keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Tavallisen erikoinen vihreä paita

Tätä tekstiä olen pyöritellyt mielessäni jo pitkään, mutta jotenkin se on aina jäänyt kirjoittamatta siitäkin huolimatta, että sen inspiraation antaja on ollut usein käytössä. Tämä ensimmäinen valkenemisen hetki iski, kun jälleen kerran laitoin pyykistä tulleita vaatteita kaapiin ja aloin katsella vähän tarkemmalla silmällä erästä tiettyä paitaa.

Kyseinen paita on tosiaan otsikonmukaisesti sekä tavallinen että erikoinen vihreä paita. Tavallisen siitä tekee se, että on tosiaan aivan tavallisen halpaketjun merkitön trikoopaita. Tavallinen t-paita siis noin karkeasti määritellen. Erikoisen paidasta tekee puolestaan sen kauluksen ja decolteen leikkaus, se kun ei ole tavallisen t-paidan tapaan v-aukkoinen tai pyöreä, vaan se on paitsi avaran v-aukkoinen myös rypytetty ja koristeltu pienillä napeilla, jotka saa vielä ihan oikeasti aukikin. Väri on tavanomainen sinivihreä, mutta se on yksi ehdottomista lempiväreistäni, joten kai se myös tekee vaatteesta vähän erikoisen, eihän se ole sitä suomalaiskansallisesti tyypillistä mustaa, valkoista, harmaata, beigeä tai sinistä.


Kyseinen paita on vaatekaappini kulmakivi, sillä pidän mielelläni t-paitoja ja niitä löytyy kaapistani lukemattoman monessa eri värissä ja mallissakin. Haluan, että vaatteissani on jokin juju, joten siksikin tämä paita vinkeine nappeineen ja leikkauksineen on vaatekaappini ideologian mukainen.

Tätä paitaa katsellessani tajusin kuitenkin, että sen valintaan olivat vaikuttaneet väärät syyt. Tiedän ostaneeni paidan ensisijaisesti värin perusteella, sillä haluan vaatteideni sopivan yhteen toistensa kanssa ja juuri tämä sävy sopii sekä useimpiin vaatekaapissani valmiina oleviin vaatteisiin että myös silmälaseihini täydellisesti. Toinen valintaan vaikuttanut asia on materiaali. Olen pikkuhiljaa alkanut tunnistaa ketjuliikkeiden valikoimista ne materiaalit, joita kannattaa ostaa. Näitä ovat ne, jotka tuntuvat käteen hyviltä ja napakoilta, ne kun eivät yleensä nukkaannu, veny tai lörpsähdä veltoiksi ensimmäisissä pesuissa, niistä tehdyt vaattet eivät kierrä, eivätkä saumatkaan aukea ensimmäisen pesun jälkeen (ns. halpavaateketjuista löytyy myös sellaisia vaatteita, jotka toteuttavat kaiken edellä mainitun jo ensimmäisen pesuohjeiden mukaan tehdyn pesun jälkeen). Eikä tämä siis tarkoita, että materiaalin tulee olla paksua, tämänkin paidan trikoo on jopa keskimääräistä ohuempaa ja silti se on lukuisista pesuista huolimatta yhä kuosissaan. Ei auenneita saumoja, ei saumankiertoja, ei venymistä eikä oikeastaan edes pesunukkaa mainitsemisen arvoisesti.

Kolmas paidan valintaan vaikuttanut seikka oli tietenkin tuo "juju" eli paidassa ja oli jotain perus t-paidasta poikkeavaa. Vasta neljäntenä ja vähiten tärkeänä valintakriteerinä oli paidan istuvuus ja tässä mentiin metsään että rytisi - jälleen kerran. Istuvuuden pitäisi olla tasan tarkkaan ensimmäinen kriteeri, jonka mukaan vaate valitaan tai hytätään.

Minä kyllä satun olemaan sellainen keskivertoa tissevämpi naisihminen, mutta kun vyötärön seutukin on keskimääräistä laajempi, niin tämän mallinen vaate ei ole lainkaan minulle tehty. Se saa massavan mahan näyttämään entistäkin isommalta, sillä tuon malliseen vaatteeseen pitäisi olla vähintäänkin melonihinkit, jotta se näyttäisi hyvältä. Kyllä, tuo on testattu, ei tosin meloonilla vaan ilmapallolla, kuppikoossa K se näytti todella hyvältä ja mahakin katosin olemattomiin, allekirjoittaneen D tai DD saavat vain paidan pönköttämään rumasti mahan kohdalta. Pitäisi koko kasvattaa maksitissit, laihduttaa (aivan epätoivoista, eikä se silti muuttaisi paidan väärää mallia mihinkään, mahaläskien kadotessa katoavat myös tissiläskit) tai kiskoa paidan kaula-aukkoa niin alas, että rintaliivit näkyvät edestä melkein kokonaan, jotta se näyttäisi paremmalta.

Mikään noista edellä mainituista vaihtoehdoista ei oikeasti ole realistinen kuten ei myöskään se, että viitsisin tuunata paidan paremmin istuvaksi. Sitä on sentään oikeasti paljon käytetty, joten siihen ei kannata panostaa tuntien työtä eli vaihtoehdot ovat joko pidä sellaisenaan, vaikka se ei erityisen hyvältä näytäkään, tai pistä kiertoon.

Ainakin toistaiseksi pidän, ihan vaan muistuttamassa siitä, miten ei kannata vaatekaupassa toimia.

Ei kommentteja: