sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Itsekuripäiväkirja viikko 16

Aktiivisesti alkoi viikko, sillä maanantai-iltaan mennessä oli Herra Kirjoituksen auto huollettu ja siirretty kesätossuihin ja imuroitu myös sisältä, sen lisäksi Herra Kirjoitus huolsi meidän molempien hikimankelit eli nyt voi sitten jo lähteä pyöräilemäänkin. Hänen suorittaessaan miehisiä töitä, minä puolestaan pesin naisellisesti kolme koneellista pyykkiä.

Nyt on sitten jäljellä minun ajokkini pesetys ja kesärenkaiden vaihto sekä imurointi. Ja sen jälkeen tietysti katsastus, se joka keväinen peikko. Kallis peikko. Mutta siihen voi palata vasta sitten, kun laittomat talvirenkaat on vaihdettu.

Herra Kirjoitus on päässyt jokakeväiseen valituksenaiheeseensa, liiallisen valon määrään makuuhuoneessamme. Olisin vaihtanutkin tummemmat kesäverhot (juu, meillä mennään juuri päin vastoin kuin muissa huusholleissa. Muut vaihtavat ohuita ja läpikuultavia verhoja kesäksi, minä taas makuuhuoneeseen paksuimmat ja pimentävimmät mahdolliset), mikäli olisin saanut ikkunat pestyä. Nyt vaan eivät ole oikein kelit vielä kohdillaan, kun yöllä on useampi aste pakkasta, eikä päiväksikään lämpene kunnolla.

Muutoin viikko on mennyt lähinnä persiilleen. Jos mainitsen vain muutaman esimerkin, jotenkin onnistuin perjantaina iskemään käteni yhteen makuuhuoneen kaktuksista niin, että siitä lohkeri pala ja sormessani törrötti kymmenen kaktuksen piikkia. Lauantaina puolestaan pudotin kynsilakkapullon kylppärin lattialle, pulloja on tippunut ennenkin ilman mitään seurausta, nyt kuitenkin pullo putosi sellaisessa kulmassa, että se hajosi. Kynsilakkaa oli pitkin lattiaa, samoin lasinsirpaleita, ja totta kai, kun aloin siivota, niin pari lasinkappaletta osui sormeenikin.

Ei kommentteja: