Ei ole koiraa karvoihin katsominen

Olen ilmeisesti onnistunut antamaan itsestäni melkoisen surkuteltavan ja varattoman kuvan onnistumalla köyhäilemään viime aikona normaalia enemmän. Tunnettuahan se toki on, että olen nuuka (muiden mielestä), omasta mielestäni vain taloudestani tarkka. Tiedän, että olen esimerkiksi viimeaikoina käyttänyt tavallistakin kulahtaneempia vaatteita, koska tarkoituksena on pitää ne loppuun ja tyhjentää vaatekaapista pois. Samoin olemuksen huolittelu on jäänyt jonnekin nollatasolle ja kiitorata (siis värjäämättömien hiusten osuus) päässyt levähtämään lentotukialuksen kokoiseksi. Tästä voin kyllä tasan syyttää vain itseäni, kun en vaan muka ole ehtinyt tai jaksanut sitä hiusten värjäämistä hoitaa.

No, pikkujouluissa tuli sitten todistettua, että olen ilmeisesti vienyt homssuisuuteni asteen verran liian pitkälle arjessa ja pitäisi vähän skarpata. Saapuessani teatteriin tunsin kyllä muutaman katseen niskassani, mutta en kiinittänyt niihin sen kummempaa huomiota - ainahan naisten toistensa vaatteita tuijottavat, erityisesti juhlissa. Kun sitten näytöksen jälkeen hain narikasta takkini, en voinut olla kuulematta mutinaa, joka kohdistui vaatimattomaan persoonaani tai paremminkin päälysvaatteeseen, jonka heitin tuolille kenkienvaihdon ajaksi.

"Näitkö, oliko se turkki?" "Kyllä se oli ja pitkä vielä..." "Näytti minkiltä..." "Mistäköhän, eikun mitenköhän, äh..." Keskustelu katkesi epämääräiseen ähkäisyyn, kun nostin katseeni ja aloin tuijottaa keskustelijoita varmistuen, että kyllä minusta ja takistani siinä puhuttiin. Kiskoin takin hartioilleni ja purjehdin ulos, pitäen kuitenkin tarkkaa huolta siitä, että arvon ladyt eivät päässeet kosketuksiin vaatteni kanssa, mutta kuulivat sen sijaan seuraavan sananvaihdon: "on tuolla ulkona sen verran kylmä, että otin mieluummin tämän pitkän..." "Onko sulla useampiakin?" "On mulla tämän lisäksi vielä puoliturkkikin.".

Myönnän olleeni inhottava ja ilkeä. Minulla tosiaan on aitokin turkki, se on piisamia, mutta tuo kalliimman näköinen täyspitkä, joka näyttää mustalta minkiltä on erinomaisen hyvin onnistunut tekoversio. Se tosiaan näyttää hyvinkin aidolta, mutta on vain keinokuitua. Ja on ennenkin herättänyt hämmennystä, kun sitä on luultu aidoksi. Tunnustetaan, olen ilkeä, mutta minusta on äärimmäisen hauska katsoa sitä, miten ihmiset pohtivat sitä, että miten kaltaisellani köyhällä on varaa täyspitkään minkkiturkkiin. Joskohan he taas hetkeksi oppisivat, ettei ole koiraa karvoihin katsomista ja että köyhän ja kuluneenkin ihmisen vaatekaapista voi löytyä yllätyksiä.