torstai 3. syyskuuta 2015

Missä mennään tavoitteiden suhteen?

Tein heinäkuussa itselleni tiukahkot tavoitteet siitä, mitä loppuvuonna pitäisi saada aikaan, joten jotta pysyisin kärryillä siitä, missä mennään, lienee väliraportin paikka.

Tavoite 1: Koti kuntoon. Kellari on siivottu, vinttikomero samoin, sisälläkin alkaa olla valmista. Yksi taulu ja yksi hylly ovat tällä hetkellä minulla tiedossa olevat puutteet. Taulu on nostettuna sohvan selkänojalle melkein paikalleen ja makustelemme sitä vielä - onko sen paikka sittenkään siinä tai meillä ylipäätään. Hylly on viivytystaistelu, sillä Herra Kirjoitus ei oikein lämpiä suunnitelmilleni.  Sekä tietenkin kylppärin hyllyn maalaaminen vielä yhden kerran ja sen uuden vuodesohvaprojektin aloittaminen - sekin kun kaipaa hiomista ja maalausta.

Huoh, niinhän siinä kävi, että melkein valmiista tulikin äkkiä taas puolivalmis. Kuvittelin, että olemme pidemmällä tuon suhteen, mutta ei sitten näköjään olla.

Tavoite 2: Muut tilat kuntoon. No ne ovat tuota autotallia lukuunottamatta kunnossa, kuten tuossa ykköskohdassa jo tuli lueteltua. Autotallin kunnostus taas ei etene, ennen kuin saadaan nuo ykköskohdassa mainitut projektit valmiiksi.

Tavoite 3: Huollata auto. Auto odottaa edelleen huoltoa, ehkä sitten joskus lokakuussa...juuri nyt ei ehdi.

Tavoite 4: Tartu sadan tavaran poistohaasteeseen. Siihen on tartuttu ja elokuussa lähti jo n. 80 tavaraa tai tavaraerää poistoon eli sen suhteen ollaan hyvässä mallissa.

Tavoite 5: Laadi ostoslista. No jonkinlainen raakile on täällä blogissa olemassa, en yksinkertaisesti ehtinyt miettimään sitä riittävästi, mutta yritän selvitä sillä vuoden loppuun - tai olla ostamatta noitakaan tämän vuoden puolella.

Tavoite 6: Tee Skyr-verho. No, tämä on valmis ja sitä on esitelty turuilla ja toreilla ja blogissakin täällä.

Tavoite 7: Liikuntaa kerran viikossa. Olen kyllä siirtynyt jo työmatkaliikuntaan ja portaiden käyttöön aina kun mahdollista, mutta tätä kohtaa pitää vielä tehostaa.

Tavoite 8: Itsekuripäiväkirja. Kyllä, se on jälleen tehnyt paluun ja tuon punaisen kirjan sijainti tuossa pöydän kulmallaon jo osoittanut hillitsevän vaikutuksensa.

Ei kommentteja: