perjantai 21. syyskuuta 2012

Tuunattu kännykkäkotelo

Olen todella mato kadottamaan kännykkäkoteloita. Nyt onnistuin hävittämään sen jonkin aika sitten tuunaamani Gollan kotelon, kun olin ulkoiluttamassa lainakoiraa tässä "männäviikolla". Pikkuisen tai siis äärimmäisen paljon kiukutti, sillä rakastin sitä koteloa sekä sen väriä, mallia että kaikkea muutakin - koteloa ei kuitenkaan löytynyt mistään, kun kiersin lenkkiä uudelleen, joten mennyt mikä mennyt.


En jaksanut alkaa tehdä uutta koteloa, vaan päätin tuunata vanhasta toimivan. Olin jostain syystä säästänyt kuparinvärisen kännykkäkotelon, joka kuoriutui metallipinnastaan. Samasta lähteestä eli keskeneräisten projektien laatikosta löytyi Laura Ashley-tyylinen kukkakangas, josta päätin tehdä kännykkäkoteloon uuden päälisen. Kukkakangas oli joskus ollut haalarin yläosa, mutta nyt siitä nuotoutui kännykkäkotelon päällys.

Käyttelin kotelon tekemiseen sekä neulaa, lankaa että kuumaliimapistoolia. Ei ehkä ihan mallikelpoisin suoritus, mutta toiminee sen aikaa, että keksin jonkin muun korvikkeen. Eli menen vihdoinkin kauppaan ostamaan sen uuden kännykkäkotelon, joka on ollut ostoslistalla jo puolen vuoden ajan.

Ensimmäisessä kuvassa kännykkäkotelo takaa, toisessa edessä, kiinnitys kotelossa jo valmiiksi olleella tarranauhalla.

Ei kommentteja: