maanantai 1. syyskuuta 2014

Muoviton syyskuu

Minut haastettiin mukaan osallistumaan muoviton syyskuu - tempaukseen. Harkitsin kyllä hetken vakavasti asiaa, mutta totesin sääntöjen tiukimmillaan olevan niin ankarat, etten selviä niistä. Tietyt elintarvikkeet ovat sellaisia, etten suostu ostamaan niitä pakkaamattomina, en myöskään ala maksamaan itseäni kipeäksi siitä ilosta, että saan pakkaamattoman tuotteen, puhumattakaan siitä, että jaksasin käyttää aikani siihen, että etsisin kauppoja, joista tietyt tuotteet saa pakkaamattomina, jos jauheliaa ei myydä tiskiltä paperiin käärittynä siinä liikkeessä, jossa asioin ostan muovipakkauksen. Olen itsekäs paska ja valmis myöntämään sen.

Toki lupaan yrittää tehdä oman osani eli en osta enkä ota muovikasseja mistään liikkeestä syyskuun aikana siellä asioidessani. Jos se on järkevästi mahdollista, valitsen pakkaamattoman tuotteen. Pyrin ostamaan järkevästi pakattuja tuotteita ja välttämään sellaisia pienpakkauksia, joissa on enemmän muovia kuin tuotetta. Saan/saamme kuitenkin ilmeisesti kohtuullisen verran löysiä sillä, että taloyhtiössämme kerätään energiajätettä ja niin ollen kaikki kierrätyskelpoinen muovi menee sinne eikä kaatopaikalle.

Kovasti tämä alkaa olla haasteellista tämä elämä, kun pitäisi sekä poistaa tavaroita että välttää muovia. Onneksi vanhoja muovikasseja on vielä korillinen jemmassa, niin eivät roskapussit ainakaan heti lopu.

Ei kommentteja: