torstai 26. huhtikuuta 2012

Kultainen ruusu

Pari postausta sitten esittelin hankkimani kullanvärisen langan. Olen jo jonkun aikaa haaveillut virkatusta kaulakorusta ja koonnut sitä varten erilaisia hyödynnettäviä osia. Koru on edelleen vaiheessa, mutta sen mahdollisesti tärkein osa eli kullanvärinen ruusu on valmiina.

En siis vielä ole osannut päättää, laitanko ruusun kaulakoruun vai teenkö siitä irrallisen rintakorun.
Ruusu on tehty Ninuskan ohjeilla, mutta pienennetty niin, ettei siinä ole kuin 48 silmukkaa aloituksessa ja siinäkin oli vielä osa liikaa, koska ruususta tulee kovin monikerroksinen.

Tässä siis lopputulosta, ruusua ei vielä ole ommeltu kasaan, se on vain koottu kuvausta varten.




Ei kommentteja: