perjantai 15. huhtikuuta 2016

Uusi lehtikori

Meillä on jo pidemmän aikaa palvellut lehtikorina pahvilaatikko, jonka sain 2013 vuoden lopussa Hopottajien kautta testiin saamieni lasten juomien mukana tai siis juomat tulivat siinä laatikossa. Siinä punaisessa laatikossa vilvisti iloinen Pikku Myy, joten mielestäni se sopi oikein hyvin paperin keräysastiaksi, koska sitä katsoessa tuli iloiselle mielelle. Laatikko kesti todella hyvin käytössä, yli kaksi vuotta, mutta viikko sitten se hajosi kokonaan. Harmillisesti syynä oli laiskuus eli looda tuli tungettua liian täyteen ja sen vanhat hauraat seinät repesivät.

Jälleen kerran kaupasta olisi saanut nopeammin ja ehkä helpommallakin uuden kierrätyspaperiastian, mutta kun mulla nyt sattui olemaan inspiraatio ja materiaalia. Päätin siis kokeilla elämäni ensimmäistä isompaa kahvipussityötä. Turha kai mainitakaan, että tein kaikki aloittelijan virheet, mutta ensikerralla sitten osaan välttää ne.

Ohjeita katsoin Anun askareet-blogista, jossa on hyviä vinkkejä kahvipussitöihin. Sen verran voin omasta (karvaasta) kokemuksestani sanoa, että kannattaa punoa kaikki palaset samalla mallilla -ei siis kuviomallilla, vaan katsoa, että suikaleet asettuvat niin, että ne saa ommeltua fiksusti. Itse tein siis sen virheen, että punoin kaikki samanlaisiksi, jolloin ompeleminen olikin ärsyttävän hankalaa.

Koria varten tein 14 plokkia, joista 4+4 samanlaista isoihin sivuihin. Päädyt ja pohja ovat sitten mitä ovat. Jokaiseen plokkiin meni 8 kahvipussin suikaletta, kukin noin 10cm korkeita. Yhdestä kahvipussista saa kaksi suikaletta, jos kaikkien palasten ei tarvitse olla samanlaisia, itse otin toisen palasen pussin alaosasta (keltaiset kupit) ja toiset yläosasta (yksiväriset viininpunaiset). Väliin jäi vielä palanen, jonka olisi voinut säästää esimerkiksi joutsenia varten, mutta pistin ne nyt roskiin (kadun sitä varmaan viimeistään viikon päästä). Yläosassa kulkee kummisedän perintönä saatu sähköjohto, joka tulee korin muotoonsa.

Käytin siis materiaalina Juhla Mokka - pusseja, joita niitäkin on ainakin kahdenlaisia, sillä pussien kupit olivat erilaiset, mikä näkyy erilaisina kuvioina tuossa "keltaisessa sivussa".


 Luulen, että viininpunainen sivu on kuitenkin se, joka jää esille.


Hintaa tälle uudelle lehtikorille tuli 1,35€, sillä jouduin ostamaan pussillisen grillitikkuja käytettäviksi noiden plokkien punonnassa. Noita voi kuitenkin käyttää useamman kerran, tosin osa katkesi jo ensimmäiseen käyttöön. Kahvipussit, yläseunaa tukeva sähköjohto ja ompeluun käytetty naru olivat omista varastoista.

Ei kommentteja: