lauantai 10. elokuuta 2013

Selviytymispakkaus tuoreelle isälle

Koska lahjan saaja on tässä vaiheessa jo pakettinsa saanut ja sisällön kurkistellut, voi "pakkauksen" julkaista täälläkin.

Herra Kirjoituksen sisar, entinen neiti Kirjoitus nykyään Rouva "Jotain ihan muuta", synnytti reilu viikko sitten maailmaan potran poikalapsen. Lapsonen on Herra Kirjoituksen sisarelle ja hänen miehelleen ensimmäinen,  joten Herra Kirjoitus on siis ihan yksinkertainen eno.

Herra Kirjoitus kutsuttiin varpajaisiin, ja kutsussa mainittiin, ettei mitään tarvitse tuoda, mutta jos välttämättä haluaa, niin sitten voi tuoda vaikka vaippoja. Mietimme ensin vaippapakettia, mutta totesimme sitten, ettei se olisi oikein meiltä. Päätimme jättää vaippojen hankkimisen seurueen lapsettomien poikamiesten tehtäväksi ja rakensimme tuoreelle isälle "selviytymispakin".

Pakkiin hankimme pyyhkeitä, joille todennäköisesti löytynee käyttöä (korttiin kirjoitimme tekstiksi, että isän hien ja/tai lapsen kuivaamiseen), batterytölkin (valvottuja öitä varten), tutin vanhempien suosikki jääkiekkoseuran logolla (äänenvaimentimeksi vauvalle), Dropsin Alpacasta kudotut sukat ja tumput (kommenttina: lapselle, eivät sovi isälle  sekä tietenkin itse sen pakin eli muovisen työkalupakin, jota miehet kenties voivat yhdessä käyttää kunhan pikkuinen kasvaa vähän.


Noita neuleista on tulossa ihan oma postauksensa sitten myöhemmin.


Ei kommentteja: