Epämääräistä pohdintaa

Tällä kertaa tarjolla olisi epämääräistä pohdintaa itsensä palkitsemisesta, sallituista herkuista ja kaappien tyhjentämisestä.

Enpä minä olisi minä, jos etenisin loogisessa järjestyksessä, niinpä aloitetaan viimeksi mainitusta ensinnä. Onnistuin torjumaan jo kolmannen kerran kasvojen puhdistusaineeseen liittyvän ostohimoni, joten alan pikkuhiljaa kehittyä kohtuullisen taitavaksi näissä muissa paitsi kenkiin liittyvissä ostohaasteissa. Samalla onnistuin puhumaan rakkaan puolisoni suostumaan siihen, että nyt sitten ihan oikeasti syödään kerrankin kaapit tyhjiksi ja kaivellaan kaikki mahdolliset keittiön jemmanurkat ennen kuin mennään kauppaan.  Pari aamua on jo syöty tuoreen leivän asemasta näkkäriä, seuraavaksi pitää varmaan pyöräyttää sämpylöitä tai teeleipää, jotta myös jauhot tulisivat käyttöön.

Onnistumisen kokemuksia on viime aikoina tullut sellaisesta "merkittävästä" asiasta kuin roskaruokailu. Elokuu on jo puolessa välissä, emmekä ole roskaruokailleet rakkaan puolisoni kanssa kuin kerran. Kun tuohon vielä lisää sen, että olemme olleet puolitoista viikonloppua kaupungissa, niin hämmästyttää vielä enemmän. Normaalistihan pikaruoka kuuluu niihin viikonloppuihin, joita vietämme kaupungissa, maalla sellaista iloa tai kiusausta ei edes ole tarjolla. Pahimmillaan yhden viikonlopun aikana on syöty sekä pizzaa, hampurilaista että kebabia. Yleensä noina viikonloppuina on sitten ollut joku isompi projekti menossa eli aikaa ei ole jäänyt ruoanlaittoon ja ruoka on ollut palkinto projektista selviämiseen.

Tuo onkin sitten oiva aasinsilta siirtyä itsensä palkitsemiseen. Tiedän aivan hyvin, että se on väärin, että palkitsee itseään tai lohduttaa itseään ruoalla. Silti se vain sattuu olemaan se helpoin tapa, varsinkin kun yhdistää projektiin ostoslakon, joka koskee kosmetiikaa, vaatteita, kenkiä, laukkuja yms. Jos ruokaa ei saisi käyttää, niin mitä jäisi jäljelle -ei kovin paljon sellaista, jonka kokisin palkkioksi. Minä kun uskon edelleen vakaasti siihen vanhaan mainoslauseeseen:" Hyvä ruoka, parempi mieli". Aivopesuni ei ole vielä myöskään edennyt sille asteelle, että lenkki olisi palkkio, se on suoritus ja suorituksen antama palkkio tulee endorfiineistä sen jälkeen.

Sen verran olen kuitenkin edistynyt, että jokapäivän karkinsyöminen on loppunut. En siis enää tarvitse karkkia palkkioksi selvittyäni päivästä.

Karkkien ja muun höttömätön sijaan olen pohtinut muita ruoka-aineita, joilla voisin palkita itseäni sellaisen tarpeen iskiessä. Listalle päätyivät mm. seuraavat:
- grillijuusto (joka tosin ei enää jostain syystä ole niin superhimottavaa kuin ennen)
- savustettu lohi
- katkaravut
- pinaattikeitto
- valkosipulihapankorput
- erikoisleivät (esim. Lidlin myslileipä)
- paistettu, maustettu jauheliha
- hot spicy chicken

Nyt voitte sitten kyllä jo työkaverieni tapaan ihmetellä, että mitä oikein on tapahtunut, kun tuollaiset enemmänkin jokapäiväiset ruoat himottavat ja tuntuvat palkkioilta, listalla ei ole karkkeja eikä sipsejä, mikä sekin ihmetyttää minua ehkä enemmän kuin muita. Kiellän silti ehdottomasti, että meille olisi tilattu Jälkikasvu Kirjoitus - sellaista ei ole tulossa, vaikka omituiset mielitekoni saivat työkaverini jotain siihen suuntaan hyrisemään.