Alan toistaa itseäni kuin rikkoonut äänilevy, mutta jotenkin ajatukset nyt vain kiertyvät väkisinkin tämän teeman ympärille. Kun eilen pohdiskelin sitä, eikö kohtuullinen riittäisi, olen tänäänkin samoissa ajatuksissa. Ensimmäinen askel tuolla kohtuulisen riittämisen tiellä on se, että pitää olla armollinen itselleen ja lakata vaatimasta mahdottomia.
Useinhan olemme itse itsemme pahin ruoska, vaatimusten asettaja ja kriitikko. Välillä vain tuntuu siltä, että mikään ei riitä. Asiat ovat yhtä kaaosta ja vuorokauden tunnit loppuvat kesken. Elämässä kaikki ei vain mene aina niin kuin suunnittelee. Tavoitteet eivät ehkä toteudu ihan niin nopeasti kuin on ajatellut. Kilot eivät karise, juoksulenkit jäävät tekemättä ja se uusi työpaikka ei löydykään heti. Asioille pitäisi antaa aikaa. Kun luottaa itseensä, toteutuvat tavoitteet, kun on niiden aika. Miten voisimme olla itsellemme armollisempia? Miksi läheisille, ystäville ja tutuille on usein paljon helpompi olla ymmärtäväinen ja inhimillinen kuin sille tärkeimmälle eli itselleen. Ole armollinen itsellesi, et ole täydellinen, eikä sinun tarvitsekaan olla.
Lainaan tähän huippukuntoon.fi - sivustolla kirjoittaneen Anne Karilahden tekstiä, koska hän on sanonut asian paremmin kuin mitä minä koskaan osaisin: "Soimaatko itseäsi epäonnistumisista? Se ei johda mihinkään! Syyllisyydestä tulee huono mieli, joka ei vie eteenpäin. Epäonnistumisen hetkinä kannattaa ajatella, mitä arvokasta kyseinen hetki meille opettaa."
Tämän voi kääntää myös niin, että kun riitämme itsellemme, riitämme myös muille ja koko maailmalle.
Tähän ajatukseen lienee hyvä lopettaa tämän asian pohdiskelu ja kääntää katse kohti tulevaa, ensi vuotta ja uusia suunnitelmia. Yritän muistaa palata tähän tekstiin takaisin ja lukea yhä uudelleen tuota lausetta: kun riitämme itsellemme, riitämme myös muille ja koko maailmalle. Voisin saman tien tehdä uuden vuoden lupauksen, olen armollisempi itselleni ja hyväksyn sen, että toisinaan aika ei vain riitä kaikkeen, mitä haluaisi tehdä. Silloin voin jättää blogin tauolle ja tehdä jotain muuta, jos se tuntuu paremmalta tuntematta siitä huonoa omaa tuntoa. Kun minä hyväksyn sen, etten kykene kaikkeen ja ehdi kaikkea, hyväksyvät muutkin sen - toivottavasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti