keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Runsauden sarvi: kellot

Lokakuussa jäi tuo runsaudensarven saalis vähän pieneksi, vaikka sitä moneen kertaan ajattelinkin. Tein jopa jonkinlaista listaa siitä, mitkä olisivat ne kohteet, joista joka toinen päivä kirjoittelisin. Kirjoittamatta jäi suurimmasta osasta, mutta otetaan edes vähän vahinkoa takaisin.

Minulla ei ollut mitään aikomusta alkaa keräillä kelloja, siis rannekelloja, enkä itse asiassa edelleenkään tunnusta varsinaisesti keräileväni niitä. Niitä on vain kertynyt vuosien saatossa. Joskus kävi niin, että oli halvempaa ostaa uusi kello tarjouksesta kuin vaihdattaa patterit. Myös Herra Kirjoitus on kartuttanut tuota kokoelmaa merkittävästi. Hän ei ole korumiehiä, jos häneltä toivoo saavansa lahjaksi korun, on viisainta kertoa hyvin, hyvin tarkasti, mitä ja millaista haluaa. Sen sijaan hän on kellomiehiä, uskomatonta kyllä hän ei tarvitse minkäänlaista vinkkiä sen suhteen, millaisista kelloista pidän. Niinpä niitä on kertynyt lahjoiksi ja tuliaisiksi vuosien saatossa melkoinen kasa.

En itse asiassa edes itse tiennyt paljonko niitä oli tai on ennen tätä kirjoitusta. Ystäväni Ievuskainen pyysi kaikki kelloni käsittävää postausta jo vuosia sitten. Tässä se nyt sitten on, toimitusaika noin vaatimaton viisi vuotta.


Ei liene mitenkään yllättävää, että värillisistä kelloista eniten löytyy punaisia ja vihreitä kelloja. Samaan kasaan niputin myös keltaiset ja turkoosit. Kaiken kaikkiaan vihreitä ja punaisia on yhteensä 16 kappaletta.

Vaaleita, vaaleanpunaista ja kullanvärisiäkin on muutama. Täsmälleen sanottuna 7 kappaletta.

Valkoisia kelloja on kertynyt varastoon kahdeksana kappaletta.


Ruskeita kelloja on paljon, yhteensä 12 kappaletta, yhdestä on kello irti, koska se odottaa patterinvaihtoa. Nyttemmin ei ole tarvinnut ostaa uutta kelloa sen takia, että patterinvaihto maksaa enemmän kuin uusi kello, koska Herra Kirjoitus sekä pitää kelloni pattereissa että huolehtii niiden pattereiden vaihdosta.
 Mustia kelloja on kuitenkin kaikkein eniten, 19 kappaletta. Ja kyllä ne kaikki ovat erilaisia.

Noiden lisäksi on vielä sekalainen kasa muita kelloja esimerkiksi metallirannekkeilla. Noita on vielä viisi lisää aikaisempiin, sillä tuo kuvassa oleva beige-rannekkeinen kello on vaaleiden kuvissa ja irtonainen valkotauluinen kello on se puuttuva 12. ruskea. Massiivisen metallirannekkeisen vaaleanpunatauluisen kellon olen saanut Herra Kirjoituksen kummitädiltä häälahjaksi, Herra Kirjoituksella on samanlainen sinitauluinen.

Jos osasin oikein laskea, niin kelloja on yhteensä 68. Enemmän kuin yksi jokaiselle viikolle, oho hupsis...

EDIT: löysin vielä makuuhuoneen yöpöydän laatikosta yhden kellon lisää, ruskearannekkeisen Fossilin, jonka olin unohtanut sinne. Muutin määrän vastaamaan totuutta. Tästä ei siis ole kuvaa.

Kellot loppuvat tähän, mutta jos alkaa kyllästyttää, niin ainahan noihin voi vaihtaa rannekkeita. Niitäkin löytyy jemmoista melkoinen kasa.



Vaihtorannekkeita olisi tarjolla 44 erilaista. Noista tosin neljä huonokuntoisinta voisi kyllä ihan oikeasti pistää roskiin, uskaltaisin väittää, ettei niitä koskaan tule vaihdettua takaisin käyttöön. Ne kun ovat peräisin kirpparilöydöistä, jotka on ostettu itse kellon, ei rannekkeen takia.

Ei kommentteja: