerjääminen on kielletty, en voi siis pyytää Herra Kirjoitusta ostamaan minulle tiettyä tavaraa, vain koska haluan sen. Herra Kirjoitusta ostolakko ei koske hänen omien tavaroidensa osalta.
Sen verran olen kuitenkin mukavuudenhaluinen, etten aio pyykinpesuaineen loppuessa alkaa raastamaan saippuaa, vaan vessapaperi, astianpesuaine, pyykinpesuaine noin esimerkiksi lasketaan välttämättömyyksiksi ja niitä saa ostaa, mikäli tuotteet loppuvat.
Tämä saattaa mennä jo yli kykenemiseni, mutta pistetään jatkoksi vielä se, että yhtä saapuvaa tavaraa kohti pitää sitten myös poistua vähintään yksi. Ja seuraavaksi mietin, voiko ko. sääntöä venyttää kosmetiikalla, onko tyhjentynyt kosmetiikkatötsä yhtä kuin poistunut tavara. Toisaalta vaatekaappini on kyllä elvytetty niin pitkälle, että sieltäkin varmaan tulee pakollisia poistoja (tai paremminkin eteenpäin siirtoja räteiksi ja puhdistuslapuiksi). Eli jos tavaramäärä ei mahdottomasti vähene, niin ei sen tuolla toiminnalla pitäisi kasvaakaan. Oikein hyvällä tuurilla kotoamme löytyy vielä jotain maidoksi ja kahviksi tai jopa rahaksi vaihdettavaa tavaraa - siis ongelma ei niinkään ole tavara, jota kyllä riittää, vaan niiden vaihtuminen.
Josko vielä toiseksi tavoitteeksi ottaisi kosmetiikkanäytteiden varaston loppuun käyttämisen, toki sekin tukee tuota mahdollisimman vähäistä ostamista, kun kaikki tulee loppuunkäytetyksi. Sen verran kuitenkin rajoitetta, että yksi loppuunkäytetty kosmetiikkanäyte ei sitten vastaa yhtä sisääntulevaa tavaraa.
Laitetaan siis koko vuodelle vain yksi tavoite: vuosi, jonka aikana ostetaan mahdollisimman vähän. Ei siis mitään täydellistä ostolakkoa, koska se onnistuu ehkä kuukauden kerrallaan, yleensä ei sitäkään, mutta mahdollisimman vähän maksullisia hankintoja itselle ja meille kotiin. Ilmaista tavaraa saa ottaa vastaan järkevissä rajoissa, mutta kaikkea ilmaista ei saa haalia. Esimerkiksi tuunausmateriaali, josta ei heti ole tekemässä mitään on ehdotomasti kielletty, koska sitä jemmattua matskua löytyy omistakin kaapeista enemmän kuin tarpeeksi. Myöskin perheensisäinen ostokerjääminen on kielletty, en voi siis pyytää Herra Kirjoitusta ostamaan minulle tiettyä tavaraa, vain koska haluan sen. Herra Kirjoitusta ostolakko ei koske hänen omien tavaroidensa osalta.
Sen verran olen kuitenkin mukavuudenhaluinen, etten aio pyykinpesuaineen loppuessa alkaa raastamaan saippuaa, vaan vessapaperi, astianpesuaine, pyykinpesuaine noin esimerkiksi lasketaan välttämättömyyksiksi ja niitä saa ostaa, mikäli tuotteet loppuvat.
Tämä saattaa mennä jo yli kykenemiseni, mutta pistetään jatkoksi vielä se, että yhtä saapuvaa tavaraa kohti pitää sitten myös poistua vähintään yksi. Ja seuraavaksi mietin, voiko ko. sääntöä venyttää kosmetiikalla, onko tyhjentynyt kosmetiikkatötsä yhtä kuin poistunut tavara. Toisaalta vaatekaappini on kyllä elvytetty niin pitkälle, että sieltäkin varmaan tulee pakollisia poistoja (tai paremminkin eteenpäin siirtoja räteiksi ja puhdistuslapuiksi). Eli jos tavaramäärä ei mahdottomasti vähene, niin ei sen tuolla toiminnalla pitäisi kasvaakaan. Oikein hyvällä tuurilla kotoamme löytyy vielä jotain maidoksi ja kahviksi tai jopa rahaksi vaihdettavaa tavaraa - siis ongelma ei niinkään ole tavara, jota kyllä riittää, vaan niiden vaihtuminen.
Josko vielä toiseksi tavoitteeksi ottaisi kosmetiikkanäytteiden varaston loppuun käyttämisen, toki sekin tukee tuota mahdollisimman vähäistä ostamista, kun kaikki tulee loppuunkäytetyksi. Sen verran kuitenkin rajoitetta, että yksi loppuunkäytetty kosmetiikkanäyte ei sitten vastaa yhtä sisääntulevaa tavaraa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
