perjantai 7. marraskuuta 2014

Hopotus: Bepanthen Anti-Scar puolenmatkakrouvi

Tämä postaus on jäänyt puolitekoisena kummittelemaan tuonne leikepöydälle odottamaan valmistumistaan, kun on ollut erinnäisiä esteitä mm. se, että leikattu käsi ei edelleenkään  pidä näppäimistöstä ja minä en osaa kirjoittaa yhden sormen taktiikalla. Nyt kuitenkin juttu parin viikon takaa on viimeistelty eetteriin sopivaksi ja Edit-täti lopettaa kyläilyn tähän.

Nyt ollaan siis noin puolen matkan krouvissa tuon Bepanthen Anti-Scar - testauksen suhteen eli kuukauden päivät on levitelty geeliä arville ja varovaisesti tutkailtu vaikutuksia. Koska ollaan vasta testauksen puolivälissä, en uskalla oikeastaan kirjoittaa muutoksista sen kummemmin. Sen sijaan ajattelin esitellä itse tuotetta ja sen käyttöä vähän tarkemmin.


Viime kertainen kirjoitukseni perustui tuotteen esittelyyn ja odotuksiini siitä, mitä tuote mahdollisesti saisi aikaan. Itse tuotteen käyttöä ei juuri kirjoituksessa esitelty, mutta mielestäni hauska hierontapallo ja geeli sinänsä ansaitsevat oman tekstinsä.

Bepanthen Anti-Scar -geeliä käytetään kahdesti päivässä paitsi jos käy kylvyssä, suihkussa tai harrastaa liikuntaa, silloin pitää tehdä ylimääräinen käsittely. Siis normaalin iltasuihkun/saunan jälkeen toki riittää "se normaali" iltakäsittely, mutta jos käyt salilla keskellä päivää ja suihkussa sen jälkeen, pitää arpigeeliä lisätä uusi kerros.

Tuotetta käytetään kahdella eri tavalla. Alle kuukausi sitten umpeutuneeseen haavaan laitetaan pelkästään geeliä ja vanhempia arpialueita stimuloidaan ennen geelin levittämistä hierontapallolla. Ohjeissa käsketään hieromaan yli kuukausi sitten umpeutunutta haavaa hierontapallolla (Kuukauden aikaraja on kriittinen, koska sitä tuoreemman arven iho on ohut ja saattaisi rikkoutua käsittelyssä ja siitä taas olisi enemmän haittaa kuin hyötyä.) Lisäksi korostetaan, että hieronnan tulee olla hellävaraista, ei saa painaa liikaa. Palloa siis liikutetaan arven ylitse, muttama minuutti hierontaa riittää ja sen jälkeen levitetään geeli päälle.

Hierontapallo vilkastuttaa verenkiertoa ja parantaa arven rakennetta hajottamalla ylimääräisiä kollageenisäikeitä, joista voi muuten olla seurauksena voimakas arvenmuodostus. Puhdista hierontapallo hankaamalla sitä liinalla. Älä huuhtele hierontapalloa vedellä, sillä silikoni on vettä hylkivää materiaalia eikä vesi tehoa siihen.


Vaihe kaksi eli geelin levitys on sama sekä tuoreemmille että yli kuukauden vanhoille arville. Arven alueelle siis levitetään geeliä. Geeli laitetaan pumppupullosta suoraan arvelle ja levitellään sormella peittämään arpi alueen. Sitten vain odotellaan muutama minuutti, jotta aine ehtii kuivua eikä tahmaa esimerkiksi vaatteita ja sitten vaan menoksi.


Vinkki: Kuivuneen geelin päälle voi meikata. Arpigeeliä voi käyttää myös herkälle iholle ja kasvoille, mutta ei kuitenkaan silmänympärysiholle. Bepanthen Anti-Scar ‑arpigeeli ei sisällä hajusteita, säilöntä- tai väriaineita eli kuten kuvasta näkyy kirkasta siis väritöntä eikä valu.



Lisää tietoa ja tuotteen esite.




Ei kommentteja: