Heinäkuun hävitys

Loma-aika on näköjään mitä otollisinta aikaa tavaroiden poistamiselle nurkista. Ainakin meillä homma toimi ihan kohtuullisesti, vaikka valtaosan loma-ajasta olimmekin muualla.

Ensimmäiseksi poistettiin vinttikomerosta ja autotallista sinne arkistoitu sähkö- ja elektroniikkaromu. Kippasimme kierrätyskeskukseen sekä hyvin palvelleen printterin, akuistaan hyytyneen Ergorapidon että loistonsa menettäneet jouluvalot, nyt vain jotainkin tavaroita erikseen mainitessani. Kaksi isoa kassillista tavaraa pois, hyvä alku.

Vaatekomerot ovat vieläkin sillä "en kykene koskemaan"-linjalla, mutta vinttiä sentään saatiin aika hyvin putsattua. Kun vielä joku kertoisi, mitä allekirjoittaneen päässä on liikkunut sillä hetkellä, kun se on kantanut tonnin lehtiä vinttiin. Se legendaarinen "mä luen nämä vielä tai ainakin selaan läpi" ilmeisesti. Koska lehtiä ei ole ollut ainakaan vuoteen ikävä, päätimme siirtää ne kierrätykseen ja antaa jollekin sellaiselle, joka vähintäänkin selaa ne ja antaa sitten taas eteenpäin. Ihanaa, jälleen reilu kassillinen tavaraa pois meiltä.

Koska itse palasin heinäkuun toisen viikon jälkeen töihin, jäi herra Kirjoituksen tehtäväksi hankkiutua eroon yhdestä lampusta ja yhdestä lautapelistä, sillä hän sai jatkaa lomailua kuun loppuun asti ja sehän tarkoittaa, että hänellä on tuohon loistavasti aikaa - ainakin vaimon mielestä. Toivottavasti niistäkin päästään pian eroon.

Kaksi laatikollista muuta tavaraa koottiin Konttia varten ja myös toimitettiin sinne ennen kuin ehdin tulla katumapäälle sen suhteen. Hamsteri kun näkee kaikessa mahdollisessa loputonta potentiaalia ja väittäkööt ääriminimalistit mitä muuta tahansa, niin tiettyjä järjettömiäkin poisheitettyjä tavaroita vaan tarvitsisi jossain vaiheessa. Parhaana esimerkkinä tästä toimikoon pesukoneen poistoletkun pää siis se u-kirjaimen mallinen koukku. Olin hautonut yhtä sellaista muuttomme jälkeen yli viisi vuotta, siirtänyt laatikosta toiseen, kun sille ei oikein tuntunut löytyvän sopivaa säilytyspaikkaa ja sitten viimeksi kyllästyneenä sen alituiseen muuttamiseen pistin sen ketaleen roskiin. Kolme viikkoa myöhemmin äitini soitti surkeana ja kertoi tarvitsevansa tuollaista. Voihan kerpeleen kerpele, tietenkin juuri näin... Onneksi saatiin sentään siellä vanhan poistoletkun pää sovitettua uuteen, joten ei tarvinnut mennä kauppaan sen takia.

Tulevaa kirpputoreilua varten pakattiin myös reilu laatikollinen tavaraa, sisältönä mm. erilaisia kodintarvikkeita, vaatteita, kenkiä (miten ihmeessä niitä tässä huushollissa riittäkään aina vaan, vaikka poistoonkin on mennyt jo kuusi paria) ja taisi sinnekin laatikkoon joku lautapelikin riittää. Nyt vaan pitäisi sitten saada aikaiseksi se pöytä tai myyntipaikka jostain, jotta pääsisi noistakin eroon ja tietenkin olisi suotavaa tutustua myös muiden kaappien sisältöön, jos vaikka sieltäkin sattuisi jotain pientä ylimääräistä löytymään.

Kaiken muun hyvän lisäksi löysin eteisen kaapista 10 ( kyllä, lue k-y-m-m-e-n-e-n) ylimääräistä kangas- tai kuitukangaskassia. Ja tuo ylimääräinen tarkoittaa, että vähintäänkin toinen mokoma noita jäi vielä jemmaan, koska ne olivat "isompia", "paremmasta kankaasta" tai "käyttökelpoisemman mallisia". Aion ovelasti hankkiutua eroon noista ylimääräisistä kasseista sillä tavoin, että tästedes kiikutan kaikki tuttavilleni viemäni asiat, olkoot sitten lahjoja, lainoja tai tuliaisia, tuollaisessa kassissa ja nätisti hymyillen totean, että kassin saat sitten pitää. Kuinkahan kauan kestää, ennen kuin nuo kassit kiertävät takaisin meille päin, toivottavasti nuo kuitukankaiset ainakin hajoavat käytössä ennen kuin ehtivät kierroksellaan takaisin tähän osoitteeseen. Mikäli joku noista palautuu takaisin, pistän ihan varmasti uudelle kierrokselle. Toivottavasti en ole keksinyt ikiliikkujaa.

Tässä kohtaa lienee sitten syytä todeta, että minulla ei tosiaan ole mitään kestokasseja vastaan. Pyrin käyttämään niitä aina kun mahdollista, mutta olen ommellut noita kankaisia itse ja äiti on ommellut niitä, joten niitä on kertynyt. Niitä on nykyään lähes jokaisen olkalaukkuni sivutaskussa omansa siis noiden eteiseen kaappiin jääneiden lisäksi. Lisäksi hamsteri ei vaan osaa olla ottamatta koulutuspäiviltä kassia kun kerran sellaisia on tarjolla ja kuka sitä nyt sitten käyttökelpoista kassia suoraan roskiinkaan.

Vaatekaapin ohella liinavaatekaappi on myös tabu-aluetta, sinne ei kosketa ja sieltä ei poisteta mitään. Siellä oleva on kaikki tarpeellista. Piste. Yhtä poikkeusta lukuunottamatta, olen näet jonain kahjopäisenä hetkenäni ostanut satiinilakanoita, sellaisia oikein kauniita kiiltäviä ja silitysvapaita paholaisentekeleitä. Kyseessä ovat siis polyesterisatiinilakanat, joita ei missäännimessä milloinkaan ja koskaan tule sotkea puuvillasatiinisiin lakanoihin. Ne kyllä erottaa toisistaan jo olkapäällään ja jos olkapää sattuu olemaan tunnoton, niin hintalappu kertoo totuuden. Puuvillasatiiniset, ihanat supermukavat ja ylelliset lakanat kun maksavat vähintäänkin viisinkertaisesti sen mitä nuo keinokuituiset karmeudet. Polyesterisatiinin mukaviin ominaisuuksiin kun kuuluu se, että se on kesällä kuuma ja talvella kylmä ja sen lisäksi se on niin liukasta, ettei sellaisen päällä sängyssä nukkuessaan parane aivastaa tai löytää itsensä lattialta. Olen siis jossain tilapäisessä mielenhäiriössä ostanut setin, jossa on kaksi tuollaista pussilakanaa ja kaksi tyynyliinaa. Herra Kirjoituksen erittäin myötämielisellä suostumuksella siirsimme ne kirpputorikasaan. Eurolla tai vaikka 50 c:lla koko pino jonkun muun riesaksi. Kiitos ja näkemiin niille.

Jotain muutakin pientä on poistunut joko suoraan roskikseen tai sitten kirpputorikasaan. Vaatteiden ostalta teen ihan omaa juttua jahka ennätän, mutta mainittakoon ihan erikseen Herra Kirjoituksen rakkaat kengät, jotka olivat jo aivan loppuunkäytetty, mutta silti niin ihanat.Vaimon hyvän esimerkin (tai kovaäänisen mahtikäsyn) innoittamana nekin päätyivät roskikseen.

Poistoja täydennettiin vielä kantamalla vintistä roskiin sinne varastoimiani pahvilaatikoita. Kauppa huuto.netissä on sen verran hiljentynyt, ettei tarvitse enää säästää laatikoita sitä varten. Silloin joskus vanhoina aikoina niitä tarvittiin kymmenenkin viikossa, mutta nyt hyvä jos yksi puoleen vuoteen, kun olen siirtynyt kirjekuoressa toimitettaviin kauppatavaroihin. Noita purettuja isompaan laatikkoon tungettuja pahvilaatikoita kertyi vaatimattomat viisi isoa laatikollista - missä se meneekään terveen säästämisen ja sairaan hamstraamisen ero?

Lentävät sukat

Tuolla laatikon pohjalla on jo pitkään pyörinyt Instrumentariumin lahjakortti, jonka saimme kun palautimme takuuaikana rikkuneen tuotteen,

jota ei sitten kyseisen firman valikoimista enää saanutkaan. Ne kyllä käänsivät Suomet ja saaret saadakseen meille sellaisen uuden, vaan kun ei ollut yhtään sen paremmin Ivalossa kuin Hangossakaan, niin hyvittivät sitten lahjakortilla.

Koska molempien silmälasit on päivitetty tänä kesänä toisen liikkeen kautta, piti käsiin vanhenevalle lahjakortille löytää käyttöä. Verenpainemittari meillä jo on, joten jotain muuta tuikitarpeellista piti keksiä. Kyllä, ihan oikein keksimällä keksiä. Jonkunverran jouduin selailemaan valikoimaa ennen kuin löytyi jotain sellaista, joka olisi suhteellisesti lahjakortin rajoissa ja tarpeellista. Sitten piti enää löytää liike, josta noita sai. Instru kun on vähentänyt näiden hyvin vointi tuotteiden valikoimaansa aika merkittävästi usemmista kaupoista. Oman kaupunkimme liikkeessä ei ollut, eikä naapurikaupungin, mutta onneksi kotikodin lähimmän kaupungin Instrusta löytyi eli ei tarvinnut ajella puolen Suomen läpi niitä hakemaan, riitti kun teki matkalla maalle muutaman kilometrin poikkeaman reitiltä.

Vaikka meillä ei olekaan vielä seuraavaa matkaa mihinkään suuntaan varattuna, päädyimme silti lentosukkiin.

Herra Kirjoitus sai yhdet mustat ja minä sekä mustat että hiekanväriset ohuemmat. Olivat muuten elämäni kalleimmat sukat, yksi pari maksoi lähes kaksikymmentä euroa (19,90€) .

Lahjakortin jälkeen piti kaivaa kuvetta vielä vajaan kympin verran, että nämä lähtivät meidän mukaamme. Uskon nuo kuitenkin tarpeellisiksi ja jos niin ikävästi kävisikin, ettei lentomatkaa ilmaantuisi, niin toimivat nuo kuitenkin esim. koulutuspäivien pitkällisissä istumasessioissa ihan hyvin.

Mustasukkaisuusdraama

Tällä kertaa tämä ei tapahdu siinä keskikokoisen kaupungin keskikokoisessa kolmiossa keskustan lähellä, vaan maansydämessä, paikassa jossa honkien humina tuudittaa Herra Kirjoitusta ja Rouva Jälkikirjoitusta unten maille.

Oli mitä tyypillisin suomalainen lauantai-ilta, saunottiin, istuttiin hetki pihalla nauttien auringon viimeisistä säteistä - fiksu se ihminen, joka aikanaan on rakentanut kolmelta suunnalta avoimen pihan, jonne aurinko pääsee paistamaan aamusta iltaan. Tuon nautinnollisen iltahetken jälkeen kömmittiin tietenkin nukkumaan, eikä nukkumattia kovin kauaa tarvinnut houkutella.

Yöllä alan nähdä sitten hyvin kummallista unta, en normaalisti pidä itseäni mitenkään äärimustasukkaisena ihmisenä, mutta unessa saan pahemman luokan itku-potku-huuto-raivarin, sillä rakas herra Kirjoitukseni tuoksuu vieraalle hajuvedelle. Tuoksuu vieläpä äärimmäinen voimakkaasti. Raivostuneen naisen kiristä, purista ja tiristä keinoja käyttämällä saan selville, kuka tämä vieraan hajuveden lähde on, ja hyökkään tietenkin hänen kimppuunsa hyeenan tavoin: Herra Kirjoitus on minun herra Kirjoitukseni ja häneen ei ole kenelläkään hajuvedessä kylpijällä kynnen koskettamista. Herään siihen, kun olen iskemässä tämän kasvottoman vieraan naisen kimppuun kaikella petetyn naisen raivollani.

Herään täydellisen pöllämystyneenä oudosta unestani ja haistan edelleen vieraan hajuveden leijumassa ympärillämme. Miten se voi olla mahdollista? Ei kai unikuvani sentään ole niin voimakas, että se materialisoi huoneeseen vieraan hajuveden tuoksun. Istun sängyssä hetken äärimmilleni hämmentyneenä ja herättelen itseäni sekä nuuskaisen uudelleen. Kyllä, hajuvesi tuoksuu edelleen. Olen täysin typertynyt, kummitteleeko meillä ja mistä lähtien kummitukset ovat alkaneet haista hajuvedelle.

Lopulta päätän turvautua keinoista perinteisimpään, nenääni, ja selvittää hajun lähteen. Nuuskin ja nuuskutan kuin paraskin vainukoira. Lopulta hajun lähde paljastuu. Se on, uskomatonta kyllä, selällään, kädet pään takana nukkuvan herra Kirjoituksen kainalo. Kyllä vain, armas mieheni löyhkää pahasti ruusuille ja piooneille, jollekin aivan äärimmäisen vaaleanpunaiselle ja naiselliselle. Olen nukkunut pää herra-kultani kainalossa ja sieltä haju on tunkeutunut nenääni aikaan saaden mitä kummallisempia mielleyhtymiä ja outoja unikuvia.

Jäljelle jää siis enää yksi arvoitus, mistä ja miten moinen tuoksu on puolisoni kainaloon päätynyt? Tämäkin arvoitus ratkeaa aamulla kovin maallisella tavalla ja olen vähän pettynyt, meillä ei kummittelekaan. Olin jo hetken haaveillut pääseväni Guinessin ennätysten kirjaan ainoana tuoksua levittelevien kummitusten omistajana.

Aamun valjettua näet selviää, että huoneemme pöydällä on ylimääräinen deodoranttipullo, tuoksuna ruusua ja pioonia. "Ai toi, joo, mä käytin sitä illalla, kun luulin, että olit ostanut mulle jotain uutta dödöä, kun se oli siinä pöydällä" toteaa hajamielinen professorini hyvin ällistyneenä siitä, että häntä syytetään vieraaseen pulloon kajoamisesta. Kun sitten kerron, mitä seurauksia asiasta on ollut, ja miten vähällä on ollut se, ettei hän ole päätynyt vähintäänkin unisen raivottaren sängystä pudottamaksi, hän tyrmistyy hetkeksi ja alkaa sitten nauraa suureen ääneen. Jäljet johtavat sylttytehtaalle ja pullon jättäjä on helppo selvittää. Äitini, jolta asiaa tivaan, ei oikein tiedä nauraako ääneen asian saamien seurausten vuoksi vai pyydellä vuolaasti anteeksi, hän tosiaan on hakenut kiireessä huoneen lipastosta jotain tavaraa ja jättänyt pullon siihen pöydälle vakaana aikomuksenaan hakea se heti ensimmäisessä mahdollisessa tilanteessa pois, vaan siihen se oli jotenkin unohtunut...ja siitä sitten päätynyt puolisoni kainaloon ja sytyttänyt minussa mustasukkaisen raivottaren.

Pullo korjataan vaivihkaa pois sinne minne se kuuluukin ja herra Kirjoitusta valistetaan olemaan koskematta vieraisiin pulloihin - vaimo ei aina ole niin huomaavainen, että muistaisi ostaa hänelle uutta dödöä, jos edellinen on loppu. Mielessäni vannon, että pakkaan heti seuraavan päivänä reissukassiimme miehelle oman dödön loppuneen tilalle, jotta sen ei tarvitse koskea vieraisiin pulloihin siinä uskossa, että ne kuuluvat hänelle.

Mitä tästä opimme - seuraukset vieraaseen pulloon, mihin tahansa pulloon, kajoamisesta saattavat olla arvaamattomat!

Varmat syksyn merkit

Niin valitettavaa kuin kesän loppuminen onkin, on siinä jotain positiivistakin, ainakin silloin kun helteet jatkuvat ja luonto ikään kuin kypsyy täyteyteen.

Aamupuuroa viiden sortin marjoilla, kaikki tämä kesän satoa. Maistuis varmaan sullekin.

Salaattikin on ehtinyt kasvaa täyteen kokoonsa. Tässä on siis yksi salaatinvarsi tai miksi sitä pitäisi kutsua, yhdestä juuresta tämä massiivinen salaatti tosiaan kasvaa. Saisipa ruukkusalaattiakin tässä koossa - kahvinkeitin on kuvassa mukana antamassa mittakaavaa, kyseessä on ihan normaalikokoinen Moccamaster.

Ja sitten vielä tällaista rappioromanttista kuvaa lauantain vadelmapuskista. En osaa sanoa, mikä tuossa haravakoneen, vanhan heinäseipään ja vadelmapuskan yhdistelmässä  vetoaa, mutta minuun se iski kuin leka päähän.

Suloista eikö?

Kaksinkertainen säästö

Tänään säästin oikein urakalla, tein vähintääkin tuplasäästön, mikä viimeaikaisten tuhlailujen jälkeen (joista kaikkia ei vielä ole edes esitelty täällä) minulle hyväksi laskettakoon. Minulla olisi ollut tänään valittavana kaksi tapaa kuluttaa päivää, joko mennä paikkakunnan kesätapahtumaan kiertelemään tai piiloutua vadelmapuskien varjoon. Ensimmäinen vaihtoehto olisi tarjonnut hyvän mahdollisuuden paitsi tavata vanhoja tuttuja ja päivitää kuulumisia myös päästä rahoistaan eroon, sillä kun on itse aikanaan useamman vuoden kaupannut niin kahvia, pullaa, voileipiä, arpoja kuin mitä milloinkin kaikille mahdollisille tapahtumassa liikkuville, on suorastaan jonkinlainen sosiaalinen pakko ja vastavelvollisuus vuorostaan käydä kaikkien mahdollisten yhdistysten, luokkien ja järjestöjen kojuilla ja jättää niihin vähintään se kahden euron arparaha. Lopputuloksena on sitten vähemmän tarpeellisia palkintoja, jos ylipäänsä mitään voittaa.

Ei siis liene yllätys, että epäsosiaalinen puoleni voitti ja painalsin ämpärit viuhuen nauttimaan vadelmapuskien mielyttävästä ja satoisasa seurasta. Vadelmien lähinpänä naapurina tosin asuvat nokkoset, jotka useissa tapauksissa olivat sitä mieltä, että minä olen häiritsijä ja koettivat karkoittaa minut pois pusikosta. Samaa voi sanoa auringosta, joka koetti toteutaa Raamatun kertomuksen sanoja "päivällä piinasi heitä helle..."

Tuplasäästöstä meinasi kyllä tulla korvaamaton vahinko ja ahneelle puolelleni se olisikin varmaan ollut ihan oikein. Käteni, josta en ole täällä tainnut mainitakaan sen keväisen jeremiaadin jälkeen (mutta käpälän suhteen tilanne on se, että sain tällä viikolla lähetteen eteenpäin, sellaiseen paikkaan, jossa niiden pitäisi tehdä ihmeitä puukoilla eli sinne päin aikaa odotellessa...vaivat pahenivat niin suuriksi ja olotila kävi niin surkeaksi, että minun oli pakko niellä vastentahtoisuuteni ja suostua tuohon. Mieluummin silti leikkaus kuin sen edellisen lääkärin ehdottama kortisonipiikki, jossa ranteeseen laitettuna riskit ovat niin isot etten mä missään tapauksessa suostu siihen, että joku lähestyy neulalla mun rannetta), pääsi nauttimaan voimaperäisestä kontaktista karun isänmään kanssa. Kaikki kävi jokseenkin seuraavasti, yksi osa tuosta vatukosta, jossa marjastin, oli pohjaltaan pienehköä kiveä, sellaista nykrkin, kahden nyrkin ja pienen melonin kokoista. Tiesin kyllä, että nuo kivet eivät olleet kovin vakaa alusta ja koetin tarkasti sijoittaa jokaisen askeleeni sijan. Siitä huolimatta kävi sitten niin, että yksi kivistä pyörähti jalkani alla ja sitten minua vietiin. Nappasin tietenkin perslaskua pehmentämään kätöseni, sen vaivaisemman tietenkin vielä, ja niin minä tömähdin käsi kipeästi kivenlaitaan iskien persuuksilleni kivikkoon. Omat toppaukset, lue persläskit, sekä pusikko vaimensivat putoamista niin, että käsi sai tuossa pahimmin siipeensä. Miten se aina sattuukin niin, että juuri sillä kohtaa, missä ei tarvitsi on joku sopiva kivenreuna, pullonpohka tai lasinsirpale, niin tässäkin kohtaa.

Pahassa paikassa oli kaksi onnea onnettomuudessa. Ensimmäiseksi se, että melkein täysinäinen litran sankoni oli vakaasti läheisen vanhan säiliön päällä eikä siis kaatunut onnettomuudessa. Voin vain kuvitella, miten nuuka-minäni olisi itkenyt verta ja karvaita kyyneleitä maahan kaatuineiden vadelmien perään. Toinen onni sattui olemaan se, että Herra Kirjoitus oli huutoetäisyydellä ja riensi apuun. Minä en yksinkertaisesti päässyt tuosta millään ylös, en voinut auttaa kuin yhdellä kädellä ja kivet jalkojen alla kierivät aina kun yritin ponnistaa jaloilleni. Olin ilmeisesti onnistunut potkaisemaan liikkeelle varsinaisen emäkiven, joka lukitsi koko systeemin. Pystyyn siis päästin vähän avitettuna ja kättä kokeillen, ei se niin kipeä ole, että se olisi rikki, kunnon mustelman siihen varmaan saan. Kädellä pystyi ihan hyvin marjastamaan vielä kaatumisen jälkeenkin, vaikka ahneus varmaan vähensi kipua leijonan osan.

Päivän saldo: reilut viisi litraa vadelmia ja kovasti särkevä peukalo. Vadelmat pakastin ja peukalon pistän yöksi lastaan, jos se siitä rauhoittuisi.

Tavaran haalintaa

Olen onnistunut kohtuullisen hyvin vieroittamaan itseni käsityökirjojen hankinnasta, sillä olen tajunnut niitä löytyvän kirjastosta vähintäänkin sen verran kuin tarvitsen. Yksi poikkeus tuossa kategoriassa on: nämä erilaisia kudottuja ja virkattuja kuvioita käsittelevät kirjat. Noita on hyllyssäni useampia, mutta taas löytyi kirjakerhon alesta jotain niin houkuttelevaa, ettei kympin hinta tuntunut missään. Sen saman kympin voisin lyödä vetoa, että vielä vuodenkaan kuluttua en ole kokeillut yhtä ainoaa noista kirjan malleista.

Samaisessa kirjapaketissa oli myös sitten helmikorut "kaupantekijäisinä". Pussissa on kaulakoru ja korvikset, jotka näyttävät todella hyviltä eli näitä varmaan tulee käytettyäkin ihan oikeasti. Kerrankin 10+ arvoinen ilmaislahja, vaikka se sitten tarkoittaakin lisää tavaraa huusholliin.

Melkein loppui

Heittäessäni pois viimeisintä tyhjentynyttä kasvopesupurkkiani elin jo hetken harhassa, että ihan toden totta olemme sellaisessa tilanteessa, että olen onnistunut käyttämään kaikki kasvojen puhdistamiseen tarkoitetut varastossa ja jemmassa olleet tuotteeni. Intensiivinen kaappien kaivelu paljasti kuitenkin, että asia ei ollut ihan näin - ja minä kun olin jo haaveillut kosmetiikkaostoksille pääsystä oikein tosissaan.

Kaapista paljastui vielä yksi kevyesti kuoriva kasvojen puhdistusaine ja pienen pieni kasvosaippua, jotka ne on sentään syytä käyttää vielä ennen shoppailemaan lähtöä. Kumpaakaan ei varmaan ihan päivittäiseen käyttöön voi ajatella, mutta joka toinen päivä vuorotellen.

Sen verran ennakoin, että kävin kaupassa ja ostin sen pitkään hehkuttamani Marseilles-saippuan, ihan huimat kaksi ja puoli euroa siis tuli kulutettua. Olen lukenut useamman kuin yhden henkilön kirjoittamana, että se soveltuu erittäin hyvin kasvojenkin puhdistamiseen. Toimikoon se siis hätävarana, jos en sitten juuri sillä sekunnilla pääsekään kaupaan, kun nuo edellä mainitut puhdistusaineet loppuvat. On todellakin pakko tunnustaa, että olen ylen hämmentynyt siitä, että ylipäänsä olen päässyt tällaiseen tilanteeseen, ettei minulla ole tuon enempää enää jemmoja - mittavatkin kosmetiikkavarannot siis kuluvat, jos niitä vaan malttaa olla kartuttamatta.

Olin jo valmiiksi katsonut Oriflamen valikoimista yhden puhdistustuotteen ja Dermosililtä toisen, jotka aioin tilata, mutta vielä toistaiseksi on maltettava odottaa. Niinköhän on, että on syksy ennen kuin pääsen kasvojen puhdistusainetta hankkimaan vai auttaisiko syvällinen kaappi-inventaario siihen, että päästäisiin vuoteen 2014 asti. Tuota vuoteen 14 asti selviämistä kyllä epäilen, sillä Dermosil-pisteeni vanhenevat marraskuussa, joten silloin viimeistään on pakko tehdä tilausta ja minun on aika vaikea estää itseäni ostamasta sieltä kasvojen puhdistusainetta.

Raitaa ja laatikoita

Keväällä listasin itselleni projekteja kevääksi ja kesäksi, yksi niistä oli vasta viitisen vuotta päälystämistä odottaneiden laatikoiden saattaminen uuteen kuosiin. Se oli muuten toiseksi viimeinen tuon listan töistä - vain sytykeruusut ovat tekemättä, mutta niiden tekeminen on itse asiassa enemmän sellaista syksyn ja talven puuhaa.

Tämä on todellinen nuukan ihmisen askartelu- ja tuunausprojekti, sillä laatikot olen saanut ilmaiseksi töistä. Ne olisivat roskia, jos niitä ei kukaan käyttöön huolisi. Minä taisin olla ensimmäinen, joka noita keräsi ja sanottuani ääneen noin kymmenen käyttötarkoitusta noille, alkoivat muutkin kerätä noita ja jossain vaiheessa jopa suorastaan siitä vähän kinattiin, kuka milloinkin vapautuvan laatikon saa. Onneksi noita sentään tulee lisää ja on riittänyt kaikille.

Noita laatikoita tulee meille töihin kovasti monen kokoisia, todella isoista suhteellisen pieniin. Meillekin on päätynyt noita isoja useampia, keskikokoisia vielä enemmän ja pienempiäkin jokunen. Noista valikoituivat päällystettäviksi ne, jotka ovat sisällä asunnossa, vintissä olevat kausivaatteiden ja kirppistavaroiden säilytykseen käytettävät laatikot saivat pitää ruskean pintansa.

Tapettikin oli ilmaista, sillä sain sen ihmiseltä, joka oli hävittämässä sitä muuton tieltä. Taas kerran tuli todistettua, että toisen roska on toisen aarre, sillä tapetti on todella kaunista ja laadukasta, sen vinyylipinta kesää pyyhkimistäkin. Maalisutejakin oli vanhastaan eli ainoa projektiin ostettu juttu oli tuo liisteri, jota jäi sitten vielä reilusti seuraaviinkin projekteihin.

Minusta tuo kuosi raitoineen ja kukkineen on niin uskomattoman kaunis ja herkkä ja kuitenkin raikas ja riittävän vahva.

Työvaihekuvia ei juuri ole, sillä hätäinen ihminen ei ehdi seurustella itse kameran kanssa eikä myöskään anna toiselle tilaa kuvata  - ei nyt, tää on nii-iin kriittisessä vaiheessa, etten voi väistyä tai päästää irti tai...

Valmiista laatikoista sentään on jokunen kuva. Tapetti asettui erittäin hyvin noihin neljään pienempään laatikkoon - aluksi oli tarkoitus tapetoida vain ne, mutta sitten totesin, että tuo iso olisi niin yksinäinen erivärisenä, joten päätin tapetoida senkin, kun tapettia kerran riitti. Tapetin riittävyys tuohon isoon oli kyllä jo vähän niin ja näin, sillä sen päällyksen jouduin kokoamaan useammasta palasta, julkisivu sentään on suhteellisen edustuskelpoinen. Eikä tarvitse huomauttaa, että raidat kulkevat vinossa - tiedän sen itsekin, mutta onneksi ne eivät sentää ihan hirveästi hypää silmille.
Toivottavasti eivät ala häiritä jatkossa tämän enempää, nyt väitän vain, että niissä on persoonallinen leima.

Tuossa suurimmassa ja kahdessa seuraavaksi isoimmassa säilytän osaa langoistani. Vertailuksi todettakoon, että tuon suurimman laatikon koko on noin 60x50x 35cm. Seuraavat kaksi pitävät sisällään laukkuja ja pienimmän sisältöä en ole vielä päättänyt sen kun kaivoin vintistä esiin tajutessani, että tapettia jäi sittenkin vielä pikkuisen.

Koska äidit yleensä rakastavat eniten rujoja lapsiaan, on näistä minulle ehdottomasti rakkain tuo kaikkein pienin laatikko. Sen päälystämiseen kun käytin kaikki mahdolliset jämäkappaleet, joita muista laatikoista oli jäänyt. Melkoisen tovin käytin noiden kappaleiden sovittelemiseen, mutta sain kuin sainkin onnistuneen lopputuloksen. Kuinka moni osaa esimerkiksi sanoa, että tuo kansi on koottu neljästä palasesta, yksi sivuista kolmesta palasesta ja pohja jäi vallan päällystämättä, muissa laatikoissa sekin sai tapettipinnan.

Pakatessani lankoja ja laukkuja takaisin uusiin hienoihin laatikoihin onnittelin itseäni, sillä melkoisen kasan euroja olisin saanut latoa tiskiin, jos olisin liikeestä ostanut kuusi tämän kokoista sisustuslaatikkoa.

Päivän puuhat

Tällä kertaa päivän puuhat liittyvät tähän:

Yksi kevään ja kesän tavoitetyöksi listattu homma on nyt sitten valmis. Ne laatikot on nyt sitten päälystetty.

Jossain vaiheessa ajattelin sen Herra Kirjoituksen kesälomatyöksi, mutta kun selvisi, ettei hän ole koskaan tapetoinut mitään, päädyin hoitamaan homman itse. Ei minunkaan tapetointikokemukseni mikään massiivinen ole, mutta olen minä sentään aiemminkin jokusen laatikon päällystänyt.

Yksi tapettirulla riitti kuuteen laatikkoon ja sitä jäikin sellainen 7x33cm kokoinen palanen ja lisäksi tuo 4x20cm, joka liisteröitynä tuohon rullan tunnistetietopaperiin esiintyy tämän tekstin kuvituksena  - kaikki muu tuli käytettyä.

Lisää kuvia valmiista tuotoksista, kunhan kuivuvat. Minusta lopputulokset olivat suhteellisen onnistuneet, osansa tietenkin tekee tuo tapetti, joka mielestäni on upea. Sain sen lahjaksi tutun tutulta, joten en voi edes onnitella itseäni hienosta hankinnasta.

Enkelistä ankaksi

Olemme saaneet Herra Kirjoituksen äidiltä jo vuosia sitten Naantalin tuliaisina aivan ihanan Stenvallin Ankat- sarjaan kuuluvan taulun. Tai siis tarkemmin sanoen maksikokoisen kortin, jossa on itsessään passepartout valmiina. Kuvan nimenä on "Ei pisaraakaan" ja olen haaveillut sen sijoittamisesta kylpyhuoneeseen niin kauan kuin se on meillä ollut.

Hain siihen ensin useiden vuosien ajan valmiita kehyksiä ja olin aivan innoissani, kun luin suomalaisesta keksinnöstä eli pahvisista vaihtokehyksistä, jotka olisivat olleet keveytensä vuoksi täydelliset tuohon kuvaan. Täydellisyys vain katosi siihen, että noiden kehysten väri ei sopinut kylpyhuoneemme väreihin. Sopivaa sävyä ei löytynyt myöskään valmiiden kartonkien joukosta, vaikka kävin läpi kaikki oman kaupunkimme askarteluliikkeet Tiimaria myöten ja naapurikaupunkien Sinellit ja Sinooperit lisäksi. Olin näet ajatellut tehdä pahvikehykset itse valmiiden kehysten sopimattominen värien takia, mutta ei sekään onnistunut, kun oikeaa sävyä ei löytynyt kartongeistakaan.

Tuo ankkakuva pyöri kauan laatikossani saamatta kunnollisia kehyksiä ja ilman kehyksiä en halunnut sitä esille laittaa. Ongelma ratkesi, kun löysin kotikotoa äitini arpavotoksi saaman varsin hirvittävän enkelitalun. Taulua ei koskaan ollut ripustettu seinälle, koska se oli sanalla sanoen karmea... Kuvasta saa jonkinlaisen käsityksen taulusta, paitsi ettei sen näytä enkeliosan värien todellista kirkkautta ja metallinhohtoa. Kuvassa myös tarpeettomaksi käynyt spraymaali, jonka senkin sain kotikotoa käyttööni, tarpeeton siksi, ettei sitä tarvittukaan tässä projektissa, vaikka olin varautunut maalaamaan kehykset uudelleen.

Minä "teurastin" sydämettömästi tuon taulun eli irroitin kehykset liimauksistaan ja poistin lasin ja hetken herkinnan jälkeen myös likaisen kultaisen värisen passepartout', joka sai kuvan näyttämään tunkkaiselta. Yksinään nuo ohuet kultakehykset näyttivät varsin tyylikkäiltä ja totesin, ettei niitä tarvitsekaan maalata.

Koska enkeli oli pystykuva ja ankka vaakasuuntainen, täytyi myös ripustuslenkin paikka vaihtaa. Uskomatonta kyllä noissa halpiskehyksissä oli pahvissa valmiina viilto myös ripustuslenkin vaakasuuntaista kiinnittämistä varten. Lenkki oli kiinni niinkin vahvasti kuin teipin kappaleella eli teippi irti, koukku uuteen paikkaan ja uudella teipillä kiinni.

Passepartout'na toimi työpaikan luonnonvalkoinen jätekartonki eli sitäkään ei tarvinnut ostaa kaupasta, vaikka se kokonsa puolesta olikin pikkuisen kapea kehyksiin. Kun kymmenenen kerran siirtelin noita lisäpalojen teippauksia saadakseni tausta pahvista oikean kokoisen, muistin taas, miten kannattaisi käyttää mittanauhaa eikä toimia vain silmämääräisesti. No, minähän pidän itseni haastamisesta.

Kun tausta oli valmis, kiinnitin kuvan siihen kaksipuolisella teipillä. Tällä kertaa tajusin tarkistaa kohdan tarkasti ennen kiinnitystä, koska korttiin olisi jäänyt irroittamisesta rumat jäljet.

Kehys sai irrotusvaiheessa aika pahasti siipeensä, sillä taustapahvi oli liimattu kehykseen kiinni ja irroitin sen ruokaveitsellä vähemmän helläkätisesti. Kokoamisvaiheessa kehys oli kolmena kappaleena, mutta kuumaliimalla onnistui sekä kehyksen kokoaminen että taustapahvin kiinnittäminen. Oman haasteensa tuohon lisäsi se, että kehyksen keventämiseksi jätin lasin pois taulusta ja niinpä kehyksen sisältö jäi ohuemmaksi kuin lasin kanssa, mutta sain kuitenkin liimaa sopiviin väleihin pursottamalla kehyksen ja taustan ottaamaan toisiinsa kiinni.

Valmis lopputulos, vaikkakaan ei vielä paikalleen ripustettuna.

Minusta se vaan on ankkana paljon parempi kuin enkelinä ja minä parasta - ihan ilmainen hieno taulu! Toivottavasti oveen laittaminen ei vie sitä samaa viittä vuotta kuin kehystäminen.

Budjettiräjähdys

En osaa sanoa, mitä oikein odotin, kun ryhdyin tuohon visakuu-kokeiluun. Odotinko, että menot pysyvät samoina kuin ennenkin vai että nousevat ihan hillittömiksi. Tyypilliseen tapaani valitisin tietenkin testikuuksi mahdollisimman hankalan ja tavallisuudesta poikkeavan ajanjakson, sillä tähän kuukauden seurantajaksoon tuli paitsi poikkeuksellisen paljon tuloja lomarahojen yms. muodossa, mutta tuli niitä menojakin sitten eri tavoin kuin normaalin kuukauden aikaan. Ostin esimerkiksi kahdet kalliihkot kegät (ylittävät siis hinnoittelultaan normaalin max. 20€ budjettini) ja silmälasit, maksoin autoverot vuodeksi - autovakuutukset menivät maksuun päivää ennen edellistä tilipäivää eli eivät mahtuneet seurantaan tässä kohtaa.

Noiden edellä mainittujen lisäksi kuukauden jaksoon mahtuu kaksi viikkoa, jolloin olimme molemmat kesälomalla. Olemme lomailleet myös ruoanlaitosta eli kaupungissa ollessamme syöneet todella paljon ulkona ja muualla ollessamme verottaneet muiden jääkaappia eli ruokamenot eivät ole lähellekään realistiset - liikaa ulkona syömiseen käytettyä rahaa ja liian vähän tavallisia ruokamenoja.

Positiivista oli se, että sain kuin sainkin kirjattua kaikki minun tilieni kautta kiertäneet menot tilikirjaan. Suoritus, josta en ole selvinnyt viimeksi kuin ehkä kymmenen vuotta sitten. Onnistuminen houkuttelee tietenkin ahneeksi eli jospa vielä toisen kuukauden jaksaisi... Toinen onnistumisen kokemus oli se, että en siirtänyt pankkikorttitilille yhtään rahaa, vaan heittäydyin visan vietäväksi. Se on asia, jota en ole tehnyt koskaan ennen. Vaikka kieltämättä kyllä hävetti, kun maksoin työporukan illanistujaisissa ainoana visalla - kaikki muutkin maksoivat kortilla, mutta pankilta. Enkä edes kehdannut sanoa, että teen empiiristä visankäyttötutkimusta, koska sitten se vasta olisi selittelyltä kuulostanut. Nyt jäi vain sellainen tunne, että kaikki luulivat minun tilini olleen tyhjä sen takia, että palkkapäivään oli vielä siinä vaiheessa kolme päivää aikaa. Eivätkä he itse asiassa aivan väärässä olleet, pankkikorttitili oli lähes tyhjä, pankin puolella kate olisi riittänyt juuri ja juuri tuon ravintolaskun maksamiseen ja sitten olisikin ollut tili nollilla. Selittelynä todettakoon, että pankkikorttitili ei kuitenkaan ole se tili, jolle palkkani maksetaan eli vaikka se tili oli tyhjä, ei palkkapussin pohja ihan vielä paistanut.

Mutta lillukanvarret sikseen, miten minun siis ihan oikeasti kävi menojen suhteen. Ne eivät kokonaisuutena olleet juurikaan normaalikuuta suuremmat, vaikka tässä kuussa tulikin ostettua nuo jo mainitut silmälasit ja kengätkin. Ulkona syöminen ja toisten jääkaapin ryöstäminen kompensoivat sen verran hyvin toisensa, että ruokaan käytetty 135,86 € voisi olla realistisesti puolet kuukauden ruokabudjetistamme - herra Kirjoitus maksaa sen toisen puolen. Tuossa summassa on sitten kaksi kalliimpaa ulkoruokailua mukana. Se, mikä tässä seurantakuussa hävettää on karkit, herkut yms. sakare, jonka summa on 73,90 € ja tuo siis ruokamenojen lisäksi - tässä ovat laskettuna myös "halpapaikkojen" syömiset eli roskaruoka. Miten ihmeessä se voi olla noin paljon? Kuitit todistavat, että lähes joka kauppareissulla on ostettu myös jotain turhaa hyvää kuten karkkia, jäätelöä ja sipsejä. Minulle saa varmaan sanoa kohta: "Rakas, sinusta ei ole enää tullut pullukka, sinä räjähdät kohta". Terveyden nimissä, tuohon on saatava toppi.

Kuukauden visa-lasku osoittaa laskelmieni mukaan hiukan yli 260 €, mikä on pari kymppiä enemmän kuin normaalin kuukauden menoni, mutta toisaalta siinä on sitten mukana ne 119 € silmälasit. Tililtä maksettujen laskujen summa on noin 800 €, jossa on siis lähes 300 €:n kuukausittainen yhtiövastike ja lisäksi edellisen kuun visa-lasku, jossa oli herra Kirjoituksen syntymäpäivälahja eli silmälasit.

Minun kohdallani ilmeisesti on jokin sisäänrakennettu rajoitin, ja kuukausimenot pysyvät suunnilleen samoina, oli maksuväline mikä tahansa.

Vihreässä suojassa

Kun on kyse tekniikan ihmeistä, kannattaa valittaa ongelmakohdista Herra Kirjoituksen kuullen. En mielestäni edes kovin isoon ääneen valitellut, että Lumia puhelimeni on liukas pidellä, kun se on niin iso pieniin kätösiini.

Herra Kirjoitus oli nyt hankkinut siihen kuoren, joka oli yllätys, yllätys vihreä. Kuori muuten helpottaa ihan uskomattomasti puhelimen käsittelyä, sillä siinä on mukavan karkea pinta.

Kuori on todella tumman vihreä, näyttää huonossa valossa melkein mustalta, ja siinä on kultaisia pilkkuja, jotka eivät erotu valokuvassa edukseen. Sopinee rouva Jälkikirjoituksen tyyliin, vain mitä? :-)

Vielä yhdet kengät

Joku voisi jo perustellusti kysyä. montako paria kenkiä omistan ja vastaus olisi todella monta tai liian monta. Onnistuin näet löytämään vieläkin yhden parin kenkiä poistettaviksi.

Eivätkä nämäkään näytä siltä, että niitä ei olisi käytetty. Nekin on todellakin pidetty aivan loppuun ja näyttävät juuri siltä miltä ovatkin. Lisäksi nuo alkoivat olla hengenvaaralliset, sillä sisäpohjan osittainen irtoaminen mahdollisti sen, että kengänpohja saattoi jäädä kynnykseen kiinni muun jalan jatkaessa menoaan eteenpäin ja mukkuhan siitä olisi ollut seurauksena.

Siispä roskiin vaan.

Sain siis vuoden aikaisen perustellusti poistettujen kenkien määrän nostettua jo seitsemään pariin ja silti kaapissa on ahdasta...uusia ei saa tulla enempää kuin nämä mitä jo on ostettu.

Vain kerran kesässä

Onneksi tällaisia päiviä ei ole kuin kerran kesässä, sillä tässä kohtaa tekisi tasan mieli piilottaa tilikirja jonnekin ja väittää, etten löydä sitä mistään, jotta ei tarvitsisi kirjata tämän päivän menoja tilikirjaan.

Pistin sitten visan vinkumaan oikein kunnolla. Ensiksikin kävin tilaamassa uudet silmälasit, jotka olivat enemmänkin halu kuin välttämättömyys. Minulla on periaatteessa ihan käypäisiä silmälaseja jo ennestään kuusi paria, mutta niin vaan piti ne seitsemännetkin käydä hankkimassa. Onneksi sentään sieltä vähän edukkaammasta kategoriasta eli Specsaversilta hintaan 119€ - mitään ylimääräisiä ohennnuksia tms. en niihin huolinut, sillä olin alunperin ajatellut maksimissaan 79 euron hintaisia laseja, jotta voin taas pian ostaa uudet...

Ulkona kävimme syömässä kiinalaisessa, Herra Kirjoitus hoiteli sen laskun, minä tarjosin jälkiruokajäätelöt ja sain niihin kulumaan 7,40e. 

Vaatekaupoilla sorruin ostamaan tarjousshortsit, koska edelliset khakin, hiekan tai beigen, miksi sitä epämääräistä ruskeaan taittavaa väriä nyt sitten haluaakaan kutsua, alkoivat nyppääntyä haaroista ja mitä todennäköisimmin eivät kestä kuin tämän kesän, sitä superlaadukasta Ellos-tavaraa kuin ovat. Ja ovat ne sentään palvelleet minulla jo vuodesta 2010 lähtien, vaikkei niitä viime kesänä paljon tarvinnut käyttääkään. Siispä uudet, lähes vastaavat Zizzin tarjouksesta mukaan, hintaa kertyi 5€. Noissa oli huima alennusprosentti, yli 90, sillä ne olivat alkujaan maksaneet liki 50€ eli voisi sanoa, että säästin tosi, tosi paljon

Tokmannin alesta nappasin mukaan jotain sellaista, joka on tarkoitettu päälysvaatteeksi, mutta joka allekirjoittaneella päätyy alusvaatekäyttöön, nimittäin pyöräilyshortsit. Tarkoitus on käyttää niitä hameiden ja mekkojen alla estämässä reisihiertymiä, jokainen vähänkään reitevämpi ihminen varmasti tietää, mitä tarkoitan. Hintaa noille en-varmasti-lähde-niiden-kanssa-ulos-ilman-hametta-mekkoa-tai-toisia-housuja-vaatteelle jäi 3,50€.

Ai niin ostinhan mä sen liimankin (5€), joka piti oikein erikseen kirjata blogin kauppalistalle ennen kuin muistin sen ostaa. Ja sitä Marseillen saippuaakin pyörittelin käsissäni, mutta päätin vielä toistaiseksi olla hankkimatta - tingitään edes kosmetiikkahankinnoista kun kerran kenkiin ja vaatteisiin on langettu.

Yksi päivä ja sain kulumaan tuosta vain 140€. Kaikki hankinnat sellaisia, että aivan hyvin olisin voinut elää ilmankin, mutta lomalla joutuvat aivot välillä narikkaan ja sitten käypi näin...

Edessä on vielä se inhottavin vaihe eli kuittien kaivaminen lompakosta ja kirjaaminen tilikirjaan. Se on niin vastenmielistä hommaa, että taidan jatkaa vielä toisenkin kuun, jos se auttaisi vähän hillitsemään shoppausta.

Kahdet sisään, yhdet ulos

Ihan näin tämän tavaroiden vähentämisen ei pitäisi mennä, että yksi korvataan kahdella, mutta niin nyt vain sattui käymään.

Jouduin edellispäiväisellä kauppareissullani toteamaan, että matalat mustat perusavokkaani ovat tulleet tiensä päähän. Oli itse asiassa aika noloa joutua kävelemään noilla kengillä kaupassa, kun toinen pohja lepsutti puoliksi irti. Eikä noissa kantapäissä ja korkolapuissakaan kehumista ole, hyvin on kengät käytetty loppuun. Joten eikun kovaa kyytiä roskiksen suuntaan.

No, nyt on sitten tänä vuonna poistettu kuusi paria kenkiä.

Spartoon nettikenkäkauppa on muistanut minua uskollisesti lähettämällä Pointshopin kautta tarjouksia ja mainoksia. Aika pitkään olen onnistunut olemaan immuuni, mutta nyt sitten reilujen alennusten myötä kiusaukset kävivät liian suureksi ja lankesin. Tällä kertaa olin sen verran fiksu, ettei hankintana ollut korkokenkiä, vaan järkevät matalat herrainkegät.

Nämä beiget unelmat, jotka nappasin mukaan vain "paketin täydennykseksi", jotta sain ilmaiset toimituskulut, osoittautuivat kuin minulle tehdyiksi. Materiaali pehmeää nahkaa ja istuvuus täydellinen ja se hintalappu - sekin oli kuin minulle tehty: alennusta 70% ja hintaa jäi noin 20 euroa.
Merkkinä on Koah ja mallina Angelina, jos ne jollekin jotain merkitsevät.

Ensimmäisessä kuvassa väri on oikeampi, mutta jälkimmisessä tulevat kenkien leikkaukset paremmin esiin. Näistä käytetään vielä pohjat puhki, mikä ei toivottavasti tapahdu ihan pian.

Punaiset unelmat, olivat se syy, jonka vuoksi tilauksen alunperin pistin menemään, minulla kun ei ole yhtään paria siistejä punaisia kenkiä. Välikausisaappaiden korot tuhosi mukulakivikatu Helsingissä ja peep toe korkkareita ei oikein voi käyttää syksyllä. Nämä herrainkengät ovat merkkiä Cubanas,  ja ne olivat lievä pettymys ja harkitsen vielä tämän illan palautanko ne vai pidänkö sittenkin. Materiaali on näissäkin unelman pehmeää nahkaa, leikkaus mitä ihanin, suorastaan rakastan noita reikäkoristeluita ja tikkauksia, mutta kenkien sisäpohjassa on olevinaan jonkinlainen päkiäpehmuste ja se aiheuttaa ongelmia. Se nyt ei vaan jotenkin satu asettumaan minun päkiässäni sille kohdalle, jossa sen pitäisi olla tai sitten vaan on kyse siitä, että en ole tottunut moisiin, mutta pohja ei tunnu jalkaan kovin hyvältä. Kenkien kantapäiden tuki vaikuttaa myös melko heppoiselta eli siitäkin voi tulla ongelmia, sen kun pitäisi kestää monen monta pukemis- ja riisumiskertaa. Alennusta näissä oli 50% ja silti hintaa jäi liki 50€, mikä on minulle paljon. Nyt käyn sitten sisäistä taistelua siitä ovatko nämä tuon viidenkympin arvoiset kegät ja tuleeko niitä käytettyä sen edestä, jos tuo pohjaongelma ei ota poistuakseen eli päkiätyyny litisty tai jalat totu siihen.

Korjausopas

Pitäisi varmaan pistää tänne blogiin pystyyn uusi kategoria, korjaukset, jottei kaikki sellainen, mikä on enemmän korjausta kuin tuunausta päätyisi tuon tuunaus-kategorian alle.

Korjauksia tässä on viime aikoina tosiaan tehty, ei niinkään tuunauksia. Lisäksi on tullut todistettua se, että allekirjoittanut on niin hätäinen tapaus, että homma on jo puoliksi tehty ennen kuin tajuan, että tästä olisi pitänyt ottaa myös ne "ennen"-kuvat.

Muutamia korjausvinkkejä haluan kuitenkin pistää jakoon. Ovat varmasti moneen kertaan nähtyjä ja kokeiltuja, mutta kuitenkin käyttökelpoisia edelleen. Kuvia päivitetään mahdollisesti myöhemmin.

Farkuista kuluvat yleensä ainakin miesväeltä ensinnä polvet puhki. Ne saa näppärästi korjattua farkkujen taskuilla. Joko niin, että ottaa samoista farkuista taskut ja siirtää ne polvien kohdalle tai sitten voi käyttää jo edesmenneistä farkuista jääneitä taskuja. Jos käyttöön nappaa samojen farkkujen taskut, ne voi korvata toisesta kankaasta tehdyillä taskuilla tai jättää vallan pois. Taskujen käyttämiseen paikkoina on hyvä peruste, sillä niissä on usein koristetikkaus, jolloin ne näyttävät polvissa viimeistellymmiltä kuin tavallinen peruspaikka.

Toisesta kankaasta tehdyistä taskuista tulee sitten taas vastaavasti jännittävä yksityiskohta tai jos taskut jättää pois, jää jäljelle todennäköisesti erisävyinen paikka, joka sekin toimii erikoisena yksityiskohtana. Aika harva osaa huomata sen, että ko. tasku onkin siirtynyt polven kohdalle.

Omistan myös muutaman perintöpussilakanan, joilla alkaa olla ikää ja käyttökertoja jo sen verran, että ne ovat kulahtaneet. En kuitenkaan halunnut luopua niistä, koska niiden materiaali on äärimmäisen mielyttävää puuvillaa - kesällä viileää ja talvella lämmintä, toisin kuin esimerkiksi polyesterisatiinisten pussilakanoiden, jotka ovat sähköisyyden lisäksi kesällä kuumia ja talvella kylmiä. Koska lakanat ovat ylätaitteista hapertuneet, päätin hankkia niille lisää käyttöaikaa korjaamalla ne. Helpoin tapa korjata tuollaiset on se sama, jolla voi korjata hiutuneet housun haarukset eli silitetään korjattavalle alueelle liimakangas, joka kiinitetään tikkaamalla. Toimii todella monessa paikassa, kunhan muistaa pitää huolen siitä, että käyttää mustaa liimakangasta tummiin vaatteisiin ja valkoista vaaleisiin.

Tässä esimerkki siitä, miten korjasin yhden perintöpussilakanoistani:

Miehen lompakko

Jälleen kerran tuli todistettua kaksi asiaa. Pienten asioiden aikaansaaminen on se kaikkein hankalin ja jotain on tosiaan tapahtunut allekirjoittaneen päässä. Ensimmäisestä on todisteena se, että mies esitteli saumoista repsottavaa lompakkoaan varmasti jo kuukausi sitten ensimmäisen kerran. "Mä korjaan sen kohta" - lupailin, mutta korjaamatta se jäi. Kunnes saumapako oli ehtinyt niin pitkälle, että siihen oli tosiaan pakko puuttua.

Normaalitilanteessa olisimme kävelleet seuraavalla kauppareisulla sellaiseen paikkaan, josta olisimme voineet ostaa uuden lompakon. Edellinen roskiin ja uusi käyttöön ja kaikki olisi taas hyvin. Nyt sen sijaan minun oli aivan pakko päästä kokeilemaan sitä, josko saisin sen sittenkin korjattua uuteen uskoon ja sitten vasta harkitaan uuden hankkimista.

Tältä miehen lompakko näytti ennen korjauksen aloittamista. Oikein kunnon höröttävä saumahan se siinä.

Korjaamiseen tarvittiin neulan ja langan lisäksi pihditkin, koska sormivoimilla neulaa ei saanut painettua nahasta läpi ja se hidasti korjauksen etenemistä. Parikymmentä minuuttia myöhemmin lompakko näytti tältä, ikään kuin ei mitään aukinaista saumaa koskaan olisi ollutkaan.

Emme siis ostaneet uutta lompakkoa, vaan vanha pääsi entistä ehompana käyttöön.

Loma eloa

Rouva Jälkikirjoituksen kahden viikon kesälomasta on takana melkein viikko, josta suurin osa on vietetty kotikotona pistämässä pölliä kappaleiksi ja pinoon. Nyt on sitten viimeisetkin vuoden 2011 Tapani-myrskyn aikaansaannokset ainakin jollakin tavoin siivottu - ainakin tällä tietoa tilanteen pitäisi olla hanskassa, sillä saimme perjantaina viimeiset puut haloiksi kuivumaan ja odottamaan pätkimistä, joka tapahtuu sitten ensi kesänä.

Sen verran on ollut rankkaa tuo puiden kanssa puuhastelu, että ovat jääneet vähemmistöön niin blogi kuin sähköpostikin. En itse asiassa saanut edes kirjattua tilikirjaan puuttuvia viittä merkintää koko viisi päiväisen siellä olomme aikana. Sikäli elo siellä oli helppoa, kun uusia kuitteja ei kertynyt jonoon, vaan "talkoolaiset" pääsivät valmiiseen pöytään herkuttelemaan.

Ensimmäisenä aamuna kotiin kaupunkiin päästyämme kaivoin komerosta esiin pölyrätin ja mopin. Siinä vaiheessa Herra Kirjoitus lähes kiljaisi: Oletko hullu, mehän imuroitiin juuri ennen kuin lähdettiin täältä! Onko sulla joku siivoussyndrooma?" Asia oli sikäli totta, että lattiat imuroitiin ja koti jätettiin muutenkin siistiin kuntoon ennen maalle lähtöä. Miehen vakuuttamiseen tarvittiin siis hyviä perusteluita, joista ensimmäiseksi riitti kirjahyllyn tasopinnalle suoritettu pyyhkäisy ja likaisten sormien kiikuttaminen herran nenän alle. Näin kesäaikaan kun on lähes pakko pitää parvekkeen ovea auki, jotta ilma vaihtuisi huoneistossa ja sehän sitten vastaavasti tarkoittaa kaikenlaisen epämääräisen aineksen kuten siitepölyn ja hiekkahitusten kertymistä asuntoon. Moppia taas perustelin sillä, etten halua laittaa vastapestyjä mattoja pölyiselle lattialle, sehän on melkein sama kuin ei olisi pessyt niitä lainkaan. Puolessa tunnissa oli pölyt pyyhitty, lattiat mopattu ja mies kantoi autossa yönsä viettäneet ihanasti mäntysuovalle tuoksuvat matot sisälle. Tuntuu kuin asunnossa olisi tehty suurempikin siivous.

Tämän viikonlopun vietämme kaupunkilaisissa tunnelmissa ilman sen suurempia suorituspaineita, onhan nyt loma. Selaillaan lehtiä, jotka ovat viikon aikana meille kertyneet, syödään roskaruokaa, ollaan ja nautitaan. Ensi viikolla on taas edessä paluu maalle puuhastelemaan yhtä ja toista.

Puolen vuoden ostoslista

Jostain ihmeellisestä syystä tiettyjen asioiden ostaminen tai siis lähinnä sen muistaminen kaupassa, että ne pitäsi ostaa, on minulle kovin vaikeaa. Tästä syystä olen päätynyt laatiman itselleni puolen vuoden ostoslistan eli listan tavaroista, joita ei ole välttämätöntä hankkia tänään, mutta jotka kuitenkin pitäisi saada kotiutettua ennen vuoden vaihdetta.

1) Marseilles-saippua
     Olen lukenut aivan liikaa tämän monipuolisesta käytöstä niin peseytymisessä, siivouksessa
     kuin pyykinpesussakin eli haluan kokeilla asiaa

2) Kaktukselle sovelias korkea lasiastia
     Meillä on tällä hetkellä 13 kaktusta, joista kaksi on kasvanut niin korkeiksi, että pitää keksiä joku
     järjestely, millä ne saadaan jatkossa pysymään pystyssä. Ne eivät ole toistaiseksi kaatuneet, mutta
     haluan ennkoida asian

3) Koristekiviä kaktusastiaan
     Katso kohta kaksi, kiviä, joilla kaktus ruukkuineen tuetaan paikalleen uuteen kotiinsa ja peitetään
     samalla näkyvyys tuohon muoviruukkuun

4) Nukanpoistaja
     Tällaisesta olen haaveillut jo hetken. Tarkoitus oli ostaa tämä kesäretkeltä Ideaparkista, mutta
     kun tuo retki ei toteutunut ainakaan kesäkuun loppuun mennessä, niin täytyy siirtää hankintaa.
     Jos vaikka sitten ennen joulua - Clas Ohlsonista tuollaisen saisi alta kympillä.

5) Kaktus
     Minun sisäinen Feng Shuini sanoo, että kaktuksia pitää olla 14 ja nyt puuttuu yksi eli sellainen
     pitänee hankkia kun jossain vaiheessa löytyy sopiva.

6) Lautapelien vuoden voittaja
     Elokuussa julkaistaan taas vuoden peli - voittajat. Tarkoitus olisi täydentää kokoelmaa
     perhepelien ja aikuisten sarjan voittajilla. Itsekkäästi pidän peukkuja, että aikuisten sarjan voittaisi
     iKnow, jolloin ei tarvitsisi ostaa kuin yksi peli.

7) Liimaa, sitä kaikkien perinteisintä Erikeeperiä pullollinen
    Jouduin heittämään edellisen lopun kuivuneena pois joku viikko sitten ja tuolle on aina tarvetta. 
     Hankittu!



Listaa täydennetään sitä mukaa, kun puutteita huomataan ja osa tavaroista tulee ostetuiksi

Tavallisen erikoinen vihreä paita

Tätä tekstiä olen pyöritellyt mielessäni jo pitkään, mutta jotenkin se on aina jäänyt kirjoittamatta siitäkin huolimatta, että sen inspiraation antaja on ollut usein käytössä. Tämä ensimmäinen valkenemisen hetki iski, kun jälleen kerran laitoin pyykistä tulleita vaatteita kaapiin ja aloin katsella vähän tarkemmalla silmällä erästä tiettyä paitaa.

Kyseinen paita on tosiaan otsikonmukaisesti sekä tavallinen että erikoinen vihreä paita. Tavallisen siitä tekee se, että on tosiaan aivan tavallisen halpaketjun merkitön trikoopaita. Tavallinen t-paita siis noin karkeasti määritellen. Erikoisen paidasta tekee puolestaan sen kauluksen ja decolteen leikkaus, se kun ei ole tavallisen t-paidan tapaan v-aukkoinen tai pyöreä, vaan se on paitsi avaran v-aukkoinen myös rypytetty ja koristeltu pienillä napeilla, jotka saa vielä ihan oikeasti aukikin. Väri on tavanomainen sinivihreä, mutta se on yksi ehdottomista lempiväreistäni, joten kai se myös tekee vaatteesta vähän erikoisen, eihän se ole sitä suomalaiskansallisesti tyypillistä mustaa, valkoista, harmaata, beigeä tai sinistä.

Kyseinen paita on vaatekaappini kulmakivi, sillä pidän mielelläni t-paitoja ja niitä löytyy kaapistani lukemattoman monessa eri värissä ja mallissakin. Haluan, että vaatteissani on jokin juju, joten siksikin tämä paita vinkeine nappeineen ja leikkauksineen on vaatekaappini ideologian mukainen.

Tätä paitaa katsellessani tajusin kuitenkin, että sen valintaan olivat vaikuttaneet väärät syyt. Tiedän ostaneeni paidan ensisijaisesti värin perusteella, sillä haluan vaatteideni sopivan yhteen toistensa kanssa ja juuri tämä sävy sopii sekä useimpiin vaatekaapissani valmiina oleviin vaatteisiin että myös silmälaseihini täydellisesti. Toinen valintaan vaikuttanut asia on materiaali. Olen pikkuhiljaa alkanut tunnistaa ketjuliikkeiden valikoimista ne materiaalit, joita kannattaa ostaa. Näitä ovat ne, jotka tuntuvat käteen hyviltä ja napakoilta, ne kun eivät yleensä nukkaannu, veny tai lörpsähdä veltoiksi ensimmäisissä pesuissa, niistä tehdyt vaattet eivät kierrä, eivätkä saumatkaan aukea ensimmäisen pesun jälkeen (ns. halpavaateketjuista löytyy myös sellaisia vaatteita, jotka toteuttavat kaiken edellä mainitun jo ensimmäisen pesuohjeiden mukaan tehdyn pesun jälkeen). Eikä tämä siis tarkoita, että materiaalin tulee olla paksua, tämänkin paidan trikoo on jopa keskimääräistä ohuempaa ja silti se on lukuisista pesuista huolimatta yhä kuosissaan. Ei auenneita saumoja, ei saumankiertoja, ei venymistä eikä oikeastaan edes pesunukkaa mainitsemisen arvoisesti.

Kolmas paidan valintaan vaikuttanut seikka oli tietenkin tuo "juju" eli paidassa ja oli jotain perus t-paidasta poikkeavaa. Vasta neljäntenä ja vähiten tärkeänä valintakriteerinä oli paidan istuvuus ja tässä mentiin metsään että rytisi - jälleen kerran. Istuvuuden pitäisi olla tasan tarkkaan ensimmäinen kriteeri, jonka mukaan vaate valitaan tai hytätään.

Minä kyllä satun olemaan sellainen keskivertoa tissevämpi naisihminen, mutta kun vyötärön seutukin on keskimääräistä laajempi, niin tämän mallinen vaate ei ole lainkaan minulle tehty. Se saa massavan mahan näyttämään entistäkin isommalta, sillä tuon malliseen vaatteeseen pitäisi olla vähintäänkin melonihinkit, jotta se näyttäisi hyvältä. Kyllä, tuo on testattu, ei tosin meloonilla vaan ilmapallolla, kuppikoossa K se näytti todella hyvältä ja mahakin katosin olemattomiin, allekirjoittaneen D tai DD saavat vain paidan pönköttämään rumasti mahan kohdalta. Pitäisi koko kasvattaa maksitissit, laihduttaa (aivan epätoivoista, eikä se silti muuttaisi paidan väärää mallia mihinkään, mahaläskien kadotessa katoavat myös tissiläskit) tai kiskoa paidan kaula-aukkoa niin alas, että rintaliivit näkyvät edestä melkein kokonaan, jotta se näyttäisi paremmalta.

Mikään noista edellä mainituista vaihtoehdoista ei oikeasti ole realistinen kuten ei myöskään se, että viitsisin tuunata paidan paremmin istuvaksi. Sitä on sentään oikeasti paljon käytetty, joten siihen ei kannata panostaa tuntien työtä eli vaihtoehdot ovat joko pidä sellaisenaan, vaikka se ei erityisen hyvältä näytäkään, tai pistä kiertoon.

Ainakin toistaiseksi pidän, ihan vaan muistuttamassa siitä, miten ei kannata vaatekaupassa toimia.

Vaatekaapin armonlaukaus osa 1 kengät

Vaatekaappini on ollut jo pidempään siinä tilassa, että se on odottanut lähinnä armonlaukausta ja lopullista niittiä. Olenhan minä ollut tilanteesta tietoinen jo hetken aikaa, kuten täällä mainitsin. Nyt se aika vaan sitten tuli täyteen. Eikä pelkästään vain vaatekaapille vaan myös liinavaatekaapissa on vallinnut sama tilanne. Asialle siis täytyi tehdä jotain.

Siivouskomeron uudelleen muotoutuminen oli yksi syy siihen, että päätin tehdä "pieniä" tarkistuksia noissa molemmissa sekä myös kenkäkomeroissa.

Jossain asiassa sentään olen ollut edellä aikaani ja se on ollut kulutuspäivähintojen laskeminen erinnäisille vaatteille. Sitä tein jo varmaan kymmenen vuotta sitten ja se on nyt vasta rantautumassa ekologisesti ajattelevien blogeihin ja kirjoituksiin. Se kuitenkin antaa totuudenmukaisemman kuvan jonkin tuotteen tai vaatteen käyttökerran hinnasta kuin pelkkä hintalappu.

Hyvänä esimerkkinä voidaan käyttää näitä poistoon päätyneitä kenkiäni.
Ensimmäisen parin Vagabondin mustia kävelykenkiä ostin aikanaan Tamperelta huimaan 59 markan hintaan (jo tästä voidaan päätellä, miten vanhat ne ovat). Pikkisen huvitti kun löysin uudelta kotipaikkakunnaltani paria vuotta myöhemmin täsmälleen samat kengät myynnissä 59 euron hintalapulla - aika oli nostanut kenkien arvon kuusinkertaiseksi.

Näitä poposia on kuitenkin pidetty tosi paljon, joten en paljon valehtele, vaikka laskenkin käyttöhinnat jokapäiväisen käytön mukaan alkaen hankintavuodesta 2000. Kenkien käyttökerran hinnaksi tulisi huimaavat 0,2 senttiä päivä.

Kuten kuvsta näkyy (tai ehkä ei näy) niin ovat kengät tosiaan käytössä kuluneet: kantapäät puhki, läpät irti, korkolaput lähes olemattomiin hinkkautuneet, samoin nahkainen sisävuori ja pohjistakin näkee, että näitä on tosiaan käytetty.

Yritinpä tarjota noita mustia vagabondeja pitkäkyntisillekin ottamalla ne eräisiin kesäbileisiin mukaan ja jättämällä vaihtokengiksi pyöränkoriin, kun en malttanut pyöräillä noilla punaisilla unelmilla, joiden korkoa tuossa ylemmässä kuvassa vilahtaa. Kenellekään eivät kelvanneet, joten ehkä roskakori tosiaan on näille oikea paikka. 

Lähes samoihin lukuihin päästään näiden muiden poistoon menneiden kenkien suhteen.
Ensimmäiset crocs-kopioni ostin Citymarketista alta vitosen hinnalla, jos hintaan vielä lisätään korjaukseen käytetyt kirpputorilta ostetut farkkunapit, kokonaishinnaksi tulee tuo vitonen. Nämäkin ovat palvelleet ainakin 7 vuotta ennen kuin kuluivat pohjista puhki. Käyttökertahinta näille tulee 0,19 senttiä. Siis huom. senttiä, ei euroa! Kuten kuvasta näkyy, olisivat vielä pinnaltaan ihan ehjät, mutta minulle tyypilliseen tapaan pohjasta rikki.

Myös sisätohvelini ovat niin kuluneet, että niiden on aika matkata lämmittämään meitä energiajätteen hyötykäytön muodossa, kangasosa on venynyt niin, etteivät tahdo pysyä jalassa ja molempien kenkien molemmat sivut ovat "tuulettavasti" auki. Käyttöikää näilläkin lähes kymmenen vuotta ja hankintahinta hurjat 3€ tarjouskorista.

Samoin nämä silikonisiksi patakintaiksi jossain vaiheessa haukkumani vitosella kirpparilla uutena hankitut lenkkarit ovat nyt niin pehmeiksi askelletut, että niidenkin on aika muuttaa meiltä roskikseen, nämäkin ovat palvelleet ainakin viisi vuotta.

Näiden lenkkareiden viimeiseksi jääneellä tunnin ja vartin mittaiseksi venyneellä lenkillä tuli todistettua se, että lenkkeily saa olla epämukavaa silloin, kun vauhti on liian kova ja keuhkot ja sydän eivät saa pumpattua riittävästi happea elimistöön, tai se saa olla epämielyttävää silloin, kun lenkki on liian pitkä ja lihakset väsyvät, mutta lenkkeily ei todellakaan saa olla epämukavaa sen takia, että kengät ovat huonot. Nämäkin näyttävät päältä suhteellisen siisteiltä, sisäverhoilusta on kantapää rikki, mutta se mikä ei näy ja on todella paha asia, on se, että sisäpohjan alainen tukiristikko on pettänyt ja lenkkarit hiertävät pidemmillä matkoilla jalkapohjaan kantapään kohdalle rakon eli tuon murtuneen ristikon reunat hankaavat jalkaan. Löysin tuon tukirakenteen pettämisen, kun aloin tutkia, miksi oikeaan jalkaan sattuu niin vietävästi ja nostin pohjallista - samalla tuli havaittua sekin, että jostain pohjan kuvioiden välistä pääsevät pikkukivet tuonne ristikkoiden väliin ja nousevat sieltä pohjallisen välistä kenkään (olen jo hetken ihmetellyt, että miten onnistun aina saamaan kenkiini kivensiruja, vaikka kävelen asfaltilla - no sieltähän ne pohjan varastojemmasta, josta tyhensin varmaan 50 kivenkappaletta pois sinne kurkistellessani). Vaikka en ole mikään välineurheilija, mutta jos kunnon lenkkareita saa muutamalla kympillä, niin minä en jalkojani näillä rikkinäisillä pilaa yhtään tämän enempää.

Näitä keinonahkaisia työkenkiä ei ollut alunperin ajateltu poistettavaksi - itse asiassa ne "löytyivät" kaapista uudenveroisina ja ihmettelin, miksi ne oli sinne haudattu. Ensimmäisenä päivänä työkäytössä kyllä selvisi se syy, miksi kengät olivat tuonne kaappiin päätyneet. Liimaukset pettivät päivän aikana ja kengistä tuli irtopainos. No, en minä niin helposti anna periksi, joten liimasin rikkuneen kengän kokoon ja otin taas käyttöön - seuraavana päivänä rikkui toinen. Jälleen lisää liimaa ja kenkä tuli korjattua. Parin päivän käytön jälkeen saumat aukesivat taas ja vielä kerran liimasin ne, tällä kertaa no more nailsia käyttäen. Turha oli liimaa vaihtaa, lopputulos oli silti se sama, pohjat irti heti ensimmäisenä työpäivänä. Sen jälkeen päätin, että olkoot miten hienot kengät tahansa, ei niitä käyttää voi, jos pohjat vaativat joka päiväisen liimaamisen. Ihan hirveää tappiota noista ei kuitenkaan tule, sillä taisin maksaa noista uutena ostaessani ihan 2€ ja on noita kuitenkin sentään jokunen päivä käytettykin.

Lisäksi tietenkin vaatteita, joista lisää omassa jutussaan.