Netitön elämä

Huolimatta siitä, että tämä kirjoitus tulee julkaisuun aprillipäivänä, tarina on aivan tosi.

Tapahtuipa taas kerran siinä keskikokoisessa kaupungissa keskustan lähellä olevassa kolmiossa, herra Kirjoituksen ja rouva Jälkikirjoituksen kodisssa. Torstai-iltana reilu viikko sitten alkoi nettiyhteydellemme tapahtua kummia, se oli päällä kolmekymmentä sekuntia, pätkäisi yhteyden poikki viideksi-kuudeksi sekunniksi ja sitten taas toimi kolmekymmentä ja taas pätkäisy. Äärimmäisen raivostuttavaa, tuskastuttavaa ja turhauttavaa. Pointshopin klikkauskampanjoiden (sivun pitää olla auki 30 sek., jotta käynnistä saa pisteet) pisteiden kokoamiseen meni normaalin kolmen minuutin sijaan kaksi ja puoli tuntia.

Vaikka oli varsin myöhä, herra Kirjoitus soitti nettiyhtiömme tukeen ja he resetoivat yhteytemme, mikä auttoikin tuoksi yhdeksi illaksi. Perjantai aamuna netti tökki taas ja tällä kertaa nettin toimittaja lupasi lähettää huoltofirman miehet tarkistamaan taloyhtiön keskuksen, jotta netti saataisiin toimimaan. Perjantaina töistä palatessamme meitä odottikin sitten aimo yllätys, netti ei toiminut lainkaan. Puhelinsoitto firmaan aiheutti vain käsien levittelyä ja voivottelua, viikonlopun aikana asialle ei kuulemma voitu mitään. Tai no voisivat he testata vielä kerran resetointia  - no kokeilivat sitten, mutta turhaan.

Maanantaina tilanne oli edelleen sama, netti ei toiminut, joten rakas puolisoni soitti uudelleen netin toimittajan asiakaspalveluun. Tällä kertaa käsien levittelyn lisäksi kehottivat ottamaan yhteyttä taloyhtiön kaapelihuollosta vastavaan firmaan, koska he eivät netintoimittajan puolelta enää kuulemma keksi mitään muuta syytä vikaan kuin johtovika. Kello oli tietenkin jo niin paljon, että soitto meni seuraavaan päivään.

Elettiin siis tiistaita, kun Herra Kirjoitus lähestyi isännöitsijää puhelinsoitolla, joka puolestaan hätisteli kaapelihuollosta vastaavaa firmaa. Siitä firmasta kuitenkin palvelu tuli todella nopeasti. Kaksi miestä saapui heti iltapäivällä tutkailemaan tilannetta. He purkivat ensin antenipistorasiat sekä työhuoneesta ja olohuoneesta ja löysivät mitä mielenkiintoisimpia virityksiä. Johtoja oli yhdistelty paitsi vääränlaisilla yhdistelmäkappaleilla myös kolvaamalla ja teipillä eli varsinainen vipu ja viritys oli kysessä. Miesten tekemä virtamittaus antenirasioistamme osoitti, että niihin tuli niin paljon virtaa, että mikäli olisimme kytkeneet telkkarin noihin rasioihin, olisivat muiden asuntojen telkkarit koko talossa joko menettäneet kuvansa kokonaan tai alkaneet pätkiä. Oman lisämausteensa tuohon toi tietenkin se, että pääsyn olohuoneen antenipistorasialle estivät nojatuoli, kolme isoa kasvista sekä kukkapöytä ja sen päällä oleva kasvi. Noita sitten siirreltiin pois tieltä, jotta miehet pääsivät tuntetumaan kirjahyllyn ja nurkan välissä olevan rasian luo. Tässä kohtaa pitänee sitten todeta, että me emme ole tässä asunnossa mitään remonttia tehneet eli nuo viritykset ovat jo edellisen tai sitä edellisen asukkaan.

Suomalaiskansallisia kirosanoja kuultiin sitten siinä vaiheessa kun miehet tajusivat, ettei pätkivä nettiyhteys suinkaan tullut asuntoomme antenipistokkeen kaapelin kautta vaan puhelinpistokkeesta. He totesivat, että tulivatpahan nuokin sitten katsottua ja viat ennalta ehkäistyä ja korjattua, kun tajusivat laittaneensa antenipistorasiat suotta kuntoon.

Sitten alkoikin varsinainen ralli, kun miehet alkoivat tehdä tutkimusta puhelinpistokkeiden suhteen. Yksi löytyi olohuoneesta ja oli kunnossa, samoin työhuoneessa oleva. Seuraava löytyi makuuhuoneen vaatekaapista, jonne pääsy ei ollutkaan sitten enää niin helppoa. Me tarvitsimme aikanaan makuuhuoneeseen lisää säilytystilaa ja teetimme sinne lisää kaappeja. Koska ainoa mahdollinen paikka lisäkaapeille oli se seinä, jonka kulmauksessa olivat myös puhelinpistoke, antenipistorasia ja yksi sähköpistorasia, rakennettiin kaappi niin, että seiniin leikattiin reiät noita varten, jotta niihin tarvittaessa pääsisi käsiksi. Niinpä sitten purettiin vaatekaapista koreja pois, jotta pääsivät toteamaan, että kyllä näissäkin on johdot kunnossa, eivätkä ne aiheuta mitään ongemia.

Varsinainen rumba alkoikin sitten siinä vaiheessa, kun miehet totesivat, että varsinainen ykkösrasia puuttuu edelleen, se ei ole mikään noista kolmesta jo tutkitusta. Sellaisen piti kuulemma löytyä eteisestä, niinpä miehet aloittivat eteisen tutkimisen. Yksi puhelinpistoke löytyi peilin alla olevan pienen lipaston takaa, sekin oli kunnossa, eikä ollut se etsitty ykkösrasia. Vanhempi miehistä, joka ilmeisesti oli nähnyt urallaan enemmänkin kaikenlaisia asuntoja ja niiden johdotuksia, bongasi rasian eteisen ison lipaston takaa. Se oli siis vain puoliksi lipaston takana, mutta kuitenkin niin paljon, että sen avamiseksi tarvittiin vähän rymsteerausta. Jälleen siis päädyttiin siirtelemään huonekaluja ja kello tikitti tuskastuttavasti - olin näet sopinut itselleni hierojan tuohon iltapäivään ja olin jo kerran siirtänyt sitä, joten sinne oli pakko ehtiä.

Se kaivattu ykkösrasia tosiaan löytyi tuolta isomman lipaston takaa ja kas, jälleen oli käytetty teippiä ja muuta mielenkiintoista kiinnityssysteemiä, jotka miehet tietenkin korjasivat ja uusivat oikeaoppisiksi ja sääntöjen mukaisiksi. Valitettavaa vain, etteivät nuokaan korjaukset tuoneet nettiyhteyttä takaisin...Nyt oli sitten toimivat johdot, mutta ei edelleenkään nettiyhteyttä. Loistavaa.

Kiirehtiessäni hierojalle, löysin samat miehet alemman kerroksen tasanteelta tarkastamassa yläkertaan meneviä johtoja. Molemmat yläkertaan vievät johdot kuulemmat olivat löysiä, joten he kiristivät nekin - palasin innokkain mielin hierojalta takaisin uskoen, että nyt vihdoin ja viimein pääsemme taas kiinni netin maailmaan. Turha toivo, nyt yhteydenmääritys näytti selvästi, että yhteys toimii meiltä taloyhtiön keskukseen, mutta ei siitä eteenpäin.

Keskiviikko aamuna oli jälleen vuorossa yksi soitto netin toimittajan vikailmoituspalveluun. Tällä kertaa minä soitin, eikä tarvinnut edes käyttää rumaa äänensävyä tai perkeleitä - ymmärsivät ihan muutenkin, että netti on saatava kuntoon, kun se on ollut melkein viikon poikki. Lupasin uhrata vapaapäiväni ja istua vaikka koko päivän kotona odottamassa, jotta netti saadaan vihdoin ja viimein kuntoon. Iltapäivään asti sain odottaa, mutta sitten miehet pimpauttivat ovikelloa. He osasivat pikavilkaisun jälkeen suunnistaa kohti työhuonetta ja kas vain, nyt  näytti ADSL-boxi sellaisia valoja, joita ei siinä ollut sitten perjantain nähty. Miehet testasivat yhteyttä ja kaikki toimi loistavasti.

Uskomaton helpotuksen huokaus - kyllä se vain niin on, että ei meillä pärjätä ilman nettiä. Mielenkiintoista tässä tarinassa on se, että kukaan ei kuitenkaan osaa sanoa, mitä tapahtui tuolloin torstaina illalla, miksi netti yhtäkkiä lakkasi toimimasta. No, pääasia on kuitenkin se, että olemme jälleen netin maailmassa, mutta tämä selittää sen, miksi viime aikoina on ollut pikkuisen hiljaista täällä blogissa.