Kirjoittamisen kipinä

Lueskelin tässä aikani ratoksi ensimmäisiä blogi-kirjoituksiani ja tunsin häpeän punan nousevan poskilleni. En siksi, että häpeäisin niitä, vaan siksi, että häpesin nykyisten kirjoitusteni tasoa. Nämä viimeaikaiset, ettei vain olisi peräti kaikki tämänvuotiset, ovat pelkää soopaa - tyhjää sanahelinää ilman pienintäkään sanailuakrobatiaa, vebaalikomiikkaa tai kielellisen ilmaisun kukkasia. Olen täydellisen tylsistynyt ja aivan kaavoihini kangistunut, sorminiveleni ovat jäykistyneet samoin typeän tylsiin ilmaisuihin.

Minun on aivan pakko ottaa itseäni niskasta kiinni ja pistää kirjoittamistani remontiin. Aiheiden puuteta ei ole, on vain ajan puutetta ja ilmaisutaidon puutetta. Kohta varmaan taannun kirjoittamisessani niin pahoin, että alan käyttää pelkästään ärh ja örh-äänteitä kirjoituksessani ja siinähän sitten saatte yrittää selvitellä onko se myönteinen "ärf" vai kielteinen "ärf".

Tuosta tulee väistämättä mieleen vanha kaverini, jolla oli isä ja kolme veljeä, joilla oli aivan samanlainen ääni. Oli toki äitikin, mutta äidin äänen jotenkin erotti noiden miesten äänistä. Kun tuon kaverin kotiin joskus soitti (ja sattuneesta syystä en soittanut usein, enkä tehnyt sitä mielelläni...) ja joku miehistä sattui vastaamaan puhelimeen olivat mahdollisuudet fifti-fifti, isä ja yksi veljistä puhuivat puhelimeen, toiset kaksi veljestä murahtelivat...kun sitten kysyit jotain, oli vain yritettävä arvata, oliko puhelimesta kuuluva "ärf" myönteinen vai kielteinen.

Jospa kuitenkin ottaisin ensi vuoden tavoitteekseni blogi-ilmaisuni parantamisen, jotta ei seuraavassa vuoden vaihteessa tarvitsisi häpeän punan lisäksi kaivautua vielä maton allekin. En voi syyttä blogini tason huononemisesta edes vaateliaita lukijoita tai ärhäköitä anonyymejä, sillä ensinmainittuja minulla ei taida juuri olla (tähän blogiin ei ole edelleenkään kytettynä mitään tahi minkäänlaista laskinta siitä, kuka täällä käy ja koska) ja jälkimmäisestäkään ei voi ketään syyttää, sillä saamani kommentit ovat poikkeuksetta olleet positiivisia. Ongelmana olen siis vain minä itse ja sanansäiläni tylstyminen. Täytynee varmaan ottaa perinteiseksi jouluyön lukemistoksi tänä vuonna äidinkielenkirja tai miten kirjoitan kunnolla-opus.

Vanhoja juttuja lukiessani huomasin sieltä monta puoli käsittelylle jäänyttä aihetta ja valitettavan monta vastaamatonta kommenttia. Erityisesti Ievuskainen on kunnostautunut tarjoamalla, mitä loistavimpia vinkkejä erilaisista käsittelyyn soveltuvista aiheista -pyrin palaamaan niihin ensi vuonna. Josko se sitten olisi uuden vuoden lupaukseni (tai yksi niistä), että panostaisin blogissa määrän sijasta laatuun.

P.S. Huomasin Alppihovissa vieraillessani, että tämä taitaa olla tarttuva tauti. Siis se, että kokee bloggaamisen tasonsa vaihtelevan. Vai onko vain niin, että kun on riittävän monta vuotta pyörittänyt samansorttisia juttuja samoista kuvioista, tulee välillä täydellinen tylstyminen. Niin lienee ainakin minulle käynyt, sillä tämä blogi täyttää seuraavaksi kolme vuotta! Olenko tosiaan jo niin kauan rasittanut blogosfrääriä tylsillä jutuillani - olen, eikä loppua näy. Käyn vain ravistelemassa roskat hiuksistani ja ryömin taas maton alta esiin...