Lamppuahdistus

Heinäkuun hävityksessä listattu lamppukin on nyt sitten päätynyt uuteen kotiin ja on aika käyttää hetki sen musitelemiseen.

On joulun aika joitakin vuosia sitten. Herra Kirjoitus ja rouva Jälkikirjoitus istuvat ensin mainitun kotona nauttimassa jouluiloista, joihin kuuluu muun muassa pakettien jakaminen perinteistä kaavaa noudattaen. Jossain vaiheessa pakettien jakoa Herra Kirjoitukselle ja Rouva Jälkikirjoitukselle raahataan isoakin isompi paketti, jossa on molempien nimet. Pakettia avataan tietenkin yhdessä ja kovalla touhulla. Paketista paljastuu lamppu.

Lattialle seisomaan tarkoitettu valkoisesta rottingista punottu lamppu, joka on viimeisen päälle muodikas ja tyylikäs. Sellainen, joita on esitelty sisustuslehdissä juuri sopivasti siinä joulun alla. Lamppu on reilun metrin korkuinen ja parikymmentä senttiä halkaisijaltaan ja sen sisällä on paikka kolmelle hehkulampulle.

Lamppu kiikutetaan uuteen kotiinsa, siihen jo moneen kertaan mainittuun keskikokoisen kaupungin keskikokoiseen kerrostalo kolmioon. Siellä sitä sovitellaan eteiseen, makuuhuoneen nurkkaan ja lopulta se päätyy olohuoneeseen. Rouva Jälkikirjoitus sattuu rakastamaan sellaista vähän vanhahtavaa, tylsää ja asteen verran romanttista sisustusta, jossa ei juuri puhtaanvalkoista väriä näy. Niinpä pelkistetyn moderni lamppu erottuu kuin huutomerkki olohuoneen nurkasta - ja saa tietenkin osakseen ansaittua huomiota, koska se sattuu olemaan muutoin ruskeasävyisen huoneen ainoa puhtaan valkea esine. Lamppuun sytytetään toki myös valot ja se luo muiden mielestä jännittäviä varjoja seinille, varjot ovat kaikkien muiden paitsi Rouva Jälkikirjoituksen mielestä jännittiviä. Hänen mieleensä ne tuovat erään unohtumattoman taidekokemuksen vuosien takaa.

Ollessaan vielä maitopartainen teini-ikäinen rouva Jälkikirjoitus luokkatovereineen pääsi tutustumaan suuren maailman nykytaiteen näyttelyyn, joka kantoi nimeä Ars XX. Tuolla surullisen kuuluisaa julkisuutta saavuttaneessa näyttelyssä oli esillä muiden muassa veren, kusen, sperman ja herra ties minkä muun sekoitusta, joka kulki huoneessa letkussa tehosekoittimesta pesukoneeseen ja sieltä edelleen pumppuun josta taas kuumentimeen - haju ja näky olivat kammottavia.

Silti tuo ei ollut se taideteos, mihin rouva Jälkikirjoituksen muistot tällä kertaa liittyvät. Se unohtumaton taideteos kun sattuu olemaan juutalaisvainojen muistoksi kehitetty labyrintti, huone, johon on kanaverkosta rakennettu sokkelo, jota valaisee yksi ainoa hehkulamppu. Tuo lamppu on polttavan kuuma ja se on yhdistetty jonkinlaiseen ajastimella toimivaan nostinsysteemiin eli se nousi ja laski luoden huoneeseen outoja ja liikkuvia varjoja. Kuuman  lampun ohittamiseen täytyi tehdä työtä, olla liikkeellä sokkelon kapeimmassa kohdassa juuri oikeaan aikaan, jotta ei olisi polttanut itseään. Taustalla soi vielä jonkinlainen voihke muistuttamassa juutalaisparkojen kärsimyksistä. Jostain syystä tuo voihke, kapeat kanaverkon muodostamat käytävät, joissa paikoin joutui lähes ryömimään, liikkuvat varjot ja hehkuvan lampun varominen jättivät Rouva Jälkikirjoituksen mieleen sellaisen vähemmän mukavan tunteen - ilmeisesti pelon siitä, ettei sieltä häkistä olisi sittenkään päässyt pois.

Tuo appivanhemmilta joululahjaksi saatu lamppu toi olohuoneen seinille samantyyliset varjot ja sai Rouva Jälkikirjoituksen ahdistumaan selittämättömästi. Lamppu sai olla paikallaan varmaan parisen kuukautta, ennen kuin Rouva Jälkikirjoitus kehtasi tunnustaa miehelleen, miten pahoja muistoja ja tuntemuksia tuo lamppu aiheuttaa. Herra Kirjoituksen suostumuksella lamppu pakattiin vinttiin odottamaan - se käytettiin kerran alhaalla, mutta yhä edelleen se aiheutti rouvalle huonoa oloa. Lopulta se päätettiin kaupata uuteeen kotiin.

Lampun aiheuttamaa ahdistusta lisäsi vielä se, että Rouva Jälkikirjoitus tiedosti aivan hyvin, että kyseinen lamppu oli varta vasten lahjaksi heille ostettu - mitä appivanhemmat ajattelisivatkaan, kun se ei ollut esillä eli ei siis miniälle kelvannut. Lopulta kuitenkin rouva tuli siihen tulokseen, että hän ei ollut lamppua pyytänyt, joten miksi sitä ei voisi myydä jollekin sellaiselle, joka siitä pitää ja jonka kotiin se todella sopii aiheuttamatta omistajalleen ahdistusta. Ja toisaalta, miksi hänen pitäisi pitää kotonaa esinettä, joka aiheuttaa pahaa oloa - kodinhan pitäisi olla onnen, rauhan ja tyyneyden tyyssija.

Lamppu on mennyt  - eläköön lamppu! Saakoon se ansaitsemansa paikan jonkun muun kodissa ja Rouva Jälkikirjoitus rauhan taiteellisista painajaisistaan luottaessaan vanhaan sanontaan: Kotini on Linnani.