Kauniin riittoisa Veera

Ostin kerän Novitan Veeraa syyskuun puolessa välissä, tarkempi informaatio hankinnasta täällä.  Veerahan oli 100% akryyliä, turkoosi-sini-valkoista ja sitä oli kerässä 50g.

Kaikkein ensimmäiseksi pyörittelin siitä pari joulupalloa. Isomman pallon tein aivan Joulupallot-kirjan ohjeen mukaan, pienemmän sovelsin sitten itse vähentämällä silmukoita ja kerroksia. 

Seuraava työ olikin sitten ne jo aikaisemmin esitellyt vaalinopat.

Lopusta langasta sain vielä aikaiseksi toisen noppaparin, pienemmän kuin nuo aikaisemmat sekä yhden pienen joulupallon. Kuvassa ylhäällä kaikki se, mitä lankakerästä on nyt jäljellä ja sivuilla nuo hyvin keskeneräiset nopat. Kaikki lanka menee varmasti noiden noppien kokoamiseen ja niitä yhdistävään naruun.

Kuningasajatus ja lässähdys

Meillä on töissä iso vitriinistö, jossa esitellään erilaisia asoita. Välillä esillä ovat erilaisten virallisten juhlien tai vuosipäivien teemoittamat jutut, jouluksi siihen rakennetaan jouluseimi, pääsiäisen aikaan silmänilona on erilaisia pääsiäiskoristeita. Toisinaan jonkun yksityisen tekijän kädentaitoja esittelevät työt ovat päässeet koristamaan sitä, joskus sinne on rakennettu kokonainen nukkekoti ja vaikka mitä muuta. Nyt siellä oli esillä ensimmäistä kertaa yritys - tai niin ainakin yhteystietojen perusteella tulkitsin sen.

Vitriinistö oli täynnä erilaisia Tilda-hahmoja ja pieniä ja suurempiakin juttuja, joita Tilda kirjoissa on esitelty. Oli tyttöjä, enkeleitä, pupuja, viirinauhoja, sydämiä. Tuijotan vitriinejä aina ohikulkiessani ja niin hyvin tuo näyttely on rakennettu, että aina löydän jotain uutta katsottavaa sieltä.

Ensimmäiseksi kiinnitin huomioni kirkaasta lasista valmistettuun laakeaan kulhoon, joka oli täytetty pienillä pellavanvärisillä sydämillä. Sydämet olivat niitä hiukan pitkämäisiä, tildanmallisia ja ne oli heitelty pehmeästi kulhoon niin, että ne olivat sen verran löysässä, että niiden muoto oli helppo hahmottaa. Kooltaan ne olivat noin viidestä seitsemään senttiä pitkiä ja neljästä viiteen senttiä leveitä, eivät erityisen pulleita, vaan pikemminkin litusakisia. Katselin tuota kulhoa useamman kerran ohi kulkiessani ja sain kuningasajatukseni.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan tuo ajatus oli se, että minäkin omelen tuollaisia sydämiä. Sinänsä ajatuksessa ei ole mitään vallankumouksellista, mutta keksin samalla myös kankaan, josta voisin tuon toteuttaa. Minulla kun piti olla jossain kaapin perukoilla pellavainen toppi, jonka joskus sain jonkun huuto.netistä hankkimani vaatepaketin mukana. En ollut koskaan pitänyt toppia siitä syystä, että se oli liian iso ja olisi vaatinut mittavat korjaukset muuttuakseen sen verran sopivaksi, että sitä olisi kehdannut pitää.

Koska olen nuuka ihminen, en kuitenkaan heitä mitään roskiin, vaan pyrin aina löytämään kaikelle jatkokäyttöä. Niinpä olin aivan varma, että  minulla on valmiina materiaali nihin sydämiin. Kauniin iloiset kierrätyslahjat koko suvulle...

Nyt olen sitten penkonut koko huushollimme ympäriinsä, enkä löydä tuota toppia mistään. Alan pahasti pelätä, että se päätyi kirpputorimyyntiin silloin kun viimeksi kokosin myytävää materiaalia pöytään. Tai sitten se päätyi huuto.nettiin. Joka tapauksessa toppi "has left the building" ja kuningasajatukseni kokenut nolon lopun, kun sydänten materiaali on kadonnut. Pitänee siis tavallisten kuolevaisten tapaan mennä kangaskauppaan ja ostaa materiaali sieltä, eikä se tunnu lainkaan yhtä nerokkaalta kuin tuo kierrätysidea.

Testing, testing: kahvia, kahvia

Pitkästä aikaa tällaisiakin uutisia. Sain testattavaksi Löfsbergin kahvipaahtimon tummapaahtoista Kharisma-kahvia. Sen mainostetaan olevan aromiltaan pähkinäinen ja sisältävän hedelmäisiä sävyjä.

Ensimmäinen plussa oli se, että testipussista riittää kuuteen tai kahdeksaan kupilliseen kahvia eli pääsee siis kunnolla maistelemaan. Normaalistihan noissa on sellainen sormustimellinen ettei siitä tule hullua hurskaammaksi.

Yleensä en ole tummapaahtoisten kahvien ystävä, pyrin kuitenkin suhtautumaan tähän avoimin mielin ja toivon, että löydän ne pähkinäiset sävyt tuolta kahvista. Oman lisänsä testaukseen tuo tietenkin se, että haluan kahvini maidolla - aina, ei kerta kaikkiaan ole kahvia, jota voisi juoda ilman maitoa.

Keittelimme siis herra Kirjoituksen kanssa aamumme iloksi karismaatista kahvia ja totesimme sen tosiaan tummaksi ja voimakkaanmakuiseksi. Pussissa oli suosituksena, että siitä tulee 6-8 kupillista kahvia, joten pistin vettä reilut 8 kuppia.  Ensimmäisen kulauksen kohdalla ajattelin, että tämä en juo edes yhtä kupillista, niin tummaa kahvi oli. Toisen kulauksen kohdalla totesin, että vaikka se on tummaa, ei se silti ole karvasta tai kitkerää niin kuin yleensä. Väistämättä mieleen tulee brasilialainen kahvi, jota juodaan kuumennetun maidon kanssa suhteella puolet kahvia, puolet maitoa. Kehittymätön makuaistini ei löytänyt kahvista hedelmiä tai pähkinää, mutta missään tapauksessa en sano, etten joisi tätä kahvia uudestaankin.

Anopin huivi

Anoillani on syntymäpäivä tässä aivan pikapuoliin. Hänkin kuuluu niihin ihmisiin, joille on äärimmäisen vaikea keksiä mitään lahjoja, yleensä tyydymme mielikuvituksettomasti hankkimaan kirjan, koska hän lukee paljon.

Tänä vuonna päätin tehdä jotain toisin. Anoppini nimittäin hypisteli lankaa ainakin viisi kertaa, kun tein heillä tuota tuubihuivi-huppuani. Päätin siis käyttää jäljelle jääneet melkein kolme kerää anopille lahjaksi tarkoitettuun huiviin - tietenkin olisin ollut äärimmäisen onnellinen, jos keriä olisi ollut neljä, mutta kun ei niin ei.

Huivi on kooltaan 40x 84cm. Silmukkamäärää en muista, mutta ihan sitä perus aina oikein neuletta tuo on. Kuvassa vielä pingottamatta ja höyryttämättä.

Tarkoitus on kehittää huivin pariksi vielä jokin kaunis neula, jolla sen voisi kiinnittää.

Vuohenjuustoa ja pekonia

Otsikko on jälleen kerran sopivasti harhaan johtava, sillä kyseessä on kaksi eri piirakkaa, jotka tein vieraillemme syötäväksi. Toisessa pääaineena vuohenjuusto ja toisessa pekoni.

Tomaatti-vuohenjuustopiirakka

• 1 kpl pyöreä piirakkataikina (Myllyn paras) taikka itse tehty piirakkapoghja
• n. 300 – 350 g kirsikkatomaatteja
• n. 200 – 300 g pehmeää vuohenjuustoa
• yrttimaustetta
• ripaus sormisuolaa ja rouhittua mustapippuria

1. Sulata piirakkataikina ohjeen mukaan. Kauli jäähtynyt taikina sopivan kokoiseksi, ja painele se sen jälkeen piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.
2. Huuhtele tomaatit ja leikkaa kukin tomaatti kolmeksi viipaleeksi. Pehmennä vuohenjuustoa hieman, ja levitä se sitten taikinan päälle. Asettele päälle tasaisesti tomaattiviipaleet. Ripota piirakan päälle tuoretta yrttimaustetta, sormisuolaa ja rouhittua mustapippuria.
3. Paista piirakkaa 225-asteisessa uunissa noin 25 minuuttia (pohja on kypsä ja pinta kauniin paahtunut).



Pekonipiirakka

• 1 valmis piirakkapohja
•  2 pkt pekonia (280g) (puoletkin riittää, tämä määrä tekee piirakasta reilusti pekonisen)
• 250g emmentaljuustoa
• 1 kananmuna
• 1 dl kuohukermaa
• 2 dl kermaviiliä
• valkopippuria ja suolaa

1. Sulata taikina ja painele vuokaan. Painele taikinaa myös reunoille.
2. Leikkaa pekonit ohuiksi suikaleiksi ja paista kevyesti pannulla. Valuta paistinrasva pois.
3. Raasta juusto ja sekoita pekonin kanssa. Levitä seos tasaisesti pohjataikinan päälle.
4. Sekoita muna, kerma ja kermaviili. Mausta pippurilla ja suolalla.  Kaada seos vuokaan juuston  päälle.
5. Paista 200 asteisessa uunissa 30 minuuttia.


Molemmat ovat omalla tavallaan herkullisia,  tomaatti-vuohenjuustopiirakassa maistuu vuohenjuusto sen verran voimakkaasti, että kannattaa varmistaa, etteivät syöjät inhoa vuohenjuustoa. Suosittelen myös omatekoisten piirakkapohjien käyttöä - valmiit tahtovat olla sitkeitä kaikesta mainostuksesta huolimatta.

Tuliaiset

Meillä kävi tässä päivänä muutamana vieraita. He toivat tuliaisia tullessaan ja tuo tiskirätissä oleva lausahdus osui niin kympillä, että on pakko jakaa se teidän kanssanne. Minä uskon edelleen kerman, sokerin, juuston ja voin ylivoimaan :-)

Se, että kynttilät ovat roosa nauhaa, lämmitti kovasti, sillä niin moni nainen joutuu kokemaan rintasyövän elämänsä aikana. Lähipiiristäni anoppini on käynyt läpi rintasyövän ja parantunut siitä, joten aihe on minulle läheinen sitäkin kautta.

Pienten asioiden tekemisen vaikeus ja sammaleet

Ensiksi aloitetaan siitä, että käsi pystyyn siellä ruudun takana se, joka käy meillä sotkemassa. Olemme olleet melkein viikon poissa kotoa ja kun tänä aamuna katselin ympärilleni tajusin pölypallojen ja roskien taas hiipineen nurkkimme. En kerta kaikkiaan voinut ymmärtää, miten se on mahdollista, eihän siitä suursiivouksesta ole niin kauaa ja sitä paitsi senkin jälkeen on imuroitu ja pyyhitty pölyjä ja vaikka mitä. Erityisen kamalassa kunnossa olivat eteinen ja kylpyhuone, niille oli kerta kaikkiaan pakko tehdä jotain.

Kun sitten aloitin imuroimisen, tein varsin mielenkiintoisia löytöjä. Eteisen matolta löytyi sammaleita useammasta paikasta. Kylpyhuoneesta löysin kourallisen havunneulasia ja entisen hirvikärpäsen. Yäk. Kuolleenakin se ötökkä on mitä inhottavin.

Tässä nyt taisikin käydä niin, että ne sotkevat syylliset löytyvät sittenkin lähempää kuin osasin ajatellakaan. Nyt on todisteet kuitenkin hävitetty ja paikat jälleen kerran kunnossa.

Ja sitten se otsikon toinen puoli. Herra Kirjoitus kävi läpi hanskojaan talven varalle jo kohta kaksi viikkoa sitten. Hänen lempihanskansa olivat muutoin hyvässä kunnossa, mutta molemmissa oli vuorissa peukaloissa reiät. Pienet reiät, joiden parsimiseen tai paikkaamiseen olisi mennyt ehkä kolme minuuttia tai maksimissaan viisi. Aika, joka olisi ollut irroitettavissa mistä tahansa päivästä tuon korjauksen tekemiseen, vaan enpä vaan mitenkään saanut aikaiseksi. Nyt päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja hoitaa asian kuntoon. Pehmeällä vaalealla puuvillalla tein peukkuihin pikkuiset paikat ja aikaa tosiaan meni se viisi minuuttia. Miksi ihmeessä se on niin kovin, kovin vaikeaa hoitaa tuollaisia pieniä asoita loppuun asti.

Sinisten unien alkusoitto

Tästä se sitten lähtee - joulusukkien toteuttaminen.

Kolme kerää Novitan seitsemää veljestä: tummansininen, farkun sininen ja turkoosi.

Ohjeena käytän tätä jo Ässä-sukista tutuksi tullutta ohjetta.

Lanka: Novita Seitsemän veljestä tummansininen, farkun sininen ja turkoosi

Puikot: sukkapuikot nro 3½ ja 4

Koko: 42-43

Ohje: Luo 56 s tumman sinisellä. Neulo 2o, 2n-joustinta 15 krs. Vaihda työhön farkun sininen  lanka ja neulo 4 krs. Vaihda työhön turkoosi lanka ja neulo 4 krs. Neulo vielä 4 krs tumman sinisellä . Neulo farkun sinisellä 28 krs. Neulo tumman sinisellä  2 krs, kavenna seuraavalla kerroksella tasavälein 4 s (=52 s), neulo vielä 1 krs tumman sinisellä. Neulo sitten turkoosilla ja vielä farkun sinisellä 4 krs kummallakin. Katkaise turkoosi  ja farkun sininen lanka. Neulo 2 krs tumman sinisellä ja aloita sen jälkeen kantalappu: Neulo kantalappua varten 26 krs. Jaa silmukat sitten 8-10-8 ja tee tavallinen kantapää. Poimi kantalapun reunoista silmukat ja kavenna ylimääräiset joka kerros. Neulo tumman sinisellä kunnes kerroksia on farkun sinisestä raidasta laskettuna 54 krs. Tee sitten kärkikavennukset joka puikon alussa ja keskellä ja tee välikerroksia ensin 5, sitten 4, jne. Kun jäljellä on 12 s, vedä lanka niiden läpi ja päättele.

Sydämellistä ruokaa

Olin työkeikalla jossain päin eteläistä Pirkanmaata jo varmaan kuukausi sitten ja sieltä paikallisesta kaupasta löysin sitten taas kerran jotain sellaista, jota oli pakko ostaa kotiinkin. Kiikutin siis herra Kirjoitukselle paketin "tuliaisia". Tähän voisi liittää sen vanhan legendaarisen mainoslauseen "kaikkea se Canon keksii", tällä kertaa keksijä ei kyllä ollut Canon vaan joku pienehkö painallinen lihajalostamo - olen yrittänyt kaivella nimeä muististani, enkä ole aivan varma, mutta kyseessä voisi olla Savu-Hovi.

