tiistai 22. syyskuuta 2015

Kierrätystossut testipari

Tästähän uhkaa tulla pelkästään kierrätysaskartelublogi, vaikka elämässämme on kyllä paljon muutakin.

Nyt vaan jälleen kerran päädyimme tilanteeseen, jossa Emmi Vilénin sanoja lainatakseni: "Moment neiti Korpela, sain juuri transpiraation". Tätäkin ideaa olen jo hetken pyöritellyt mielessäni, mutta kun yhtä tarvittavaa roskaa on puuttunut, niin en ole päässyt sitä toteuttamaan. Meillä nimittäin ovat muutkin alkaneet haalia työpaikan roskia, kuka mihinkäkin tarkoitukseen siis lähinnä omiin tuunauksiin tai lasten päiväkotia varten. Ihan hyvä asia, sillä enemmän kierrätystä, vähemmän roskaa on aina hyvä juttu. Minulle se kuitenkin tarkoitti sitä, että jouduin pari viikkoa odottelemaan vuoroani, sillä minulla oli kotona kolme solumuovipehmustetta ja olisin tarvinnut projektiini neljä.

Idea tähän lähti yhden työkaverini heitosta, kun hän kysyi, mitä aion noista solumuovipehmusteista tehdä ja mainitsi, että hänellä on ollut solumuoviset parveketossut, jotka olivat mitä lämpimimmät ja uudet sellaiset olisivat kivat.

Minähän tietysti sitten aloin miettiä, onnistuisko se ja hetken noita rikkonaisia solumuovilevyjä pyöriteltyäni päätin yrittää. Sen verran itsesuojeluvaisto kuitenkin varoitti, että ensin tehdään testiversio ja sitten vasta aletaan tuhertaa noita oikeita, vaikka yleensä toimin juuri päin vastoin.

Materiaaleina siis työpaikan roskista pelastettu solumuovi, pakkausmateriaalina tullut solumuovi ja vanha paita, tarvikkeina sakset ja kuumaliima.


 Ensin mitottiin jalat vähän sinne päin, että saatiin suunnitelmaa, minkä kokoista pohjaa tarvitaan. Sitten leikattiin tuosta valkoisesta sentin paksuisesta solumuovista neljä pohjapalaa ja ohuemmasta läpikuultavasta kaksi läppää varvassuojaksi. Nuo varvasosat päällystin kankaalla niin, että kankaan avonaiset reunat kääntyivät tuonne kahden pohjapalan väliin, jonne ne kiinnitin kuumaliimalla.


Kyllä se epäilyttävästi tossulta näyttää ja on lämmin jalassa eli täyttää tehtävänsä. Seuraavaksi sitten vaan askartelemaan niitä ihan oikeita lahjatossuja.

Ei kommentteja: