sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Mustaa ja valkoista

Kun yövuorojen välissä kaipasin jotain piristystä, päätin värkkäillä itselleni uudet kynnet. Tiedän kyllä, ettei näistä kovin monta päivää saa nauttia, mutta tässä suhteessa olen kuin lapsi, kaikki kielletty on kivaa.

Niinpä laitoin kirkkaan aluslakan päälle valkoista graffitilakkaa, joka osoittautui tässä yhdistelmässä toimivammaksi kuin monessa muussa. Olen kokeillut tuota valkoista monen värin pariksi eikä se toimi punaisen, sinisen, vihreän, violetin eikä keltaisen kanssa lainkaan. Harmaan kanssa se menee jotenkin ja mustaa lakkaahan minulla ei enää ole. (Vaikka nähtyäni työkaverin kynnet, joissa oli musta pohja ja punainen glitteri päällä, alkoi tehdä mieli sellaista yhdistelmääkin omaksi).

Nyt siis valkoinen halkeileva lakka päälle ja sitten satunnaisiin kynsiin mustia lehtikuvioisia kynsitarroja, joissa on tehosteena kirkkaita strasseja. Yksinkertainen, mutta yllättävän näyttävä yhdistelmä, jolla oli lisäksi helppo paikkailla ne kohdat, joissa graffitilakka ei halkeillut kauniisti.

Tarrat olivat kaikki erilaisia ja niitä sijoittelin  vasemman käden pikkurilliin (minulla on joku pikkurilli&tarra-fiksaatio), keskisormeen ja peukaloon. Oikeassa kädessä tarrat puolestaan koristavat peukaloa, etusormea ja pikkurilliä (mikä yllätys!).



    
Kuvat eivät ole parhaat mahdolliset, mutta kun minulla ei ollut aikaa poseerata, joten herra Kirjoitus napsi niitä "lennosta". Asia kuitenkin selvinnee noista.

Ei kommentteja: