Tuijottelua

Otsikko voisi olla myös kävinpä kuntosalilla tai sattui spinningsalissa, koska siellä sattumukset tapahtuivat, mutta koska tuo tuijottelu kuvaa tilannetta parhaiten, käytän sitä.

Olen viime aikoina käyttänyt varsin runsaasti paikallisen kuntosalin palveluita ja ihan kahdesta syystä. Ensimmäiseksi siksi, että nuuka ihminen sai eteensä vuoden kuntoilumaksulapun, jossa summa oli hiukan yli 500 euroa, sitä seurasi tietysti ajatus, että kun kerran maksaa, on syytä käyttääkin kyseisen klubin palveluita (eikä muuten yhtään lohduttanut tieto siitä, että normijäsenyys maksaa huikan vaille 800e, me saamme työnantajan puolesta kohtuulliset alennukset ja lisäksi saan ekstra-alennuksen siitä, että maksan kuntoiluni kerralla). Toinen syy on sitten se, että olen päättänyt kääntää painojojoni, -15kg --- +7kg, liikkeen jälleen negatiiviseen suuntaan.

Tänä aamuna joku olisi voinut ottaa kauniita kuka ei kuulu joukkoon kuvia, sillä ympärilleni spinningsaliin pyrähti paikallisen pesäpalloseuran 16-18-vuotiaat neitoset tai osa heistä. Pikkuisen tunsin itseni oudoksi ja joukkoon kuulumattomaksi, kun siinä edessä ja sivuilla polki seitsemän sorjaa neitoa kauneimmillaan. Vilkuilin neitejä lähinnä kateellinen ihailun kare silmäkulmissa, nuoruus ja kaunis vartalo on aina ihailun arvoinen, itselläni kun ei ole kumpaakaan (ja sitten se perinteinen itkuvirsi siitä, että voi miksi, miksi olen jättänyt niin usein liikkumatta ja niin edelleen - sitä nyt vaan on turha voivotella, kun tilanne on mikä on) Avoimeksi kateudeksi tunne muuttui lähinnä sillä kohtaa, kun itse naama punaisena ja vettä valuen koetin polkea tunnin viimeistä ylämäkeä ja noiden ei ollut edes hiki ja ainoa punastus näkyi punaisessa t-paidassa.

No, ehkä pistin vain vahingon kiertämään, sillä olin itse eilen lähes samanlaisen tuijotuksen kohteena. Ensin ihmettelin vähän syytä siihen, mutta taisinpa tajuta sen vähän hämeen hitaanlaisesti. Koska menin eilen tunnille viime tipassa, jouduin ottamaan pyörän suhteellisen edestä, mitä en tee koskaan, jos vain sen voin välttää. Salilla, jossa käyn, pyöriä on kahteen suuntaan ohjaajasta katsottuna ja jouduin sijoittumaan sellaiseen paikkaan, jossa minuun oli suora näkymä sekä takaa että sivusta. Siinä sivulla sitten polki sellainen jättiläisen kokoinen keski-ikäinen mies, joka tuijotti minua ennen tunnin alkua, vilkuili kesken tunnin ja tuijotti tunnin lopuksi. Ensin katsoin maahan, mutta kun se katse ei kääntynyt millään pois, aloin tuijottaa ärtyneesti takaisin...

Vasta kotona tajusin, ettei mies ollutkaan katsonut varsinaisesti minua, vaan vaatetustani. Pitäisi varmaan hiukan vilkaista peiliin jopa ennen salille menoakin. Alaosa oli kyllä ihan kuosikelpoinen, sitä että sukat olivat liki loppuunkuluneet, ei näet voinut nähdä pitkien lahkeiden alta. Alaosassa siis mustat kengät ja bootcut-leikatut mustat jumppahousut. Yläosa sen sijaan oli se huomiovaras, ylläni nimittäin sattui olemaan  vanha vaalean limenvihreä t-paita kokoa xxxl. Myönnetään, että paita oli parhaat päivänsä nähnyt ja mitoitukseltaan jopa minunkin päälläni teltta siis todella, todella löysä. Se erottui tosiaan joukosta, kun kaikilla muilla oli päällä tiukkaakin tiukemmat jumppavaatteet, jotka saivat isonkin ihmisen näyttämään pikkuisen pienemmältä ja minulla teltta, joka saa minut näyttämään paljon normaalia isommalta. Mies parka vilkuili minua varmaan siltä varalta, että epäili minun saavan slaagin kesken tunnin!

Jälleen kerran pohdin sitä, että pitäisikö minun syödä sanani ja käydä ostamassa yksi tekninen paita. Olen näet vannonut, että en osta urheiluvaatteita, vaan käytän nuo vanhat t-paidat ensin loppuun. Vai pitäisiköhän sittenkin pitää huoli vain siitä, ettei kerran yöpaidaksi siirrettyä kulahtanutta paitaa siirretä takaisin salikäyttöön... Ehkä minä opin sen tällä kertaa - ainakin hetkeksi.