sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Toteutus: olohuone

Jokin aika sitten esittelin suurieleisesti ideakuvia siitä, mitä haluaisin seuraavaksi olohuoneemme ikkunaan ripustaa. Ajatuksena oli siis kaarikapoilla koristeltu ikkuna, josta kirjoittelin täällä. Minulla oli tuota suunnitelmaa varten maitokahvinväristä upeasti kiiltävää satiinia, jonka kuvittelin soveltuvan paremmin kuin hyvin tuohon projektiin.

Testasin ja mielestäni kaiken piti olla ihan ok, mutta testausripustuksessa tuli todistettua, ettei kaikki mennyt kuin Strömsössä. Jostain syystä kangas laskeutui rumasti eli käytännössä olin varmaan leikannut kankaan kuitenkin väärin.

Vähän aikaa pyörittelin kankaita kädessäni ja totesin, että jotain niistä täytyy kuitenkin saada aikaan. Niinpä päädyin silittämään verhojen yläosaan laskoksia ja jättämään alaosan laskeutumaan poimutellen.


Kuva on otettu myöhään illalla, joten keinovalossa kankaan kiilto ei pääse oikeuksiinsa, eikä mallikaan oikein tuosta kuvakulmasta otettuna - livenä laskokset ja poimutukset erottuvat paremmin toisistaan. Idea on kuitenkin se, että yläosa on kolminkertainen, joten sen pitäisi kiiltää enemmän ja vastaavasti yksinkertaisen alaosan pitäisi päästää valoa paremmin läpi.

Täydensin olohuoneen tyyliin sopivilla sohvatyynyillä. Pari yksinkertaista samasta kankaasta ommeltua tyynyä sai seurakseen yhden laskoksilla koristellun version.


Ei kommentteja: