maanantai 3. syyskuuta 2012

Toinen bling

Niinhän minulle aina käy, että kun innostun jostakin, innostun sitten oikein toden teolla ja pikkuisen liikaakin.

Saatuani kullan kimalteiset ketjut melkein valmiiksi, totesin, että tarvitsen myös korvikset.


Säästin kimaltavien mansettien sisältä löytyneistä renkaista kaksi ja tein niistä korvakorut. Tuo kimaltava materiaali on äärettömän hankalaa kuvata, kumpikaan kuvista ei oikein kerro totuutta, mutta antaa osviittaa aiheeseen.

Viimeinen kuva kertoo vähän mittasuhteista, mittana toimivat uuteen kuosiin uusilla korviskoukuilla tuunaamani barbien kengistä tehdyt pinkit korvikset.

Kyllä minä nyt sitten kimallan.

Ei kommentteja: