Kohtuuttomat vaatimukset

Olen jo pidemmän aikaa pohtinut sitä, millaisia vaatimuksia ympäristömme ja ennen kaikkea me itse asetamme itsellemme. Omista prioriteeteista tietenkin riippuu se, mitkä näistä kokee tärkeiksi ja tavoittelemisen arvoisiksi, mutta nopeastikin miettien lista on melkomoinen.

Ensinnäkin paineet kohdistuvat ulkoiseen habitukseen ja talouteen, seuraavaksi näiden myötä koulutukseen, perheeseen, kotiin. Meille annetaan ymmärtää, että jokaisen naisen pitäsi olla vähintäänkin Dita von Teesen ja missin sekoitus, jolla on treenatun fitness-mallin vartalo eikä grammaakaan ylimääräistä rasvaa, mutta kuitenkin isot tissit ja uhkea takamus. Tällä olennolla pitäisi olla loppumattoman pitkät ripset, valtavasti tukkaa ja runsaat huulet, eikä yhtään ylimääräistä karvaa törrötä sen paremmin kampauksesta kuin muualtakaan. Kaikkien pitäisi seurata trendejä tai vähintäänkin pukeutua muodikkaasti ja tyylikkäästi, vaatteet aina rypyttömiä, tahrattomia ja jalassa vähintään seitsemän sentin korot oli kesä tai talvi, kelillä kuin kelillä. Lisäksi pitää pitää huolta ulkonäöstään ja noudattaa terveellisiä elämäntapoja sekä kuntoilla viidestä seitsemään kertaan viikossa. Epäterveellisesti syövä läski ja liikunnanvihaaja ei ainakaan saa olla. Vanhentuakaan ei missään tapauksessa saa, pitää kiristää, tiristää, käyttää rasvoja, vetkuttaa ja vatkuttaa, jotta mistään ei vain näkyisi se, että ikää on enemmän kuin 17 vuotta.

Pitäisi olla hyvinpalkattu ja haastava työ, jossa viihtyy mieluiten yli 50 tuntia viikossa ja saa onnistumisen kokemuksia, ja josta saatu palkka mahdollistaa sen suomalaisen kestounelman, omakotitalo järven rannalla keskellä kaupunkia, toteuttamisen tuosta vaan ilman lainahelvettiä tai penninvenytystä. Pitäisi saada aikaan kaksi kaunista, aina mallikelpoisesti käyttäytyvää, lahjakasta lasta ja tohtoritasoinen yliopistotutkinto tuosta vaan, mieluiten kaikki tuo parissa vuodessa siinä työssä käynnin ohessa ilman, että koskaan tuntuu siltä, että olisi kiire minnekään tai että aika loppuisi. Lapsien kanssa pitäisi viettää laatuaikaa vähintäänkin kolme tuntia päivässä ja lisäksi osallistua heidän harrastuksiinsa paitsi kuljettamalla myös kannustamalla ja läsnäolemalla. Pitäisi sisustaa kaunis ja trendikäs koti, jossa silmä lepää ja joka kelpaisi sinällään sisustuslehteen ilman sen kummempia siivouksia tai järjestelyjä. Sama toiseen kertaan mökillä, jossain merenrannalla tai vaihtoehtoisesti Lapissa, Italiassa tai Karibialla. Puutarhan pitää kukoistaa ja nurmikon olla leikattuna millimetrilleen yhtä pitkäksi kaikkialla, kasvustoa pitää tietenkin laajentaa joka vuosi kulloinkin muodissa olevilla kukkasilla ja kasveilla. Purjevenekin pitäisi olla ja golffaamaan ehtiä kolmesti viikossa.  Pihaan tietenkin kaksi uutta autoa, jotka vaihdetaan vuoden välein ja vähintään pari pitkää kaukomatkaa joka vuosi. Pitäisi tienata joka vuosi pari miljoonaa, joista toiset kaksi kulutukseen ja toiset säästöön; rahastoihin ja osakkeisiin, joiden kurssikehitystä pitäisi myös aktiivisesti seurata.

Pitäisi pystyä tuosta vaan tekaisemaan viiden tähden illallinen kotikeittiössä nollabudjetilla. Syksyllä pitäisi säilöä kaikki mahdolliset herkut talvenvaralle ja jouluna kokata kaikki mahdollinen itse alusta loppuun, suursiivousta ja kaappien puhdistusta tietenkään unohtamatta. Kotisängyssä pitäisi pystyä samanlaisiin akrobaattisuorituksiin kuin pornovideoiden tähtöset, koskaan ei saisi olla väsynyt tai muuten surkea. Näiden kaikkien lomassa pitäisi pystyä keskustelemaan sivistyneesti, tohtorisihmisen, totta kai, kuin Nobel-palkittu kirjailija ja esiintymään kuin näyttelijä konsanaan. Eikä tietenkään olisi pahaksi, jos vielä laulaa luikauttaakin osaisi oopperatähden tapaan tai ainakin pimputtaa pianoa  kuin Grigori Sokolov.

Näin esitettynä tuo kuulostaa mahdottomalta, mutta tuo on juuri se malli, mitä meille monista medioista tyrkytetään, vai pitäisikö korjata on tyrkytetty. Osa tarjoaa edelleen tätä puuterihuttua, mutta onneksi toisenlaisiakin suuntauksia on nähty - tosin mielestäni on olemassa viitteitä siitä, että ollaan menossa toisesta ääripäästä toiseen. 

Kun hetkeksi pysähtyy miettimään sitä, onko tuo kaikki mahdollista kaikille, ei voi kuin tulla siihen tulokseen ettei ole. Tuo saattaa olla suurimmalta osaltaan mahdollista yhdelle miljoonasta, ei välttämättä hänellekään. Jos ja kun tuo kuitenkin on se suoritustaso, joka meidän kaikkien pitäisi saavuttaa, ollaan suossa, syvällä hetteisessä suonsilmäkkeessä. Vaikka ei nukkuisi yhtään, on tuo silti mahdotonta, vuorokaudessa ei kertakaikkiaan ole niin paljon tunteja, että tuon kaiken ehtisi. Ei siis ole ihme, että tuollaisen vaatimustaakan alla naispolo uupuu ja kokee itsensä riittämättömäksi. Olisiko meidän kaikkien siis aika yhdessä hiukan laskea rimaa ja olla tyytyväisiä siihen, mitä meillä nyt on. Kuusta taivaalla saa toki haaveilla, mutta kannattaisiko lopettaa se tikapuiden rakentaminen, ei niillä kuitenkaan sitä kuuta saavuta.