Eikös olekin herttaisen näköistä meetwurstia? Tekisi varmaan vaikutuksen esimerkiksi hääpöydässä. Hintalappua oli vaan ihan kiitettävästi, mikä varmaan vähentää tuotteen kysyntää. Makukin oli hyvä, sellaisen perinteisen meetwurstin makuinen.

Tyhjä pää

Sen verran kiireinen oli lähtö maalta, koska oli niin kiire töihin ja siltikin myöhästyin muutaman minuutin, ettei kaikki mennyt putkeen. Pääsimme tosiaan perjantaina pois metsästä vasta puoli seitsemän aikaan ja jo puoli yhdeksältä piti olla palveluksessa työpaikalla tunnin ajomatkan päässä. Oli siis tunti aikaa koota tavarat, käydä suihkussa, syödä ja ennen kaikkea tavata vaalinoppien saaja, joka oli henkilökohtaisesti tullut kiittämään saamistaa lahjoista. Siinä ne roikkuivat vaaliauton peilissä, kun tulimme pihaan. Hymyilytti.

Viikko oli tosissaan rankka, joten pää oli sen verran tyhjänä, etten tullut tehneeksi normaalia douple checkiä laukkujen ja tavaroiden suhteen.

Vasta sitten seuraavana päivänä kotona huomasin, että yksi kassi oli tietenkin jäänyt maalle. Ja se oli tietenkin se toiseksi tärkein eli käsityöveskani. Käsveska on ehdottomasti se tärkein, siellä kun on koko omaisuus alkaen lompakosta ja avaimista päättyen kalenteriin ja puhelimiin, joita ilman en voi olla. Tällä kertaa käsityöveskaan oli poikkeuksellisesti koottu kaikki keskeneräiset työni niin tiskirätit, joulupallot kuin huivi ja nopatkin eli en saa mitään noista eteenpäin, kun kaikkien materiaalit ovat tuossa laukussa. Minä näet kuvittelin viikossa ehtiväni tehdä yhtä ja toista ja kissanvillat, en jaksanut tehdä yhtään mitään.

Nyt ei sitten tehdä joululahjoja, koska koko projektiarsenaali on siellä tai ainakin melkein. Täytyy varmaan nyt sitten aloittaa ne sukat - tai oikeastaan sitä ennen pitää tarkistaa, etteivät kaikki kolmen ja puolen puikot ole siinä pahuksen kassissa. Sitten pitää tehdä suunnitelma "sinisistä unista" ja sitten ehkä ylihuomenna pääsen aloittamaan.

Melkein minun

Herra Kirjoituksen suloinen ajatus yllättää vaimonsa ei valitettavasti tällä kertaa onnistunut. Hän oli tilannut minulle uuden kellon, olinkohan taas mutissut jossain tilanteessa, ettei minulla ole kirkkaanpunaista kelloa.

Viimeisessä kuvassa väri on lähinnä oikeaa - ranneke on todellisuudessa tomaatinpunainen.

Nyt vain kävi niin, että tuossa tomaatinpunaisessa Leijonassa on niin lyhyt ranneke, etten pysty käyttämään sitä - eikä minun ranteeni mitenkään toivottoman paksu ole. Harmi, se olisi ollut ihanan värinen, mutta turha sitä on laatikkoon ostaa, koska en sitä kuitenkaan pystyisi käyttämään. Ajatus oli kuitenkin niin ihana, että on pakko ottaa muistokuva kellosta blogia koristamaan ennen kuin se palautetaan ja jatketaan uuden etsintää.

Musta silmä

Olen likipitäen asunut metsässä tämän viikon Herra Kirjoituksen ja parin muun henkilön kanssa. Yksi näistä on lohkomista hoitava maanmittari, sillä olemme Herra Kirjoituksen kanssa siirtymässä virallisesti omistavaan luokkaan eli hankkineet haltuumme pikkuisen metsäpalstan. Se pitää tietenkin lohkoa eli käydä rajat läpi ja tarkistaa, että jokaisesta kulmasta löytyy kivipyykki ja kun niitä p--hanan kulmia on tuossa palstassa jokunen. Joku neropatti on näet aikanaan lohkonut tuon palstan keskeltä naapurille pyöreän kappaleen ja vastaavasti tien toiselta puolen tuohon nykyisin meidän palstaamme kuuluvaan metsäpalaseen samanlaisen pyöreän kappaleen. Tarinoita näiden synnystä on kaksi, ensimmäinen väittää, että tuolloin maanmittarille maksettiin palkka kivipyykkien määrän mukaan, joten niitä kannatti käyttää ja paljon, jotta palkka pysyi hyvänä. Toinen ja ehkä jopa uskottavampi selitys on se, että silloin kun noiden palasten rajoja viimeksi tutkailtiin eli vuonna 1894 (siis reilut 110 vuotta sitten) arvostettiin niittyjä enemmän kuin metsää. Jokaisessa tönössä kun oli lehmänkanttura ja pari lammasta, ja niille piti saada ruokaa ja laidun kesäksi, joten metsien keskellä sijainneet luonnonniityt olivat arvossa arvaamattomassa. Vähäiset pellot kun tarvittiin viljan kasvatukseen, ei niillä heinää kasvatettu toisin kuin nykyään. Tämän vuoksi siis niityt tasattiin niin, että jokainen sai ainakin yhden, jotta lehmille ja lampaille riitti kesäksi laidunta ja talveksi heinää.

Oli miten oli, metsässä on oltu ja paljon koettu. Joku kärsimättömämpi voisi jo ihmetellä sitä, miten nämä höpinät metsästä liittyvät otsikkoon lainkaan, mutta kyllä niillä on suora yhteys. Eilen kiertelimme palstan ojitettua reunaa ja erään ojan ylityksessä se sitten tapahtui. Hyppäsin ojan yli, näin kyllä hypätessäni edessäni luokille taipuneen koivunrungon, mutta en osannut varautua. Samalla hetkellä kun saappaani saavuttivat ojanpenkan, vapautui tuo koivu pinteestään ilmeisesti osin sen vuoksi, että tarrasin sen vieressä olevaan toiseen koivuun. Tuo pahuksen koivunranka sivalsi minua suoraan oikeaan poskipäähän kaikella sillä voimalla, jota luokille painuneessa puussa on- isku oli todellinen sivallus ja kipu sai näkemään tähtiä.

Koska paikalla oli muita, kipua ei tietenkään voinut näyttää, vaikka vesi valui silmistä - onnekseni satoi, joten kyyneleitä ei erottanut sadepisaroista. Silmälasit ottivat vastaan suurimman iskun ja säilyivät silti onneksi ehjinä (kannaattaa hankkia netistä favopticin halpalasit, ne ovat paljon kestävämmät kuin merkkikehykset). Toinen onni onnettomuudessa oli se, että silmälasit jäivät kaikesta huolimatta ojanpenkalle. Tuo oli tosiaan kovasti hyvää tuuria, sillä metriä leveää ja saman verran syvää vuolaasti virtaavaa ojaa olisi ollut niin molemmilla sivuilla, takana kuin viistosti edessäkin.

Tunsin heti, että kävi "pahasti", poskipäähän nousi kananmunankokoinen kuhmu ja muutamasta raapaleesta valui pikkuisen vertakin. Näkökyky sentään säilyi eli jälleen hyvää tuuria. Valtava kuhmukin peittyi osaksi leveiden silmälasin kehysten alle, kun autolla ruokatauolla katselin runneltua naamaani peilistä. Hyvä tuuri sitten päättyi tähän aamuun ja ensimmäiseen peiliin katsomiseen sen jälkeen, kun Herra Kirjoitus oli aloittanut taivastelun. Tattadaa - peilistä tuijotti nainen, jolla oli toispuoleinen Brillen hematooma eli mustelma silmän alapuolella. Toinen vilkaisu peiliin osoitti, ettei se riittänyt, sillä vaikka mustelma silmän alapuolella oli näyttävämpi, oli verta purkautunut myös yläluomelle. Minulla on siis ihan oikeasti kunnon musta silmä. Posken turvotus on laskenut ja mielestäni zyomaticus-kaari on ehjä, samoin orbitan pohja eli haitta on kosmeettinen, mutta siitä huolimatta inhottava. Tunnen tarvetta selittää jokaiselle, joka minut näkee, että kyseessä on metsässä tullut koivun aiheuttama vahinko, minua ei ole kukaan ihminen lyönyt.

Töihinkin pitäisi mennä huomenna - täytyy varman käydä hakemassa Joe Blascon mustelmavoidetta tai siis blue neutralizer - ja minä kun kuvittelin, etten koskaan elämässäni tarvitsisi tuota.

Vaalinopat

Vaikka rouva Jälkikirjoitus on ainakin blogissaan täysin epäpoliittinen henkilö, on politiikkaakin pikkuisen pakko sivuta. Tämä pikkuinen pakko johtuu siitä, että naapurin poika maalta on asettunut kunnalisvaaliehdokkaaksi. Koska äänestämme eri kunnassa, niin tuen ja huumorin vuoksi tein hänelle vaalinopat, sillä nuorella miehellä on ihan oma kampanja-autokin, joten mikä sen parempi kuin ehdokkaan äänestysnumerolla varustetut kudotut nopat peruutuspeilistä roikkumaan.

Tuplakuvasta huolimatta noppia on siis vain kaksi ja kaikilla sivuilla sama numero.
Nämä menivät toimitukseen välikäsien kautta, joten ehdokkaan omaa reaktiota ei vielä ole kuultu.

Marrakesh

Jälleen yksi uusi lautapeli muutti kotiimme. Ihan vain siitä syystä, että se oli halpa ja sattui olemaan hyvässä tarjouksessa. Herra Kirjoitus kyllä totesi pelin mielenkiintoiseksi, mutta antoi samalla ymmärtää, että vaimon sopisi lopettaa tarjousten lukeminen, koska kaappitila alkaa käydä vähiin.Tiedänhän minä sen, että näin tosiaan on - ehkä joskus jossain kohtaa pitäisi siivota pelikaappiakin ja katsella sieltä jotain sellaista pois, jota ei koskaan ole pelattu (osa niistä peleistä on sellaisia, ettei koskaan tulla pelaamaankaan, osa sellaisia, ettei vain yksinkertaisesti ole ehditty).

Uusi hankintamme on tällä kertaa peli nimelta Marrakesh. Sellainen perussimppeli peli, jossa liikutellaan 7x7 ruudun laudalla basaarin vartijaa ja lisätään mattoja pelilaudalle tiettyjen sääntöjen mukaan- matto täytyy aina laitaa, sen voi laittaa osin toisen pelaajan maton päälle, mutta toisen pelaajan mattoa ei saa peittää kokonaan yhdellä kerralla. Yksi matto kattaa kaksi pelilaudan ruutua ja matto ei tietenkään saa mennä laudan ulkopuolelle. Basaarinvartijan liikuttelun määrää noppa, jos vartija pysähtyy sinun matollesi, sinulla on oikeus periä vuokraa siltä, jonka vuorolla tuo vierailu tapahtui. Vuokran määrä kasvaa sitä mukaa, mitä isompi on sen samanvärisen maton alue, jolle vartija pysähtyi. Loogisesti pelin voittaa se, jolla pelin lopussa on eniten mattoja laudalla ja eniten rahaa koottuna eli kannatta pyrkiä rakentamaan mahdollisimman iso alue omista matoista, mutta se voi olla hankalaa, kun muut pyrkivät samaan.

Marrakeshiä ei ole palkittu Suomessa, mutta sen sijaan se on voittanut useita palkintoja ulkomailla mm. Mensa selectin.

Selittelyä kerrakseen

Olen moneen kertaan täällä hehkuttanut sitä, miten koetan välttää erilaisen kosmetiikan hankkimista ja miten käytetään ensin vanhat tuotteet pois ja niin edelleen ja niin edelleen.

Sitten vain kävi niin, että Dermoshop ystävällisesti muistutti minua, että bonuspisteeni ovat vanhenemassa ja katoavat taivaantuuliin, mikäli en käytä niitä lokakuun puoleen väliin mennessä. Nuukalle ihmiselle tuo tietenkin tarkoittaa sitä, että ne pisteet on käytettävä. Tuo osui tietenkin sikäli hyvään saumaan, että joululahjojen hankintakausi on aluillaan ja jo ennen jouluvalikoimaakin Dermosilin tuotteista löytyy paljon lahjaksi sopivaa.

Pakettiin päätyi siis joululahjoja, mutta myös pari muuta tuotetta ja tietenkin ne bonustuotteet.

Kuvassa olevista tuotteista valkokorkkiset Fresh balance-deodorantit ovat ainoat maksamani tuotteet, nekin olivat poistomyynnissä eli maksoivat yhteensä vain 3,40€. Nuo ovat siitä hyviä, että niitä voimme hätätilanteessa käyttää molemmat - yleensä Herra Kirjoitus käyttää omat dödönsä paljon nopeammin kuin minä, joten siksi tämä "hätävara".

Raparperintuoksuista kesäistä suihkugeeliä on kaksi pulloa (bonuksilla 0€), Man deoa myös kaksi, ne mustakorkkiset (bonuksilla nämäkin), Extravoidetta kuiville kantapäille (bonus, bonus), kasvojenkuorinta voide (myös bonus), käsisaippuan täyttöpussi kirkas (tämäkin bonus) ja sininen käsisaippua (myös bonus), olisin ottanut vihreän, mutta sitä ei enää ollut bonustuotteissa. (Siinä vaiheessa kun pari päivää ennen tilausta katsoin valikoimaa, oli tarjolla vihreä käsisaippua, joka olisi paremmin sopinut kylppäriimme. Toisaalta tuo sininen sopii turkoosien tekstiilien kanssa ja tarvitsin pullon, johon tankata tuosta kirkkaasta täyttöpussista). Punainen kynsilakka on ylimääräinen lahja Dermosililtä.  Ihanaa! Heidän kynsilakkansa ovat todella laadukkaita, joten otan sen enemmän kuin mielelläni vastaan.

Nyt vaan sitten pohtimaan, että mihin ihmeeseen nämä mahtuvat. Suihkugeelin kulutuksemme on kyllä kasvanut taas infernaalisiin lukemiin, kun liikuntaharrateeni vuoksi joudun käymään suihkussa vähintään kerran päivässä.

Kyllä ne sinne hyllykköön jotenkin kummasti vaan mahtuivat, mutta mitään lisää ei sitten enää sovikaan.

Kotoilua

Vietimme herra Kirjoituksen kanssa viime viikonloppua kaupungissa. Ja vielä ilman mitään sen suurempaa suunniteltua ohjelmaa, vain Herra Kirjoituksella oli menoa vanhempiensa veneen noston merkeissä. Normaalistihan viikonloppumme menevät niin, että kun olemme kaupungissa, minä olen töissä vähintäänkin yhtenä päivänä, yleensä kahtena tai joskus jopa kolmena (eli perjantaina iltavuorossa, joka lasketaan kolmanneksi viikonloppuvuoroksi) päivänä tai sitten olemme maalla. Maalla oleminen on tietenkin erilaista kuin kaupunissa, mutta ei se kuitenkaan ole sama asia kuin olla kotona.

Tämän sateisen kesän ja vielä sateisemman syksyn jälkeen tuollainen viikonlopun mittainen hengähdystauko teki todella hyvää. Tämähän on se meidän "joka toinen vuotemme", jolloin tähän aikaan vuodesta pitäisi olla jo matkalaukut pakattuna, lentoliput odottamassa ja muutama viikko lomaa jossain lämpöisessä tiedossa. Tänä vuonna lomaa on vain viikko ja sekin menee sateisessa suomalaismetsässä rämpien eli ei kovin kadehdittava loma edessä. Tuonkin vuoksi jonkinlainen katkos tavalliseen oravanpyörään teki hyvää. Esiinkaivettu kirkasvalolamppu kun ei ihan korvaa kokonaista aurinkolomaa.

Uskomattoman rentouttavaa viettää pari päivää ilman sen suurempia suunnittelmia vain rentoa kotona oloa käsitöiden ja koneen kanssa. Valmistuneiden ja blogissa esiteltyjen tekeleiden määrästä varmaan huomasi sen, että kerrankin oli tosiaan aikaa sekä käsitöille että blogille.

Pitäisi ihan oikeasti useammin harrastaa tällaista suunnittelematonta yhdessäoloa, varata kaappiin jotain hyvää syötävää, joku kiva leffa ja vain olla - edes leffaa ei ole pakko katsoa, jos ei tunnu siltä.

Synttärinopat

Nyt kun juhlabileet ovat parhaillaan menossa, niin voi tämänkin valmiin työn jo julkistaa. Saimme kutsun Herra Kirjoituksen hyvän ystävän nelikymppisille. Hän kuuluu niihin onnellisiin, joilla on ihan kaikkea, joten lahjan keksiminen tuotti paljon päänvaivaa.

Sitten päätimme koota hänelle, hän kun sattuu olemaan IT-alan ihmisiä, servicepack 40:n. Koska hän myös harrastaa nopeita autoja, päätimme vitsiksi laitaa mukaan myös spesiaalikarvanopat, joiden idean näin joskus KnittyGrittyssä. Alkuperäisen ohjeen mukaisissa nopissa oli tietenkin tavalliset "silmät", mutta näiden juju onkin siinä, että noppiin on kirjailtu sankarin nimi ja ikä.

Nopat on koottu kahdesta kappaleesta. Loin mustalla seiskaveikalla 12 silmukkaa, neuloin sileää neuletta kunnes tilkku oli neliön mallinen, sitten yksi kerros niin, että oikealle puolelle tulee nurja kerros ja sitten taas neliö ja nurja kerros ja kolmannen neliön jälkeen päättely. Sitten toinen vastaava kappale. Nämä kappaleet ommeltiin yhteen 5x5x5cm kokoisen vaahtomuovikuution ympärille. Koristeet ovat virkattua ketjusilmukkaketjua, joka on kiinnitetty noppaan ompelemalla. Eli virkkasin siis mitalla sopivat pätkät ketjusilmukoita, langan päät vedin parsinneulalla kuution sisään ja lopun kiinnityksen tein ompelulangalla ja silmäneulalla.


Postaus on siis ajastettu ja tässä kohtaa me olemme jo nauttimassa juhlissa.

Asiatonta asiaa asumisesta

Kadun vastakkaiselle puolelle on muuttanut jokin aika sitten uusia asukkaita. Tiedän sen siitä, että aikaisemmin autiona pysytellyt parveke on muuttunut ahkerasti käytetyksi. Tunnustan syyllistyväni asukasrasismiin, mutta olen kovasti tyytyväinen siitä, että meidän kotimme ja tuon mainitun asunnon välillä on kaksi suhteellisen leveää nurmikkokaistaletta, kaksi jalkakäytävää ja yksi reilun levyinen katu. Jaa että, miksikö näin? Ihan vaan siitä syystä, että kyseiset uudet asukkaat käyttävät parvekettaan tupakointiin ja he tekevät sitä usein. Esimerkiksi toissa aamuna lähdin aamun kahvakuulatunnille ennen yhdeksää - rouva oli kessulla takissa ja yöpaidassa. Palasin kahvakuulasta takaisin kymmenen aikaan- rouva oli saanut vaatteet päälleen ja oli taas tupakalla. Lähdin töihin puoli kahden maissa - jälleen parveke oli käytössä. Palasin iltayhdeksän jälkeen vain nähdäkseni pimeässä hehkuvan savukkeen pään. Enkä tasan usko, että nuo olivat ainoat kerrat, jolloin  parvekkeella tupakoitiin.

Meilläkin on valitettavasti yksi naapuri, joka tupakoi parvekkeellaan, mutta hän ei onneksi tee sitä noin usein ja lisäksi eläin toivossa, että perheeseen piakkoin muuttava pikkuihminen saa isin vähentämään kessuttelua.

Tupakoitsija ei sitä itse tajua ja jos tajuaa, useimmat eivät välitä, mutta se kessun katku kulkeutuu sieltä parvekkeelta myös muihin asuntoihin. On äärimmäisen mukavaa tuulettaa asuntoa eli jättää parvekkeen ovi auki ja saada tulokseksi raittiin ilman sijaan koko asunnon kattavat tupakankatku. Sillä siinä tilanteessa, kun sen lemun haistaa, on jo melkein liian myöhäistä mennä sulkemaan ovi. Toki sen voi tehdä ja mielellään mielenosoituksellisen lujaa, jotta toinen huomaa olleensa häiriöksi, mutta mitään apua siitä ei enää ole. Meillä ei onneksi kyse oli kuin hajuinhosta, mutta miten pärjäävät ne astmaatikkoraukat, jotka sattuvat saamaan sellaisen naapurin kuin kadun vastakkaisen puolen parvekeasuja? Muuttavat pois? Kärsivät hiljaa vinkuen ja vetävät vähän lisää "piippua"?

Korallin hohtoa syksyyn

Ostin joskus kauan sitten Lielahden Lankamaailmasta viisi kerää korallinpunaista pörrölankaa - langat olivat tarjouksessa, eikä minulla ollut hajuakaan, mitä niistä tekisin, mutta kun ne olivat niin kauniin värisiä, niin pakkohan se oli ostaa. Jatkoperustelu mallia Sulo Vilén oli tietenkin se, että kun olivat halpoja. Väri oli oikein sellainen ihanan hehkuvan pehmeä, aivan aidon punaisen korallin sävyä.

Syksyn tullen totesin niskani kaipaavan lämmikettä ja muistin nuo langat. Niinpä päätin tehdä itselleni tuubihuivin. Katselin ensiksi me-lehdessä ollutta siksak-huivin ohjetta, mutta tajusin pian, ettei se toimisi tuolla langalla ja päädyin ihan tavalliseen kaksi oikein kaksi nurin joustimeen.

Koska inhoan sitä, että joku puristaa kaulaani, piti tuubin olla riittävän löysä, mutta kuitenkin sen verran napakka ettei se pelkästään roiku rinnuksilla, vaan myös suojaa kaulaa. Kaupan versioissa on ollut juuri tämä ongelma, kaulani ei saanut niistä riittävästi suojaa, mutta riittävän löysiä ne toki sitten vastavuoroisesti olivat. Niskani sen sijaan kaipaa runsaasti lämpöä syksyn tullen, joten mallia piti vähän kehitellä, varsinkin kun halusin mahdollisuuden käyttää huivia myös huppuna.

Lopputulos näyttää enemmän keepiltä kuin tuubihuivilta, mutta toimii juuri niin kuin pitää. Loin aluksi noin 90 silmukkaa, tarkkaa määrää en enää muista, niillä sitten neuloin parikymmentä senttiä joustinta renkaana. Sitten otin jatkoin neulomista vain 50 silmukalla, joiden oli tarkoitus muodostaa huivin takaosa. Tuota takaosaa neuloin ehkä noin viisitoista senttiä, jonka jälkeen jatkoin koko renkaan neulomista ja samalla kaventelin etuosasta silmukoita, jotta siitä tulisi kaulan kohdalta kapeampi. Lopuksi suljin ompelemalla nuo kaksi reikää, jotka jäivät neuleeseen pidennetyn takakappaleen jälkeen.

Ja eikun käyttöön.

Tuijottelua

Otsikko voisi olla myös kävinpä kuntosalilla tai sattui spinningsalissa, koska siellä sattumukset tapahtuivat, mutta koska tuo tuijottelu kuvaa tilannetta parhaiten, käytän sitä.

Olen viime aikoina käyttänyt varsin runsaasti paikallisen kuntosalin palveluita ja ihan kahdesta syystä. Ensimmäiseksi siksi, että nuuka ihminen sai eteensä vuoden kuntoilumaksulapun, jossa summa oli hiukan yli 500 euroa, sitä seurasi tietysti ajatus, että kun kerran maksaa, on syytä käyttääkin kyseisen klubin palveluita (eikä muuten yhtään lohduttanut tieto siitä, että normijäsenyys maksaa huikan vaille 800e, me saamme työnantajan puolesta kohtuulliset alennukset ja lisäksi saan ekstra-alennuksen siitä, että maksan kuntoiluni kerralla). Toinen syy on sitten se, että olen päättänyt kääntää painojojoni, -15kg --- +7kg, liikkeen jälleen negatiiviseen suuntaan.

Tänä aamuna joku olisi voinut ottaa kauniita kuka ei kuulu joukkoon kuvia, sillä ympärilleni spinningsaliin pyrähti paikallisen pesäpalloseuran 16-18-vuotiaat neitoset tai osa heistä. Pikkuisen tunsin itseni oudoksi ja joukkoon kuulumattomaksi, kun siinä edessä ja sivuilla polki seitsemän sorjaa neitoa kauneimmillaan. Vilkuilin neitejä lähinnä kateellinen ihailun kare silmäkulmissa, nuoruus ja kaunis vartalo on aina ihailun arvoinen, itselläni kun ei ole kumpaakaan (ja sitten se perinteinen itkuvirsi siitä, että voi miksi, miksi olen jättänyt niin usein liikkumatta ja niin edelleen - sitä nyt vaan on turha voivotella, kun tilanne on mikä on) Avoimeksi kateudeksi tunne muuttui lähinnä sillä kohtaa, kun itse naama punaisena ja vettä valuen koetin polkea tunnin viimeistä ylämäkeä ja noiden ei ollut edes hiki ja ainoa punastus näkyi punaisessa t-paidassa.

No, ehkä pistin vain vahingon kiertämään, sillä olin itse eilen lähes samanlaisen tuijotuksen kohteena. Ensin ihmettelin vähän syytä siihen, mutta taisinpa tajuta sen vähän hämeen hitaanlaisesti. Koska menin eilen tunnille viime tipassa, jouduin ottamaan pyörän suhteellisen edestä, mitä en tee koskaan, jos vain sen voin välttää. Salilla, jossa käyn, pyöriä on kahteen suuntaan ohjaajasta katsottuna ja jouduin sijoittumaan sellaiseen paikkaan, jossa minuun oli suora näkymä sekä takaa että sivusta. Siinä sivulla sitten polki sellainen jättiläisen kokoinen keski-ikäinen mies, joka tuijotti minua ennen tunnin alkua, vilkuili kesken tunnin ja tuijotti tunnin lopuksi. Ensin katsoin maahan, mutta kun se katse ei kääntynyt millään pois, aloin tuijottaa ärtyneesti takaisin...

Vasta kotona tajusin, ettei mies ollutkaan katsonut varsinaisesti minua, vaan vaatetustani. Pitäisi varmaan hiukan vilkaista peiliin jopa ennen salille menoakin. Alaosa oli kyllä ihan kuosikelpoinen, sitä että sukat olivat liki loppuunkuluneet, ei näet voinut nähdä pitkien lahkeiden alta. Alaosassa siis mustat kengät ja bootcut-leikatut mustat jumppahousut. Yläosa sen sijaan oli se huomiovaras, ylläni nimittäin sattui olemaan  vanha vaalean limenvihreä t-paita kokoa xxxl. Myönnetään, että paita oli parhaat päivänsä nähnyt ja mitoitukseltaan jopa minunkin päälläni teltta siis todella, todella löysä. Se erottui tosiaan joukosta, kun kaikilla muilla oli päällä tiukkaakin tiukemmat jumppavaatteet, jotka saivat isonkin ihmisen näyttämään pikkuisen pienemmältä ja minulla teltta, joka saa minut näyttämään paljon normaalia isommalta. Mies parka vilkuili minua varmaan siltä varalta, että epäili minun saavan slaagin kesken tunnin!

Jälleen kerran pohdin sitä, että pitäisikö minun syödä sanani ja käydä ostamassa yksi tekninen paita. Olen näet vannonut, että en osta urheiluvaatteita, vaan käytän nuo vanhat t-paidat ensin loppuun. Vai pitäisiköhän sittenkin pitää huoli vain siitä, ettei kerran yöpaidaksi siirrettyä kulahtanutta paitaa siirretä takaisin salikäyttöön... Ehkä minä opin sen tällä kertaa - ainakin hetkeksi.

Outoja sanoja

Olen viimeaikoina kuunnellut Ilkka Remeksen kirjaa Ikiyö. Siinä esiintyy kongolainen ruoska, nimeltään Chicotte. Käsittämättömintä on se, että google ei tunnista kyseistä sanaa muuta kuin erisnimeksi - minä uteliaana olisin halunnut tietää, miten paljon nagaiga (venäläinen solmuruoska) ja chicotte eroavat toisistaan.

Kyseinen kirja on minulla nyt toista kertaa kuuntelussa, osittain mukaansatempaavan tarinan, osittain chicotte'n takia. Yritin jo ensimmäisellä kuuntelukerralla painaa sanaa mieleeni, mutta se vain ei pysynyt päässäni. Katsotaan, miten käy tämän jälkeen, kun aiheesta on jopa kirjoitettu blogiteksti.

Hupaisaa on muuten sekin, että hakusanalla "nagaiga" google tarjoaa vain hevosaiheisia vastauksia. Minun tietääkseni nagaiga on kuitenkin  venäläinen ruoska, jossa oli piiskaosana useampi nahkainen kaitale ja niiden päässä kunnon solmut, jotta lyötävää varmasti sattui.

Kirjassa Chicotte määritellään auringossa kuivatuista kierretyistä virtahevonnahkasuikaleista tehdyksi ruoskaksi.

Muokkaus: tarkistin kirjoitusasua ja johan löytyi. Tosin sopivia kuvia tähän liitettäväksi ei ollut, mutta englanninkielinen haku tunnistaa sanan chicotte whip eli kyllä se on olemassa. 

Suuret ostokset

Pitkästä aikaa olen käynyt kaupoillakin ja tehnyt huiman suuria ostoksia- ihme, että pystyin kirjoittamaan tuon tuolilta putoamatta, sen verran nauratti tuo "suuret ostokset" osio.

Rannerenkaat myytiin Kontissa puoleen hintaan eli koko paketille jäi hintaa ihan euro. Arvatkaapa vain, mihin projektiin nuo marjapuuronpunaiset ja luonnonvalkoiset on tarkoitettu. Miten olisi vaikka bling-henkinen virkattu rannerengas?

Muut tuotteet ovat Seppälästä, kun oli pakko käydä "uusimassa" lahjakortteja. Opin vasta hiljakkoin, että tekemällä jonkun pienen ostoksen, korttiin saa kaksi vuotta voimassaoloaikaa lisää, joten ostin näillä itselleni lisää armon aikaa todellisten ostosten tekemiseen.

Kirkkaan vihreillä kivillä varustettu kaulakoru kustansi 3€, vihreä rajauskynä 2€ ja tummanharmaa rajaustussi samoin 2€, kaikki alennusmyynnistä. Tuo vihreä rajauskynä on lähin korvike, mitä löysin rakkaalle rajauskynälleni. Ostin Seppälästä aikanaan Models own- merkkisen kirkkaanvihreän rajauskynän, jossa oli vihreän lisäksi kimaltavia metallihippuja mukana. Kynä on normaalia paksumpi, mutta rajausväri sellaista, että sillä saa sekä ohuet että paksut rajaukset tehtyä - aivan loistava laatuaan ja tietenkin sesonkituote, jota ei saa enää. Harmitti, ketutti ja kiukutti, kun en ymmärtänyt heti hakea useampaa, kun tajusin, että tuote on loistavan latuinen. Ehkä tuo uusi kynä nyt vähän lievittää kirvelyä, mutta ei poista sitä kokonaan. Harmaa rajausväri on vedenkestävä, joten ajattelin sen talvikäyttöön, silmäni kun tavallisesti vuotavat talven viimoissa sen verran, että heikommat meikit valuvat pitkin poskia.

"Hirveät tuhlaukseni" kustansivat siis yhteensä 8 euroa.

Kuningaskuntaa rakentamassa

Jossain kuvissa täällä on jo vilahtanut kavereilta lahjaksi saamamme Kingdom Builder-peli.

Kyseinen peli on hauska yhdistelmä useampaa tuntemaani peliä, siinä kun on piirteitä niin Carcassonnesta, Kings of Mithrilistä ja Dominionista. Lyhyesti sanottuna pelin tavoite on luoda oma valtakunta laudalle pelatuista kylistä siten, että tuloksena on mahdollisimman paljon kultaa pelin lopussa.

Kuningaskuntaa rakennetaan Carcassonnen ja Kings of Mithrilin tapaan laatoista, joiden reunojen pitää sopia yhteen. Edellä mainituista poiketen tämän pelin maalaatat ovat kuusikulmaisia ja niitä on viittä erilaista  (kukkaketo, niitty, kanjoni, autiomaa ja metsä). Lisäksi pelilaudalla on neljää maatyyppiä, johon ei saa rakentaa ( vesi, vuori, linna ja erilaiset paikat kuten maatilat, tornit tai tavernat).  Muista peleistä poiketen, tässä voi laajentaa aluettaan joissain tilanteissa myös niin, että pelattu laatta ei ole kosketuksissa aikasemmin pelattujen pelaajan laattojen kanssa.

Dominion tyylistä ovat valtakuntakortit, jotka kertovat, miten pelissä voi ansaita kultaa. Kaikkiaan niitä on kymmenen erilaista, mutta jokaisessa pelissä käytettään vain kolmea. Vaihtelua peliin tuo myös se, että erilaisia pelilaudan osia on kahdeksan, mutta niistä käytetään vain neljää kerrallaan. Nämä kaksi variaatiota tuovat siis peliin melkoisesti vaihtelua eri peleissä.

Pelin alkuun jokainen pelaaja saa yhden maastokortin, joka määrää sen, mistä valtakunnan rakentaminen alkaa. Jokainen pelaaja rakentaa vuorollaan kolme kylää siihen maastotyyppiin, jonka kortti määrää, lisäksi pelaajat voivat saada paikkalaattoja keräämällä ylimääräisiä toimintoja. Kun nämäkin on käytetty, lopettaa pelaaja vuoronsa nostamalla uuden maastokortin seuraava vuoroa varten.

Mielenkiintoinen peli, joka vaatii kyllä useamman pelikerran, jotta tähän pääsee kunnolla sisälle.

Syksyn muoti

Muutaman viime päivän sisällä olen selannut lehtiä, jotka tarjoavat katsauksen syksyn muotiin.

Noiden kuvissa olevien  kahden Modan, Suuren käsityölehden ja Ellen lisäksi käsieni kautta ovat kulkeneet uusi muotilehti Costume ja muutama Suuri Käsityökerho jostain 1990-luvun alusta.

Kaikki lehdet todistavat ainakin kahta samaa asiaa, muodissa ovat jälleen kerran palmikkoneuleet ja kirjoneuleet sekä mausteiset värit.

Suorastaan huvittavaa on se, miten muoti kiertää, sillä noissa 1990-luvun lehdissä käytetään täsmälleen samoja sävyjä ja sanoja kuin tämän vuoden Costumessa, molemmat kun hehkuttavat mausteisia sävyjä: currya, chiliä ja paprikaa. Ja palmikotkin ovat pysyneet samanlaisina, vaikka aikaa on kulunut kaksikymmentä vuotta.

"samaa paskaa uudessa paketissa" kommentoi eräs tuttavani, joka oli selaillut myös tuota uutta Costumea läpi. Voisin käyttää tuota samaa lausetta, mutta en viittaamaan itse lehteen, vaan lehdessä esiteltyy syksyn muotiin. Se kun ei ihan rehellisesti tarjonnut mitään uutta tai no sen verran, että violettia kutsuttiin viikunaksi, keltaista curryksi, punaista chiliksi. Sille joka syksy esiin ryömivälle viininpunaiselle tai burgundinpunaisellekin oli joku puutarhaan ja sadonkorjuuseen viittaava nimi. 

Värit ovat siis jälleen kerran ne samat, jotka ovat toistuneet syksyn muodissa ainakin kahdenkymmenen vuoden ajan. Ne samat, jotka hiipivät kesäisten pastellien tai merellisten punaisen valkoisen ja sinisen tilalle, jotka nuokin tuntuvat vuorottelevan muodissa joka toinen kesä. Syksyn palettiin voi vielä lisätä sen perinteisen ruskean ja harmaan ja siinä ovat sävyt, joita käyttämällä on huippumuodikas. Villakangastakkia en tässä yhteydessä edes mainitse, koska se kuuluu ilman muuta mausteiden kanssa yhteen.

Nyt siis kannattaa kaivaa esiin kaapeista ne vanhat palmikkoneuleet ja ihanan mausteiset muut vaatteet sekä villakangastakki ja olla niin muodikasta, niin muodikasta.

Itseäni lähinnä harmittaa se, että minulla olisi syksyn sävyihin sopiva palmikkoneule kaapissani, se vain on ajalta, jolloin vaatteet muutenkin olivat löysiä ja nyt kun olen vähän kutistunut, niin se näyttänee päälläni teltalta - en ole vielä koettanut, mutta pelkään pahinta.

Se on ikkunassa

Olen luonteeltani hätäinen ihminen, jonka pitäisi saada paljon, paljon aikaan ja jos jokin työ viivästyy tai sen loppuun saattaminen kestää mielestäni kovin kauan, alan tuskastua siihen. Niin oli käydä tämän verhoprojektin kanssa, vaikka rakkaani miten auttoi ja antoi hyviä ideoita.

Aika pitkään noita kappaleita sai lattialla pyöritellä, jotta sai lopullisen muotonsa ja liinat asettuivat paikoilleen. Lopulta verhosta lopulta muotoutui aika hauska. Tosin nuo liina venyivät silitettäessä niin paljon, että jouduin jättämään keskimmäiseksi suunnittelemani oranssin raidan vallan pois, kun sille ei ollut enää tilaa.

Kokosin verhon suurimmalta osaltaan käsin, koneella ompelin vain ylälaitaan tulleen lakanakankaasta tehdyn ripustussuikaleen ja kiinnitin verhon siihen. Se ei tietenkään näy kuvissa, koska sen ei ole tarkoitus näkyä verholaudan alta.

Jonkin verran jouduin vielä ikkunassa tekemään korjauksia, jotta sain liinat asettumaan niin kuin halusin, ja loppupeleissä olen tulokseen kohtuullisen tyytyväinen.

Tässä siis kolme ja puoli metriä virkattua liinaa, olkaa hyvät:

 Tämän viimeisen kuvan otin ilman salamaa eli ohuudestaan huolimatta verho myös pimentää jonkin verran.

Jossain takaraivossa kutkuttaa ajatus, että josko sittenkin vielä yksi. Jos yhdistäisi sen oranssin erikoisen muotoisen liinan, joka ei ole soikio eikä tähti vaan jotain siltä väliltä, keltaisiin ja vaaleanpunaisiin liinoihin, heittelisi tehosteeksi tummaa ruskeaa ja pikkuisen vihreää...Toistaiseksi kuitenkin pakkaan ylijääneet liinat pois ja keskityn näreptelemään muuta.

Carcassonne ja tarjousten logiikka

Toisin kuin otsikosta voisi kuvitella, tarkoitus ei ole tässä tekstissä käsitellä Carcassonne pelin ominaisuuksia ja sen pelaamista, vaan ihan jotain muuta.

Suomalainen kirjakauppa muisti meitä ystävällisesti syyskuun alussa tarjouskupongilla, jossa luki, että vapaavalintaisesta pelistä saa tällä kupongilla 20% alennuksen ja lisäksi vastaava koodi nettiin - ei mitään mainintaa muista rajoituksista tai muusta.

Meille on jo pitkään ollut hankinnassa Carcassonnen 10-vuotis juhlapainos ihan sen takia, että se vanha peli kaikkine lisäosineen on kasvanut niin massiiviseksi, että sen pelaaminen kestää useita tunteja. Olemme näet yhdistäneet siihen kaikki 8 suomeksi julkaistua lisäosaa ja niiden lisäksi muutaman sellaisen minilisäosan, joita ei ole suomennettu (luolat, jotka tulivat Spielbox-lehden mukana, piiritys ja kerettiläiset, jotka hankin aikanaan Saksasta sekä tyhjät laatat, jotka tulivat tuossa mukana ja joihin toteutimme omat laattamme ja nyt sitten vielä lisäksi kavereiltamme saadut haamut, joita voi pelata vain tämän pelin kanssa). Lyhyemmän pelaamisen mahdollistumiseksi olimme puhuneet pitkään tuon juhlapainoksen hankinnasta.

Päätin siis käydä katsomassa, josko tuolla Suomalaisessa kirjakaupassa vaikka olisi tuollainen juhlapainos. Olihan siellä - yksi ainoa kappale.

Siellä oli myös hyllyn reunassa mainos, että jokainen Carcassonne pelin tai lisäosan ostaja saa kaupan päälle Skåne-pelin. Minä tietenkin päättelin, että nyt kannattaa tehdä kaupat, koska tuo oli viimeinen kappale juhlapainosta ja kun kaupan päälle saisi vielä toisenkin pelin, jonka kyljessä oli 19,90€ hintalappu. Missään ei edelleenkään ollut mainintaa, ettei tarjouksia voisi yhdistää, niinpä otin molemmat pelit ja marssin kassalle.

Kassalla sitten alkoikin änkytys, kun olin ojentanut ensin Carcassonnen, sitten alekupongin ja viimeksi Skånen kassalle. Myyjä väitti, ettei tarjouksia voinut yhdistää. Kysyin, missä niin sanotaan, kummassakaan ei ollut mitään mainintaa asiasta, ei sen paremmin kupongissa kuin hyllynreunassakaan. Kassa väitti, että heille on sanottu, ettei tarjouksia saa ketjuttaa, minä väitin, etten minä voi asiakkaana sitä tietää, koska missään ei sanota, että tarjouksia ei voi yhdistää.

Lopputulos oli, että sain Carcassonnen tarjoushinnalla (alennuksen jälkeen 20€) ja Skånen ilmaiseksi, mikä minusta oli oikeudenmukaista, koska hyllynreunassa todellakin sanottiin, että kaikille Carcassonnen tai sen lisäosan ostajalle lisäksi Skåne ilmaiseksi.
 

Kerrottuani tarinaa Herra Kirjoitukselle, hän nauroi, että heti kun olin kävellyt liikkeestä ulos, myyjä juoksi kirjoittamaan tuohon viereen lisälappua, ettei voi yhdistää muihin tarjouksiin. Minulle ihan sama, sain kaksi peliä alle yhden hinnalla, koska Carcassonnen juhlapainoksen normaalihinta oli 25€ ja alennuksen jälkeen molemmat yhteensä maksoivat 20€.

Skånea ei ole vielä testattu, mutta vaikutti ihan hauskalta peliltä.

Syyskuun kosmetiikkahankinnat

Olen tietoisesti pyrkinyt rajoittamaan kosmetiikan hankintaa erityisesti meikkien ja muiden "turhakkeiden" osalta, mutta ihan nollilla en pystynyt syyskuussa olemaan. Seli-seli-selityksenä on se, että erääseen työtehtävääni liittyi ostoksen tekeminen henkkamaukalta ja koska yritin olla mahdollisimman järkevä ja ostaa sellaista, jolle ennemmin tai myöhemmin tulee käyttöä päädyin ostamaan puuterin sen sijaan,  että olisin ostanut vaatteita tai muuta, joka herkästi jää käyttämättä.

Loput kosmetiikasta onkin sitten saatu ilmaiseksi eli dermosilin kuvaston mukana tulee aina muutama näyte ja loput noista olen saanut kaveriltani, joka on saanut ne samasta lähteestä, eikä ole tullut itse käyttäneeksi niitä. Satiiniset pussukat ovat myös ilmaisia kylkiäisiä.

Syyskuun kosmetiikkamenot siis 5€.

Olen niin ylpeä

Kävimme Herra Kirjoituksen kanssa Raxissa syömässä - asia, mistä en ole erityisen ylpeä, koska siellä tulee aina mässättyä enemmän kuin omiksi tarpeiksi. Sen sijaan olen ylpeä siitä, että piiskasin itseni lähtemään salille sen jälkeen. Normaalitilanteessa olisin saattanut hyvinkin helposti livetä ja palata sohvan syliin, mutta nyt koin ihmeellisen voimaantumisen ja vietin reippaan kuntoiluhetken.

Minulla on jotain valmistakin, josta olen kovin onnellinen, mutta siihen palataan sitten päivän valossa otettujen kuvien myötä myöhemmin.