Nettiaddiktin painajainen

Käytin eilen aamulla puoli tuntia siihen, että siivosin kameran muistikortteja. Niihin kun oli kertynyt epämääräistä "ryönää", jotkut kuvat saattoivat olla kortilla kuusikin kertaa. Sillä kohtaa meinasi kyllä uskonpuute iskeä, kun poistin kuudetta sarjaa kuvia maitopurkeista tehdystä lokerikosta. Kuvat oli otettu blogia varten ja käytetty tässä postauksessa ja jostain syystä ne kaikki olivat siirtyneet kansiosta toiseen kameran muistikortilla.

Samalla kun tyhjäsin kuvia tai paremminkin sillä kohtaa, kun olin kuvat sujuvasti heitellyt roskikseen, tajusin, että sen jälkeen ne ovat olemassa vain epävarmassa bittiavaruudessa blogiin liitettynä. Eiväthän nuo mitenkään maailmaa kaatavia juttuja ole, mutta tekijälleen, siis minulle tärkeitä. Siksi ne ovat tänne blogiin päätyneet.

Istuin ihan alas ja jäin miettimään, kaatuisiko maailmani siihen, jos ne kuvat täältä katoaisivat lopullisesti. Vaikka kyseessä ei tietenkään olisi maailmanloppu, niin kyllä se aika paljon kirpaisisi, sen verran tärkeä asia tämä blogi minulle on. Liian moni asia on itse asiassa vain täällä, mutta jotenkin nettiaddiktin luotto bittiavaruuteen on niin suuri, etten usko niiden katoavan mihinkään (ja tässä kohtaa oli pakko tarkistaa neljä vuotta vanhat kirjoitukset ja todeta, että niihin tallennetut kuvat löytyvät edelleen oikealta paikaltaan). Matkablogistamme osa kuvista oli hävinnyt, ilmeisesti sen takia, ettei blogia enää aktiivisesti päivitetä, mutta ne kuvat ovatkin sitten tallella sekä kolmessa paikassa eri koneilla että valokuvakirjana.

Pitäisiköhän sitä tosiaan hankkia muistitikku noita kuvia varten ja tallettaa blogia varten kuvatut kuvat sinne, jotta nekin pysyisivät tallella varmemmin. Jos nyt niin onnettomasti sattuisi käymään, että blogin sisältö bittiavaruuteen katoaisi, niin se olisi sitten kohtalo ja tarkoitettu niin tapahtumaan.

Samalla kun siivoilin muistikortteja, löysin myös sellaisia kuvia, jotka eivät koskaan olleet päätyneet blogiin asti. Tähän postaukseen ne kuitenkin sopivat paremmin kuin hyvin, sillä ne kuvaavat minulle merkityksellisiä asioita, kuten esimerkiksi tämä lähjaksi saamani kengänmallinen kakkulapio tai balleriinanmuotoinen sormusteline. Kakkilapion korko-osa on irtonainen ja sen voi halutessaan jättää laittamatta pöytään.

 

Myös kummitädiltä saamani pienet virkatut kukkaset ovat jääneet blogissa esittelemättä. Nuo vaaleansiniset ja persikanväriset odottavat edelleen oikeaa paikkaa tulla käytetyiksi. Kaksiväriset kelta-vihreät purin osiin, vihreät ovat edelleen kukkina, keltaiset osat purin langaksi ja käytin joulupallon koristeena. Pitsiliina löytyy tekemästäni ikkunaverhosta.

Tuoksukynttilät ovat toiselta kummitädiltä, laiva-aiheinen kanavatyö siltä samalta kummitädiltä, jolta virkatut kukkasetkin. Kanavatyökin odottaa edelleen tekijäänsä.