torstai 2. joulukuuta 2010

2. testaus

Toinen testaus kohdistui rasvoihin.

Kasvoihini kokeilin 3d-radiance anti-wrinkle night restorer- voidetta Yves Rocherilta. Voiteen väri oli kermaan vivahtava, tuoksu vaikeasti määriteltä, ei paha, mutta erikoinen ja tehokkaan vaikutelman antava, ei tunnistettavissa oleva. Koostumus mielyttävä ja imeytyi suhteellisen helposti, yleensä nämä voimakkaasti rasvaiset rasvat jättävät ihon pinnalle kalvokerroksen, mutta ei tämä. Ihmeitä ei tietenkään yhdessä yössä tapahtunut, mutta ei myöskään katastrofia eli en saanut allergista reaktiota tai muuta vastaavaa. Tästä siis päätellään tuote kelpo tavaraksi - tarkempaan testaukseen pitäisi olla isompi purkki.

Vartalolle levittelin saman firman slimming intervention d-14 night rasvaa. Joka siis nimensä mukaisesti on kahden viikon laihduttavan tehokuurin yövoide vartalolle. Ensimmäinen hätkähdys pussia avatessa oli tuotteen väri, se oli kirkkaan vihreää. Tuoksu oli voimakas - väriin sopien pihkaisen mäntyinen, erikoinen, mutta miellyttävä. Voide oli enemmän löysää geeliä kuin varsinaista voidetta, imeytyi hyvin, ei jättänyt ihon pintaa tahmaiseksi, mutta ei myöskään tehnyt yhdessä yössä ihmettä eli sama pätee tähän kuin edelliseenkin - enemmän pitäisi olla, jotta vaikutuksista voisi tarkemmin sanoa.Tänä iltana jalat rasvattiin Avonin moisture 24 long lasting hydrating creamilla, joka on tarkoitettu kuivalle iholle - siksi ei ole päätynyt koskaan kasvoille käyttöön.
Kaksi päivää ja seitsemän käytettyä näytettä, ei huippuja, mutta ei pahoja hutejakaan siis kohtuullinen tulos.

Ei kommentteja: