torstai 13. joulukuuta 2012

Kurpitsa tuli

Kun noin kuukausi sitten tein ebaysta hankinnan, hehkutin sitä myös työkavereilleni kertomalla, että olen tilannut bumpitsin.  Mieleenpainuvin kommentti oli erään työkaverini kysymys, olenko alkanut harrastaa kurpitsanviljelyä jollain erikoislajikkeella, kun olen ulkomailta asti hankkinut kurpitsansiemeniä. Kyllä siinä sitten naurua piisasi, kun selitin, että kyseessä ei ole pumpkin, vaan bumbits, muovihärpäke, jolla lisätään volyymiä hiuksiin. Sellainen piikikäs puolikuu.

Eilen se sitten tuli melkein kuukauden odotuksen jälkeen. Viiden kappaleen paketti erikokoisia härpäkkeitä. Testasin yhtä eilen, ja hyvin toimi. Kuvaa ei ole tarjolla, koska varjelen edelleen naamaani julkisuudelta.

Itse bumbitsista kuvia tietenkin on ja tässä se on. Pakkaus romanttisen naisellisesti rusettia ja vaaleanpunaista. Sisällä tosiaan viisi eri kokoista puolikuuta ja liuta ohjeita erilaisiin kampauksiin, joita noiden avulla voi toteuttaa.



Tuo muovinen puolikuu laitetaan hiuksiin niin että otetaan ensin sivuun yläpuolelle tulevat hiukset, tupeerataan alapuolen hiuksia vähän ja lisätään lakkaa, laitetaan bumbits paikalleen. Tupeerataan pääliosan hiukset ja vedetään puolikuun päälle. Tasataan ja kas, taviskin näyttää amerikkalaiselta staralta. Bumbitsin koon voi valita sitten sen mukaan, miten ison lisäyksen hiuksiin haluaa, noita voi myös käyttää useampaa kerralla nutturapohjana.

Minulla oli tuon suhteen hyvää tuuria, sillä väri oli random (mahdollisuus saada joku neljästä vaihtoehdosta) niin kuin usein näissä ebay-tuotteissa. Kohdalleni osui brunette, joka on tämän hetkisiin hiuksiini juuri sopiva, vaikka näyttääkin kuvassa mustalta. Tämä lysti kustansi minulle 1,30 € postikuluineen eli kovat ovat katteet ostos-tv:ssä, jossa näitä myytiin liki 50€ hintaan.

Ei kommentteja: