Halpa henkivakuutus

Tuo vanha mainoslause on jostain syystä syöpynyt mieleeni, ehkä entistä enemmän nyt kun eri oikeusasteita myöden puidaan sitä, mikä on jalankulkijalle riittävä heijastin ja voiko jalankulkijan tuomita kuolemantuottamuksesta sen takia, että hän tai siis he kävelevät väärällä puolella tietä, kaksi rinnakkain ja huonoilla heijastimilla varustettuina.

Pienen ikäni olen inhonnut periteisiä narun päässä killuvia heijastimia, jotka kiinnitetään hakaneulalla. Ne jäävät kiinni joka paikkaan ja sitten ovat vaatteet täynnä paitsi hakaneulan reikiä myös repeämiä. Ja jos vaatteet eivät repeäkään, niin sitten itse heijastimet murtuvat osuessaan johonkin. Minulle oli siis lottovoitto, kun markkinoille tulivat ensimmäiset klipsiheijastimet, jotka lykättiin hihansuuhun, takin helmaan tai saappaan suuhun, pehmeät joustavat heijastinnauhat ja niiden jälkeen sitten jo nipsulla tai pikalukolla kiinnitettävät pehmoheijastimet.

Kaikista näistä huolimatta paras kaverini on pitkään ollut heijastinliivi. Tiedättehän, se sellainen kirkuvan keltainen takin päälle vedettävä hökötys, joka kiinnitetään edestä yleensä vetoketjulla. Jossain vaiheessa niitä jakoivat niin pankit, vakuutuslaitokset kuin kaikki muutkin ja niitä myytiinkin edullisesti. Huolimatta niiden suuresta ilmoitetusta jakomäärästä ei niitä ole kovin paljon katukuvassa näkynyt. Jotenkin olen kokenut erottuvani joukosta, kun olen tepsutellut kirkuvan keltainen liivi päälläni töihin ja takaisin, postille ja takaisin, kauppaan ja takaisin, kaupungille ja takaisin, salille ja takaisin, töihin ja takaisin...

Jossain vaiheessa olin jopa niin kyllästynyt, että harkitsin koko liivin siirtämistä kaapin perälle. Minä olen yksinkertaisesti niin laiska, etten viitsi joka kerta erikseen pukea sitä liiviä päälleni, se joko on takin päällä aina tai sitten se ei ole lainkaan.

Maalla kotona viikonloppuna tavaroita paikasta toiseen siirrellessäni käteeni osui Tavara-arvan pehmeä voittokuori ja uteliaana avasin sen. Sen sisällä oli heijastinliivi, joka sai käteni vapisemaan - voiko olla jotain tällaistakin.

Suoranaisesti juoksin äitini luokse pyytämään ja anelemaan, melkein rukoilemaan, että saanhan minä mamma-kulta tämän. Äitini tuijotti lähinnä typertyneenä aikuisen jälkikasvunsa outoa käytöstä ja lupasi samantien, että totta kai saat, mehän saatiin pankista ne keltaiset, ei me sillä mitään tehdä.

Sain siis sen, unelmieni heijastinliivin. Siinä on musta pohja, ne perinteiset hopeanväriset heijastinnauhat ja tarrakiinnitys. Se on valtavan iso, mutta sitten sen alle mahtuu kaikkein lämpöisinkin toppapukuni. Se on toimiva ja ennen kaikkea miljoona kertaa tyylikkäämpi kuin se keltainen hirvitys, jota olen tähän asti käyttänyt. Kaiken muun hyvän lisäksi sillä on jopa oma säilytyspussi, johon sen voi pakata, mikäli liiviä ei käytä. Toisaalta vähänpä minä sitä pussia tarvitsen, sillä lupaan ja vannon, että liivi kyllä pääsee runsaaseen käyttöön. Alla kuva liivistä ja sen säilytyspussista, pussi antaa lähinnä oikean kuvan väristä ja materiaalista.



Miksei noita mustia voi olla markkinoilla enempää, ehkä ihmiset, muutkin kuin minä, kärsivät keltatautia, eivät halua pitää sitä liiviä sen vuoksi. Sitä paitsi musta sopii paljon paremmin useimpiin väreihin kuin neonkeltainen eli tässä olisi jollekin tuhannen taalan paikka: valmistaa heijastinliivejä useissa eri väreissä, jotta jokainen voisi hankkia joko lempivärinsä (tiedän ainakin pari kolme, jotka ostaisivat pinkin ja ainakin yhden, joka haluaisi vihreän...) tai sitten takkinsa värisen (tai vaikka joka takkiin oman) tai vaikka useamman.