sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Itsekuripäiväkirja viikko 15

Tällä viikolla on harrastettu "törsööksiä", kuten pohojalaanen kaverini sanoisi. On siis tuhalttu rahaa, törsätty. Ensiksi houkuttelin Herra Kirjoituksen mukaan paheeseen, tilaamaan lohdutuspizzaa. Noin periaatteessa hän ei sitä olisi tarvinnut, mutta oli enemmän kuin innolla mukana. Minä taas katsoin ansainneeni pizzan käveltyäni kaatosateessa töistä kotiin ja odotettuani likomärkänä tunnin oven takana. Unohdetaan tässä kertaa sitten mainita, että törppö Rouva Jälki-Kirjoitus oli unohtanut avaimensa kotiin jo toisena peräkkäisenä päivänä. Pizzoihin kului 22€.

Kaupassa kävin vain kerran ja summaksi tuli n. 12€, mistä valtaosan muodosti lahjoituksena eteenpäin annettava lakritsilaatikko (5e) ja kuumaliimat (5€). N. 2€ muodostui kinkusta leivän päälle. Lauantaina kävimme hakemassa vielä Lidlin tarjouksesta jalapenoviipaleita ja tortillalettuja, niistä tuli vielä minulle lisälaskua n. 5 € verran. Yhteensä siis 17€ kauppaan.

Tavaroita olen poistanut kohtuullisen tehokkaasti. Kävin jakamassa kassillisen askartelutarvikkeita materiaalipankkiin, laatikollisen muuta tavaraa konttiin ja kassillisen kuplamuovia hyvän päivän tutulle. Lisäksi olen lahjoittanut ja myynyt kasan muuta tavaraa.

Lisääkin on vastaavasti tullut, niitä "törsööksiä" nimittäin. Kananmunakennot ja steariini olivat lahjoitus, kuvassa näkyvät värilliset ( toinen paketti mattaa, toinen kimalteella) kuumaliimat ovat tuo jo yllämainittu Lidlin ostos eli maksoivat 5€. Lanka ja helmet ovat 2nd handia ja maksoivat yhteensä euron. Kaikkiaan siis 6€ tuhlattu.


Langasta on tarkoitus tehdä sukat kummipojan isosiskolle, joka elää vaaleanpunaista prinsessakauttaan.

Täydensin viikon tuhlauskiintiöni ostamalla kummipojalle kesäksi tossut. Tiedänhän minä, ettei pallero vielä kesällä kävele, mutta en vain voinut vastustaa kiusausta, kun nämä käyttämättömät olivat myynnissä 3€ hintaan.

 


Vasta kotona tajusin, että nehän sopivat kuin nenä päähän yhteen kummitädin käsilaukun kanssa.



Viikon kokonaismenot siis noin 50€.

Miinuspuolelle menee sitten liikunnan vähyys, mutta tällä kertaa siihen on ihan todellinen syykin, turpoileva nilkka. En ole loukannut sitä mitenkään, eikä mitään muutakaan muutosta ole tapahtunut, mutta niin se vain on pienen meloninkokoinen ja särkee jo normitilassa sen verran, että en kokeillut jumppaamista.

Ei kommentteja: