sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Itsekuripäiväkirja viikko 17

Voisin ihan oikeasti haudata tämän itsekuripäiväkirjan jonnekin oikein syvälle valottomaan paikkaan. Minulla kun ei juuri tältäkään viikolta ole mitään positiivista sanottavaa itsekuriin liittyen. On vain lukemattomia asioita, joita en ole jaksanut tehdä sekä vaaka, jota olen aktiivisesti vältellyt.

Kaikki, mikä on kiellettyä, on ollut tällä viikolla pop. Kuten esimerkiksi shoppaaminen. Tilasin itselleni lankasetin erilaisia projekteja varten, samaan pakettiin otin myös värikynät, ihan vain siitä syystä, että ne olivat niin äärettömän edulliset (ajatuksella, että ne voi vaikka sitten parin vuoden päästä antaa kummipojalle) ja käsityökirjan. En muista, että milloinkaan olisin ollut kiinnostunut reunapitsien tekemisestä, mutta kun kirja oli myös uskomattoman edullinen ja kun se tuli samoilla postikuluilla ja sitä rataa...


Noiden "lankojen" lisäksi paketin ainoa järkevä ostos oli Herra Kirjoitukselle tilattu Tähtien sota - sarjakuva-albumi. Jonka senkin nappasin mukaan lähinnä siitä syystä, että se tuli samoilla postikuluilla. Kaikkineen ostokset maksoivat alta 25€ eli ei paljon, mutta siitä huolimatta iski morkkis. Enkö minä tosiaankaan osaa olla ostamatta mitään? Ilmeisesti en, koska ostamatta jättäminen tuntuu olevan ylivoimaisen vaikeaa oli sitten kyse herkuista, kirjoista tai langoista.


Niitä oikeita neulelankojakin on taas tullut lisää. Naamakirjan kautta löysin paketin, jossa kasa lankoja vaihdettiin alle 3€ ruokatavaroihin, joten pitihän se kotiuttaa. Paketissa oli 6 kerää vaaleansinistä mohairia, josta on tarkoitus jossain vaiheessa tehdä kummipojalle villapaita. Vaaleanpunainen menee sitten taas hänen isolle siskolleen ja siitä varmaan jääkin vielä. Etualan kerät ovat seiskaveikkaa ja ainakin nuo kaksi oikeanpuolimmaista ovat ysärilankoja, sillä muistan kutoneeni itsekin aivan vastaavista sukkia silloin. Kaikkiaan paketissa oli yli 600g lankaa, joten mielestäni ihan loistokauppa.


Yritän kuitenkin seuraavaksi keskittyä siihen, että vähennän lankojen määrää enkä lisää sitä.

Ei kommentteja: