lauantai 3. elokuuta 2013

Pieniä asioita

Parisen viikkoa sitten kehystin meille kylpyhuonetta varten taulun, joka löytyy täältä, KLIK. Tuossa postauksessa veikkailin, että taulun oveen saattamiseen voisi mennä se toiset viisi vuotta, mikä meni kehystämiseenkin.

Ihan niin kauaa se ei kestänyt, sillä nyt on taulu ovessa. Ensimmäiset yritelmät tehtiin kyllä jo heti kehystyksen jälkeen, mutta kaksipuolinen teippi ei riittänyt pitämään taulua paikallaan, vaan muutaman kerran heräsimme siihen, että se kolisi lattialle. Nyt on sitten kiinnikkeenä teipin lisäksi siimaa.

Sitä en tiedä, miten hyvin ilman lasia (painon vuoksi oli pakko jättää lasi pois) tuo kuva kestää kylpyhuoneen kosteutta. Kestää sen mitä kestää, sitten se on ainakin hyvin palvellut ja se voi heittää pois.

Olen haaveillut kylpyhuoneeseen yhtenäisestä pullosarjasta shampoota, suihkugeeliä ja hoitoainetta varten. Minä kun yleensä ostan ainakin kahta ensinmainittua kanistereissa, joista ne täytyy siirtää pienempiin pulloihin käyttöä varten. En tietenkään ollut valmis maksamaan maltaita sisustusliikkeiden pulloista, vaan päätin siirtyä tee-se-itse-linjalle.

Tarvitaan siis valkoinen tyhjentynyt muovipullo ja jo muinaista käyttöä varten ostettu kullanvärinen spraymaali. Suihkitaan pulloon maalia askarteluhuoneessa näin:


Lopputulos kylppärissä näyttää sitten tältä, eikös maastoudukin laattoihin kohtuullisen hienosti. Ihan ilmainen hieno sisustushampoopullo ja vielä uniikki!

 

Ei kommentteja: