Tämän aamun tunnelmat ovat kaikin tavoin apeat. Eilinen jouluinen valkeus on vaihtunut taas vesisateeseen ja mustaan maahan. Kyllähän minä toivoin vähälumista talvea, mutta ei se tarkoita, että sitten vastavuoroisesti tarvitsisi sataa jatkuvasti. Sadevesi kuitenkin sopii tähän hetkeen mitä mainioimmin, sillä sain juuri kylmän suihkun niskaani.
Tänä aamuna löysin keittiöstä sitten oikein mukavan ja tunnelmaan sopivan yllärin, pakastearkkumme oli päättänyt sitten hajota. Tunnelma oli tasan sama kuin joku olisi pissinyt aamiaismuroihini. Kyllähän meidän oli tarkoitus tyhjentää pakastin ennen putkiremontin alkamista, mutta olisin halunnut tehdä sen omalla aikataulullani ja omassa järjestyksessäni enkä tasan juuri ennen joulua alkavassa superpaniikissa, tilanteessa, jossa kaikilla on kaikki kylmävarastot muutenkin jo tupaten täynnä eli tavaroita ei saa tungettua kenenkään pakkaseen välivarastoon. Jos pihalla olisi ollut edes kunnolla pakkasta olisin saanut sieltä vähän armonaikaa, mutta koska sielläkin ollaan nollakelissä tai plussan puolella ei parveke tai autosäilytys tarjoa apua.
Hakkaan päätäni seinään ja mietin, minne oikeastaan tungen tavarat. Osa oli jo sen verran sulanut, että uudelleen pakastaminen ei tule kyseeseen. Kovin pitkään ne eivät sulaneina säily, eikä pelkillä marjoilla ja possunfileellä voi elää vai voiko sittenkin?
Vielä hetken elän toiveessa, että kyseessä olisi termostaatti, joka tuosta pakastearkusta on kerran ennenkin mennyt ja jonka vaihtamisesta Herra Kirjoitus selviää ihan itsekin eikä sellainen kovin paljoa maksa. Vaan entä sitten, jos melkein uusi, vasta vuonna 1997 hankittu, pakastearkku päättääkin sanoa sopimuksensa irti lopullisesti? Tässä kohtaa en mitenkään haluaisi ostaa uutta, mutta ilmeisesti on sitten pakko. Voi kura, etten pahemmin tule ja sano.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti